Miten itse koen taiteen...Olen myynyt sieluni pois, silloin kun teen taidetta miellyttääkseni vain muita.
Minulle taide on rentoutumisen tapa, jossa sieluni lepää katsellessaan mitä silmieni eteen käteni luovat. Mielenikin on tietoisella tasollaan tyhjä. Käteni tekevät alitajuisten ajatusten mukaan kokeilua, jonka lopputulosta en voi tietää. Tietämättömyys mitä silmien eteen piirtyy, vähä vähältä, viiva viivalta sieluni tyhjyydestä silloin, kun itse en ole mitään ja käteni vain työskentelevät.
Kun pyydetään tekemään teos esim. Piirrä koira. Osaan piirtää jonkinlaisen koiran. Samalla jäljittelen toisen ajatusta, kopioin häntä ja hänen ajatustaan. Tämä esimerkki ei sinällään ole kovin vaativa ilmaus ajatuksen jäljittelystä, koska tämä ei sido käsiä ja mieltä kuin koiran määreeseen. Tällöin kaikki muu on määrittelemätöntä, jolloin saa itse valita mikä koirarotu, mitä koira tekee? Missä se on ja jne. Joten mitä enemmän määreitä pitää täyttää toisen mielen mukaan sitä sidotummat ovat taiteilijan kädet, sitä sidotumpi on mieli ja sielu.
Ja kun noin on niin sitä pahemmin olen sidottuna toisen mieleen. Mieleni ei pidä sitomisesta, sen on saatava leijailla vapaana. Tänään oloni: On sininen, kaikkia sinisensävyjä ja huomenna olen jo jotain muuta, toisinaan siihenkin menee vain hetki ja toisinaan sama tunne tai väri tai muoto leijailee mielessäni viikkojakin.
Ehkä olenkin kuvajainen kiiltävässä metalissa ja hetkessä olenkin maan harmaata mattaa tomua varpaillani. Minä olen jokainen kädessäni olevan pensselin kosketus paperilla, jokainen osa minua välittyy paperille. Tuotan sieluni maisemia käsieni oppimilla tekniikoilla.
Nään ruohonkorren, olen tuo ruohonkorsi. Nään kuinka se taipuu tuulessa ja minä taivun samalla tavalla, tunnen taipuvani jokaisessa solussani. Koko sieluni ja mieleni taipuvat ja olen tuo ruohonkorsi. Minä lepään peilatessani maailmaa sisimpääni ja sisäistäessäni sen. Näkemäni ja kokemani tekee minusta näkemäni kohteen. Olenko puu joka kohoaa edessäni? Olen. Värisevätkö lehteni tuulessa? Jokainen soluni havisee noiden haavan havisevien lehtien tapaan. Ympäristöni tulee osaksi minua.
Silmäni tutkaavat liikettä ja siirtävät sen minuun, katsovat värejä ja siirtävät sen minuun, joten minussa on monta monituista maisemaa, tapahtumia. Jotka ovat kertyneet aistieni kerääminä ja samaan aikaan minuun mieleni yhdistäessä niitä. Ehkä se että pohdin sitä tekee ajattelustani jälleen luovempaa.
Ehkä juuri se saa mieleni ärtymään kun pitää kopioida toisen ajattelun ideoita, koska emme näe mitä toinen ajattelee? Emme koskaan siis tiedä mitä toinen näkee samassa asiassa, koska emme koskaan tiedää mihin kaikkeen toinen on kiinnittänyt huomionsa. Mitä hän hakee itselleen? Mitä hänen mielensä hakee?
Ymmärrämmekö itseämme ymmärtämällä toisia vai ymmärtämällä itseämme ymmärrämme toisia?
Jokaisen on mielestäni tehtävä omaa taidettaan jota he saavat jakaa ja antaa tai myydä kenelle tahtovat. Yleensä ihmiset sanovat etteivät osaa tehdä taidetta, johtuen siitä etteivät he ole tehneet taidetta, harjoittaneet tuota taitoa. Ja hetkessä he haluavat tehdä ja luoda samanlaista mitä toiset ovat harjoittaneet koko elämänsä ajan. Siksi taidettaan pitäisi vertailla vain omiin samalla tekniikalla tehtyihin töihin, jolloin näkisi oman kehityksensä.
Kuinka monta tuntia he ovat tarkkailleet muotoja? Mitä he rakastava/vihaavat/ mitkä saavat heidät iloisiksi/ surullisiksi jne. Entä värit? Muodot? Liikkeet? Tapahtumat? Pehmeys? Kovuus? Karkeus? Mitä mieli on tietoisesti opiskellut tai tiedostamatta?
Jäsenteleekö mielesi asioita miten moneen luokkaan? Laskeeko se mallikertoja? Peilikuvia? Käänteleekö se kappaleita? Hajottaako niitä osiin ja kokoaa jälleen samanlaiseksi vai uuteenmuotoon? Mitä mielesi oikein tekee etsiessään kauneutta? Mihin se on mieltynyt?
Oletteko yhdessä tarkkailleet muotoja, katsoneet kaaria tai nähneet syvyyttä?
Oletteko edes oppineet näkemään kauneuden? Vai näettekö vain rumuuden?
Onko harjoittanut kättäsi kauneudenmuotoihin? Piirtämään erilaisia kaaria, muotoja, toistamaan silmien näkemiä muotoja? Joista jokainen muoto on rytmi, koveraa ja kuperaa, viivaa ja sen molempia puolia, pohdippa hetki lehden muotoja! Katsotko lehden ulkopinnan/laidan muotoa vai sisäpuolen muotoa? Ajatteletko sen täysin suoraksi litteäksi? Taipuuko se onko siinä haarautuvat suonet? Kuinka pitkälle ajatuksesi sinua vie millaiseen lehteen edes päädyit? Rytmi on rajapintaa, elämän ja kuoleman musiikkia. Sillä kun taide syntyy se katoaa mielestä syntyäkseen erilaisena seuraavan kerran.
Rytmi on hiljaisuutta kahden sävelen välillä, se on mutkitteleva tai suora viiva kahden muodon välllä, hiljaisuus on tauko. Ja taiteilijalla on kärsivällisyyttä ja mielenlujuutta taivuttaa hiljaisuutta. Olla pysähtynyt ja paikkoillaan, kuullakseen muotojen sanat, rytmit ja sävelet. Toisinaan muotojen sävelet ovat niin kovaa melua että ne kiljuvat silmiin ja toisinaan mietin kuinka pitkään jotakin väriä on pitänyt louhia, kaapia ja kovertaa että värit ovat saaneet tuon muotonsa.
Ja pohtiessani muotoa pääsin tulokeen, että nään kaksi ulotteisena ja ymmärrän silti maailman kolmiulotteisuuden, koska pystyn piirtämään samanlaisen kuvan kun nään. Jos näkisimme kolmiulotteisuuden eikö meidän pitäisi nähdä kohde joka suunnalta samaan aikaan ja toisaalta aivomme peilaavat menneisyyden muistijälkiä koska tiedämme asioiden kolmiulotteisiksi ja pystymme hahmottamaan molemmat puolet/ kaikkipuolet, pyörittämään kolmiulotteista mallia sielummesilmin mielessämme. Emme pysty piirtämään paperille kolmiulotteisesti, tietokoneelle kyllä ja edelleen kuvia on oltava monta tai sitä on voitava kääntää, jotta näämme kaikki puolet. Pohdin myös sitä kun lapsena juoksee ja lyö päänsä pöydän reunoihin ynnämuihin, emme varmaan siinä vaiheessa vielä ymmärrä kaikkien esineiden ja asioiden kolmiulotteisuutta, koska emme ole kohdanneet niitä?
Pidän toisinaan hauskaa niin että hajotan mielessäni asioita osiin, tutkiakseni asioiden rakennetta. Joskus sekin pitää tehdä ihan fyysisesti kun ei tiedä mitä jokin sisältää. Tai miten jokin mekaniikka toimii. Luovuus siis tarvitsee monenlaista hahmotuskykyä!
Ja sitä käsityöt tarjoavat monenlaista luovaa haastetta haastaa aivoja oppiman uutta, tällä viikolla olen alkanut perehtymään käpypitsiin!
