Taidepäiväkirja 30/31

Löysin kaleidoo sovelluksen 

Taidepäiväkirja 29/31

Yhdistämme asioita ja näin teemme itsellemme kaavan jota kulkea. Liekkö asiat saman värisiä mitä yhdistämme vai erivärisiä?  Yhdistelemme jatkuvasti, mielemme askartelee yhdistelmiä mennäkseen tietä joka on suurin mutta tarvitsemmeko pikkuteille karttaa? Mielemme on reititin, navigaattori, kartanlukija ja riipuu siitä mitä etsimme, mihin ja minkä väriseen ajatukseen olemme valmiit ajamaan. Onko reitti läpi vai pysähtyykö matka siihen?

Mietin tässä mistä ihmisinä etsimme hyvänolon tunnetta? Tarvitsemmeko jotain haastavaa ennen hyvänolon tunnetta? Jotain vaikeaa, joka pitäisi oppia ja mielen askarrella sen parissa vai riittääkö vain silmin nähty tulos? Esim. Neulominen, palapelit, piirtäminen. Pitääkö sen rasittaa fyysisesti? Kuten kävely ja juokseminen jne. Kuinka löydämme hyvänolon tunteen tekemisestämme?

Ymmärtääksemme hyvää oloa on katsottava pahaan oloon, tilanteeseen jossa emme halua olla pitkään. Onko hyvä olo kun välttää kipua, kipuhan liitetään pahaan oloon. Vaikka tietynlainen kipu ja kärsivällisyys on kaiken oppimisen takana. Kivun sietokyky, olotila ilman kipua, mitä etsimme? Millaista kipua etsimme? Millaisen kanssa elämme? Millaista siedämme? Mihin olemme tottuneet?

Kestämmekö miten hyvin nälkää? Vai pitääkö kurniva vatsa heti ruokkia että on hyvä olla? Pitääkö hiertävä kenkä vaihtaa uuteen? Pitääkö väsyneenä heti ruveta nukkumaan?

Miksi ei voisi olla keskitien kulkija, ymmärtää kehoa kulluttavien asioiden määrän ja antaa lievityksen kipuun ja ettei se mene yli niin ettei tule toisenlaista kipua. Tavallaanhan ihminen on kokoajan tyhjenevä astia, johon on laitettava  ravintoa ja vettä, jotta pysymme käynnissä. Mikä on yksilöllinen kulutus tahti? Kuin autotkin ihmisetkin eroavat toisistaan kulutuksen ja käytön suhteen. Mitä enemmän käytät sitä enemmän kulutat, kun pitää tankata niin kulutuksen mukaan. Mihin ihmiskeho on siis suunniteltu?

Liikkumaan kahdella jalalla, kädet tarttumaan asioihin, mieli ratkomaan pulmia, oppimaan, lisääntymään... jotain mainitakseni.

Kun täytämme tankkiamme? Niin tankkaammeko täyteen vai vaan sen verran että pääsemme seuraavalle pisteelle? Mikä on se määrä joka on tankattava? Kumpi on rasittavampaa kokoaikainen tankkaaminen määrällisesti hitaampi kun pitää pysähtyä useasti? Vai tankki täyteen ja aja niin pitkälle kun pystyy ennenkuin on pakko tankata? Ja kuten autot kuluttavat erilaisia bensoja ja se vaikuttaa kulutukseen kuin ajettavuuteenkin niin miksi emme kuuntele kehon toimivuutta syödessämme jotain?

Mikä on hyvää? Mikä huonoa? Mikä tuo lopputuloksena onnea ja mikä kipua? Kuinka suhtaudumme kehoomme, olenko onnellisempi yli vai ali tankkauksella? Yli tankkaus on vähänkuin olisi laittanut kuorma-auton bensatankin henkilöautoon? Koska maha venyy ja näin kulutus ei kykene tyhjentämään tankkia edes lähelle puolta kun siihen jo tankataan lisää. En nyt sano että pitäisi näännyttää itsensä ja ajaa jos pystyy pelkillä höyryillä. Ei näännyttäminenkään tervettä ole. Kuin yrittäisi ajaa mopon tankilla henkilöautoa! Pitkälle ei ajella, paitsi mopoautolla?

Millainen keho sinulla on? Kuinka olet virittänyt kulkuneuvoasi? Mitä tankkaat? Mistä ajat? Kuinka ajoneuvosi kulkee? Kuljetko maastossa? Kuljetko vain tasaista maata? Mikä lisää ja mikä vähentää kulutusta? Onko mittarit kunnossa? Vai ajeletko vain perstuntumalta? Kuinka monta vaihdetta sinussa on? Osaatko käyttää niitä?
Milloin kävit huollossa? Tai kuinka usein huollat itseäsi?

Oletko mekaanikko vai kertakäyttö käyttäjä vai vietkö itsesi toisille huoltoon? Mikä on ongelmasi?

Taidepäiväkirja 28/31

Taidepäiväkirja 27/31

Taidepäiväkirja 26/31

Taidepäiväkirja 25/31

Taidepäiväkirja 24/31

Taidepäiväkirja 23/31

Taidepäiväkirja 22/31

Taidepäiväkirja 21/31

Taidepäiväkirja 20/31

Maisema?

Taidepäiväkirja 19/31

Taidepäiväkirja 18/31

Taidepäiväkirja 17/31

Taidepäiväkirja 16/31

Taidepäiväkirja 15/31

Taidepäiväkirja 14/31

Tältä näyttää vauvan hoito, oli kiva pikkuherra käymässä että äiskä sai vapaata niin siinä kun kaveri nukkui niin taiteilin tämän. Aika värimaailmallista, jollain tapaa kaoottista, muotoja jotka rikkoo toiset muodot. Kaikki sulautuu yhteen ja joustaa toisiinsa, aika tuohon ei riitäkkään nyt, teenkin sen silloin tai sitten kun pystyn.

Lapselle annetaan eväitä kotona selviytyä ulkomaailmassa, kuinka opetat lasta oppimaan tarvittavan, jotta hän selviytyy askareista ilman sinua, sitten kun on tarvis?  Katsoin tällä viikolla elokuvat Tie (The Road) ja Trash.
Mitä siis opetamme? Ja kuinka opetamme? Tietääkö lapsi milloin opetuksesta on kyse? Minulla oli tällä viikolla myös pöydän puhdistamisen opastajan titteli ja todettiin että pöydän puhdistaminen on rankkaa hommaa kun tahra on jämähtänyt kiinni ja se duuni on tehtävä, jos haluaa syödä puhtaan pöydän ääressä. Siinä sitten yhdessä tehtiin ja todettiin että vau tulipas puhdaspöytä!

Minusta oli hienoa nähdä se että oppiakseen lapsi on valmis kuuntelemaan ja tekemään, ja että he haluavat rauhan tehdä, minua pyydettiin olemaan hiljaa kun pöytää jynssäiltiin. Työrauha! Ja olisin itse vain höpöttänyt! Samalla! Eihän keskittyminen riitä uutta oppiessa sekä työhön jota et osaa sekä ohjeiden kuunteluun!

Ja vaikkei minulla ole itselläni lapsia, olen oppinut monta asiaa toisten lasten kanssa touhuillessa. On mielenkiintoista katsoa ulkopuolisen silmin lapsiperheiden arkea ja nähdä kuinka erilaisia yksilöitä niissä on! Ja samalla peilata ja vertailla omaa lapsuuttaan siihen mitä itse touhuaa lasten kanssa, majanrakennuksesta, leegoihin, kuorma-autoista Barbeihin, pehmoleluja, yllätysleluja, jojoja, risti nollaa ja laivan upotusta, ruutuhyppyä, twistiä, hyppynarua, polttopalloa, väriä, kapteeni käskee, 10 tikkua laudalla jne.

Mistä oli oma lapsuus tehty?? Ja miten se minua opetti? Minne se ohjasi?

Taidepäiväkirja 13/31

Kyläillessä voi tehdä ns. pika piirroksia

Siihen se jäi paikalleen odottamaan että jatketaan olipa kerran 4 kautta ja mustekynä paperin kanssa oli siinä hollilla niin pitihän sitä sitten piirtää. Vihko ei ollut mukana niin

Rakastan mustekynän ehdottomuutta siinä että viiva tulee mihin sen piirrät. Eikä sitä pyyhitä pois, se on siinä pysyäkseen! Virheet jäävät näkyviin ja ovat osa työn luonnetta.  Se on kuten elämässä mikään ei pyyhkiydy pois, vedät viivan ja mielesi näkee ne. Jokaisen virheesi ja jokaisen onnistumisesi. Sinä piirrät joka päivä mieleesi, itse päätät ovatko ne hallittuja viivoja vai päätkittäistä viivaa, jota usein lyijykynällä hahmotelluissa hahmoissa näkee

Taidepäiväkirja 12/31

Taidepäiväkirja 11/31

Mitä teemme kun kuljemme pimeydessä? Piiloudummeko siihen vai loistammeko valoa?  Kenen mielessä me teemme niin! Kuka on kenellekkin valoa ja kuka pimeyttä! Tanssimmeko nuotion ympärillä? Tähtitaivaan alla? Ikkunoiden ohitse? Näyttäydymmekö varjoina valon laitamilla?  Varjona jalkojemme alla? Olemmeko itsellemme valoa, joka ohjaa vai pimeys, joka tekee elämästä painajaista? Olemmeko pukeutuneet juhliaksemme vai taistellaksemme.... 

Kuinka pimeyteen pukeutuminen vaikuttaa meihin? Sillä tavalla että näämme kuinka pimeyteen suhtaudumme? Mitä tiedän pimeydestä? 

Aloitetaan fyysisestä pimeydestä joka saapuu joka talvi ja sulkee pimeyteensä puoleksi vuodeksi. Toiset kiroilevat talvea kylmänä ja synkkänä ja vihaavat sitä. Minäkin toisinaan kiroilen, kun en ole pukeutunut kunnolla. Mutta ketä se lienee auttavan kun vihana otamme talven vastaan kun se tulee silti ja kaikesta huolimatta mitä sanomme. Miksi emme juhlisi? Minulle on juhlaa ensilumi, joka syksy, minulle on juhlaa pakkasen punaiset suudelmat poskillani, minulle on juhlaa talven pimeä pehmeä syli. Minulle on juhlaa jokainen askel pimeydessä. Minulle talvi on juhlavaate, jota saamme katsella. Nyt on monena talvena satanut paljon vettä eikä ole ollut paljoa lunta. Minulle vesisade ja syksyn tuntu on juhlaa, kristalleja ja timantteja taivaan täydeltä, kahisevia lehtiä jaloissa, minulle sateen varjot ovat iloisia. Jokainen osaa juhlia ilman että tarvitsisi turvautua juomiin jotka sumentavat mielen, sillä juhla kun ei ole synonyymi juomiselle. 

Juhlassa on aina musiikkia, millaista juhlaa sinä vietät riemun juhlaa vai surun juhlaa? Riemun juhlat on kivempia ja surun valaisevia sille mitä olemme rakastaneet.

Minä juhlin ja monet ovat valmiit taistelemaan pimeyttä ja talvea vastaan. He pukevat ylleen varusteet ja sivaltavat jokaista joka heitä kohtaan on kylmä kuin talvi, suu viiltää jokaista kipua kohden jokaista joka on erimieltä. Jokainen taistelija tahtoo satuttaa toista mukamas omaksi voitokseen. Sitähän jokainen taistelu ja tuomitseminen on olematon voitto toisen kustannuksella.

Monessa taistelussa sinä olet ollut? Kuinka montaa olet viiltänyt sanoillasi, teoillasi...? Kuinka monen haavan kirjaa itsessäsi kannat? Kuinka monta sanaa on sinua silvaltanut, ruoskinut vain siksi että ne ovat mielestäsi sinua vastaan? Oletko sinä kaikkea vastaan? Oletko sinä taistelijana enemmän uhri kuin he jotka ottavat ilolla ja juhlalla kaikki koettelemukset vastaan vain pitääkseen niistäkin huolta ja rakastivat nekin ehjiksi. Enkä nyt sano että kaikesta tarvitsisi pitää, vaan sitä että kaikesta ei tarvitse avata suutaan uhotakseen vain että saisi taistelun aikaiseksi ja voiton vain siksi että haluaa huomiota. Sitä uhoaminen on huomion hakemista. 

Siispä kysynkin oletko valmis kulkemaan toisten kanssa heidän pimeytensä läpi, heidän valonsa läpi, ellet ole, et ole valmis tutustumaan ihmisiin syvällisesti ja taistelet vain vastaan. Oletko liikettä vastaan, liike itse ja liikkeen mukana?

Kuinka siis tanssit? Oletko vietävissä? Oletko viejä? Näytä siis mitä osaat äläkä taistele vastaan

Taidepäiväkirja 10/31

Uudessa valossa, sillä mitä vanha valo edes on?

Kuinka toisinaan elää tunnemuiston valossa, tuo muisto hyvästä hetkestä, muisto paremmasta ja kuinka se auttaa kulkemaan läpi pimeän.

Se on valonlähde muitten asioiden muistojen viidakossa. Noista muistoista kasvaa köynnöksiä, joiden viidakkoon on helppo eksyä, jopa hautautua. Ne kasvavat ja kiinitymme niihin, kunnes näämme ja alamme katsoa asiaa uudessa valossa. Irrottautua kävelemään pimeydestä valoon. Se että avaamme silmämme nykyhetkeen, näämme oven joka vie valoon.

Valo liikkuu alati ja unohdamme sen, tunnemme iloa eri asioista ja kuinka voimme edes ajatella että elämässä olisi vain yksi valo ja se olisi jäänyt jo menneisyyteen? Elämällä vain menneessä jää monta valoa näkemättä, onko pimeys vanhaa valoa?

Taidepäiväkirja 9/31

Tunne heijastuman ollessa suuri, koko reaktiot ovat suuria, eikä oikein tiedä mitä tekisi. Ne ovat hämmentäviä ja on paettava tutkimaan niitä tai toimittava heti ilman ajatusta tunteen pohjalta. On monia syitä miksi kaikkia tunteita ei näytetä tai toivota näytettävän.

Minusta on ollut jännää tutkia omaa ajatustani mieltyä kuuluisuuksiin, mikä saa tykkäämään näyttelijöistä? Onko se ohjelmaa, elokuvaa katsoessa ns. Yhdessä vietetty aika? Tieto kuinka toinen toimii? Katsomallahan oppii jokaisen katsotun kuvan myötä, kuinka monta minuuttia tai tuntia on se että näyttelijän hahmo on luonut sinuun yhteyden ja sinä fanitat näyttelijää. Vaikkei kukaan näyttelijöistä tässä tapauksessa ole edes paikalla, vaan mielesi on myyty menneisyydessä kuvatulle kuvalle, jonka katsot nykyisyydessä? Niitähän myös muistot on menneisyyden kaikuja nykyisyydessä! Ja silti tunnereaktiot on niihin ankkuroituneet ja muistellessa myös tunne aktivoituu, johtuuko se ettei tunnetta ole käsitelty ns. virallisesti vaan sysätty syrjään?

Kuinka suuren ajatus verkon olemme omistaneet mielestämme kyseiselle asialle? Kuinka moneen sanaan ja asiaan olemme mielessämme kiinittäneet tuon asian? Ja kun jotain noista ajatuksista ajattelee niin kuinka monta kelloa helähtää?  Liikuttaako kosketus koko verkon kelloja vaiko vain yhden? Kuin hälytys järjestelmä joka pitää valppaana niin keräämään lisää tietoa tai pitämään sen ulkopuolella, sekä toimimaan. Tunne on tuo kellojen helähtäminen, mitä enemmän helähtää sitä suurempi reaktio. Ja riippuen lankojen herkkyydestä tai kellojen määrästä millainen asia yhdistää asioita toisiinsa ja saa niitä kaipaamaan.

Kaipaus on tunne jonka kohde ei ole paikalla, vaikka kellot helisevätkin. Erotilanteissa yrittää välttää kellojen helinää, sillä jokainen kellon ääni on muistutus ihmisestä tai asiasta, jota ei haluaisi enää muistaa. Sillä tuo kaipauksen kipu on sitä ettei enää pysty, saa, voi reagoida mielen kellojen reagointi helinään. Taistelu vastaan sitä asiaa, jota haluaisi tehdä.  Joten kysynkin mitä haluat tehdä? Ymmmärrätkö milloin mielesi järjestelmä helähtää ja mille? Mitä mielesi hämähäkki metsästää?
Kuka tai mikä on mielessäsi niin että siihen tarttuu ainavain lisää asioita. Mitä tai mistä tahdot oppia lisää? Mihin liittää sanoja! Tutki kipua ja syytä, tutki kellojen määrää, tutki ja opi jälleen itsestäsi!

Taidepäiväkirja 8/31

Eilenkin oli hieman kiirepäivä ja tuotos tälläinen, kun ajattelee montaa asiaa samalla kun tekee. Syntyy suuri ajatusmassa, kuinka edetä? Mikä tehdä ekaksi pois alta? Ja kun teet sitä mietit mikä olisi seuraavaksi? Tavallaan siinä välisssä on suodin, joka pysäyttää ajatuksen kulun tai vaihtaa tyystin tekemisen ajaksi, ennenkuin antaa tulla seuraavan läpi.

Ellei suorittamis asiaa pysähdy tai vaihda kanavaa silloin ajattelemme kokopäivän. Pitää perehtyä tehtävään asiaan, muttei niihin kaikkiin kerralla! Tavallaan suorittamista, jossa saat levelin ja pääset seuraavan kenttään vasta kun olet suorittanut nämä, joten turha ajatella ennen sitä!

Mietin myös sitä kuinka ajatus lentää kun tiskaa. Kyseessä on helppo mekaaninen homma ja jostain syystä aivoni tykkäävät olla liikkeellä silloin ja on vähän arvoitus mitä mieli ajattelee. Monesti ne on vanhoja ajatuksia, jotka pomppaavat pintaan, mutta toisinaan tuoreetkin käväisevät kilvan vanhojen seassa.  Mielen tyhjennys keskittymällä hengitykseen ja kuvittelemalla hengittämään varpaisiin asti on hyvä kikka. Kun tietoisesti ajattelee jotain niin alitajunta hiljenee, sillä ne eivät puhu samaan aikaan ja alitajunta puhuu minulle kuvina.

Ja ellen nää kuvaa en tiedä vastaustakaan johonkin tehtävään, sillä alitajunta kaivelee muistista vastauksen. Toisaalta on jännää tiskatessa nähdä minkä parissa aivot askartelee! Ketä ja mitä ne muistelee? Miten ne asiaa lähestyvät? Mikä ajatus on kuvan alavireenä, pystyn, kannattaako, ei kannata, en pysty, se oli hauskaa, siitä tykkäsin jne. Tavallaan samanlaista itsetutkiskelua mitä voi muilloinkin tehdä. Eli ajatus mitä tutkiskelee on erotettava massasta ennenkuin sitä pohditaan pidempään. Ihan ajatuksen kanssa, erilaisin kysymyksin ja riippuu itsestä kuinka pitkälle tietoisesti haluaa pohtia jotain.

Mutta myös tuo ajatusvirran seuraaminen vain ajatuksella mihin ajatus minua johdattaa, mikä tätä ajatusta seuraa?  Entä tätä? Kuinka nämä liittyvät yhteen? Minkä aikaisia ajatuksia nämä on? Sillä huomaan askartelevani ajatus kollaasia, tämän päivän ajatuksista, taaksepäin viikkoa hiipivistä ajatuksista, selkeistä mielessä vallitsevista ajatuksista, tämä pitää tehdä ajatuksista jotka tavallaan kiertävät kehää ennenkuin ne on tehty. Se että niitä ei saa valita ellei esim. Vessahätä aja ykkös paikalle pakko tehdä nyt, sillä keskeytämme sen mitä olimme tekemässä ja se että jatkammeko sitä mitä teimme onkin eri asia, sillä monesti ykköspaikkaa havittelee muutkin tekemättömät työt. On kyllä ihan ok, jos tiskit jättää likoon ja siivoaa välillä muuta keittiössä ja jatkaa sitten. On pysyttävä aiheessa, jotta liukuma monen asian välillä on kannattavaa. Vaatteiden kuljetus samalla pyykkikassiin kun on menossa sinnepäin, se kyllä hidastaa, mutta toimii. Toisaalta tehokkainta on tehdä juuri yksi aihe alue kerrallaan. Vähän sama kun ohjelmoisi aivot monta kertaa samaan toimintoon. On helpompi kerätä yhtä lajia helmiä esim. Etsi siniset, kun siniset on kerätty niin sitten seuraavat. Tai siivotessa pitää kerätä ensin isot roskat pois ja sitten pienet imurilla ja sitten laitanaan ajellaan. Mikä on tehokasta?

Yksi asia kerrallaan! Menisikö tiskaaminen nopeammin jos vain keskittyy tiskaamiseen eikä antaisi ajattelun leijailla? Mutta juuri tuo ajattelun lentäminen rentouttaa....?

Jokainen ajatus luo tunne heijastuman kehoon ja tuo fiiliksen hetkeen, on siis mietittävä mitä ajattelee, jotta ymmärtää mitä tuntee, sillä hetkellä. Joten ajatuksiaan muuttamalla pystyy muuttamaan mielialaa fiilistä miltä kehossa tuntuu

Taidepäiväkirja 7/31

Huvikseni katsoin miltä ostamani tussien väriskaala näyttää ja lähti tuollainen sekava väripläjäys ja sitten huvikseni kikkailin suodattimilla. Itseäni hieman häiritsee ns. Värikkäät työt joissa ei ole päätä eikä järkeä. Miksi sitten tein sellaisen työn, jota katsoessa tulee pahaolo? Muistutus siitä mitä ei kannata tehdä!

Taidepäiväkirja 6/31

Millainen on maisema johon haluaisit kävellä?

Tunnetko tuulen joka havisuttaa heinänkorsia jalkojasi vasten, sen kuinka sateen tuoksu on vielä ilmassa ja käki kukkuu vastarannalta? Kuinka istut kivellä, johon olet levähtänyt patikoituasi  tänne asti ja mitä nautitkaan evääksi? Hyräiletkö matkalauluasi vai istutko vain hiljaa katselemassa luonnon ihmeellistä kauneutta?  Oletko jo määränpäässäsi vai vieläkö on paljon matkaa kuljettavana? Unohditko jo turhat ajatukset, lepääkö sielusi?

Taide tuottaa kuvan jolta sinusta tuntuu, minun mieleni vaelsi tämmöiseen hetkeen tänään. Tykkään maisemista ja halusin käyttää keltaista ja saada valoista fiilistä.
Minne mieli vaeltaa? On mielestäni oikein hyvä kysymys, sillä mitä mielemme käsittelee koko ajan jotain tiedostimmepa sitä tai emme. Miten mieli kertoisi muuten miltä tuntuu tai kuinka pitäisi tehdä? Se lähettää kuvia tajuntaan ja on itsestämme kiinni miten päätämme kuunnella mielemme neuvoja!

Kuvien syöttö näyttöpäätteelle on mielenkiintoista sillä toisinaan aivot saavat ideoita
Tuossapa olisi kiva kuvata sellainen mekko tai että tyhjässä paikassa pystyy näkemään ihmisiä siellä. Toisaalta on myös jännää nähdä itsensä joskus tekemässä jotain. Mielikuva työskentelyä ja siinä on mielenkiintoista piirtäessä se että näät kuinka piirrät viivan ja piirrät oikeasti viivan ja näät jo seuraavan kuinka se tulee. Alitajuntako lie ohjaa ja jos en nää sitä niin sitten kokeilen jotain. Vastaus kyllä on sitten hyvä vaiko ei?
Kyse voi vaikka olla että vaihdan tekniikkaa siinä vaiheessa tai että ajatusta on vaihdettava lopputuloksesta sillä ajatus ei toimi kuvassa!

Jostain syystä minulla on fiilis kun katson nyt tätä kuvaa että tuossa takana on levitettynä valkopunaruudullinen piknik viltti ja korissa on lasipullossa limevettä ja eväsleipinä paadettuja hilloleipiä ja makaronisalaattia ja kirsikoita! Istuskelen rauhassa ja syön eväitäni. Saatuani syödyksi nousen ylös ja ikuistan kuvan hetkestä, jossa on ollut varsin mukavaa ja lähden takaisin kotimatkalle.

Vuolaan virran luodolla on linna Olavin...

Ompa harsomaista!

Tsirppiksethän ne siellä liitelee (tiiroja niille, jotka ei muuten tunnista)

Mitä te näette kumpupilvissä?

Tykkään tuosta sinisen violetista väristä!

Jättiparsat!

Tähän tuli hauska syvyys vaikutelma

Kukkia, kukkia, kukkia vaan

Se ei ole hohtava mekko hengarissa

Aurinko laski, aikoja sitten painui mailleen aurinko

Tupla valot!?

Rakastan päivänkakkaroita, en rakasta niitä mustia ötököitä jotka elävät niissä!

Mikäs yöllä laulellessa