Tautista taidetta

Vietin viimeviikon lopun kuumeillessa ja siinä samalla syntyi tälläistä

Talvelle

oi kylmyys, kuinka kylmällä valollasi minua valaisetkaan
nuo jäiset kukkasi, joita ikkunoihin ja lätäköihin piirrät
ja nuo hennot hiutaleet, jotka leijailevat pilvistä alas maahan.

Jokainen kylmä tikarin pisto mun lämpimään nahkaani,
tilaisuuden tullen, kylmettää minut marmoriksi.

Voi tätä kuumeisen houretta, kuinka kylmän väreet
viiltävät aaltoina kehoni halki, kuin luita hyytävä tuuli,
joka ulvoo tyhjyyttään.

Kehoni on kuin valkea lakana, makaan elottomana
aivan pystyyn narulle jäätyneenä. joka pystyy enää havisemaan
kuin haavan lehti, tuulen sitä keinuttaessa.

Kirpeytesi pieksää poskiani ja jäähdytät jokaisella hengenvedollani sisuksiani ja viet elämääni,
lämpöni karkaa läheisyydessäsi, olen voimaton, jokaista lihastani särkee
ja poltat minua kuin tulikuuma polttorauta.

Kuumeisen houreita, otsa kuumempi kuin tulta henkivä kekäle.
Jäänä polttava kuumuus ja kuumana polttava jää
Sitä silloin herääkin kysymään, mihin elämä tarvitsee lämpöään?

12.12.2014

Aamun hiljaisuus unesta

Kuljen hiekkaista aurinkoista tietä pitkin oikealle avautuu näkymä tummansiniseen mereen ja tuuli tuo samasta suunnasta kukkien tuoksua niityiltä jotka laskeutuvat rantaan. 

Astelen kuin pianon koskettimilla jokainen painuva askel antaa sävelen, olen kuin tuuli hiuksissa, joka suutelee auringon kultaamin huulin.  Olo on kuin höyryllä, joka muuttaa muotoaan jokaisesta kosketuksesta. Aamun usva, joka nousee niityltä. Katse, joka näkee jokaisen vesi pisaran. Muisto, joka koskettaa hautakiveen uurrettua nimeä. Laukkaavien hevosten jokaisen kavion painallus ja korskuva sointi. Aamun kylmyys ja päivän lämpö. Miettivän vanhuksen iätön viisaus. Raikas lapsen nauru. Eletyn elämän merkitys.

Hetkien käsin kosketeltava kauneus. Pääskyjen lentävä pyörivä leikki. 

Metsä, aurinko tulee lävitse vihreänä valona. Sammalmaton pehmeyden voi tuntea paljaissa varpaissa. Jokainen kuivunut alaoksa ulottuu rungosta kuin miekka valmiina iskuun. Kuusten oksien holvikirkossa, huojuvan natinan ympäröimänä. Vaalean kiviröykkiön keskellä, kuunnellaan hiljaa metsän laulua, lintuja, puita, kukkia, heiniin sekoittuvaa tuulta. Jokaista muurahaisen askelta. Elämän yhtenäistä laulua ja yritetään määritellä kuka itse on? Millainen ääneni on? Makea kuin pastellin värisen karamellin makeus, kirpeä kuin sitruunan keltainen kuori, harmaa kuin auringon hopeoima lauta? Kuuleeko äänen värit? Kuuleeko niistä kuinka kastepisarat ovat jääneet koruksi hämähäkin seittiin, entä miltä kuulostaa kun lumihiutale laskeutuu maahan? 

Hiljaisuuteni on antanut minulle kuuntelun ihmeellisen lahjan, malttia olla hiljaa ja vain kuunnella mitä toisilla on sanottavanaan, jokainen ääni loppuu joskus ja silloin voi huomata seuraavan äänen hiljaisuudesta, millä äänellä on merkitystä? 

Vastaan sillä johon kiinnität huomiosi!