Arkikuva 28

Arki on kuin lakatut varpaankynnet. Asia jota ei nää työpäivien alta. Ellei satu olemaan paikalla kun työasu riisutaan pois ja jolloin silmäyksen arjesta pääsee näkemään. Kun rennompaa pistetään päälle ja työminuus väistyy arkiminuuden edestä. Millaista on olla arjessa? Edelliseen arkikuva 27 nähden voi toisinaan kyllä tuntua siltä että arki onkin se juhla ja tuo juhla piilotetaankin hetkeksi työvaiheeseen. Olette täynnä yllätyksiä ette vain tiedä sitä!

Minulle se oli tänään lakatut varpaankynnet, huomenna se voi olla mukana kulkeva viesti, koru, uudet alusvaatteet, varpaaseen piirretty hymynaama, muisto joka saa hymyn huulille... Ihan mitä vaan piilossa olevaa juhlaa! Hymyä tuovaa palaa onnea ja iloa. Onko se taskussa kulkeva avaimenperä, jonka sait parhailta ystäviltäsi sinä hauskana hetkenä silloin ikuisuus sitten! Salaisuus josta toiset ei tiedä ja jolla on suuri merkitys sinulle sillä tunne arvo on suuri ja hauskuus sitä ajatellessa vain parantaa sitä! Ideat ja toteutukset, jotka lisäävät arvoaan jokaisella kerralla, koska ne ovat niin älyttömän yksinkertaisia, todella tyhmiä sellaista ettei niitä voi kuvitella tekeväksi, mutta se että jo kuvittelee asiaa saa toisinaan nauramaan hullunlailla!
Se vaikka että käydessään kaakkelilla voi kuvitella kakkaavansa krokotiilinsuuhun, jo on hieman erilainen tunnelma! Tai se että kuvittelee päätyvänsä eri maihin aina kun avaa jääkaapin tai antaa itselleen haasteen sanoa tietyn määrän tiettyä sanaa! Kukaan ei tiedä ja viihde on taattua!

On taas aika palata arkeen ja jättää tämä arjen kuvaaminen taakse ja vetää villasukat jalkaan ja piilottaa varpaat jälleen.  Oikein upeaa helmikuun vikaa päivää!

Arkikuva 27

Arki on kuin lasin alunen, joka estää rinkuloiden muodostumisen pöytään. Arki on siis suoja niin kylmyyttä kuin kuumuttakin vastaan ja kosteutta. Miksi arjella on suojaava vaikutus? Tietenkin siksi että se tekee eron päivien välillä, asioiden välillä, se on tavallaan puskuri, jonka suojasta kohtaamme maailmaa. Ja on mielenkiintoista ajatella että näämme vain arjen nurjan puolen joka vaikuttaa toisinaan hyvinkin tylsältä ja sitten toiset sanovat että kuulostaapa kivalta tuo sinun arkesi. Niin siinä ihmettelee miten tuollainen tasapaksu korkin värinen arki voi olla kiinnostavaa? Ja sitä kun näkisi toisinaan toisen silmin itsensä niin osaisi arvostaa sitä mitä on! En tarkoita että näkisi kuvan mikä on etupuolelle piirretty, vaan sitä mitä meilläkin kohdallamme on elämässämme. Ne jotka ovat parisuhteessa ymmärtävätkö he että on maailmassa paljon sellaisia jotka tahtoisivat elämänkumppanin, ja ne jotka ovat kumppanitta ja joilla on ystäviä osaisivat nähdä sen että maailmassa on paljon ihmisiä, joilla ei ole yhtäkään ystävää, ne jotka ovat yksin osaisivat nähdä että he pystyvät päättämään omista asioistaan, sillä maailmassa on paljon niitä jotka kokevat olevansa orjia jne. 

(Tästä taas tuli mieleen leikki mitä tehtäis? sika pestäis. mikä sika? maasika. mikä maa? isänmaa. Mikä isä? Taivaanisä. Mikä taivas? Tähtitaivas? Mikä tähti? Pohjantähti. Mikä pohja? Pullonpohja? Mikä pullo? Mehupullo. Mikä mehu? Jne. Niin pitkään kun keksii ja jaksaa. Joissain versioissa laitettiin kiertämään kehää)

Se että näkisimme hiukan pidemmälle haluamisesta, että näkisimme mitä meillä on ja vaalisimme sitä. Sillä palaamme arjessa itseemme ja omaan olemassa oloomme. Omaa arkeahan teemme itsellemme ja ellei tuon arjen rikkaus paljastu koskaan itsellemme, emme todellakaan ymmärrä kuinka rikkaita olemme! 

Arki on rikkautta jonka suojassa elämme. Arki on pinta, joka suojaa meitä pahimmilta jäljiltä, vaikka toisinaan vahinkojakin sattuu ja sellaistahan elämä on ettei voi tietää mitä tapahtuu!

Arkikuva 26

Arki on kuin tulitikkuaski. Monta ajatusta samassa mielessä. Sytyttäessämme tulitikulla jotain. Otamme yhden tikun ja sytytämme sen. Ulkopuolellamme tekemällä käsillämme ja muuten asioita, tuon ajatuksen eteen.  Voisi sanoa että tulitikkuaskin sisällä on unelmamme. Tällähetkellä tämä kuvaamani aski alkaa olla näköjään vähissä, mutta aski on täytettävissä uudelleen!

Se ettemme sytytä yhtään tulitikkua on kuin tuo innostuksen tuli asiaa kohtaan ei koskaan syty. Vai onko se fiksua sillä innolle ei ole paikkaa palaa ja pysyä hengissä. Innostuminen kun on hyvä renki mutta huono isäntä. Sitä voi miettiä silloin kun pitäisi tehdä jotain mutta ei innosta tehdä sitä. Innostus siis tarvitsee asian jossa se palaa! Sillä into ilman kohdetta se on kuin tulitikku joka sytytetään ja poltetaan loppuun. Eipä pitkään lämmitä!

Miten sinun intosi palaa? Kuinka se syttyy? Innossa on räjähtävä alku ja hetken aikaa palava runko. Into on lähes aina samanlaista ja kyse on mihin siirrämme tuon innon voiman? Onko se kynttilä? Jonka tarvitsee sytyttää montakertaa ja sitä käytetään vaan tietty aika? Onko kyseessä nuotio, takka, saunan uuni? Intohimo luo lämpöä asiaa kohtaan. Mikä on lämmön tarkoitus? Yleensä pitää sinut hengissä, tuoda valoa että näät asioita. Eli ellemme innostu mistään olemmeko edes hengissä? Onko syttymättömyys sittenkään hyvä asia?

Ja sillähän on paljonkin väliä mitä poltamme! Otammeko tekemiseen perus polttopuuta vai millä ruokimme tulisijaamme? Mitä intoa ruokimme? Mille annamme sijaa elää? Mikä unelma on toteutumisen arvoinen?

Jos sinulla olisi eläessäsi vain yksi tulitikkuaski niin mitkä unelmat lukisivat niiden varsissa? Mitä sytyttäisit niillä? Milloin käyttäisit niitä? Millaista elämäsi olisi kun täytyisi harkita milloin sytyttäisi tulen? Vai opettaisiko se käyttämään tulta viisaasti, pitämään sitä yllä, ruokkimaan sitä, huolehtimaan siitä?

50 tikkua, joista muutama katkeaa liiasta voimasta ja muutama ei vaan syty, jostain syystä. Sanotaan 44 tikkua käytettäväksi elämän aikana. Entä kun tikkuja olisi rajattomasti? Mihin käyttäisimme niitä? Vai eikö se tuntuisi miltään kun niitä olisi niin paljon? Emmekä enää tietäisi mitä niillä tekisi?

Meistä moni osaa sytyttää tulitikun ja innon, mutta kuinka moni osaa valmistaa tikun, entäpä innon? Sitäpä jään tänään pohtimaan

Jokainen innostus on tulensa arvoinen! Mitä intoa sinä tänään sytytät? Tämä nauttii musiikista

Arkikuva 25

Arki on tyhjätaulu. Autopilotti ohjelma ja ohjaamossa soi radioajatus.
Mutta sitten kun ohjaamon taulu rupeaa näyttämään viestiä ja radio hiljenee tai alkaa kuulua ohjeita ja tietoja. Näkymä ikkunasta maailmaan alkaa silmien avaamisella ja autopilotti lähtee pois kun otamme sen pois päältä. Kun tehtävä niin vaatii ja hälytysmerkki äänet soi!

Onko kyseessä oikea hätätilanne vai pyyntö toimintaan!? Asia, joka vaatii toimintaa! Tämän kuisen punnerrushaasteen kanssa on kuultu ääni: Et saa ruveta nukkumaan punnerruksia on vielä tekemättä, nyt on hyvä hetki tehdä, liekkö se itsetunnon vai itsekurin ääni. Kun se patistelee ja ymmärrän että kun tavoite on satapunnerrusta päivässä niin jos vähemmälle jäisi niin se kaihertaisi mieltä, kun saldoa ei olisi tehty loppuun asti. Rangaistus on nimittäin jättämäsi määrä x2 extraa 100 päälle! Eli jos jättää puolet tekemättä niin huomenna saisi 200 punnerrusta.

Miksi arki on tyhjää miksi mielemme ei tee, tutki ja innostu jokapäivä? Vai onko kyseessä lepomoodi, jonka aikana olisi vain helppo olla? Mielemmehän yrittää helpottaa oloamme kokoajan. Radio on omavalintaisesti päällä ja sieltä tuleva ohjelma omaa selostustamme. Joten sen voi laittaa päältä pois, jotta kuulemme muutkin viestit. Ja hätätilanteissa olemme yhteydessä ns. Tukiasemaan ihmisiin jotka auttavat meitä. Monestikkaan ei suustamme kyllä kuulu apua, apua, kuuleeko kukaan? Monesti radio yhteys toisiin on katkaistu ja mennään vaan niillä mitä ohjaajan taidot ovat mielessämme ja lopputulos on mitä on.

Ehkä on hyvä tietää oman ohjaimiston valojen ja vipujen käyttötarkoitukset!
Kuinka kokenut itsesi ohjaaja olet? Kuinka monta kertaa olet ollut puikoissa ja tositoimissa ja kuinka pitkään olet ajanut vain autopilotilla? Autopilotti ja tyhjyys ovat helppoa, entä kun autopilotti menisi rikki ja joutuisit itse laskemaan matkaa siihen kuinka kätesi ottaa kahvikupin silleen tietoisesti. Kallistuskulmaa ja vauhtia, hidastusta, sormien puristusvoimaan. Tavallaan itse itsensä puikoissa oleminen on juuri tuota tietoiseksi tulemista itse laskemista ja ajattelua. Ymmärtämistä miten punnerrus toimii, kuinka se vaikuttaa kehon liikeratoihin, kuinka kuinka se vaikuttaa jaksamiseen, kuinka se vaikuttaa mieleen ja omaan osaamiseen. Eli se kuinka pienikin liike johonkin suuntaan vaikuttaa suuresti ohjattavuuteen ja omaan ymmärrykseen. Kuinka mitään ei pidä ottaa itsestään selvyytenä vaikka se näyttäisi kuinka helpolta tahansa se ei aina sitä ole. Se on harjoittelun tulos ja kyse siitä onko valmis ottamaan ohjat käsiinsä ja ohjaamaan, kunnostamaan, huoltamaan, tarkistamaan ja tekemään asioita.

Autopilotti ja tyhjyys on myös hyödyllistä, muttei liian pitkään. Vuorottelevasti. Jotta ehtii hieman levätä ja olla sitten skarppina tosipaikan sattuessa!

Jokaisesta kymmenestä punnerruksesta saa yhden tukkimiehen kirjanpito viivan!

Arkikuva 24

Arki on tapa nähdä asioita uudessakin valossa! Tänään huvittelin kielellisesti ja kirjoitin runon hieman itselle erikoiseen tapaan. Ruvettuani leikkimään jälleen sanojen kanssa kun sana pomppasi tajuntaani tuijoteltuani sitä seinän taululla. Johon kirjoitan viikoksi tai pidemmäksi aikaa sanan, jota pitää makustella.

Kuvan olen itse piirtänyt ja muokannut muotoonsa. Ja idea tuli kimalaisesta, joka uhmaa odotuksia. Sanan kirjoittelen taulutussilla ja tämä toimii hyvin!

Sana Anahi kuulosti yhtä kivalta kuin ihana ja siitä se sitten lähti. Lue rivi vasemmalta oikealle ja sana oikealta vasemmalle, jos haluat kääntää tekstin. Lue silti ensin näin teksti, jotta huomaat kuinka erilaiselta kuulostaa ja kuinka sanojen ääntämystä pitää hieman miettiä! Itse keksimä viihde vie mukanaan!

Runo: Änis telo anahi

Änis telo anahi,
Nuk telo isesti
Niollis nuk nunis
Iseleim no otner
Iseetto niin avhav
Allamas otneh.

Telo anahi
Nuk isymyh yysreh
Niollis inämlis nuunis
Nikatsokap yytleim.

Telo äthy aoli
Aj atsarik ätleim
Ikkiak uum aaotak
Nenno ätleit

Pakko oli sitten tuo Anahi googlettaa ja löytyihän sillä meksikolainen laulaja näyttelijä.  Rupesi mietityttämään mitähän runo voi tarkoittaa muilla kielillä? 

Arkikuva 23

Arki on kuin piirustus ja piirtäminen. Arkea hahmotellaan milloin mitenkin suuntaviivoiksi piirtyvälle hahmolle ja sitten tarkemman piirtelyn tuloksena syntyy kuvaa pikkuhiljaa.

Kynää ja pyyhkäriä käyttäen hahmo saa muotonsa. Kuten monesti huomaamme pyyhkivämme aijemman suunnitelman pois uuden viivan tieltä. Miksi suuntaviivalla on väliä, kun se ei toteudu?

Tietysti sillä on väliä! Olemme siis päättäneet tehdä jotain tai mennä jonnekkin! Suuntaviiva ja hahmotelma antavat toiminnalle ensi ohjeen ja korjausta tehdään vasta siinä vaiheessa kun ymmärrämme ettei tuo viiva toimikkaan ihan noin ja uusi suunnitelma saa jalan sijaa! Monesti piirtäjä piirtää liian monta viivaa ja turhautuu kun suunnitelmasta ei tule ns. Hyvän näköistä! Ei siitä ole tarkoituskaan tulla. Miten ensisysäys asiaan voisi ajatuksen tasolla olla loistava teos? Eihän siitä ole tullut vielä todellinen?

Olen kohdannut monesti kiukuttelua kun asiat eivät mene kuin on suunniteltu, eihän ne aina mene! Ja piirtäminen on opettanut minulle juuri tässä kärsivällisyyttä piirtää toisinaan useampi viiva toisinaan jättää viiva vetämättä.
Löytää tuon hahmottuvan olennon omaluonto ja tapahtumien omallapainollaan eteenpäin rullaaminen. Sillä monesti, kun olen kiirehtinyt kuvan kanssa on lopputuloksesta tullut surkea. Kun yrittää pyrkiä asioiden edelle kun ei ole vielä niiden aika.

Lohikäärmeet piirretään suomusuomulta ja muistan kun lapsena piirsin innoissani kaloja joille värjäsin sateenkaari suomuja. Suomut ovat pysyneet lähes samoina, vain määrä ja olennot mille suomut piirtyvät ovat muuttuneet. Niin ajatusten päämäärät vaihtuvat silti teot ja arki pysyvät siinä mukana. Sillä minkään suunnitelman ei tarvitse olla mestari teos, sillä jos suunnitelma on sitä emmetiedä miten sitä parantaisimme tai miksi käyttäisimme siihen aikaa? Sehän olisi jo valmis työ? Vai kehitymmekö siitäkin vielä seuraavalle tasolle?

Kun suunnitelma kehittyy hitaasti on aikaa tehdä ja kokeilla samalla. Kun tuo kehityksen ja ajan maltillinen etenemisen yhtälö muutetaan käytännöksi on aina paraneva suoritus. Etsiäkkö siis onnistumista hitaasti löytäen vai nopeasti vain epäonnistuen. Itselleni nopeuden tavoittelu alkuun on samakuin autokouluun juurituleva laitettaisiin kilpailemaan suoraan Formula 1 kilpailuihin. Tai juuri kynää kädessä pitelevälle lapselle sanoisi piirräppä, joku ihmisen anatomia piirrustus ja lapsi piirtää meille loistavan tikku-ukko hahmon, joka on hänelle loistava anatomia piirrustus. Sitähän me yleensä itseltämme pyydämme! Piirrä jotain yberhienoa heti vaikkemme ole antaneet aikaa harjoittelulle yhtään. Miksi vaadimme parhainta yleisellä mittapuulla kun se ei vain toimi käytännössä niin?

Jokainen työ, jonka teemme on harjoittelua seuraavaa varten, jokainen epäonnistuminen on merkki liiasta vauhdista, jolloin emme ole mukana tai se että valitsimme ns. Toimimattoman viivan tähän kuvaan, suunnitelmaan. Emmekä saa mitään työtä valmiiksi ellemme anna sille aikaa ja työpanostamme!

Jokaisella harjoituksella on väliä olkoon onnistunut tai epäonnistunut

Arkikuva 22

Arki on aamupala. Tänään aamupala sisältää ruisleipää kalapullilla ja voilla, teetä ja luvun kirjaa. Tässä kirjassa on muutaman sivun pituiset luvut ja oikein sopiva pituus aamupalalle ja olen lukenut saman illalla ja katsonut opinko jotain?

Miksi arki on kuin aamupala? No sillä pohjustamme kehomme ja mielemme toimintaan, eikä tästä eroa sekään mikä musiikki alkaa soida! Miten ja millä päivä alkaa se pistää mielen lähtö asetuksiin päivän suhteen! Kaikki alkaa siitä millaisella fiiliksellä herää! Kyse on siitä jatkammeko sitä vai emme?

Olen ollut aina aamulla syöjä joten vatsa vaan käyntiin ja menoksi, ja eron mielentilassa ja käytöksessä kyllä huomaa verraten nälässä rimpuiluun.
Kevyt aamupala määrällisesti ja hitaasti vaikuttavaa, niin sillä päivä lähtee parhaiten käyntiin, niin ei ole heti nälkä. Ja jos on niin juomista perään, jos ei sekään auta niin sitten pöperöä lisää. Kevyesti siksi että asioita on mukavampaa tehdä vajaalla mahan sisällöllä ja miksi pitäisi syödä itsensä pinkeäksi, joka aterialla, kun ruokaa on helposti saatavilla lisää! Tarkoitus on vain herätellä vatsa toimintaan ja nauttia olosta samalla.

Vatsan on helpompi ns. Pestä vajaita koneellisia ruokaa kuin täysiä koneellisia, ohutsuoli tarvitsi vähintään 2h taukonsa tyhjentyäkseen ja aina kun ihminen syö jotain ohjelma alkaa alusta, siksi napostelu on suolen toiminnan kannalta huonoa. Kirjasta suoliston salaisuus: Kaikki kehomme keskeisestä elimestä - Giulia Enders. Tälläinen oli oma tiivistetty tulkinta asiasta ja asia on kyllä helppo ymmärtää sillä kaikki jotka pesevät pyykiä ymmärtävät vertauksen.
Liian täydellä koneella pyykki kun ei peseydy kunnolla kun ei ole tilaa sisällä liikkua ja se on vatsalle vaikeampaa ja siksiköhän vatsalaukun koko kasvaa?

Syökää rauhassa ja kohtuudella! Opetelkaa sopivasti!

Arkikuva 21

Arki on kuin elokuva! Kävin katsomassa John Wickin ja oli sellasta mättöä että käykää kattomassa itse, jos yhtään tykkäätte tappelu leffoista niin tässä tapeltiin. Eipä tästä leffasta enempää vaan siitä että miksi arki on kuin elokuva!

Elokuvissa tiettyihin hahmoihin samaistuu ja elää heidän kauttaan kartuttaen ns. Vaihtoehto varastoa. Samakuin tv-ohjelmissakin ne luovat kuvaa kuinka toimitaan, joten lienee itsekullakin syytä tarkastella ketä ihannoi ja miksi? Mikä ohjelma tai elokuva opettanut sinua eniten?

Tähän väliin on sanottava miksi itse katson tappelu elokuvia. Niissä näen esimerkkejä pahasta toiminnasta ja kuinka sitä torjutaan. Toisaalta se myös kertoo että minkälaisena pahuus nähdään ja kuinka se halutaan murskata. Tekeekö pahan tuhoaminen tappelulla hyviksistäkin pahoja? Se että hyvän on oltava yhtä vahva tai vahvempi voittaakseen. Ja se kuinka elokuvissa määritellään pahuutta? Onko se hullu, onko se määrätietoinen, onko se tuhoavaa vai mitä se on? Hyvyyttä kun määritellään vastakohtaansa nähden!
Kirjoittaminen kun tarvitsee vastakohtansa.

Sama pätee esim. Romanttisiin leffoihin, miten rakkautta määritellään? Sillä mikä ei ole rakkautta ja mikä on rakkautta, ääri asetelmat. Mikä on himoa, mikä on kaipausta, mikä on pettämistä? Mikä on kateutta? Mikä eron tuskaa?

Tai kauhu elokuvissa mikä herättää pelkoa ja mikä herättää voimaa kohdata pelko? Mikä on komedioiden hauskuutta tuottava asia? Kuinka hassuna jokin tavallinen tai epäsopiva pystytään näyttämään? Millaisia mielikuvia sinulle pystytään ns. Myymään ja millainen reaktio sinulle tulee mielessäsi? Siitä lienee kyse onko elokuva tai päivä hyvä, upea, huono... Mitä vain saatat tuntea.

Se kuinka pitkälle olet tutkinut ja kokenut kyseistäkin tunnetta ja tunneskaalaa määrää kuinka suuren reaktion se sinuun aiheuttaa tai mihin suuntaan se vie! Koskaan ei tiedä mitä saa. Ja tuo yleisin vaikuttaja joka heittää vaakakuppia suuntaan kuin toiseen on Odotukset vs. Käytäntö!  Odotamme elokuvan tai päivän täyttävän jonkin tunnetyhjiön, fiiliksen joka on päässyt ns. Loppumaan. Fiiliksen jota haluamme.

Kun olin lapsi kuvittelin toisten tuovan minulle tunteet ja oli siis heidän syytään, kun tunsin jollain tavalla ja nyt tuo ajatus todellakin naurattaa, mutta ymmärrän sen sillä lapsi ei erota itseään aikuisesta vaan luulee olevansa hänen osansa. Ja ehkä tavallaan juuri peilaaminen toisten ihmisten kanssa on edelleen juuri tuota odotusten hakua toisten kasvoilla. Tarkoitan että aikuisenakin toivomme reaktiota toisen kasvoilla, joka hymyilisi meille.

Olemme itse vastuussa tunteistamme ja reaktioista mitä ne herättävät, sillä meillä itsellämme on valta päättää kuinka reagoimme tilanteissa ja millaista vastareaktiota ilmennämme. Mitä malleja meillä oon säädellä tunteita ja millaisia toiminta malleja?

Koskaan emme tiedä mitä päivä tuo tullessaan ja tuota mysteeriä kohtaamaan kuljemme, jokapäivä. Ja tietysti odotamme että päivä sujuu hyvin ongelmitta ja aikataulullaan, kuin suunnitelmissa joita teemme. Vain huomataksemme ettei se menekkään niin ja juuri tuolloin ongelman sattuessa kysytään meiltä itseltämme kykyä kääntää oikea reagointi päälle. Mikä on oikea mihinkin tilanteeseen? Keräsimmekö itse tunnekertymän mieleemme, jonka tahtoisi purkaa vai odotammeko toiselta tunnetta imeäksemme sitä vajavuuteemme? Mikä on se tunne? Tarkastele sitä elämässäsi ja etsi uusia toiminta tapoja ja suuntia, jotka toimisivat paremmin tai ilmaisevat tuon tunteen helpommin ymmärrettävänä toiselle. Sillä odottaminen on lykkäämistä, joka liian pitkänä aikana aiheuttaa turhautumista ja tunnepatoutumia. Se on liian pitkälle pitkittynyttä lykkäämistä tunteen tai fyysisen esim. Ruoka kohdalla, jolloin kohtaamista ei tapahdu, eikä ihmisen tarpeet tyydyty.

Odottaminen on siis sitä että odottaa toisten täyttävän tarpeensa jostain ja sitä onkin jokaisen kohdallaan pohdittava. Mitä tarpeita täytämme itse ja mitä odotamme toisten täyttävän?

Siksi haluamme katsoa jonkun elokuvan tai kuunnella kappaleen syödäksemme tuohon tunne nälkäämme tunnetta, jonka olemme tuohon kyseiseen kohteeseen luoneet. Ehkä se on näin kärjistetysti totta. Ja se että olemme tietoisia tunteesta, joka pyörii mielessämme ja kehossamme niin sen ei tarvitse aiheuttaa mitään muutosta elämässä kuin sen että toisinaan on hyvä huomioida mitä pään sisällä tapahtuu, sillä juuri tuo itsensä ja omien tunteidensa ja mietteidensä läpikäyminen kasvattaa meitä niin ajattelijoina kuin tuntijoinakin. Ja auttaa meitä vuorottaiseen kanssa käymiseen toistemme kanssa, joka saa meidän itsetuntomme kasvamaan. Kiitos ja hyvää päivän jatkoa!

Tuli fiilis että tää juttu loppukesken?!!

Arkikuva 20

Arki on kuin sidosaine piirakoissa, joka sitoo kaiken yhteen! Ajattelin piirasta viikkona, joka on pohja aika ajattelulle ja sitten sinne onkin heitetty kaikenlaista sälää, jonka tuo suunnittelematon arki sitoo kiinni. Oijoin tätä kasvisvoittoista piirakkaa tehdessäni. 

Kaupassa otin matkaan suolaisen piirakkapohjan ja wok spicy zanju chili &garlic wokki vihannekset (jotka joko sulatetaan niin että ylimääräisen veden voi kaataa pois/ wokata pannulla lämpimäksi. Vaikuttaa huomattavasti paistoaikaan!)  

 Käytän itse kananmunamaito seosta sitomaan piiraan sisukset siis se on käyttämäni sidos tässä tapauksessa. Piirakka pohja leviteltiin vuokaan ja wokkia kokopussi mahtui siihen ja tein seoksen 3:lla munalla ja maidolla ja lopuksi riputtelin juuston jämät päälle! Ja uuniin. No siellähän se sitten oli 175c ja totesin että kun oli pois otto aika että vettähän on vielä runsaasti kun pistin pussin sisällön suoraa pohjan päälle sulattamatta tai wokkaamatta ja kasviksissa ollut vesihän se meinasi vesittää koko piiraan. Onnekseni en ollut menossa minnekkään, joten nostin lämmöt 200c ja jatkoin paistamista vielä niin että ylimääräinen kosteus oli poistunut.

Tämä sai taas ajattelemaan sitä että oletamme viikon olevan valmis ajatuksineen kaikkineen kun viikko on loppu. Eihän se ole ellemme joko lämmitä ajatuksia niitä asioita kohtaan tai perehdy asioihin ajoissa sulattaen ne mielelle valmiiksi. Se on mieleen jäävä pyörivä ajatus, joka ei ole valmis. Vaikka oletammekin sen olevan.
Siksi joitain asioita joutuu käsittelemään pidempään. Jotta siitä tulisi mukavasti syötävää?

Entä kun ei ole aikaa paistaa piirakkaa loppuun? Siitä jäänee vain pahamieli, kummassakin tapauksessa. Mutta hyvää alkanutta viikkoa ja hyviä sidoksia!

Arkikuva 19

Onko arki peli, jossa vältellään kummituksia ja etsitään lisäelämää?

Monesti itsekkin ikävältä tuntuvat asiat ovat haamuja joita välttelee niiden epämukavuuden takia, sillä ne vievät elämää. Niitä tulee väisteltyä tai lennettyä niin korkealla ettei niihin osu kuin mario tai luigi kummituslinnassa viitalla.

Sanotaan että haamut "tappavat" vievät elämää ja energiaa. Ja kuinka etsimmekään lisäelämää oloomme kun energia on vähissä? Minusta pelissä on hienoa se että ns. Henkiä pystyy antamaan pelaajalta toiselle kun toinen on mennyt kuolettamaan itsensä loppuun. 

Mutta eikö oikeassa elämässä haamujen kohtaaminen olekkin voimaannuttavampaa kuin se että antaa haamuasioiden roikkua mielessä kuin iilimadot säären syrjässä?

Vaikka kuinka tankkaisimme elämää niin nuo asiat vievät kapasiteettiä mielestämme ja voimavaroistamme, kun emme oikeasti kohtaa niitä!  Lykkäämisen ja kiemurtelun olotila, jossa mielestäni kuolee hitaammin ja pidempään, kuin suoralla osumalla kohteeseen. Tämä tekemisen ja tekemättömyyden vastakkainen taistelu kumpi on kivuliaampaa? 

Tämä liittyy syvästi päätöksiin, sillä päätöshän se vain erottaa nuo kaksi asiaa toisistaan. Pelissä ei tietysti pääse eteenpäin jos tappaa hahmoa kummituksiin, mutta oikeassa elämässä kummituksien kohtaaminen vie asioita päätöksiin ja näin eteenpäin, en kiellä etteikö sekin veisi energiaa ja tuntuisi toisinaan pahallekkin, silti se on tarpeellista kohdata jotain epämukavaa ja tehdä siitä tuttua ja kummitukset katoavat yksi kerrallaan! Ja silloin on itsekkin elävämpi!

Pelissä on pelin säännöt ja elämässä elämän! Millaisilla säännöillä sinä pelaat, millaisilla säännöillä sinä elät?!! Eikä niitä opita kuin pelaamalla ja elämällä! Kohtaamalla ne itse!

Arkikuva 18

Arki on kuin kodin lämpö, johon yllätys vieraat otetaan lämmittelemään. Mitä sinä teet kohdatessasi jonkun olennon joka ei liiku niinkuin toiset. Poikkeaviin yksilöihin kiinnitetään huomiota. Niin kävi eilen kun keräsin tämän pikku kaverin talteen... Oli maassa siis lumella, eikä lentänyt pois, no kyllä kaveri lensi, mutta vain lyhyesti ja sain sen helposti kiinni. Siivissä ei tuntunut olevan vikaa ja päällisin puolin näytti olevan ehjäkin. Veikattiin lentäneet ikkunaan, no jätettiin tämä kaveri sitten lämpöisään pariksi tunniksi ja sitten lenneltiinkin jo hyvin, joten kävin päästämässä takaisin oman parven seuraan.

Se että saa hetken verran lämpöä arjessaan on elintärkeää ja se että huomioimme ja annamme osaamisen toiselle apuna, on tärkeää. Sillä koskaan emme tiedä milloin itse olemme apua vaille. Oli kiva katsella kun lintu läksi lentämään käsistä ja tuli vain siitä iloiseksi että oli voinut olla avuksi.

Kuinka parantaa tarvitsevia ja kuinka se liittyy arkeen? Se liittyy siihen kuinka tunnistamme avuntarvitsijat? Ja kuinka antaa heille se mitä tarvitaan? Aloita tutustuminen lempeällä lämmöllä ja levolla. Niillä mennään jo pitkälle. 

Oli ilo antaa omastaan tarvitsevalle? Se että on valmis menemään toisen luo kun toinen näyttää olevan huonossa kunnossa, auttamaan ja siivoamaan toisen jäljet. Nauttimaan siitä kun toinen tulee kuntoon, vaikka se vaatisikin vaivaa se on sen arvoista! En tiedä oliko lintu kiitollinen saamastaan avusta, mutta minä olen onnellinen siitä että tämäkin pikkutirppa lentelee lintulaudalle syömään!

Ketä sinä tykkäät auttaa? Kenet sinä päästät kotiisi?

Arkikuva 17

 Arki on peruskallio. Kun perusta on kunnossa niin muukin on kunnossa. Millaista on kunnollinen arki? Sellaista jossa pääsee tylsistymään, jolloin itse on kehiteltävä tekemistä. Arki on tasaisen epätasaista, sellaista jolta on helppo polkaista seuraava askel ylöspäin. On pieniä rosoja ja on suurempia jyrkänteitä.

Tykkään kallioista sillä niissä on voimaa, jykevyyttä, lujuutta, jalansijaa ja ne näyttävät kepeiltä massiivisuudestaan huolimatta. Kallioilla kasvaa joutilaisuuden sammaleet ja jäkälät, kukat kasvavat iloisina, puut kasvavat koloihin ja päälle kerääntyneen mullan ja karikkeen ansiosta, ruohot kasvavat keinumaan tuulessa ja peittämään edellisten vuosien unohtuneet asiat. Jokainen arkipäivä elää sinussa peittyen seuraavien alle, sinulle kerääntyvät muistot, tuo ravinteikas multa ja karike.

Millainen peruskallio sinä olet? Oletko kalliosaari? Iso jyrkkä kallio? Metsä kallio? Oletko piilossa oleva kallio ja sinusta pilkistää enää vain pieni osa ulkomaailmaan. Oletko jäänyt kaiken alle? Haittaako se mitä viljelet päälläsi? Onko sinussa honka metsä? Linnunpesiä? Mikä on sinun luontosi jonka seurasta nautit ja saat nauttia? Muutosten tapahtuessa kalliot liikkuvat ja maa järisee!

Arki on perusta, jolla kasvatamme itseämme. Minuus on kallio ja kallion särkyessä kallio murtuu ja liikkuu, kyseessä on suuret voimat ja tuo muuttuminen muuttaa muistoiksi kasvavaa kerrosta. Kaipaamme sitä asiaa, joka on särkynyt meistä irti ja näämme toisinaan kivenlohkareita, jotka selvästi kuuluvat yhteen ja voimme, jopa pistää pienet lohkareet toisiaan vasten, mutta ne eivät kiinity toisiinsa. Ne ovat erossa ikuisesti erottuaan kerran vaikka kuinka liimaisimme nuo palat yhteen niin välissä on aina jotain, joka pitää erillään. Ero on ikuista kun kyse on kalliosta, joka on kylmä. Kuumana laavana se taas polttaa kaiken kasvavan päältään ja tuntee vain kuumuutensa. Ollakko kuumaa laavaa? Muuttumaton kallio? Järistä ja erota siitä mitä on ollut ja olla jotain muuta?

Olemme pinnaltamme sellaisia, että pystymme varaamaan itseemme lämpöä ja kylmyyttä. Sisimmässämme kuplii lämpö niin kauan kuin elämme. Kallio on maapallon pintaa, kuorta ja se ottaa vastaan asioita, antaa elää päällään. Arki on joko lämmintä tai kylmää. Riippuu siitä kumpaa elämään varaamme ja mihin vertaamme! Talven kylmä kallio on kylmempi kuin kesän kylmä kallio. Ja on kysyttävä että onko veden alla oleva kallio koskaan tuntenut auringon lämpöä? Onko se tuntenut maan sisuksen lämmön? Mitä lämpöä etsimme ja millaista kylmää kaihdamme? Mitä arjen kalliot voivat meille opettaa?

Arkikuva 16

Arki on yllätys! Niinkuin penkkareiden karkkisaalis! Oletko oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Oikealla puolella tietä? Etkä todellakaan tiedä mitä saat! Pystytkö väistämään lentäviä karkkeja vai otatko osumat suosiolla vastaan. Kuinka hyvin olet valmistautunut keräämään karkkeja ja kuinka monta karkki kuuroa sattuukaan kohdallesi!? Onko sinulla nopeat kädet.

Tänään ihan hyvien sattumien johdosta päädyin karkkisateeseen! Olin menossa kirjastolle kun mieleeni juolahti että pitääpä mennäkkin toista reittiä kun normaalisti kulkisin ja silloin huomasin taikkarin pihalla porukan kiipeämässä rekkaan ja päätin jäädä katselemaan tien varteen johon muutakin porukkaa kokoontui. Karkki saalista keräsin lähes tyhjään reppuun ja sitä tulikin sitten oikein kunnolla ja ne kestävät kyllä pitkään, kun en ole niin kovien karkkien ystävä.

No mitenpä tämä karkkisaalis on kuin arki? Koska siitä ei ikinä tiedä mitä milloinkin saa, toisinaan olet sattumalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sitten ahkeruudestasi onkin kiinni millainen saalis tulee. Kuinka paljon olemme valmiit näkemään vaivaa saadaksemme jotain? Mitä olemme valmiit saalistamaan? Tuloksista viis? Sillä karkit ovat arvoitus mitä saa? Kerääkö kaikki vaiko vain ne joista pitää? Minä keräsin kaikki mitkä kerkesin ja tulos oli paljon vaikka seassa saattaakin olla makuja joista en pidä, mutta ne voi jakaa kylässä kävijöille ja lopuksi tulee niitä itse nikerreltyä kun ei ole muuta jäljellä ja sen verran onkin yhtäkkiä sietokykyä.  Päivät joissa ei ole miellyttävää makua muuttuvatkin siedettäviksi, seassa on herkkuja ja niitä päiviä jotka maistuvatkin ihan muulta mitä lupasivatkaan. Osat näkyvät läpi, osat piilottelevat kuorien sisässä, osat ovat pehmeitä ja toiset kovia, toisissa on kirpeä yllätys sisällä. Toiset tuttuja ja seuraavat uusia tuttavuuksia.  Sellaisiahan päivät ovat kuin sekoitus penkkarikarkkeja. Et koskaan tiedä mitä saat ennenkuin karkki on syöty loppuun!

Arkikuva 15

Arki on kuin öinen kuutamo ja kuun silta. Välillä olen yökukkuja kun musiikkia virtaa suoraa korviini. Sitä voisi pitää jo melkein hyperaktiivisuuteen laittavana katkaisijana. Tänään on muutenkin laulattanut ja laulusuoni kukkinut kun löysin muutaman vanhan pohjan, joita hieman jatkoin ja lauleskelin ääneen. Välillä sorrun siihen siis ääneen laulamiseen myös yöllä, kun biisi vaan vie mukanaan. Minä siis laulan, jotta saan teksteihin oikean sävelen tai vain huvikseni, korvamatoa lauletaan että se lähtee pois ja lauletaan vaan kun laulattaa. Sillä laulussa on tunne ja jotain toisinaan on laulettava tunteen takia, että tunne kehittyy.

Miksi yö kukkuminen ja laulut ovat yhdistyneet? Syystä että lapsena radio lauloi yötäpäivää ja toisinaan jäi kuuntelemaan lauluja ja ns. Kukkumaan musiikista nauttien.  Sitten tuli kausi, jossa tuli kukuttua yöllä kävelijänä ja laulettua matkalla kotiin. Kävely pimeydessä on rauhoittavaa ja kiehtovaa. Olen myös aina tykännyt katsella kuuta, joten näiden yhdistäminen on luonnollinen yhdistelmä. Ja pimeydessä ulkona on saanut rauhan harjoitella rauhassa,

Mutta miksi arki on yhtä kuin kuutamo? Sillä kuu on vaihtuva tiedämme sen olevan kokonainen, mutta näämme vain osia siitä kuun vaiheiden mukana. Samaan tapaan näämme vain osan arjesta etenkin toisten arjesta ja on vaikea sanoa mitä ihmiset tekevät kaikella sillä ajalla mitä emme ole heidän seurassaan ja on mahdottomuus olla kaikkien seurassa vaikka sosiaaliset mediat vievätkin huomiota ilmoittamalla uusista viesteistä ynnämuista mitä on jaettu. Mutta eikö juuri tuo asia vie huomion juuri pois arjesta jota elää ja seuraa vaan toisten elämiä eikä osallistu niinkään siihen. Voi kyllä vastata mutta vastauksena on tunteeton teksti (josta ei välity äänen sävyt). Ja arjessa kanssa eläjät joutuvat taistelemaan huomiosta, jota jokainen piippaus ja viesti vievät. Läsnä olo häviää, kun ns. Hypimme jokaisen viestin mukaan. Siksi tykkään itse äänettömästä olotilasta puhelimissa ja muissa laitteissa, sillä ääni on juuri se joka vie huomiomme, joten puhelin saa olla rauhassa, kun mitään ääniä ei kuule. Sillä ei minun tarkoitukseni ole vastata jokaiseen viestiin heti tai olla antamassa huomiotani toisille, jotka eivät ole paikalla. Minä haluan nukkua yöni rauhassa, enkä media tulvassa, joten valitsen itse milloin olen käytettävissä. Haluan katsella kuuta ja laulella mitä päähän sattuu pälkähtämään, kävellä öisiä katuja ja nauttia pimeydestä. Eikä aina ole edes yö kun on pimeää. Suosittelen testaamaan some ja sovellus taukoa kaikill, jotka ovat kiinni merkki äänissä.

Näämme siis vain vaihtuvia hetkiä toisista tai itsestämme kuvajaisena, näämmekö omaa kokonaisuuttamme vain tuon vaihtuvan sarjan, jossa kuljemme.  Opimmeko mitkä ovat omat vaiheemme joita vaihdamme, vaikka olemmekin kokonaisia ja meistä tuntuu vain sille että meistä puuttuu jotain. Olemmeko katsoneet asioita vain yksipuolisesti. Kuu ei tietenkään ole se joka loistaa, mutta kyse onkin siitä mitä osaa itsestä me heijastamme toisille ja teemme näkyväksi vaikka se tarkoittaisi toisen valosta näkyväksi tulemista.

Mikä on se osa jonka tahdomme jakaa sinne sosiaaliseen mediaan, luonnon kauneus? Oma naama? Kaikki mikä on mennyt pieleen?  Arkihetkiä, juhlahetkiä, lomahetkiä... mikä omassa syötteessä korostuu? Mitä tahdomme toisille antaa vai toivommeko vain sympatiaa, haluammeko kertoa tarinan? Mitkä ovat sosiaalisen median vaikuttimet ja kuinka käsittelemme itseämme ja toisiamme siinä, kuinka ankaraa lähdekritiikkiä pidämme julkaisuihin? Kyseenalaistammeko koskaan kuvista välittyvää mielikuvaa mitä siellä oikeasti tapahtuu? Millaista on tuo toisen arki oikeasti? Olemmeko olleet koskaan katsomassa tai osallistumassa hänen arkeensa?  Ymmärrämmekö tuota toista ihmistä? Vai kuvittelemmeko vain että hänellä menee aina hyvin tai aina huonosti ja luomme kuvan toisesta tietämättä mitä oikeasti tapahtuu tai miksi tuo ihminen edes laittaa sellaista syötettä kaikkien nähtäväksi?

Voisikin siis kysyä miksi kirjoitan blogia kaikkien ihmisten nähtäväksi? Se miksi kirjoitan on että ihmiset näkisivät joitain asioita niinkuin minä nään. Kuinka kyseenalaistan asioita, koska tiedän etten ole oppinut niistä kaikkea ja haluan että ihmiset oppivat kysymään kysymyksiä. Koska etsiessään vastauksia oppii huomaamattaan. Ehkä samalla tulee tehtyä itseäkin läpinäkyväksi, sillä minun on sanottu olevan mysteeri. Mysteeri olen itsellenikin, mitä kaikkea voinkaan olla? Kaikki on mahdollista! Ihanaa aamua kaikille!

Arkikuva 14

Arki on ystävä! No mitä ystävät ovat? Minäpä löysin aivan ihanan kortin selittämään tämän, tuo joka on tuossa yläpuolella. Ystävät ovat valmiita pehmentämään oloasi vaikka se sattuisi heihin. Ystävät lievittävät oloa siis sulattamalla suojakuoret ja näyttämällä kuinka meistä jokainen tarvitsee hellyyttä. Hellyyttä pitää toinen kunnossa. Se on myös tiedostamista että itselleenkin pitäisi osata olla ystävä. Hellä ja hyvä.

Arki on ystävä ainakin itse olen sitä mieltä. Se muuttuu vasta silloin ikäväksi kun itsestä tulee kaktus, joka piikittelee kaikkea. Ystävä on valmis kuulemaan että olet heikko ja tarvitseva, antamaan sinulle omastaan ja palvelemaan sinua.
Ystävät ottavat osaa elämääsi ja ovat kiinnostuneita siitä mitä sinulle kuuluu ja miltä sinusta tuntuu. Ystävät välittävät sinusta ja saavat sinut nauramaan sekä itkevät kanssasi kun tarvitset olkapäätä. He tahtovat piristää sinua kun olet allapäin ja tulevat toisinaan kyläilemään vaikket kutsukkaan heitä käymään, he vain ilmoittavat että tulevat.

He syövät ruokaasi ja antavat omistaan, ystävyys on suhde, jossa jaetaan asiat käyttäjien kesken. Minun omani on sinun omaasi. Tavallaan me mentaliteetti, jossa minuus on rajattu niin että nämä ihmiset ovat minun perhettä, ystäviä, läheisiä ja olen valmis taistelemaan heidän puolestaan ja pitämään heidät lähelläni. Joten kaikki mikä on minun on myös hänenkin.

Ystävät eivät yritä muuttaa sinua, sillä he eivät halua muuttaa toisia itsekseen, eivätkä kaupata mitään pakottamalla, he tyytyvät olemaan kanssasi niin että opit omalla ajallasi ja kerrot asioista silloin kun sinulle sopii. He antavat sinun olla omaitsesi, toisinaan kyllä he antavat haasteita ja niihin vastaaminen on omavalinta. Ja tälläinen haastaminen pistää miettimään omaa ajattelua ja sitä mihin se perustuu. Ystävät järjestävät tekemistä, mutteivat aina sellaista mitä olet suunnitellut. Sillä mikään ei ole aina suunnitelman mukaista kun kyse on itsenäisiä päätöksiä tekevistä yksilöistä, joiden elämän tilanteet ovat erilaisia, joten pakostakin syntyy erilaisia päätöksiä.

Ystävät ovat auringon nousu ja valo, joka lämmittää kylmimpinäkin hetkinä, kunhan avaat verhot silmiesi edestä ja päästät ystävät sisään.

Hyvää ystävän päivää kaikille! Olkaa ystäviä itsellenne ja jokaiselle vastaan tulijalle! Nostakaa hymy huulillenne ja pinkaiskaa päivään ilmapalloina jakaen ystävyyttä!

Arkikuva 13

Arki on tyyny. Sisältä niin erilainen kuin päältä. Monesti arvioimme elämää päälisen perusteella ja se tuo aivan eri kuvan kuin se pehmeys tai kovuus kun laskemme päämme tyynylle. Millainen sisin arjessa on? Onko se pehmoisan kotoisa? Kimmoisa? Vai löytyykö sisältä sittenkin muhkurainen ja veltto sisus, joka karkaa pään alta? Vai onko pään alle sittenkin sattunut tiiliskivi? Millaiselle sisimmälle sijaamme päämme? Kuoret on vaihdettavissa tai sisukset kuoreen!

Millainen sisältö arjessasi on ja miten se näkyy sinussa? Vai eikö se näykkään päällepäin vaan muuttaa sisintäsi? Kun arjen sisältö muuttuu miten se muuttaa sinua?

Arki on kuin tyyny sillä se on tärkeä väline arjessa ja toisinaan hyvinkin unohdettu, paitsi silloin kun se ei ole hyvin pään alla. Tyyny on kaltoin kohdeltu esine sillä sitä hakataan usein? Minä olen ainakin itse pöyhinyt tyynyäni paremmin kun se ei olekkaan kivasti. Eihän tyyny valita sehän on vain tyyny.

Miten tyyny kuvaakaan ihmistä itseään arjessa. Sitä kuinka itse möyhimme itseämme mielessämme nyrkein tai nälvimällä, kun ei ole hyvä olla, eikä se ainakaan paranna oloa.

Mitä siis pitäisi tehdä? Kivikovassa on liikaa täytettä ja sitä olisi hieman tyhjennettävä ja kuituja irroteltava toisistaan. Liian tiukkaan pakattu.
Ja löysässä täytettä tarvitaan täytettä lisää tai pienemmät kuoret!

Miksi kuvaan ihmistä tyynyksi? No ihmisellä on kuoret, vaatteet, tietyt käyttäytymisrituaalit ja monesti perustamme näkemyksemme juuri tuohon ulkokuoreen. Tutkimatta tai vaikuttamatta tuohon sisimpään, sillä emme viitsi perehtyä kaikkeen sisältöön mikä tekee ihmisen?  Muttei tuo vanujen siirto ihmisessä olekkaan niin yksin kertaista kuin tyynyn sisällön poisto. Ihminen on hieman monimutkaisempi olento. Kuka löytää kovasta ihmisestä pehmeyden? Kuka saa muotoon valahtaneet? Ja toisaalta onkin kysyttävä millaisesta tyynystä pitää? Sillä tälläiset veltot tyynyt on helppo muokata ja kääntää kaksin kerroin kun tarvitsee tukea, mutta kysymys kuuluu kääntyykö tälläinen ihminen kaksin kerroin kun tarvitset häneltä tukea ja mitä se tekee hänelle?

Pitääkö lopulta kysyä tahtooko tyynyn käyttäjä tyynyn muuttuvan vai ei? Miten ihmiset siis käyttävät toisiaan? Onko se tarkoituksellista ja kuinka kohtelemme toisiamme kun toiset eivät olekkaan mukavasti sinuun nähden? Ja kohdistavat epämukavuuden tunteen sinun kohdallasi? Hakkaammeko kuin tyynyä joka ei ole hyvin, se lienee poistavan vain hetkeksi oman huonon olon sillä tuo syy ei lähde. Hakkaaminen ei siis auta mitään, eikä ketään.

 Tyynyt toisaalta osaavat ottaa iskuja vastaan ja pehmentää lyöntejä ja osumaa.  Mietin jo nähkääs turvatyynyjä. Millainen ihminen on turvatyyny? Onko tuollaisissa ihmisissä törmäysanturit? Ja silloin hänessä aktivoituu turvatyynyn päälle meno vai onko se vain itsesuojelu vaisto? Millaisia kaikenlaisia tyynyjä onkaan olemassa? Ja millaisia tarkoituksia tyynyillä on niskatyynyistä nenätyynyihin? ....Minä en jaksa enää kirjoitella tyynyistä vaan pistän pään tyynyyn sillä himoitsen jo unta tähän kaaliin.

Arkikuva 12

Arki on tyhjä sivu. Arki on yhtäkuin suunnitelma mihin aika käytetään ja monesti ollaan jo elämässä huomista, eikä kirjoiteta mitä tämäpäivä tuo tullessaan. Kirjoittamista kun ei voi kiirehtiä. Ei voi elää kuin tätä hetkeä kirjoittaa kuin siinä missä kynän kärki kulkee. On ajatus jota kohti kuljetaan, mutta mielestäni sitä ei pitäisi tehdä tämän hetken kustannuksella. Se on nauttimista tämänpäivän sanoista ja se on myös itsensä kuuntelemista, sillä kun mieli askartelee huomista, tämänpäivän huomioon otettavat asiat unohtuvat tai niitä ei edes huomaa. 

Mielen tyhjentäminen on siksi tärkeää koska silloin vapautuu tutkimaan ja huomaamaan asioita vapaasti ja yhdistelemään niitä ja luomaan asioita, jotka ovat tärkeitä. Muistakaapa halata tänään jotakuta! Aivan vapaa valinta! Tehkää jotain spontaania ja nauttikaa tämän päivän antimista, sillä jokainen päivä on kuin kirjoittamaton sivu johon voi tulla aivan minkälaisia kuvauksia tahansa. Itsepäätät mitä sinun kynälläsi kirjoitetaan, sinun tarinaasi ja monestikkaan emme ymmärrä että kohdatessamme toisia ihmisiä on kuin monta kirjoittajaa kokoontuisi kirjoittamaan samaa tarinaa hetkisen ajaksi ja jokaisen muistikirjaan piirtyisi samat tapahtumat, jokaisen kirjoittajan näkökulmasta ja kirjoittajat jatkavat. Kunnes taas kävelemme pois muistikirjamme mukanamme.  Toisinaan tuo tyhjä sivu on rauhoittava kun siinä ei ole mitää ja juuri toisinaan tuo tyhjyys kaikkien mielessä on kuin odotus puhtaanpaperin kammo mitä sille kirjoittaisi, mitä sanoisin etten tuhlaisi muisti kirjaa? Kun emme sano mitään sanooko se enemmän? Tyhjällä voi sanoa paljon kun sille kirjottaa tiivistyneen kiteytyksen.  Ja sanoessaan paljon tyhjyys vie huomion. 

Millaiseen tilaan sinä kirjoitat sanojasi? Elämääsi?

Ja muistakaa aina voi hankkia uuden muistikirjan samalla tavalla kuin päivä vaihtuu seuraavaan. Jokainen kirjoitus on kirjoittajastaan kiinni mikä ääni puhuu voimakkainpana tarinoissasi?

Aina ei ole aihetta ja se on osille kirjoittajille juuri se vapaus tuntea miltä tämäpäivä tuntuu ja mistä tänään haluan kirjoittaa. Toisille pitää olla valmis aihe josta he kirjoittavat, koska kokevat itse tämän aiheen rajaamisen ja löytämisen vaikeana. Itse tykkään juuri tuosta aiheen etsimisestä ja ehkä annetun/valitun aiheen alla syventyen, kuten juuri nyt kirjoitan arjesta, joka on hyvin monenlaista. 

Minun perusarkeni ei ole lähelläkään lapsiperheen arkea tai edes parisuhteessa elävien perusarkea.  Minulle arki on yksin elämistä ja kohtaamisia toisten ihmisten/kirjoittajien kanssa. Ja kirjoitan yhden henkilön näkökulmasta tämän hetkisessä arjessani. Ja tämä on mielenkiintoista siinä mielessä kun lapset ymmärtävät olevansa yksilöitä: Erillisiä kuin äitinsä, isänsä, sisaruksensa, perheensä, sukunsa. Niin mietin sitä tänään kokeeko perheenä elävä perhe olevansa yksi yksilöperhe. Tai pariskunta yhdenyksilön kaksipuolta?  Mietin sitä kuinka tietyt roolit lankeavat perheissä kuin töissäkin jonkun tehtäväksi eikä kukaan muu halua tehdä tai oppia tekemään tätä kyseistä työtä ennenkuin tämä tietyn roolin vetäjä poistuu. Niin sittenhän joku joko määrätään paikalle hommaa hoitamaan tai joku aloittaa opettelemaan. Miksi kaikkia ei opeteta tekemään kaikkea? 

Ja juuri sitä yksin elävän arki on: Osattava opetella tekemään itse kaikkea, jotta arki sujuu. Tavallaan koen tämän yksinäisyys opetuksen olevan tavallaan itsenäistymisriitti, kuinka olla yksilö, joka osaa huolehtia itsestään itsenään. Ja tapaa toisia yksilöitä, jotka opettavat itseään olemaan yksilöitä, jotka myös auttavat toisiaan oppimaan.  Minä olen yksilö ja kuulun perheeseen jossa kasvoin ja kaikki joihin olen tutustunut ovat tavallaan perhettäni, sillä he ovat ajatusmaailmani uusia jäseniä joilta olen oppinut. Joten kuulun kaikille niille, jotka ovat lähelläni, sillä he voivat oppia minulta ja minä heiltä ja juuri sitä arki on: vastavuoroista oppimista ymmärtää elämää joka päivä. Ja näin ymmärrämme kirjoittamisen idean vuorottainen kirjoittaminen kuin puhuminenkin on tärkeää oppimisen puolesta. Sillä kun vain yksi puhuu niin kaikkien kuuntelijoiden muistikirjaan kirjoittuu kuullut sanat ja itsellämme on valta ja vapaus päättää juuri siitä milloin suljemme kirjan ja korvamme ja nostamme kytkintä etsiäksemme sen minkä tahdomme oppia. Kysymys lienee tähän päivään mitä tiedämme olevamme oppimassa ja mitä meille opetetaan?

Arkikuva 11

Arki on kuin aamuyöllä keitetty ja syöty kaurapuuro. Heräsin jo puoli kolmelta pyöriäkseni sängyssä ja todetakseni että flunssa on alkanut kiusata yskittämällä ja että kiljuva nälkä kiusaa. Eihän siinä muu auta kuin nousta ylös ottamaan ruokaa ja aamun täyttävä valinta kaurapuuro on sitä arkisinta ruokaa mitä keksin. Ja kuten elämän arjessa on oltava jokin erottuva asia on kaurapuurossa oltava aito ja oikea voisilmä! Ja tuli rysäytettyä tätä nyt  kerralla oikein reilu annos että saattaa olla että se pääsee jatko jalostukseen. 

Mitkä ovat arkeen kuuluvat voisilmät? No ne asiat mitkä ovat jo rutinoituneet käytännöksi mutta eroavat tyystin normaali arjesta.  Ne joko ovat kohokohta tai jotain jonka haluaisi heti, mutta kuten voisilmän kanssa on osattava kaarrella ympäri ja syötävä siitä pikkuruisesti jotta se riittää koko puurolle jonka aikoi syödä, sillä liika on liikaa ja juuri tuo voisilmän rajallinen annostelu tekee siitä niin hyvää. Voisilmä kaurapuurossa on arjen kulinaristinen herkku, jonka kultaista olemusta käytetään näin vähävähältä maustamaan arjen tylsääkin tylsempää makua, josta löytyy niin monta vivahdetta kuin kaurapuurossa lopputuloksen paksuus astetta. Toisinaan löysä melkein juotava puuro on hyvää ja toisinaan sellainen, jossa lusikallisia saa oikein jauhaa että ne menevät suusta pidemmälle. Sellaisiahan arkipäivätkin on toisinaan tehdään ihan älyttömästi töitä ja toisinaan heitetään herkemmin lonkkaa sohvan nurkkaan, jos sellaisen omistaa. Ja lopuksi on todettava että kaurapuuro on sinnikkyys laji, sillä kaikki eivät syö kaurapuuroa juuri tuon arkisen maun takia

Arkikuva 10

Arki on kuin kello, joka liikkuu liikkumistaan. Arki ei pysähdy vaikka tekemisessä olisikin pysähtyneisyyttä. Seuraava päivä ja sen askareet tulevat toistensa jälkeen. Kysehän lienee siitä mihin ihminen aikansa arvottaa käytettäväksi? 

Itse arvotan levon korkealle, sillä tiedän olevani känkkäränkkä kun en nuku tarpeeksi. Sille annan siis oman ajan aikatauluuni. Ruoka ja ruuan valmistus, saavat osansa, tiskillle pitäsi vielä opetella antamaan aikaa...nimimerkki. Käsitiski. Vessatauot siellä kestää aikansa, silloin kun on tarve käydä. Peseytyminen, kaupassa käynti, liikunta...No perustarpeet siis vievät oman aikansa 

Paljonko sinulle jää ns. Käyttämätöntä aikaa vai mihin se kuluu. Nuo arkipäiväsi tauot, hetket jolloin voit hengähtää pitempäänkin? Osat ihmiset katsovat tv:tä, facea, osat liikkuvat senkin ajan, toiset menevät kyläilemään ja juttelevat toistensa kanssa. Toiset kirjoittavat, eräät kehittelevät omia ideoitaa, jotkut toteuttavat itseään, osa valitsee rentoutua ja toiset valitsevat mennä tupladuuniin....jne.

Mihin sinä käytät arkesi? Mihin se ajallisesti on käytetty?

Ps. Minun aikaani käytetään tämän blogin kirjoittamiseen

Arkikuva 9

Arki on peruna. Perusruoka, jota syönkin yllättävän vähän. Onko sittenkin peruspäiviä yllättävän vähän vai minkä kanssa peruna taistelee? Mikä on muuntanut perus oletuksen toiseen?  Lapsena perunan voitti makaroonit ja spagetit ja sitten tuli oman historiani nuudeli kausi ja nämä vaihtuivat riisiin ja papuihin. Aina silloin tällöin iskee peruna kausi ja perunamuusi on herkkua jota rakastan, etenkin tirripaistin kanssa. Niinkuin kesän ensiperunat joko voin tai valkosipulilevitteen tai muiden levitteiden kanssa.

Kuorin jotta saan sileää sisimpää, 

sillä kovat on kuoret muusissa.

Lopuksi

Välillä keväisin perunatkin alkaa kasvaa kasvaakseen uudeksi peruna suvuksi

Arkikuva 8

Arki on kuin pyykinpesuaine. Elämässä annostellaan niin monia asioita. En pidä sanasta rajoitus vaan korvaisin sen sanalla annostelu. Ruokaa annostellaan sopivan kokoisiin annoksiin, liikuntaa annostellaan sopiviin annoksiin jne.  Annostele liikaa pyykinpesuainetta ja pyykkikone kuplii! Elämä on oppimista annostelemaan oikein kulloisessakin elämän tilanteessa. 

Löytämään se riittävän sopivasti!

Millä liat lähtee, ruuasta tulee kylläiseksi ja liikunnassa tulee tuloksia. Annostelu siksi että eri ihmiset vaan kuluttavat erimääriä ruokaa saadakseen sen mitä tavoittelevat. Toisilla tavoite on laihtua ja toisilla nostaa oman massansa painolukemaa lihaksilla. Siispä oikeanlainen annostelu on suhteessa siihen mitä tavoittelee.  Ja ihmisten fysiikassakin on eroja, joten mikä toimii ensimmäiselle ei aina toimikkaan toiselle.

Kuinka siis oppia annostelemaan oikein?

Pyykinpesu onkin helppoa kun laatikoissa on ohje ja tätä ohjetta käyttäen voi lopuksi todeta tuliko puhdasta vai ei? 

Liikunnassa on nouseva suoritustaso sitä mukaa kun lihakset kasvaa.

Massu 75 % täyteen ruokailussa eli ei ihan täyteen ja hidasruokailu on valttia sillä kylläisyys tulee vasta 15 min kohdalla. Olen huomannut että sellaisen yli ähkyn otettuaan ei pysty/jaksa tehdä mitään, se vetää sellaiseen ähky koomaan, joten onkin hyvä annostella sopivasti. Himmailla hetki ja miettiä sitten tarvitseeko vielä syödä/juoda? Kun ei niin voi jatkaa rauhassa hommiaan.

Annostelemaan vaan ja eikä sitten huudeta toisten annosteluille, jokaisen on tehtävä omat virheensä, jotta ymmärtää sopivuuden annostelussaan.

Arkikuva7

Arki on kuin imurointi. Imuri ei toimi ilman käyttäjää, eikä ilman virtalähdettä! Siispä ihminenkin tarvitsee käyttäjän ja lepohetkensä, kuin myös ruokaa ja siivouksen.

Imuri syö roskaa, imee itseensä kaiken mikä nyt vaan sattuu mahtumaan letkuapitkin säiliöön. Mietin että kun ihminen imee tietoa, niin toiminta on samanlaista, kaikki aiheeseen kuuluva imetään, kunnes säiliö on täynnä! No sitten tietysti tyhjennetään ja aloitetaan uudestaan ja tätä toistetaan. Yllätys teho ei olekkaan imun suhteen yhtähyvä, mutta miksi? Suodatin! Suodatinkin kerää kaiken hienojakoisen ja pienen, ne jotka tuntuu ihmismielestä tärkeiltä. No kun suodatamme tälläisellä asioita täynnä olevalla suodattimella, niin mitäpä pystymme enää suodattamaan uusista asioista? Mielen puhdistuskin on tärkeää! Että pystymme jatkamaan matkaa seuraaviin asioihin ja oppimaan niistä, eikä se helpotu sillä että annamme vanhoja vaihtoehtoja aina vain.

Uudet asiat vaativat tyhjän paikan kiinnittyä, eli rauhallisen mielen ymmärtää mitä kaikkea voikaan oppia kun on opetettavissa. Itsepähän päätämme jylläämmekö vanhalla kapasiteetillä vai onko uudella lupa tulla tietoisuuteen? On myös hyvä muistaa siis imuroinnin lopuksi siivota siivous välineet! Ja laittaa ne lepäämään seuraavaa käyttöä varten, puhdistettuina. Sillä itse ei ole kivaa mennä nukkumaan kun ajatukset vellovat päässä, sillä on paljon mukavampaa herätä ajattelematta mitään, kuin siihen että mitä kaikkea tänään tulisi hoitaa tai että ihmissuhteet painaisivat mieltä. Minulle kirjoittaminen on kuin tyhjentäisi säiliön ja suodattimen ja sitten levollisena nauttii olosta, koska asiat ovat paperilla ylhäällä eikä niitä tarvitse enää miettiä, etteivät ne unohdu. Joten tähän päivään imuroiden!

Arkikuva 6

Ulkona paistaa vaihtelun vuoksi aurinko ja lumihiutaleet heijastavat tuota valoa ihanasti! Heijastaminen on arkea ja tänään kimmellän mielelläni ja annan määräyksen mennä ulos nauttimaan auringosta!