Elokuvissa tiettyihin hahmoihin samaistuu ja elää heidän kauttaan kartuttaen ns. Vaihtoehto varastoa. Samakuin tv-ohjelmissakin ne luovat kuvaa kuinka toimitaan, joten lienee itsekullakin syytä tarkastella ketä ihannoi ja miksi? Mikä ohjelma tai elokuva opettanut sinua eniten?
Tähän väliin on sanottava miksi itse katson tappelu elokuvia. Niissä näen esimerkkejä pahasta toiminnasta ja kuinka sitä torjutaan. Toisaalta se myös kertoo että minkälaisena pahuus nähdään ja kuinka se halutaan murskata. Tekeekö pahan tuhoaminen tappelulla hyviksistäkin pahoja? Se että hyvän on oltava yhtä vahva tai vahvempi voittaakseen. Ja se kuinka elokuvissa määritellään pahuutta? Onko se hullu, onko se määrätietoinen, onko se tuhoavaa vai mitä se on? Hyvyyttä kun määritellään vastakohtaansa nähden!
Kirjoittaminen kun tarvitsee vastakohtansa.
Sama pätee esim. Romanttisiin leffoihin, miten rakkautta määritellään? Sillä mikä ei ole rakkautta ja mikä on rakkautta, ääri asetelmat. Mikä on himoa, mikä on kaipausta, mikä on pettämistä? Mikä on kateutta? Mikä eron tuskaa?
Tai kauhu elokuvissa mikä herättää pelkoa ja mikä herättää voimaa kohdata pelko? Mikä on komedioiden hauskuutta tuottava asia? Kuinka hassuna jokin tavallinen tai epäsopiva pystytään näyttämään? Millaisia mielikuvia sinulle pystytään ns. Myymään ja millainen reaktio sinulle tulee mielessäsi? Siitä lienee kyse onko elokuva tai päivä hyvä, upea, huono... Mitä vain saatat tuntea.
Se kuinka pitkälle olet tutkinut ja kokenut kyseistäkin tunnetta ja tunneskaalaa määrää kuinka suuren reaktion se sinuun aiheuttaa tai mihin suuntaan se vie! Koskaan ei tiedä mitä saa. Ja tuo yleisin vaikuttaja joka heittää vaakakuppia suuntaan kuin toiseen on Odotukset vs. Käytäntö! Odotamme elokuvan tai päivän täyttävän jonkin tunnetyhjiön, fiiliksen joka on päässyt ns. Loppumaan. Fiiliksen jota haluamme.
Kun olin lapsi kuvittelin toisten tuovan minulle tunteet ja oli siis heidän syytään, kun tunsin jollain tavalla ja nyt tuo ajatus todellakin naurattaa, mutta ymmärrän sen sillä lapsi ei erota itseään aikuisesta vaan luulee olevansa hänen osansa. Ja ehkä tavallaan juuri peilaaminen toisten ihmisten kanssa on edelleen juuri tuota odotusten hakua toisten kasvoilla. Tarkoitan että aikuisenakin toivomme reaktiota toisen kasvoilla, joka hymyilisi meille.
Olemme itse vastuussa tunteistamme ja reaktioista mitä ne herättävät, sillä meillä itsellämme on valta päättää kuinka reagoimme tilanteissa ja millaista vastareaktiota ilmennämme. Mitä malleja meillä oon säädellä tunteita ja millaisia toiminta malleja?
Koskaan emme tiedä mitä päivä tuo tullessaan ja tuota mysteeriä kohtaamaan kuljemme, jokapäivä. Ja tietysti odotamme että päivä sujuu hyvin ongelmitta ja aikataulullaan, kuin suunnitelmissa joita teemme. Vain huomataksemme ettei se menekkään niin ja juuri tuolloin ongelman sattuessa kysytään meiltä itseltämme kykyä kääntää oikea reagointi päälle. Mikä on oikea mihinkin tilanteeseen? Keräsimmekö itse tunnekertymän mieleemme, jonka tahtoisi purkaa vai odotammeko toiselta tunnetta imeäksemme sitä vajavuuteemme? Mikä on se tunne? Tarkastele sitä elämässäsi ja etsi uusia toiminta tapoja ja suuntia, jotka toimisivat paremmin tai ilmaisevat tuon tunteen helpommin ymmärrettävänä toiselle. Sillä odottaminen on lykkäämistä, joka liian pitkänä aikana aiheuttaa turhautumista ja tunnepatoutumia. Se on liian pitkälle pitkittynyttä lykkäämistä tunteen tai fyysisen esim. Ruoka kohdalla, jolloin kohtaamista ei tapahdu, eikä ihmisen tarpeet tyydyty.
Odottaminen on siis sitä että odottaa toisten täyttävän tarpeensa jostain ja sitä onkin jokaisen kohdallaan pohdittava. Mitä tarpeita täytämme itse ja mitä odotamme toisten täyttävän?
Siksi haluamme katsoa jonkun elokuvan tai kuunnella kappaleen syödäksemme tuohon tunne nälkäämme tunnetta, jonka olemme tuohon kyseiseen kohteeseen luoneet. Ehkä se on näin kärjistetysti totta. Ja se että olemme tietoisia tunteesta, joka pyörii mielessämme ja kehossamme niin sen ei tarvitse aiheuttaa mitään muutosta elämässä kuin sen että toisinaan on hyvä huomioida mitä pään sisällä tapahtuu, sillä juuri tuo itsensä ja omien tunteidensa ja mietteidensä läpikäyminen kasvattaa meitä niin ajattelijoina kuin tuntijoinakin. Ja auttaa meitä vuorottaiseen kanssa käymiseen toistemme kanssa, joka saa meidän itsetuntomme kasvamaan. Kiitos ja hyvää päivän jatkoa!
Tuli fiilis että tää juttu loppukesken?!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti