Joulu tulee

Sen verran vielä tänään että pakko se on uskoa että joulu on tulossa kun pikkusisko toi minulle mainos suklaa kalenterin ja joulutorttuja! Tässä männä viikon  perjantaina! Kohta on se päivä kun saa avata kalenterin ekan luukun.

Josta tulee mieleeni lapsuuden joulukalenterin onnistunut väärinkäyttö jolloin käytiin salaa syömässä suklaat kalenterista 1.päivänä. idea oli siis se että piti saada suklaat irti ja ykkösluukusta ulos ettei jäänyt kiinni siitä että oli syönyt enemmän kuin yhden suklaan. Ja toisinaan kävi niin että suklaa irtosi, muttei tullutkaan luukusta ulos. Saattoi sitten saada joku toinen päivä kaksi suklaata. Tai sitten piti odotella ja avata luukkuja aina aattoon asti että löytyykö kadotetut suklaat. Ja aivan lopuksi rikottiin ns. Avattiin kalenterit että pakoon pujahtaneet suklaat varmasti tuli syödyiksi.

Toisaalta keskeneräisen kalenterinpullottava pahvi aina hieman herätti epäilyksiä joten irrotetut suklaat oli aina johonkinpäin hivutettava. Pelattaessa rikasta ja rutiköyhää saattoi toisinaan vaihtaa kalenteria siskon kanssa päittäinkin. Palkitsevaa oli avata luukut ja nähdä mikä kuva luukussa on! Vaikka suklaat olikin jo ehkä syöty ja kuvatkin kertaalleen nähty!


Nyt ajattelin elää päivä kerrallaan kalenterin kanssa, sillä kerkesin jo nähdä kyseisestä suklaan syönti operaatiosta painajaista. O!i pakko katsoa että kalenteri on seinällä avaamattomana kun aamulla heräsin. Unessa kaikki luukut oli auki ja suklaat hujan hajan ympärillä, en edes syönyt niitä!

Millaista luovuutta kalenterin aukaisu ruokkii? Ja mistä tulee vimma avata kaikki, eikö ole itsehillintää? Vai onko herkut sellainen houkutus että tulee rikottua sääntöjä, mutta yrittää tehdä sen niin ettei jää kiinni. Tähän työhön mentiin rikoskumppanin kanssa toinen saattoi pitää vahtia/ jos jäi kiinni niin ei tuntunut niin pahalta kun molempia läksytettiin.

Fiksuinta olisi ollut antaa pelkkä kuva kalenteri! Ja herkut erikseen! Toisaalta se oli opettavaista, itsehillintäkin on parempi ja niistä hiippailuista kaapille etsimään ja tyhjentämään kalenterit jäi muisto jolle nauran edelleen, sillä muistan edelleen joulukalenterin pahvisen tuoksun ja sen suklaan tuoksun että maun, vain muistelemalla tuota salaista ryöstöhetkeä!

Mukavia tulevia aukaisu hetkiä kaikille!

Tissiviikon 21-27.11.2016 kunniaksi tissipäivitys

No tästä lähtee missä kaikkialla olenkaan nähnyt tissejä.
Vauvana näin äitini tissit ensimmäisen kerran ja ne oli vain ruuan lähde. Sitten kun siitä hieman kasvoin niin näin äidin syöttävän pikkusiskoja tisseillään. Meillä oli siihen aikaan lehmiä ja niillä oli tissit, jotka oli eri näköiset kuin ihmisillä, ja ne lehmien tissiliivit ovat hieman isommat kuin ihmisillä! Ja kissoilla oli monta nisää joita ei ensimmäisenä kuvitellutkaan tisseiksi!

No sitten saunassa ollessa olen nähnyt mitä erinäköisempiä tissejä, uimahallien saunoissa pienenä katsellessa ja pohtiessa millaiset itselle mahtaakaan kasvaa. Olin aikapitkään lauta niinkuin pieni tissisiä ihmisiä kuulin kutsuttavan, jostain imin senkin tiedon. Tissit, bosat, daisarit, hinkit, rinnat, anderssonit...

Olen katsellut vastaan tulevia tissejä erilaissa paidoissa, isoja pieniä niitäähän tulee vertailluksi omiensa kanssa. Tai sitä kuinka jokin paita korostaa hyvin, tuotahan sitten pitää kokeilla itsekkin? onko naisilla rinta kateutta?

Olen nähnyt tissejä läjässä pornolehtiä, jotka löysin kerran serkkuni kanssa sattumalta ja jäin miettimään tästäkö miehet unelmoi? Tisseistä? Tahdonko olla tuollainen tissejään tyrkyttävä bimbo? Laitettiin lehdet takaisin sinne missä ne oli.

Tissejä on nähty tv-ohjelmissa, elokuvissa, musiikkivideoissa jne.

Joo ja miehilläkin on nännit! Ja toisille tulee myös miesten tissit! Ja tiesittehän että miehetkin voi imettää lasta!

No omat tissit sitten kasvoi ja rintaliiveihin tuli tutustuttua, mutta edelleen saa taistella että rintojen kanssa yhteensopivat rintaliivit löytyvät, kun käytössä huomaakin etteivät ne sittenkään istu niinkuin toivoi.
Siihen olisi kiva saada nuorempana kunnon perehdytys, itse oli hieman ulalla kunnes vaatetuspuolen käytyäni ymmärsin niistä hieman enemmän.

Täältä löytyy rintaliivien kokolaskuri

Jaa no nykyään on tissit, ja on niitä näytetty muutamilla avonaisemmilla päänteillä, mutta kun on niin isot niin sellaiset pääntiet ei vaan ole itseni suosiossa. Toisinaan tissit on todellakin tiellä, mutta on ne kiva pehmustekkin mahallaan makoiluun.

Tekevätkö tissit naisen? Sitä mietin eivät tee, mutta ne mielletään osaksi naista. Sinkku elämää sarjassa on hauska tissi jakso jossa  Carrie sattuu näkemään ystäviensä tissit.
Kuinka kohtaamme tissejä ja missä niitä odotetaan näkevän. Kun tietää näkevänsä tissejä kuten uimahalleissa ei tissit tuota paheksuntaa, mutta sitten kun näkeekin tissit jossain missä niiden ei pitäisi näkyä aiheuttaakin paheksuntaa? Siksikö ettei ole varautunut ryntäisiin? Kun nään vauvan kanssa kulkevia ihmisiä, tiedän että voin nähdä rinnat imetys työssään ja se on luonnollista. Joten antaa mennä vaan! Olen joskus nähnyt myös videon jossa oli äiti imettämässä lastaan ja vieressä oli laajalla päätiellä oleva nainen ihan tarkoituksella katsoa mitä ihmiset paheksuu. Jolloin imettäjää paheksuttiin mutta lihatiskillä olevia rintoja vain palvottiin kun ne oli seksikkäät. Siksikö imettäjiä paheksuttiin koska ne eivät vastanneet yleistä mielikuvaa seksikkyydestä?

Missä on hyvän ja huonon maun rintojen esiin tuominen? Mikä on rintojen tarkoitus kun niitä käytetään? Mitä rinnat edustavat?  Millaisia halventavia, sekä voimaannuttavia sanoja niihin yhdistetään.

Röyhistäkää rintaa? rintojanne? rintaa? rintojanne? Sanoi kerran opettaja luokassa ja sekös herätti hieman hilpeyttä. Rinnat on hauskat.
Mutta se että ne herättää seksuaalisuutta on toisinaan myös ahdistavaa, kun tahtoisit vain jutella niitä näitä ja vain hengailla ja sitten huomaat toisen vain tuijottavan rintoja. Onko ne niin katseen kääntäjiä?

Mitä tisseillä halutaan viestittää? Mutta olettoko miettineet sitä että kukaan nainen ei tiedä millaiset tissit saa kun on tyttö? Kuinka tissit hyväksytään osaksi omaa olomuotoa ja käytöstä ja kuinka niitä hyödynnetään?

Yhteenvetona voisi olla että rinnoilla on yhteys sekä seksuaalisuuteen, naisen omakuvaan, lapsen ruokintaan ja ne tuottavat iloa monelle, vaikkei kaikki tissien herättämä huomio olisikaan aina toivottavaa, ne keräävät katseita ja niistä puhutaan monenlaista. Niitä on niin monenlaisia ja kokoisia ettei voisikaan arvata, joista osa on luomuja ja osa avustettuja muotoonsa.

Omista meloneista että tuossahan nuo roikkuvat ja kulkevat mukana.....

Että tissit sentään, semmonen juttu!

Odotellessa wonder womania voikin miettiä miehiä

Millaista on olla vahva nainen? Ja millaista on olla vahva mies
Käsitteleekö vahvuus sitä kuinka fyysisesti ollaan vahvoja? Kuinka henkisesti on vahva ja kulkee omaapolkua vaikka mitä tulee vastaan? On vahva jokaisen haasteen, epäonnistumisen ja stressin alaisena. Onko vahvuutta puskea läpi harmaan kiven, kun se itsestä tuntuu oikealta?

Valinnat vievät meitä eri suuntiin!

Eikö vahvuutta ole myös näyttää oma haavoittuvuutensa, pitääkö kaikessa muka pärjätä yksin? Haavoittuvuuden osoittaminen inhimillistää ja avun pyytäminen ja saaminen voi liittää ihmisiä elinikäiseen ystävyyteen. Yhdistää eliniäksi. Yhteistyö yhteisössä auttaa kaikkia oppimaan ja kehittymään. Ideakin kehittyy nopeammin useampaan suuntaan kun on monta kehittäjää, kun on yksi niin mihin se kehittyy? Ellei sen tavoite ole kehittyä ja etsiä kokoajan sitä mitä voisi käyttää.

Kehittymiseen tarvitaan kaksi, reaktio ja vastareaktio vai reaktio ja sen myötäreaktio? Jokainen reaktio muuttaa olomuotoa mutta eikö vastareaktio pysäytä reaktion? Ja myötäreaktio kiihdytä sitä? Mille olla myötämielinen ja mitä vastustellaan ja millä? Kyllä joitain asioita kannattaa vastareaktiolla hillitä, mutta miten myötä reaktiot vaikuttavat? Mieleeni tuli omakohtainen kokemus jossa piti vastata joko kyllä tai ei kaikkiin kysymyksiin mitä esitettiin. Se reaktio mikä tuosta tuli oli joko myötämielisyys kun sanottiin kyllä ja vastenmielisyys kun sanottiin ei?

Millaisia reaktioita herättää kysymykset
Millaista on miesten rakkaus? Millaista on naisen rakkaus?
Eritelläkseni tätä hieman niin

Millaista rakkautta miehet kokevat naisia kohtaan?
Millaista rakkautta miehet kokevat miehiä kohtaan?
Millaista rakkautta naiset kokevat miehiä kohtaan?
Millaista rakkautta naiset kokevat naisia kohtaan?
Millaista rakkautta he opettavat toisilleen? Millaisia tekoja?
Miten ihminen kohtaa toisen ihmisen? Millaista rakkautta annetaan?

Enkä nyt tarkoita pelkkää seksuaalista rakkautta ja intohimoa, vaan kiintymystä, sisaruutta ja veljellisyyttä. Ystävyyttä selitettynä hieman syvemmin. Apua jonka on valmis antamaan toiselle? Mitä tekemään toisen puolesta? Sitä kuinka juuri sinä rakastat toisia...? Mitä rakkaus sinulle merkitsee?

Millaista rakkautta miehet kokevat lapsia kohtaan?
Millaista rakkautta naiset kokevat lapsia kohtaan?
Millaista rakkautta he opettavat lapsille? Millaisia tekoja?
Miten lapset opettavat rakkautta?


Millaista rakkautta miehet kokevat eläimiä kohtaan?
Millaista rakkautta naiset kokevat eläimiä kohtaan?
Millaista rakkautta eläimet antavat?
Mitä eläimet opettavat rakkaudesta?
Kuinka olento kohtaa toisen olennon?

Millaista rakkautta miehet kokevat ympäristöään kohtaan?
Millaista rakkautta naiset kokevat ympäristöään kohtaan?
Miten ympäristö on rakastettava? Mitä rakastat ympäristössäsi?

Millaista rakkautta miehet kokevat itseään kohtaan
Millaista rakkautta naiset kokevat itseään kohtaan?
Eroaako rakkaus toisia kohtaan rakkaudesta itseä kohtaan?
Mitä kohtaa rakastat itsessäsi eniten? Rakasta yksipäivä sitä kohtaa mikä on saanut vastenmielisyyden leiman itsessäsi!

Miten kohtelet toisia? Kohteletko niin myös itseäsi? Kohteletko kaikkia samoin? Ei ikä ratkaise viisautta jota voi kaikille suoda. Sen ratkaisee kaikki itse! Minkä ikäisille olet valmis antamaan apusi? Taitosi, älysi ja ennenkaikkea huomiosi?

Voimme olla tärkeitä vain niille ihmisille joihin vaikutamme!! Keneen vaikutat? Itseesi kyllä ja kenen kanssa työskentelet, kaikkiin jotka kohtaat, kaikkiin jotka kuulevat puheesi, kaikkiin jotka lukevat sanasi, kaikkiin jotka näkevät sinut? Kaikkiin välillisesti sillä sinä luot reaktioita toisiin jotka taas luuovat niitä toisiin. Ja kaikki riippuu ihmisestä itsestään onko reaktio myötämielinen vai vastareaktio asiaa kohtaan. Se riippuu asenteesta ja tunteesta, ollakko myötä vai vastaan tässä asiassa. Ja tämä on se suurin rakkautta koetteleva asia, että kuljemme yhdessä omine valintoinemme vaikka ne eroaisikin toisistaan. esim. Minä tykkään suklaasta ja toinen ei, voimme silti elää ystävinä.
Kaikki riippuu reaktion suuruudesta minkä herätämme toisessa ja sen reaktion määritelmästä.

Kuinka sinä reagoit tänään?

Kierros menneeseen

Tänään upposin menneeseen musiikin mukana kahdeksan vuoden taa jolloin kuuntelin paljonkin cmx:ää. Lemppari kappale on edelleen hautalinnut. Siinä kappaleessa oli jotain puhuttelevaa jo silloin. Ehkä melankolinen sävy. Eikä minulle kappale auennut ensi kuulemalla ja kuuntelutti monesti. Ja edelleen löytyy syvyyttä, joka puhuttelee... joten tästä päästään päivän pähkinään!
Miksi ihmiset palaavat vanhoihin asioihin eli menneeseen?

Elämme elämämme tarinoita uudelleen ja uudelleen, kerromme kohtaamisista eri ihmistyyppien ja ajattelutapojen kanssa ja luomme tästä kuvan mieleen kun asiassa on ollut jotain yllättävää ja/mieleen painuvaa, jotka herättävät tunteita. Teemme sitten toisista ihmisistä kuvaa sen perusteella millaisia tarinoita hän kertoo ja millaisen tunneilmaston ympärilleen luo. Tarinat menneestä siis kertovat tunteista joita olemme kokeneet toisten kanssa/omista tuntemuksista kyseisessä hetkessä.

Onkin hyvä kysyä kerrotaanko siksi enemmän surullisia tarinoita joissa on yllättävää koska ne jäävät mieleen paremmin koska luovat suuremman kontrastin nykyiseen tunnetilaan ja jäävät näin paremmin mieleen.

Tilanteita joissa olemme jätkyttyneitä opimme jotain. Ja sisällä on ristiriitainen tunnelma että nyt on tehtäväkin eritavalla. Joten päivän toinen pähkinä!
Voiko ilosta järkyttyä? Kuinka suuri muutos tunnetilan laadussa saa aikaan muistijäljen?

Pelkääväätkö ihmiset jotka ovat koko elämänsä vihanneet asioita olla iloisia?
Hieman hullutella, veikkaan vakavuustautia. Syyllistyn itsekkin vakavuustautiin siinä määrin että hillitsen hullutteluani julkisilla paikoilla... ainakin toisinaan. En aina. Minullehan voitaisiin nauraa tai leimata höperöksi... vai johtuuko ilottomuus kaikesta tukahduttamisesta? Omanitsensä peittämisestä ja teeskentelystä ja näin ihminen on entistä vihaisempi siitä  kun eii olekkaan omaitsensä?

Joten mikä on omaitse? Veikkaan kokonaisuutta, kaikkia taitoja, oppimaansa, tekemistä, niitä intohimoja joiden tekeminen tuottaa mielihyvää ja iloa. Kehoa ja mieltä yhdessä. Sellainen alati muuttuva kokonaisuus, joka ajattelee ja on yhtäaikaa. Ajatteleva siinä määrin että pystyy suuntaamaan ajatukset ja huomionsa haluttuun kohteeseen ja tutkimaan ja oppimaan asiasta riippuen.
Omat oppimistyylit ja elämän käsitys kulkevatko ne samaa matkaa opetuksen kanssa.

Onko omaitse siis kaikki minkä itsekseen ymmärtää ja joihin asioihin tarttuu ja pitää omanaan? Ovatko ihmiset juuri tämäntakia onnettomia kulutuskeskeisessä maailmassa?  Koska on niin paljon tavaraa, että kokee olevansa käyttämätön? Vain käyttämättömien tavaroiden takia? Koska on laajentanut minä käsityksen minun koti on yhtäkuin minä?

Kotihan vain kuvastaa valintoja joita teemme?
Jos on kotonaan vihainen niin eikö silloin juuri tee vääriä valintoja? Ja ole itselleen pettynyt kun ei teekkään kuin oma ajatusmaailma/omaitse/tunne on pyytänyt?

Onko ainainen vihaisuus pettymystä? Joten jätänkin tämän päivän mietinnäksi mille kaikelle olen pettynyt itsessäni? Pettymyksetkin opettavat!

Pimeydessäkin on valoa!

Mitä etsimme pimeästä?

Kuljen pimeässä talvessa, mitä etsin sen sanoista, joissa ei ole lunta vain hiljaisia sadepisaroita, jotka sumuna kostuttavat ikkunoihin kyyneleitä. Mitä etsin talven pimeiltä kaduilta, joissa en nää talvea, vain surullisena jatkuvan syksyn, jolla on hautajaishuntu kasvoillaan. Mustaa ja mustan  jälkeen harmaata ja jälleen mustaa.
Nään vain katseettomia kasvoja kaduilla, kun katseet kulkevat katua pitkin ja ihmiset kulkevat ihmisten ohi. Kylmiä käsiä, jäisiä sormenpäitä, unohtuneita lapasia ja unohdettuja sellaisia, jotka lojuvat kaduilla litimärkinä. Varsin surkeina. Alakuloisina. Lähes kuolleina.

Mitä etsin pimeästä?
Löydän hitusen lämpöä sydämestäni ja nostan märän hukkuneen lapasen ylös maasta. Otan sen mukaani vaikka se on kylmä ja märkä ja eksynyt. Eikä se ole minun kadottamani. Täysin tuntematon.
Se kastelee jo valmiiksi kylmät sormeni, mutta päätän kestää. Kuljetan tuon surkeuden huipentuman kotiin, lämpimään. Sinne minne ulkomaailma ei ihmeemmin tule.

Pesen lapasta ja kylmettyneitä sormiani kuuman veden alla, pois nuo hiekan jyvät jotka ovat tarttuneet ja lianneet tuon karkulaisen. Pehmeällä lempeydellä asettelen ja silittelen lapasen suoraksi kuivumispaikalle. Aikaa, lapanen tarvitsee aikaa. Se puhuu minulle kyyneleitä, jokaisessa pisarassa, jonka se tarvitsee kuivuakseen. Jokaisella langansäikeellään joka on noussut ylös. Se kertoo tarinansa tähän päivään.
Lopulta lapanen kuivuu ja silittelen sen pehmoista kirjoneulepintaa. Josta voin nähdä sitä sitovien silmukoiden luovan tarinan. Katselen lapasta jolla on tarkoitus. Lämmittää jonkun kulkijan kättä.  Ja se kertoo minulle kuinka kovasti siihen koskee, kun se on erossa itselleen tarkoitetusta kädestä, jonka mukaan se on muotoutunut, käden jonka se tuntee. Joka on sen elämäntarkoitus. Lämmittää kättä

Silittelen vielä hetken lapasta,juttelen sille kuin se tajuaisi: Ymmärräthän että emme tiedä tulemmeko koskaan löytämään enää sitä kättä johon olit tarkoitettu. Voimme etsiä ja etsiä, jos niin tahdot, mutta ymmärräthän mitä tarinasi teki minulle. Tulit kylmänä kuin syksyn yöt ja päivät, talven hyisenä, et ollut minulle mitään. Päätin silti auttaa sinua, sillä näytit niin surkealta lammikossasi, kylmissäsi, viluissasi. Säälin sinua, päätin antaa omastani sillä en tahdo tuollaista kohtaloa edes lapaselle, joka ei tunne. Mutta minä olen erilainen minä tunnen sinut, näin sen kivun jota koit tai ehkä se oli jotain outoa omaani, silti veit huomioni. Kaikesta kivustasi huolimatta jota aiheutit päätin auttaa ja huoltaa sinut, vaikka olet vain yksinäinen lapanen. Joka on kadottanut kätensä.  Tiedä että sinua on rakastettu. Sinusta on välitetty. Sinusta on huolehdittu. Ja että olet upea lapanen ja lämmität kättäni vaikket olekkaan sopiva ja vaikka kaltaisesi toinen lapanen on jossain tuolla. Kaksosesi ja kätesi. Niin sinä olet juuri tänään täällä. Tarkoituksemme oli tavata ja kertoa tarina. Kiitos lapanen.

Tarina tästä antaa toivoa
Vaikka olisikin kuinka alhaalla ja märkä, kipeä, masentunut, ahdingossa. Niin jostain löytyy joku joka auttaa ylös. Ja se että kuten lapaset toisinaan kastumme räntäsateen kastelemana ja toisinaan olemme niitä jotka lämmittävät kylmissään olijoita, niin elämä on olotilojen vaihtelua ja voimme valita mitä pistämme päälle. Kuljemmeko kylmissämme vai lämmössä? Onko sydämmessämme rahtunen auttajaa, kotia joka kuivattaa kyyneleet. Sulattaa jälleen mahdollisuuden olla lämmin.  Olla onnellinen vaikka olisikin pimeää, nähdä iloa vaikka olisikin pilvistä. Nauraa vaikka kaikki muut mököttäisivät.

Mitä etsimme pimeässä? Itse etsin valoa, sitä mitä nään ja tunnen. Olen kaatunut lätäkköön ja kastellut vaatteeni, itkenyt, ollut surullinen, hämmentynyt, nostanut jälleen hymyn ja kirmaillut jälleen eteenpäin.

Mitä etsimme pimeässä? Löysin lämpöä ja heijastuksen, löysin kylmiä öitä, löysin uusia tuntemattomia, kohtaamattomia kohtaamisia....löydämme jotain kunhan vain luomme katseemme johonkin tai johonkuhun tai se että joku tekee sen meille itsellemme.  Elämä on pimeää ilman tarinoita, luokaa valoa ja kertokaa mihin kuulutte, mikä teidän tarkoituksenne on ja milloin katositte ettekä enää löytäneet takaisin vai löysittekö? Kuka teidät pelasti ja mitä opitte, mikä on seuraava suunta?

Ihanaa pimeää iltaa !! Rakastakaa lapasianne

Vastustaako asenteesi työntekoa?

Kyseinen ajatus vastustaako asenteesi työntekoa? On hieman varioitu ajatelma maanantaiselta tulityökurssilta, jossa ajatus meni näin oppimisen suhteen asenne ei saa vastustaa työntekoa, eli tässätapauksessa oppimista tulitöistä.
Mielestäni lause oli kehityskelpoinen ja jonka aivoni poimivat. Miksi vastustamme asioita jotka ovat meille hyödyllisiä? En tarkoita nyt että kaikki pitäisi sallia tai niellä kritiikittä. Tarkoitan vain miten olemme valmiita oppimaan asioita, kuinka kovasti vastustamme asioita jotka ovat uusia ja jotka eivät tunnu mielenkiintoisilta. Kiellämmekö silloin asian ettemme usko tarvitsevamme asiaa, onko se niin tylsää, kuinka siitä saisi mielenkiintoista. Emmekö usko silloin että voisimme oppia asiasta jotain? Löytää siitä positiivisia asioita? Kuinka monesti kieltäydymme kertaamasta asioita vaikka juuri se olisi parasta aivojen kehitykselle ja oppimiselle.

Milloin koemme jonkin olevan turhaa? Tarvitsemmeko juuri silloin sitä eniten? Sillä olemme silloin välinpitämättömiä, kyseistä asiaa kohtaan. Jos jokin tuntuu aikaa vievältä ja itseltään turhalta, niin voisiko silloin itse asennoitua niin että olisikin se itse joka toisi jotain uutta ja ajateltua keskusteluun. Kertoisi mahdollisesta muutos vaihtoehdosta. Miksi lyödä päätään seinään kun voi kulkea ovesta josta ei ole vielä kulkenut. Tai voi harrastaa sitä että löytää tärkeimmät asiat koko keskustelujen annista ja tiivistää sen pariin lauseeseen niin että oppi uppoaa tai löytää sen ilkeimmän tylsistyttäjän ja pureutua ymmärtämään sitä mikä on se tylsyys mikä on kryptoniittiä itselle ja kääntää se joksikin muuksi. Tällöin huomaa kehittyvänsä sietämään erilaisia tilanteita ja oppivansa edes jotain.

Miksi vastustan

Vastustan koska pelkään satuttavani itseäni ja/ muita.( nim. En osaa käyttää tätä laitetta, kun en ole tälläistä ennen nähnyt/ tekemisessä en ole ennen tehnyt: osaamattomuus/säikkyminen)
Kuinka siedämme epävarmuutta ja kuinka paljon pyydämmekään apua ja ohjeita: huomasin tässä suuren eron itseni ja yhden ystäväni pelatessa peliä jonka nimeä en enää muista. Itselläni oli tyyli minä pärjään en pyydä apua ja sitten jumitin tietyissä pelinpaikoissa kun tahdoin edetä että hoksaan itse. Se vei aikaa älyttömästi siihen nähden kuin se että ystäväni pelasi ja käytti vihjeitä. Kuten arvaatte se oli nopeampaa. Tästä viisastuneena jos jossain on ohjeita tarjolla etsi ja pyydä niitä jos tunnet olevasi epävarma niin kaikki sujuu nopeammin! Eikä oppiminenkaan tunnu niin vaikealta, opi pyytämään apua!

Vastustan koska pelkään häpäiseväni itseni. Olevani naurunalainen ja hyljeksitty. (Itselleen nauraminen ja itsensä naurunalaiseksi tekeminen eivät ole vahvuuksiani: epäonnistumisen pelko)
Milloin ymmärtää ettei epäonnistuminen ole häpeäksi, koen toisinaan avunpyytämisenkin häpeälliseksi.( Etkö pärjääkkään itse? En ja tiedän että siinä ei ole mitään hävettävää, mutta silti... en ole oppinut tästä vielä pois) Olenko liian vakava kun en osaa nauraa itselleni, vai siksikö kun liitän naurun häpeään ja hyljeksintään. Oppimistilanteissa siis? Ehkä tämä liittyy siihen että koen naurun kiusaamisena tekemisestäni jossa epäonnistun.... en tykkää epäonnistua sillä sanoissa on suuri negatiivinen tunnelataus. Ja tyhmältä äskeinen kuulostaa sillä itsehän määrittelemme epäonnistumiset, ovatko ne hyödyllisiä vai eivät. Millaiseen tunnelataukseen olemme itse/toisen toimesta liittäneet sanan epäonnistuminen. Onko sinulle sanottu jatka vaan! Kyllä sinä siinä onnistut! Vai sinä tuhlaat tarvikkeita, teet rumaa jälkeä ja verrattu jo kokeneeseen tekijään.
Mittatikku itsensä ja oman osaamisen mukaan ei toisten mitoilla, sillä ne vääristelee lukuja moneen suuntaan. Tarkasta itse mitat, joilla teet! Sillä itse rakennat luottamuksen siihen miten teet.


Vastustan koska en koe osaavani/haluavani. Vastustan koska en koe hyötyväni tästä.
(Se että on jo kokeillut muttei se tuntunut hyvältä, eikä helpolta, tunne että tästä on enemmän haittaa kuin hyötyä, vaikka juuri silloin opimme eniten, emme vain ole valmiita antamaan omaa työpanosta tai aikaa asialle: Hylkääminen ennen aloittamista)
Kuinka kielteinen sitä osaa olla vaikka villapaidan neulomista kohtaan en halua, lykkäys taktiikka. Tein rumanpaidan, silmukat eivät olleet tasaisia, työ oli valmiina liian pieni. Lanka kutitti.... perustelut itselle kaikkien epäonnistuneiden yritysten pohjalta ettei halua tehdä jälleen uutta epäonnistunutta kyhäelmää, joten hylkää tyystin villapaitojen teon.
Unohtaa jo sen että on ollut sen verran sinnikäs että on tehnyt villapaitoja alusta loppuun, mutta suunnittelu on ollutkin se johon ei ole panostettu. Pienillä kokeiluilla tai ohjeilla olisi voinut nähdä silmukoiden tiheyden, josta silmukka määrät, lankaa valittaessa mikä on matsku joka sopii omalle iholle jne.

Onko kyse ettei työstetä alussa suunnitelmaa? Tai toimita sen mukaan jos sellainen on, joten hyöty kapasiteetti jää pieneksi kun ei ole näkemystä asiasta.


Mitä enemmän vastustan sitä vähemmän minulle jää. Sillä muut vievät parhaimmat paikat, vastustan huonoja paikkoja ja sensijasta että valitsisin hyvän tai huonon välillä. En valitsekkaan mitään. Haluanko pitää vain mahdollisuudet avoinna ja näin ollen todella passiivinen hlö. Joka ei tee mitään?

Mietin tulta, intohimoa tehdä jotain itseä kiinnostavaa

Hyvältä tuntuva voi olla loistavaa tai paljastua joksikin muuksi ja huonokin voi kehittyä paremmaksi, mutta passiivinen ei tee mitään. Se ei reagoi. Se tukahduttaa tulen.
Hyvät palavat, huonot kytevät leimahtaakseen eli huonossakin on kipinä.
Passiivisuus on kylmää..... toisinaan hyvinkin tarpeellista esim. Ettei polta itseään loppuun ennenaikojaan.

Kytevässä liekissä ei voi ehkä lämmitellä, paljon savua muttei tulta,
sitähän sanotaan että tuli on hyvä renki mutta huono isäntä. Kun innostumme kaikesta ympärillämme aloitettujen asioiden suuri tulimeri ja se syö meidän energiamme elävältä.
Vastustettaessa tulisammuu/ sammutetaan ettei tuli syty. Emmekö silloin tiedä paikkaa jonne tuli kuuluu ja pelkäämme tulen polttavan meidät

Hallittupalo vähän sama kuin että näät ikkunantakana paikan jossa on tulelle oma sijansa.  Istut takan ääreen, sytyttelet tulen johonkin asiaan.
Kuinka paljon annamme tulellemme syötävää?  Kuinka huolehdimme oman intohimomme palosta. Onko sinulla useampi? Kuinka moneen takkaan jaamme itsestämme puuta? Ja huomaa mitä useampi takka sitä useampi takka jää huomiotta. Yhtä asiaa kerrallaan hoitava, saa nauttia tulen lämmöstä kiireettömänä. Siksi on hyvä löytää valinnat joita seuraa yksi kerrallaan. Sillä se selkeyttää suuresti asiasta huolehtimista.

huomio vastustaa kaikkea mikä ei ole intohimo nenämme edessä.
Itse vastustamme uusia suuntia koska ne ovat kylmiä ja niihin on sytytettävä tuli ennenkuin ne lämmittävät. Mille siis sytytän tulen ja kuinka monesta tulesta pystyn huolehtimaan kerralla? Niin ettei se rasita liikaa.?


Huomioikaa siis mitä vastustatte ja miten se on muotoutunut ajatusmaailmaanne! Missä on tulisijanne ja kuinka huolehditte tulestanne!
Upeaa päivää!

Kirje edesmenneelle muusikolle

Cohen 1934-2016 lepää rauhassa. Jätit meille suuret saappaat musiikkimaailmaan täytettäviksi. Sekä runoilijana, kirjailijana että lauluntekijä-laulajana. Yksi esikuvistani hyvää matkaa!

Hieman surullinen siitä ettei enää yhtään albumia tule, mutta kiitollinen niistä kaikista jotka ovat tulleet. Kuten tämä viimeisin You want it darker.

Olen kävellyt äänesi seurassa useita kilometrejä ja kuunnellut sinua yön pimeille tunneille. Joten olet onnistunut samaan yhden inspiroituneen kuuntelijan. Sanojasi olen tanssinut, sanojasi olen fiilistellyt, sanojasi olen laulanut. Ehken kaikkia ole kahlannutkaan läpi mitä olet julkaissut. Mutta tarpeeksi että tiedän sinun osaavan asiasi jota teit ja jota rakastit. Pari dokkariasikin nähneenä sanon sinulla oli hyvä habitus! Harmillista oli etten nähnyt yhtään keikkaasi livenä, mutta videoita kyllä löytyy...

Ja minulla on vielä kuunneltavaa ja luettavaa! Inspiroit minua näkemään asiat hieman pehmeämmin, tuomaan sanojani esiin. Kiitos kaikesta siitä! Sinua kuunnellen jatkan omaa matkaani.

Etiäinen

Tunteeko ihminen sen mitä toinen hänestä miettii kaukana hänestä... sanotaan vaikka kilometrin, kymmenen tai sadan päässä. Vai tarvitseeko ihminen aina näköyhteyden toiseen tunteakseen toisen?  Vai voiko aavistus tai kylmäävä tunne selkäpiissä olla toisen ajatus sinusta? Tai voiko ihmiset oikeasti nähdä samaa unta?

Tunteet ja etiäiset, mistä ne tulee ja kuinka niitä pitäisi tulkita? Esimerkiksi muitan ihmisen jota en ole pitkään aikaan nähnyt ja kappas kohta hän kävelee vastaan kadulla tai soittaa yms. Ovatko nämä outoja yhteensattumia vai tiedostettua todellisuutta jossa tunnetaan kun tutuille ihmisille tapahtuu jotain. Ne tilanteet kun vain tiedät että nyt on kummatunne, outo levottomuus, jokin jännätunne...jokin joka eroaa tavallisesta tunnetilasta.

Mikä yhteys on ihmisten välillä jotka tuntevat toisensa tai niiden jotka ovat aivan tuntemattomia. Yhteys tuleeko se siitä kuinka hyvin peilaamme toisiamme ja toistemme käytöstapoja? Onko se ihmisten tapa kokea toinen näin myötätunnonkautta?  Kuinka syvästi pystymme luomaan yhteyden toiseen ja kuinka pienestä asiasta huomaamme jotain olevan pielessä? Miten ihmiset vaikuttavat toisiinsa normaalisti? Epänormaalisti. Pitääkö olla jotain yhtäläistä jotta pystyy yhdistämään omaan elämään vai tuntuuko muuten ulkopuoliselta?

Minkä siis annamme yhdistää ja minkä erottaa? Toisen kanssa samanlaisuus vs. Erilaisuus, kumpi on se joka kiehtoo omaa mieltä ja kumpi opettaa enemmän ja kumpi on johtohahmo? Löytyykö erilaisuudesta se joka vetää kohdakkain vai erottaa? Kumpaa arvostaa enemmän samanlaisuutta vai erilaisuutta?

Kukaan ei ole ajatustenlukija mutta se kuinka hahmottaa toisten tavat toimia on jo askel ymmärrykseenpäin. Koska voi silloin itse olla joustavampi toista kohtaan ja antaa periksi tilanteessa, jossa muuten olisi voinut olla jo tukkanuottasilla.

Tarvitseeko etiäinen aina luoda vahvan tunteen ihmiseen jotta se on totta? Tunne siitä että jotain tapahtuu tai jollekulle on tapahtunut jotain.

Kerro oma etiäinen kiitos!

Tämä on tamarillo, jota jonain uutena maistoin

Marraskuun hiljaisuus

Ajattelin tässä että anteeksi niille jotka odottivat sitä että kirjoittaisin tarinoita tai jotain päivittäin marraskuussa, kuten varmaan jo huomasitte enpä aloittanut kirjoittamaan. Tuli jonkinlainen pakkopulla ähky olo, joten ajattelin tässä heittää tämän kuun hieman lonkkaa kirjoittamisen suhteen blogissani, jotta naamiointi kykyni hioutuvat joulukuulle. Ja tässä kuussa kirjoittelen silloin kun kirjoituttaa.

Ajatus tämänpäivän pohdintaan lähtee unesta jossa näin elokuvan. Kysynkin voiko toisen saada tekemään asioita syrjäkorvalla kuulluista keskusteluista, jotka on harkitusti annettu kuulla. Siis valikoitu mitä sanotaan silloin kun tietää toisen olevan kuulolla. Kyseinen kuulija ei osallistunut missään kohtauksessa keskusteluihin oli vain kuuntelijan roolissa. Ja näin sai altistuksen toisten ajatuksista, joiden tarkotus oli vahingoittaa häntä. Nämä kaksi keskustelijaa olevinaan ihannoivat itsemurhaa ja tämä kuuntelija joka häpesi itseään halusi tulla ihannoiduksi, joten hän teki itsemurhan. Ja nämä kaksi keskustelijaa jatkoivat keskusteluaan niinkuin mikään ei olisi muuttunut. Seuraavaa uhriaan odotellen.

Uni oli sinällään jännä sillä unessani äitini oli se jonka äänen kuulin sanovan että olipa karu loppu. Enkä olevarma ketä kaikkia oli katsomassa.

No jänniä on muutkin unet olleet seikkailuissa olavinlinna on vaihtanut paikkaa ja Lauri Karhuvaara jakoi kulta harkkoja ihmisille hyvistä valinnoista ja oltiin Aantonio Banderaksen kanssa vanhoja tuttuja ja puhui suomea....että otappa näistä nyt sitten selvää?

Mutta kysymykseen häpeästä ja ihannoinnista ja keskusteluista.
Kuinka häpeä vääristää kuvan itsestä niin ettei voi kokea itseään arvokkaaksi?
Kuinka syrjii itse itseään ihmisenä, niin ettei voi kokea itseään ihanana. Tai sellaisena että olisi arvokas kokemaan toisten ihailua oman toiminnan ja tekemisen ja omien arvojen perusteella. Omana itsenään. Muuttaako häpeä niin paljon minäkuvaa että vain toisen sanoilla on merkitystä? Sekö on juuri se syy jolla kiusaajat vievät toiselta itsekunnioituksen ja vievät näin häpeään. Kun häpäiset toisen toivotko silloin saavasi toisen hallintaasi jotta hän palvoisi sinua?? Tai tekisi miten sinä tahdot? Manipuloitua hallintaa. Luoko häpeän tunne pelkoa? Miten monta häpäisyä vie itsekunnioituksen, milloin häpeä on luonut zombi ihmisen? Nukketeatterin? Mistä tunnistaa kokeeko tervettä vai epätervettä häpeää? Millaiseen pelleilyyn on valmis ihannoinnin takia? Mitä kaikkea on valmis hylkäämään? Missä vaiheessa pitäisi varoituskellot soida että on menossa metsään että rytisee?
Kenen sanoille olet altis ja käyttääkö hän häpeää sinuun? Ihannoitko häntä? Ketä oikeastaan ihannoimme? Tv:n henkilöitä, elokuvien ihmisiä, ihanteita mitä oikein haluamme? Mikä on se vaikutin joka saa sinut sanomaan nyt mennään!
Kenen sanoilla ja keskusteluilla on sinun elämääsi suuri merkitys?

Kuinka monesti pysähdymme oikeasti miettimään millaisia henkilöitä ihailemme? Ja mitkä ovat ne syyt miksi ihaillaan juuri kyseistä henkilöä?
Sekö että kyseinen henkilö on kaunis/komea ainakin se puhutteli nuorena seksuaalista puolta, kun huone oli tapetoitu lattiasta kattoon ihanilla elokuva/musiikki maailman kuuluisuuksilla. Päiväunien kohteet. Mitä ihailun kohde merkitsee. Albert Einstein siinä on ollut fiksu ihminen joka on nähnyt maailmaa hiukan erilailla ja vetoaa aivojen tietoa janoavaan puoleen.  Entä kirjailijat arvosta ja ihailen heitä sillä he osaavat luoda tunneilmastoja joiden läpi saa kahlata, kokien mielellisesti sen sanojen välityksellä minkä joku on kokenut ja/ kuvitellut kokevansa. Tietoa jonka saa pureskella tai etsiä tai vain kokea.

Kun kauneus tai komeus koskettaa ihailun haluasi määrittele pidemmälle!
Millainen kaunes/komeus, itse olen huomannut pitäväni mustavalkokuvista, niissä on sitä vanhan ajanpatinaa jota rakastan. Mielenkiintoista on katsella keräämiään kuvia ja määritellä sitä miksi ne on kerännyt, pinterest on ollut aivan loistava tähän hommaan! Se on myös hyvä kaikuluotaus siihen millaiseen värimaailmaan on ja muotomaailmaan on mieltynyt! Sitten kun on keräillyt kuvia niinkuin hamsteri voi kysyä itseltään löytyykö kuvista, jokin sama tunnelma, mieliala, fiilis, mitä itse itselleen näin yrittääkään viestittää? Vai onko kyse elokuvasta tai ohjelmasta johon itsellä on ihannoiva/miellyttävä tunneside?
Mikä on se jokin jota haluat niin kovasti itsellesi?...

Mitä ihailen/mikä ihastuttaa?
Tähän astisen elämäni aikana olen huomannut ihastuvani ihmisten neniin ja käsiin, niissä on jotain minuun vetoavaa, se mistä tämä on peräisin on minulle mysteeri! Myös hymyt ja naurut on sellaisia joihin kiinnityn tai ne kiinnittyvät minun mieleeni. Tai kuinka joku sanoo tietyn sanan. Niitä pieniä asioita joista ihmiset minulle koostuvat.( Esim. Nuorimmaisesta pikkusiskostani tulee esiin nauru ja se kuinka tulisesti hän kimpaantuu, kiharat, se joustava ponnahtekeva kävely  tyyli...) Jokainen ihminen on omalla tavallaan ihastuttava ja samalla hyvin erilainen kaikille niille henkilöille, jotka hänet kohtaavat. Sillä emme todellakaan katsele samoja asioita.
Etsin siis ihmisistä jotain johon voin samaistua, ihailla heitä jostain joka sopii kyseiseen henkilöön, joka on hänen tapansa, jota hän käyttää. millaista kuvaa sinä luot ihmisistä. Millainen kuva sinulla on läheisistäsi?

Olenko ihmisten mielissä koostuva kuva itsestäni vai heidän mielikuva minusta? Ihminen voi omistaa toisesta vain mielikuvan, joten kuinka montaa mielikuvaa voimmekaan kantaa ja vertaammeko niitä aina toisiinsa, uusia vanhempiin? Onko aina löydettävä jokin yhtymä kohta jotta mielikuva voi yhdistyä mielikuvienverkkoon ja että sitä voi käyttää? Haemmeko tietoisesti yhtymäkohtaa aijempaan? Ja mitä paremmin ja useammin jokin tietty asia on yhdistetty eriasioihin, niin onko se silloin miellyttävämpi? Tunteikkaampi? Ihaillumpi? Kenet olet nähnyt useiten tämän vuoden aikana? Kuukauden? Viikon? Päivän? Minne mielesi sinut vie kenen luo ja miksi? Ihailetko häntä tietoisesti? Siksi että olet valinnut ihailevasi vai etkö tiennyt? Teetkö tietoista mielenhallintaa ja yhdistelyä?

Häpeänkö asioita joita ihailen? Toisinaan käy niinkin, hämmennyn omista ajatuksistani ja toisinaan häpeän tuota hämmennyksen aiheuttavaa ajatusta. Vaikkei siinä olisikaan hävettävää. Tavallaan silloin itse kieltää itseään ihailemasta jotain ja saa noin katumaan ja häpeämään sitä mitä mahdollisesti koki. Ja tämä on itseä syövä tapa perehtyä asioihin.

Ajattelin ruveta nukkumaan ettei tarvitse hävetä unenpöpperöisessä pöhnässä kirjoitettua tekstiä? Öitä!

Maistoin viikonloppuna sakea ja sanon että alkoholi on asia jota häpeän, koen myötä häpeää jonka vaikutuksen alaisena ihmiset tekevät tyhmiä asioita. Se on mielestäni tyhmin asia mitä ihaillaan, siis alkoholin juominen.  

Sinällään tämä kyseinen juoma oli ihan jännä ja miellyttävä kokemus maistaa, sellainen haljakka suussa ja makeahko, hiuksen hieno vivahde viinoihin jälkimakuna nielaisun jälkeen. Maistamisessa ei ole mitään vikaa,sillä olen halunnut maistaa miltä sake maistuu. Mielestäni känniin itsensä juominen on hävettävää ja tyhmää, sekä hohdotonta. Se on minun mielipiteeni ja olen mielummin ilman alkoholia.  Kuin se että joisin itseäni känniin.

Tämänpäivän täydellisyyttä

Pitkään nukuttu uni
sitten hieman ohjelmaa
ja ruokaa jossa
Pavut ja riisit
lepäsivät vieretysten
uuninlämmössä.

Ulkona

Hiljaa satavat lumihiutaleet,
Pilvien välistä pilkehtivä auringon kulta
iloiset jalankulkijat
Hiljaisuuttaan hyräilevä mieli.
Autokarkkeja karkkipussissa.
Kaupassa itkevä lapsi
Kirskuvat liukuportaat
Muutama ostos
Puissa pikkulintuja

Sisällä

Käsiä lämmittävä tee
Virvoittava suihku
Villasukat
 Neuletyö käsissä
Jäljellä vielä monta asiaa

... täytyy jatkaa matkaa.

Kuinka monesti pysähdytkään päivän aikana, niin että se pysäyttää sinut ihmettelemään? Joko sitä että kuinka kaunista on? Kuinka huoletonta voikaan olla? Mitä tarvitset? Oletko mihinkään tyytyväinen? Milloin olet sitä? Missä hetkissä ilo hymyilee suupielissäsi koko kehoa myöten? Mikä sen saa aikaan? Mikä ärsyttää sinua? Kirskuvat liukuportaat? Saitko niistä sittenkin idean? Kuulitko musiikin tuon kirskunnan takana? Löydätkö tähän päivään sen millä sävelillä soit?

Löydätkö tunteesi tapahtumien takana?

Tänään on itselläni fiilis että kirmailen ja laulan, ehkä hieman hihittelen. Se kun on hauska sana tälle päivälle! Joten muistakaa hihitellä tekin!