Vaatteet aatteet: Oon niin sininen

Olen nyt useamman viikon ajan jälleen katsonut stylelikeu videoita ja nämä vaatteisiin ja tyyliin liittyvät videot, saivat tuulta purjeisiin, kuunneltuani radion keskustelu ohjelmasta rooleista mitä on elämän aikana, ne vahvimmat minät joilla selviytyy uusissa tilanteissa. Lisäpontta ajatteluun antoi myös elokuva Split (kauhu,thrilleri) jossa mies päähenkilöllä on jakaantunut persoonallisuus ja jokaisella persoonalla omat vaatteet.

Rooli, persoona, tyyli, vaate.

Vaatteet luovat roolin, jota elämme ja puemme ne vaatteet, jotka tehostavat tuota roolia. Sinua, sitä minkälainen olet. On työ minän vaatteet, kotivaatteet, bilevaatteet, juhlavaatteet...

Kuinka ilmennät omaa sisäistä maailmaa vaatteilla?
Millaista olotilaa vaatteesi henkivät, millaista karmaa niistä huokuu?
Mikä tunne niihin on kätkeytynyt?

Kun vaatteissa on olotila ja ne luovat oloa niin
Kysyn onko vaatteessa silloin ensimmäinen fiilis kun olet nähnyt vaatteen, jonkun yllä/itsesi yllä ja mitä tuo fiilis sinulle edustaa. Vai onko kyseessä tunne, joka on tullut tilanteesta käyttäessäsi vaatetta ja se muistuttaa sinua siitä tunteesta? Eli luovatko vaatteet koko ajan tiettyä oloa, henkien tiettyä tunnetta ja fiilistä mikä niiden muotokieli tuo vai onko kyseessä käytössä opittu olo?
Luonko siis itse olon vaatteisiini vai luoko vaatteet minuun olon? Millainen kuvan olet saanut vaatteistasi? Siis itsestäsi!

Lemppari juttu on käärityt ja ylös vedetyt hihat, tiedä siitä sitten tykkäänkö paljaista käsivarsista vai onko kyseessä jäähdytys taktiikka? Perus kotiminä

Millaisia muistoja kuljetamme vaatteissa, mitä nuo muistot tekee minuudelle kun pistämme ne ylle. Radio ohjelmassa puhuttiin että tietyissä tilanteissa ihmiset taantuvat lapsuuden rooliin yms.

Kerran ilmennämme vaatteilla itseämme, niin mitä ja millaista puemme yllemme, kuvaileppa noita vaatteita jotka on ylläsi ja kuinka se ilmentääkään tämänhetkistä olotilaasi? Mitä ankkureita olet itseesi tehnyt itsesi ja noiden vaatteiden välille?

Sama pätee koruihin, meikkiin, hiustyyliin, kenkiin kaikkeen vaatteista lähtien.
Kuinka olet sisustanut kotisi ja kuinka se huokuu sinua? Kysynkin minkä ikäistä itseäsi? Mitä roolia sinussa? Millainen väri viehättää itsesi yllä ja millainen toisten?

Olen korvakoru koristautuja

Kun sinulla on muisto vaatteessasi, niin mistä se kertoo? Ne tapahtumat siis muistossasi? Käytätkö vaatetta? Hyvä kun käytät ja jos et, miksi säilytät sitä? Miksi säästät tunnetta tai muistoa, jota et halua käyttää?

Miksi juuri haluat pukeutua tuohon asuun? Mitä ilmettä haet? Jotain vartenhan olet vaihtanut vaatteesi! Jotain vartenhan sinäkin pukeudut!? Näyttääksesi hyvältä, rajulta jne. Vaiko vain peittääksesi alastomuutesi? Mitä tahdot toisten tuntevan kun kohtaavat sinut? Mikä on oma-ajatus itsestäsi, että muut näkevät minut näin. Haetko siis huomiota pukeutumisellasi vai pidätkö vain hauskaa pukeutuessasi?

Tällä kuviolla varustetut housut palvelevat kotipöksyinä/nukkupöksyinä

Ja kaikkea mitä käytän kotivaatteina niin niissä voi nukkua! Pehmeää, rentoa ja väljää. Ja huomaan että vuoden sisällä mustavalkoinen on pesiytynyt, juuri koti vaatetukseen.

Vaatekaappi ratsiaan!
Kuinka paljon sinulla on vaatteita vaatekaapissasi? Ovatko ne kaikki saman roolin vaatteita? Kuinka monelle roolille pystyt jakamaan vaatteesi? Ketä kaapissasi asuu? Mitä rooleja löysit?

Mitä hyvää noissa vaatteissa on että olet ne valinnut? Mistä ne ovat sinua auttaneet? Mitä nuo roolit sinussa tekevät? Joten kuka luulet olevasi? Vai tiedätkö olevasi?

Ulkona käy siniset farkut, sillä ne käyvät kaikkeen, ne ovat sellainen vaatteiden peruselintarvike!
Mallista en osaa sanoa, hieman väljät ennemmin kuin tiukat. Sillä en tykkää että farkutkaan puristaa.
Myös kaikki liput laput irtoaa ettei mikään hierrä! Tai siksi en käytä villapaitoja koska ne kutittavat niin että tulen hulluksi!

Katsoppa vaatteitasi ja etsi itseluottamusta herättävät vaatteet? Millaisiin tilanteisiin otat nuo vaatteet? Mikä vaate on suojakuori? Minkä läpi ei ulkomaailma pääse sisään? Mitä luonnetta tuo vaate ruokkii? Mikä rauhoittaa sinut ja mikä tekee sinut täysin hulluksi! Kerran suhtaudumme noinkin muuntuvasti omiin vaatteisiimme, niin miten suhtaudummekaan toisten vaatteisiin? mitä vaatetta emme voi sietää? Onko kyse muodosta? Kuosista?Tunnusta? Miten se on toisen yllä? Paljastaako se liikaa? Onko se liian peittävä?
Onko se liian feminiininen tai maskuliininen? Onko se liian outo, mitä se sitten tarkoittaakin! Ja vainko siksi että se sotii sinun vaatemakuasi vastaan, roolejasi millainen olet?

Minulle mekot ja hameet on enemmän juhlavaatteita, siistimpää kuin arkipukeutuminen tai no sekin kyllä riippuu ihan mekosta! Mutta toisaalta se olisi siisti testi vaikka kesälle käyttää vaan mekkoja ja hameita +yläosia! Koska en koe omaa oloani läheskään mukavaksi mekko tai hame päällä ja se olisi sellainen  uuden puolen löytämis kokemus. On minulla muutama hame ja mekko joita käytän harvakseltaan,  mutten koe että niitä tulisi käyttää usein.

Miten vaatteet siis tuovat sinun persoonallisuutesi esiin? Kertoo myös sinusta kuinka kannat vaatteitasi, sillä se liittyy siihen mitä tunnet vaatetta kantaessasi! Siihen oletko kotonasi vai aivan vierailla vesillä tuossa vaatteessa!


Katsaus omaan vaatekaappiin kertoo, sinistä, mustaa, ruskeaa, harmaata, keltaista, mustavalkeaa, tummaa vihreää. Yksi poikkeama tuohon lähes hillittyyn värimaailmaan on paita jossa on punaista tai sävynä aniliinin purppuraa. Punainen ei ole minulle kotoinen väri. Olen kyllä käyttänyt punaista, mutta se värinä itseni päällä on sellainen, josta en pidä. Toisille se sopii ja on kiva katsella sitä väriä toisten päällä. Tykkään myös että toiset ovat värikkäitä, mutta itselleni rauhalliset, tyynet ja iloiset värit ovat se mistä tykkään. Huomaan koruissa olevan himmeämpi kiilto, tasaisuus, etteivät kiillä ylitse toisten. Hopeinen ja harmaa metalli. Pakko kommentoida etten tykkää harmaista vaatteista vaikka aika harmaalta näyttäisikin! Sillä harmaa paita päällä näytän ihan sairaalta.... ellei printti pelasta!

Ehkä lisää arki kuvissa!

Mitattavaa

Mietin tänään suorituksia, jotka on mitattavissa ja kuinka niitä mitataan?
Olen siis harjoitellut tuota helmikuun haastetta varten ja totesin että pakko tässä on kirjata ylös mitä tekee ja kuinka paljon että tietää paljon on jäljellä ja paljon tehtynä päivän saldosta. Että tietää että kehittyykö? Tähän huomio tänään kiinittyi sillä muutettiin sisko eilen uuteen osotteeseen niin tuli hieman ekstra jumppaa ja tänään on kädet ollu tönkköä vääntöä ettei niillä tahtois tehdä mitään. Otin tänään käsille helpomman kannalta punnerrukset seinää vasten sillä en tahdo olla käsistä aivan toiminta kyvytön, enkä halunnut jumituksen leviävän niskaan, joten tänään kevyesti käsien osalta.

Lasken nyt siis normaalipunnerruksia/polvipunnerruksia/seinää vasten punnerruksia. Normaaleita ei tule vielä montaa/ näitä niin monta kun pystyy/ loput seinää vasten illan päätteeks.

Punnerruksen kaveriksi alavatsalihaksille oma liike/puoli
Ja normaali vatsalihas liike ja vielä kaveriksi kierto lankku

Eli kehittelin itelle sitten treenin, jota sitten vedän ja juuri tämä pisti miettimään miten kirjaan tulokset. Laitoin sit taululle paikat johon voi kirjata omalle kohdalleen kuinka monta on tehnyt. Ja tänään pohdin sitä että tulokset ns. Nollautuu päivän alussa kun herää ja kirjaa ynnäyksen eilisen tuloksista vihkoon, joten voin kuun lopussa nähdä mitä on tullut tehtyä. Laitoin merkin tälle päivälle lihaskipu merkinnän, jotta ymmärrän miksi tuloksissa on hieman eroa. Ja miksi olen keskittynytkin enemmän vatsaan kuin punnerruksiin.

Olin siis eilen kantajana isoille tavaroille, siitä selvittiin ja samalla tuli oikein hyvä porrasjumppa. En sitten eilen malttanut hillitä itseäni että olisin jättänyt eilisen punnerrukset vähemmälle, joten tänään vähemmän.

Kun kerran tulos nollautuu aamulla, ei ole väliä kuinka monta teit eilen? Paitsi silloin kun ei tiedä mikä oma saldo pitää olla tänään! Mitä numeroa tavoittelee tänään! Mikä pitää olla päiväsi tulos ennen kuin rupeat illalla nukkumaan? Mikä on tuloksesi johon olet tyytyväinen päivässä? Mikä on vähimmäismäärä, joka on varmasti tehtävä ettet pode huonoa omaatuntoa ettet tehnyt mitään?

Mitä sinä keskityt työstämään minäkin päivänä? Mikä on perussuoritus ja mitä teit sen lisäksi? Sillä kun en pidä kirjaa siitä mitä teen niin tiedän itseni sen verta hyvin että lusmukohtaus tulisi alta aika yksikön ellei olisi pakollista saldoa tehtävänä.

Lihasmassaa on siis tarkoitus kasvattaa, siksi paljon toistoja! Joten jaoin treenin niin että puolet aamulla ja puolet illalla, idea että koko päivän on kehossa toiminta päällä ja ettei tule liikaa kerralla.

Ruuasta en puhu sillä siihen en aikonut tehdä muutoksia, tänään oli hernekeittopäivä joulukinkulla höystettynä! Katsotaan miten käy!

Ajattelin tätä haaste ideaani niin että koulutan lihaksiani niin että ne ovat vasta eskareita, jotka ovat tulleet lihaskouluun! Joten mennään pikkasen kerrallaan ja harjotellaan ihan ajan kanssa ja saadaan läksyjä, joissa pitää perehtyä tekniikkaan, tuntumiseen, itsekuriin, epäonnistumisesta saa sisua!
Pienet sarjat kerrallaan. Idea on se että näytetään itselle että miehän pystyn tähän enkä enää haaveile siitä! Kuinka siis oppii opettamalla itseään!

Että semmosta! Mitä te mittaatte?

Kaksi hetkeä

Mitä tapahtuu kahden hetken välissä? Riippuu kuinka pitkä hetki on ajallisesti

On niin paljon hetkiä joita emme edes muista ja ne ovat niitä hetkiä ja elämää kahden hetken välillä, jotka on piirtyneet kuviin joita otamme.

Kuvat kertovat vain kyseisestä hetkestä, jolloin otos on otettu. Mutta mitä tapahtuikaan niinä hetkinä jolloin kuvaa ei otettu? 

Eilen katselin kehitettyjä valokuvia lapsuudestani ja jäin pohtimaan kuka oli kameran takana, kuka otti nämä kuvat?  Mietin sitä oliko minulla muistikuvaa noista valokuvan otto hetkistäkään? Osan muistin muttei niissäkään hirmuista muisti määrää ollut kiinittyneenä.  Kuvat voivat jäädä, mutta muistikuvat hiipuvat mielen unohduksen hämärään. Emme ole kiinni menneessä, muutakuin korkeintaan tunteen avulla.  Aistimuksilla jääneet vahvat mielle yhtymät ja minulla onkin kysymys, hamuammeko uudestaan noita mielle yhtymiä. Minulle tulee mummolassa otettu kuva mieleen jossa olemme kuvassa serkkujen kanssa ja vedimme mummolassa aina ruohosipulia ja ruohosipulista tulee siis mummola mieleen ja sen hajun voi haistaa. 

Toinen hajuun liittyvä kuva on savukalan syömisestä, Sen muistan että kyseessä oli lahna ja että jäin kiinni eli kuvatuksi kalan syömisestä, kun sitä ei vielä olisi saanutkaan syödä.

Mietin sitten itseäni kameran takana tyylini sarjaräiskijä! Toisinaan kyllä hieman tarkkailijampi ja yksikuva ja seuraavaan. Mitä haluan huomioida niin että tuon sen esille kaikkien nähtäväksi.

Missä hetkessä on sellaista että haluaisin sen muistettavan. Miksi? Mitä sanottavaa kuvalla on maailmalle? Entä sinulle? Mitä haluat kuvan sanovan?
Kuvathan puhuvat tuhat sanaa!

Siksi mietin tässä että voisin pitää helmikuun arkikuva haaste kuukautena
Ja ehkä hieman selittääkkin niitä! Sillä tiedän ettei minun normaali arki ole kaikille normaalia, kaikki vain sanovat että kuuluu normaalia.  Muttei kukaan tiedä mitä sinunkaan normaaliisi kuuluu ellet kerro siitä itse. Mitä teit? Miten teit? Miksi teit?.... kyllähän siinä kuluu aikaa, mutta se valottaa sinusta vain hyvin pienen hetken. Entä kun kysyisi kerro kaikki ajatuksesi tältä päivältä!

Mitä tahdomme tuoda kuvalla esiin, jonka valitsemme?  Se kertoo meistä itsestämme, siitä mitä pidämme jollain tavalla kiinnostavana, kauniina, rumana, huomiomme kohteena? Mitä siis etsimme? Mihin vastaamme valitsemalla kuvan, jonka jaamme? Mitä tunteita sen toivomme herättävän toisissa?


Mitä valitsemme? Meneppä etsimään postikortti, joka heijastaa sinua! Minä eilen kiertelin ja olin ottaa sieltä mustavalkoisen kortin, jossa oli kuumailmapallon kuva, koska tahdon kokeilla kuumailmapalloilua! Mutta sitten näin tämän kortin, jonka kiinittelin perhosmagneeteilla jääkaapin oveen. Minulla on kai pinkki kausi menossa?

Kertokaapa mitä tämä kortti mielestänne minusta kertoo!

Virta kuljettaa

Veneeni pienen, laskin virtaan kulkemaan, se sukelsi taivaan halki viiman virtaan ja purjehti aurinkoon, hopeaa purjeissaan.

Elämän virta, minne se veneen vie? Monesti olen miettinyt olenko oikeassa paikassa edes lähellekkään oikeaan aikaan? Mitä minä opin siitä missä minä olen? Ja siitä mukavuudesta ja epämukavuudesta?

Kun keho sanoo ei ja mieli kyllä tai toisinpäin. Se tunne kun mietit että mitä helvettiä minä täällä teen? Ja muuten onkin ihan hyvä olla ja toisinpäin Mieli sanoo tahdon tehdä tämän ja keho haroo vastaan minkä voi, etten todellakaan tottele.
Missä sijaitsee nuo kehossa olevat paniikkinappulat, jotka iskevät toisilleen sukset ristiin? Fiilis että soutaa ja huopaa saman aikaisesti eikä liiku minnekkään.
Tilanne joka ei anna kokonaisvaltaista hyväksyntää tai hylkäystä! Mitä noista tilanteista tekee niin mielenkiintoisia? Itse mietin mitä opittavaa minulla on? Onko kyse moraalista vai irrottaminen itsehillintä ohjaimista vai onko keho altistettu niin suurelle ärsyke määrälle että aivot vain toimii ja keho buuttaa (käynnistää uudelleen) itseään? Ja siksi mieli on hämmentynyt kun tietoliikenne aivojen ja kehon välillä on jumissa. Tai toisinpäin että aivot ylikiehuu tiedosta ja kaipaa nollausta, ei yhtään sanaa, pyyntöä, tietoa, kieltoa... kun vain olisi hiljaisuus.

 Sanotaan että keholliseen rasitukseen auttaa mielelliset ajatukset ja ajatus rasitukseen kehollinen toiminta kuten lenkillä käynti. Vai onko se sittenkin tilanne että raja tulee vastaan ja tietoa on käsiteltävä uudelleen, jotta se tulee ymmärretyksi, sen verran olen lapsia sivusta seurannut että opittuaan jotain he toistavat oppimaansa. Emmekä aikuisetkaan siinä ihmeemmin eroa, muttemme ehkä enää ymmärrä sitä että toistamme oppimaamme. Huomaan kun tutustun lisää uusiin tai vanhoihin ystäviin niin huomaan huomaamattani kopioivani omaan tietopankkiini joitain heidän tapojaan. Kehoni peilaa toista ja kun peilaaminen on mukavaa minullakin on mukavaa. Entäkun peilaaminen on vaikeaa? Hankalaa peilaamista  kun peilikuva ei olekkaan sama tai asento jota peilaat saa sinut voimaan huonosti? Miten toimit peilinä? Ja kun peilaa jotain mitä ei yleensäkään peilaa niin väsyy nopeammin. Lenkillä käyminen on hyvä esimerkki synkronoimisesta. Sovitamme askeleet samaan tahtiin ja vauhtiin...

Minulla on ollut hauskaa seurata tätä tapahtumaa kun ihmiset syövät ja juovat, peli kuka peilaa ja ketä? Mutta on myös ollut valaisevaa nähdä mitä/ketä itse peilaa? Vai onko se joka itse on peilattavana.
Pohdin onko kyseessä siis sisäisen tunteen eroavaisuus ulkoiseen peilaamisen tunteeseen? Sillä itsehän heijastamme oman fiiliksemme ulospäin ja ellei kukaan peilaa tunnetta niin onko silloin huono olla? Vai onko kyse että emme juuri peilaa omaa sisäistä tunneta ulos ja pistämme peilaamalla toisia rajat kiinni itseltämme? Ja jää sellainen fiilis toiselle ettei toinen ole ihan täysillä mukana, kun hän pyörittää omassa päässään omia ajatuksia, omaa heijastetta.

Mietin myös sitä että ns. Puhe siitä mistä puute. Luoko mieli kaikesta kuvia mistä on puutetta, jotta keho kokonaisuus olisi paremmin tasapainossa? Entäkun mieli on epätasapainossa, kuinka se näkyy kehossa? Kun keho on epätasapainossa kuinka se vaikuttaa mieleen? Millä lailla kosketuksen puute näkyy kehossa? Entä mielessä? Millä lailla toisen huomioiminen vaikuttaa entä huomioimattomuus, välinpitämättömyys? Kuinka tarkastellaan kehon heijasteita mieleen tai ajatusten heijasteita elämään? Siksi olisikin hyvä kysyä onko kehossasi mukava olla? Onko mielessäsi mukava olla? Milloin on epämukavaa ja miten se vaikuttaa sinuun?

Oli tässä puhetta milloin piirrämme?? Silloin kun saan idean voi olla hyvinkin yleinen vastaus. Itse piirrän silloin kun saan tunteen ideasta, siksi en yleensä alkuun tiedä mitä piirrän. Kun käsi piirtää tunteen mukaan viivaa, sen voi jo nähdä mihin käsi piirtää viivan. Ja kun piirtää tunnetta ei voi koskaan tietää mitä tulee. Ja tämä liittyy peilaamiseen siinä määrin että pystyy tuomaan omaa sisäistä tunnetta ulos nähtäville ja luomaan tunteen kuvaan. Joka taas luo kuvan katsojalle tunteen. Heijasteen, joka taas löytää kuvasta jotain samaistuttavaa ja tykkää kuvasta, joka on luotu heijasteena häneen ja mitä nuo kuvat hänessä herättävät.

Millainen ihmisenkuva minä olen, että minua kannattaa heijastaa toisiin? Sitäpä pohdin tänään yhden virtauksen mukana.

Elämä on tähtiä täynnä

Elämä on verkostoitumista, jokainen tähti syttyy syntyessään! Kaikki tähdet vain eivät näy kaikille, sillä maailma on niin avara kuin avaruus. En koskaan ymmärrä kuinka paljon ihmisiä todellisuudessa on maapallolla. Lukuna ehkä mutten koskaan juttele kaikille, en ole osa heidän elämäänsä.

Siksi onkin katsottava lähemmäs, omaan tähdistööni, jonka nään, jonka osa olen. Mihin tähtikuvioon olen osallinen. Voisin piirtää omaan sukuuni kuuluvaa kuviota joka menee lähemmäs lumihiutaletta haaroittuessaan. Mikä on siis tähtikuvioni?

Tähtikuvioni koostuu niistä kuudesta, ehkä useammastakin ihmisestä joiden kanssa vietän aikaa ja kenen kanssa vietän eniten aikaa on minulle kirkkaimmat tähdet ja ne jotka ovat himmeämpiä ovat ne joiden kanssa vietän vähemmän aikaa. Ketkä ovat sinun loistotähtesi?

Samanlainen tähtikartta myös syntyy siitä mihin käytämme aikaamme, mille uhraamme aikamme, siihen että olemme ystävien luona tai yksin riippuen siitä mitä tahdomme vai valitammeko siitä mitä meillä ei ole, valittaessamme tuhlaamme aikaamme ellemme ota siitä opiksi. Ja tuhlatessamme noin hyödyttömään himmennämme sillä valo hajoaa!

Elämämme tähdet syntyvät siitä mitä voimistamme ja mikä saa meidät itsemme loistamaan! Johtotähtemme! Mille luomme loisteemme, missä tahdomme olla hyviä, parempia, loistavia, upeita, huippuja, parhaita!? Mitä taitoa kannat? Mistä sinä haluat olla kuuluisa sinun tähdistössäsi? Millä tavalla loistat, kuinka sinut huomataan?

Millaista loistetta tavoittelet! Mikä yhdistää sinua toisiin tähtiin? Onko kuvio toisten nähtävissä? Miten erilläsi olet toisista tähdistä? Vai lähellä että loistatte yhdessä? Mitä kuviota sinä koristat?
Sillä verkko ja yhtenäisyys syntyy yhteisistä asioista ja yhdistävistä asioista, olivatpa ne sitten mielenkiintoa herättävät asiat, yhdistävät kokemukset, samaistuminen, kiintymys. Asiat jotka liittävät sinut toisten elämiin.  Kuinka sinun arvosi rikastuttaakaan muita. Lainaan itseäni eiliseltä kun mietin luopumista " Luopuminen on maksamista. Kuolema on ulosottomies, joka perii kuolleen ja osan läheisten elämästä, sillä tuo ihminen on rikastuttanut monta henkilöä olemassa olollaan, kuoleman viedessä kaikki tuon elämän rikkaudet ovat poissa. Etkä enää kohtaa hänen hymyään, hänen olemustaan, josta olet niin ilahtunut, tuo reaktion tuoja on kaikonnut. Sinulla on vain enää muistot, joita voit muistella, mutta muistellakko vai jatkaa elämää ja löytää uusia ihania ihmisiä?"

Missä ihmisen arvoa mitataan? Minä mittaan sillä kuinka rakkaita he ovat omina itsenään, eikä sitä voi mitata. Vertailla voi ja se kertoo syyn miksi heitä rakastan.  Ja yleensä jokin erilaisuus toisiin nähden tekee henkilöstä rakastettavan, joten katson mitä he tekevät ja kysyn neuvoa sitten kun nään jotain mitä itse haluan oppia. Kunnioitan heitä sillä mitä olen oppinut heiltä, ehkä he eivät aina nääkkään sitä kuinka heille pieni asia on käynnistänyt toisen mielessä jotain uutta ja heille ihmeellistä. Kiitos kaikista opetuksista!

Toiset mittaavat työtuloksia, rahaa, aikaa, saavutuksia? Mutta kuinka yhteisen ajan arvon voi mitata, ei todellakaan sillä hetkellä, vasta aikojen kuluessa ja vuosien vieriessä, sitten kun muistamme vain jonkin pienen asian jostain hetkestä, joka on ollut tärkeä oman kehityksen kannalta. Koskaan emme tiedä mitä sanamme ja tekomme tekevät toisille ja siksi onkin itse kukin kohdallaan päättävä sen kuinka toisia kohtelee. Itseään kohtelee. Auttaako toisia loistamaan vai himmentääkö heitä? Entä itseä?

Miksi verkostoitua ja olla ihmisten kanssa joita ei vielä ehkä tunne? Oppia tuntemaan ihmiset joiden kanssa viettää aikaa, jotta ymmärtää mitä saa heiltä, oppii kasvamaan ihmisenä ja olentona, ymmärtämään elämäänsä paremmin, auttaa ystäviä saavuttamaan heidän paras potentiaalinsa, upeutensa, pitää hauskaa samalla.

Jokainen kohtaaminen on vastavuoroista oppimista toisesta ja itsestään. Monesti sanomme ettemme siedä olla jonkun seurassa, sillä saamme niin paljon ärsykkeitä emmekä siedä olla itsessämme tuon toisen henkilön lähellä, sillä uudet asiat sytyttävät uusia tuntemuksia! Emmekä siis siedä uusia tuntemuksia itsessämme hyvin, sillä mitä voimakkaampina ne tunnemme sitä todennäköisemmin ne pyörivät mielessämme, siispä kiellämme ne sillä pelkäämme uutta ja sitä mihin nuo tuntemukset voivat johtaa. Siispä onkin suuri kysymys? Mitä pelkäämme? Vihaamme? Suremme? Valitamme? Mitä emme hyväksy pystyvämme käsittelemään? Miten se vaikuttaa elämäämme välttelemmekö asiaa vai kohtaammeko sen siitä huolimatta mitä se meissä aiheuttaa? Mitä se jota et hyväksy edustaa sinulle? Mitä tunnetta se sinulle edustaa? Kenestä se sinua muistuttaa?

Olisiko aika tehdä jotain ja muuttaa omaa käsitystä asiasta! Luopua jostain jolla on vain itseä rasittava vaikutus ja kohdata sillä koko ajan jankkaavalla voimalla uutta kohden, saada uutta tuulta ja ehkä uusia tähtiä tähtikuvioon! Loistakaa siis kirkkaasti ootte upeita!

Ps. Tiedän kukkien olevan leinikkejä!

Helmikuu haaste 2017

Nyt en tee blogi kirjoitus haastetta vaan punerrus haastetta 100 punnerrusta päivässä ja ajattelin ottaa tässä varas lähdön siinä mielessä että olisin punnerrus kunnossa helmikuun ekana. Nimimerkki ei ihmeemmin ole ikinä punnertanut ja hartia lihaksetkin on olemattomat niin ajattelin että on hyvä alottaa ajoissa että ei tarvitse maata sitten puolikuolleena!  Nyt on jo joku rinta ja hartialihas löytynyt! Sillä ajattelin panostaa tekniikkaan ja eilen selasin tubea sen verran että ymmärrän selän suorassa pysymisen olevan tärkeää ja että hartioitakin pitää tarkkailla ettei lavat lyö yhteen! Kädet mielummin lähellä kehoa kuin kaukana! Aloitan tyttöpunnerruksesta polviltaan siis eka ja siitä olisi tarkoitus jatkaa normaalipunnerrukseen. Olen miettinyt pitäisikö ottaa kehokuvia  vai ei? Niin näkisi muutoksen jos ja kun sitä tapahtuu.

Tiedostan että minun on tehtävä itse työ, jotta tulokset näkyvät minussa!

Joten olen valmis löytämään uusia lihaksia/kasvattamaan niitä pikkiriikkisiä jotka minulla on, miten kukakin tahtoo sanoa. Olen viimevuonna käyttänyt kiertolankkua vatsaan ja nähnyt siinä tapahtuvan jonkinlaista muutosta, mutten tehnyt sitä kovinkaan säännöllisesti mutta silti huomasin tuloksia. Niin ajattelin sitten kun minua vaivaa aina aika-ajoin niskajumit ja olen lukenut että kunnon hartia lihakset tehoaisi siihen niin siitä se idea sitten lähti!

Punnerrusta siksi että se tehoaa koko kehoon, eikä vain pelkkiin hartioihin!

Tiedän myös että tämä on mielellinen haaste kanssa, sillä minun on siedettävä lihaksissa tuntuvaa epämukavuutta ja sinniteltävä työ loppuun jokapäivä sillä jos lopetan kesken niin anna itselleni luvan lopettaa. Ja mitä enemmän annan itselleni myönnytyksiä siitä ettei tarvitse tehdä, niin huijaan vain itseäni että muka saan tulokset jotka saa 100:lla punnerruksella. En silloin ole valmis venymään yli kipurajojeni vaan jään siihen mikä on siedettävää, tämän hetken hapuilevaan määrään. Jos pitää tehdä sata niin se on sata eikä ennen lopeteta!

Tiedän itseni niin hyvin tästä lusmuilusta, muistan nimittäin kymmenen vuoden takaa kouluajoilta sen, että kun lupasi itselleen lusmupäivän koulusta niin helposti otti toisen perään, eikä kiinnostanut mennä sinne sitten ollenkaan, vaan koska itse oli luvannut itselleen että saa pitää vapaata. Ei tarvitse tehdä töitä.  Niin palkitsi itseään siitä että luovuttaa ja minä itse aloin kokea sen verta huonoa omaa tuntoa tuosta asiasta, että oli vaan pakko mennä kouluun. Totesin ettei minusta ole lusmuilijaksi, sillä omatunto sanoi sen olevan väärin. En ollut tekemässä sitä mitä minun piti olla tekemässä? Miksi? Mikä sai minut huijaamaan itseäni? Olinko muka niin väsynyt etten jaksanut mennä kouluun? En usko, olinhan herännyt niin että olisi kerennyt kouluun. 

Tiedän miksi teen tätä ja siksi teen tätä ja valmistaudun haasteeseeni, ja ymmärrän heitä jotka eivät tee jotain mitä heidän ehkä tarvitsisi tehdä on siinä etteivät he ymmärrä oikeasti sitä merkitystä mitä tekeminen tekee heille.

Minä etsin tekemistä, joka muuttaa kehoani niin että saan hartioihin lihasmassaa, että voimaa, koska koen niiden olevan liian heikkoja ja olen valmis kohtaamaan epämukavuuden saadakseni massaa hartioihin, tekemään mitä vain eteen tulee. Itsekuri jotta saan sen mitä haluan vaikka se tuntuisikin vaikealta, itsekuri että tehdään se mitä täytyy.  Itsekuri jotta jaksan jatkaa.

Nyt harjoittelen viiden sarjoja kun tuntuu että on puhtia jälleen tehdä niin seuraavaa kehään. Mitä vastaan nyrkkeilet peilisi edessä?

Pistäkää ruuti palamaan ja näyttäkää itsellenne että pystytte asioihin joita ette tienneet pystyvänne tekemään! Kaunista päivää!

Kolme kirjaa

Viikonloppu vierähti vierumäellä ja matkaan lähti kolme kirjaa seminaarin päätteeksi. Valitsin kirjat sillä ne olivat ne kirjat jotka vetivät puoleensa, en tiedä oliko visuaalinen ulkonäkö ratkaisija vai mikä?

Kuuntelin tässä kuukauden sisällä myös erään radio keskustelun jossa sanottiin että kulttuurille on parasta se että ihmiset ostavat kirjoja joita kirjoitetaan sillä he(kulttuurin tekijät) saavat siitä elantonsa, jotta voivat kirjoittaa lisää...

Niimpä ostin muutaman kirjan pitkästä aikaa, sillä kirjoja on tullut mukaan vain kirjastosta ja vain mainitakseni niin Silmarillion on loppu suoralla!

Kirjoissa on viehättävää se ettei tiedä koskaan mitä sanoja kirja sisältää, mitä sanoja tuleekaan selattua läpi ja millaisiin tarinoihin otettua osaa. Sillä olen sitä mieltä että jokainen tarina jota on lukenut on koettu itsessä tuntein tai niitä on herätetty. Niin kirjat ovat ikuisia tarinoita, joita voi kerrata ja kuka vain lukea ja kohdata ne.

Jotainhan kirja herättelee nimellään ja ulkoasullaan ostajan mielessä?

Tykkään lukea Basam books, viisas elämä kirjallisuutta, sillä se on hyvin silmiä avaavaa kirjallisuutta ihmisyyteen ja ihmisenä oloon. Kirjastosta on nyt lainassa
Elisabeth Kübler-Rossin ja David Kesslerin kirja Suru ja surutyö. Suosittelen lukemaan! On ollut todella valaiseva kirja mitä ihminen käy läpi kun kokee surua.

Siispä hyväksi koettu kirjallisuuden osa on saava lukijansa kun se täyttää sen tiedon nälän jota lukija kaipaa. Tunteen nälän?

Millainen on kirjan valinta kirjastossa? Monestikkaan en tiedä mitä olen tullut hakemaan ja silmäilen kirjojen selkiä, tekstiä mikä herättää mielenkiinnon?
Mikä antaa mielessä vastakaikua? Mikä tarttuu mieleen?

Mitä työstämmekään mielessämme? Mihin etsimme vastausta tai edes hetken helpotusta? Sillä siksihän kirjat ovat Erilaisia jotta pystymme erottamaan ne toisistaan paremmin. Mieti kirjastoa jonka kirjojen selkämykset olisivat vain valkoisia ja niissä mustaa tekstiä samanlaisella fontilla! Kuinka ne eroaisivat toisistaan? Nimeltään ja tekstiltään. Kaikki sisältö olisi eroavaa vaikka yhtäläisyyksiäkin on ja niitä voi rinnastaa, silti jokainen on yksilö kaikkien joukossa. Sehän pätee myös ihmisiin! Ihmisillä on sisällään erilaisia tarinoita ja heidän kantensa kuvastavat heitä! Kysymys kuuluu etsimmekö samanlaisia\rinnastettavia kansia itsellemme, sitä jonka koemme olevan itseä?

Elämä luo meillekkin kannet, kasvomme ja kehomme! Meillä on mahdollisuus muuttaa kasvojemme ilmettä ja tehostaa sisältämme kumpuavia tarinoita. Kuka lukee meitä? Kuka lukee elämäämme? Keneen tahdomme tutustua? Kenen elämää mieleemme lukea? Kenen tarinat tahdomme muistaa ja kenen saamme lahjaksi?
Kenen tarinoista maksamme?

Tarinat ovat elämää ja itse on osa tarinoita! Ihastukaa läheistenne tarinoihin ja nauttikaa elämän antoisasta monimuotoisuudesta! Sillä minä palaan kirjan pariin täksi illaksi, etsimään kaipaukseeni täytettä ja pakenen hetkeksi todellisuudesta!

Sekoitettu arpaonni

Musiikkisekoitukseni vastaa kysymyksiin tälle päivälle

1. Mitä syön tänään? Bones- James Blunt
2. Missä käyn tänään? Will Power: Nature. Music for mindfulness meditation- Native American music consort
3. Mistä tänään puhun? Shaman drums 2- Jacco Doolhoff
4. Miltä kahvi maistuu? Heroes- Måns Zelmerlöw
5. Päivä on tänään ihan? Who wants to live forewer- Cezar
6. Mistä otan tänään kuvan? L'envol- Caravan palace
7. Mistä väittelen tänään? The Audience-Alexandre desplat
8. Mistä tänään unelmoin? Long as I see the light- Creedence clearwater revival
9. Tänään onnea tuo? Home- The piano guys
10. Millainen olen tänään? Song to the Siren- Master of Chant x:the final chapter

Pakko kertoa että sekoitus valitsikin kappaleita mitä en kovinkaan usein kuunte, joten oli oikein antoisa sekoitus tähän aamuun

Tarinako?

Sätkivät jalat, nuo sinivalkoraidalliset
ne halusivat heittää kuperkeikkoja
Ne viuhuivat villisti
nuo kirmaavat kintut

Minä kujeilen, istun marjapuskan alla
Valkeat hampaat näkyvät, leviävän hymyn välistä
Minä nauran jo

Laitoin päähäni nahkaisen lentäjän hatun,
laskin lasit silmilleni ja kiihdytin lennokkini nousuun.
Nuo taistelut olivat minua
kuinka tuuli humisikaan korvissa
kun laskin lentokoneen suoraan syöksyyn alaspäin,
sillä luodit hakkasivat reikiä ilmaan,
toisenkoneen perään.
Ajoin häntä takaa
Nautin siitä
Kuinka sain kaatua hänen päälleen kutittamaan häntä
Ja sitten hän jo jahtasikin minua.

Muurilla

The Great wall tuli käytyä katsomassa ja se pisti ajattelemaan.


Mitä vastaan taistelemme, mitä vastaan odotamme sotivamme, tiedämmekö sen nimen ja minkälaiset sotajukot ja varustukset ovat ympärillämme? Kuka vierellä taistelee, kuka kaatuu kuolee minkä aatteen vuoksi? Kuinka arvioimme vihollista? Kuinka älykkäänä pidämmekään sitä? Aliarvioimmeko vihollista ja tulemme sokaisseeksi itsemme? Keksimmekö mitä pitää tehdä? Kuinka kohtelemme toisia? Olemmeko luottamuksen arvoisia?

Elokuvassa tykkäsin eniten värikkäistä puvuista ja rummuista. Myös hienoinen mahtipontisuus joka välittyi isojen massojen liikkuessa oli siistiä.  Hienoa oli että elokuvassa käsiteltiin sotimisen lisäksi luottaustakin ja jaettiin muutama käytännön vinkkikin. Tietysti on ihmisestä kiinni mitä hän poimii mistäkin elokuvasta, tästä jäi itselle mukavan rentofiilis ja yllätys että siedin Matt Damonin leffaa, en itse erityisemmin diggaa kyseistä näyttelijää, ehkä katsetta harhautti Pedro Pascal, joka tuli itselle tutuksi Game of thronesin Oberyn Martellina. Myös se että kyseessä oli kiinan muurille sijoittuva elokuva oli jo itsessään odotuksia herättävä ja täyttäväkin. Muuria oli käytetty hienosti! Tykkäsin.

Suosittelen! Sillä itsellä ei ollut hirmuisia odotuksia niin osasi yllättää mukavasti!
 

Syksyn maalauksia 2016

Söpöä

Elämä on tiukujen viitta, 

joka helähtää kun sitä liikuttaa.

Elämä on unohtuva sointu,

joka haipuu toisten sointujen taa.

Elämä on suloinen hymy,

joka huuhtoo mieltä

Elämä on kannel,

joka soi ilman kieltä.

2.1.2017 Salla

Ajattelin aloittaa vuoden söpöydellä. Joka kulkee pitkin pastellinsävyjä, hymyjä, pyöreitä muotoja, isoja silmiä ja päätä. Ketä ihailet ja kuka/mikä saa sinut huokailemaan ihastuksesta kun se on niin suloista ettet voi kestää. Niin pehmeää ja se katse! Lämpöinen ja oi niin herttainen!  Asiat joita haluat rutistaa syliisi vai kun ne on ylisöpöjä. Teot herttaisia ja liikuttavia, asiat joita haluat hoivata vaan niiden söpöyden tähden. Lutuista.

Myös teot ovat söpöjä, ja osan lisä söpöyttä tuo se, ettei tekijä tiedä olevansa söpö kuin niin tekee. Aww reaktio. Sellainen ihanan hassu ja ybersöpö, yli-ihana.
Halittava.

Kuvan tulppaanit ovat söpöjä väriltään ja hivelevät silmiä kauneudellaan! Ostin niitä itselleni sillä ne on yli-ihania! Niin heleitä ja suloisia! Tuollainen suloisuus piristää!

Tähän päivään etsimään söpöyttä!