Elämän ei kuuluisi tuntua suoritukselta,
tein sen, tein tuon.
Työlle on paikkansa
kirjoitan nyt levon,
vain olemisen
ja elämisen puolesta.
Rentoutumisen puolesta.
Istuessani keväisen auringon paisteen kuulaassa lämpöisessä illassa.
Pohdin jälleen.
Sitä kuinka vuodet vierivät
Ja mitä jää jäljelle.
Ihan vaan hengaillaan
ja ollaan on hyvä ohjenuora kaikkeen
olemiseen.
Mitä eläminen on jos ei olemista?
Ollaanko läsnä toisille vai itselle,
Tässä hetkessä vai jossain muistoissa
vai tulevaisuudessa?
Kuvitelmassa vaiko todessa?
Liikkeellä vai paikoillaan,
ihminen on tehty liikkumaan,
Mikä ihmistä liikuttaa
Olemassa oleminen, hengailu,
tästä kuluvasta hetkestä nauttiminen.
Ellen ravitse kehoa, se ei liiku
Ellen ravitse mieltäni sekään ei liiku.
Mitä liike on? elämistä...
Mihin liikumme,
mihin mielemme liikkuu?
Ellemme liiku emmekö elä?
Pystymmekö koskaan
pysymään paikoillaan
Jos pystymme, surkastummeko.
Entä kun liikumme liian kovaa,
emmekä saa tarpeeksi energiaa kehollemme
Entä kun mielemme on täynnä muiden ajatuksia.
Missä on se keskitie jolla kulkea?
Miksi juoksen saksien kanssa?
Koska se on kiellettyä ja koska siinä voi sattua jotain.
Toisaalta tiedän kuinka sakseni pidän, mitä niille teen jos kaadun.
He jotka miekkaansa käyttävät eivät omaan miekkaansa kaatuneet.
He joiden sanat sivalsivat,
eivät omista sanoista kaatuneet.
Sillä kaikki joka satutti sanottiin olevan toisen,
Mutta jos emme ymmärrä sitä miten terävä omamme viiltävin sana oikein on, ymmärrämmekö koskaan kuinka satutamme toisia tai itseämme toisen säilän kautta.
Sillä johon sattuu taistelee yleensä vastaan,
Mutta se joka vain puolustautuu,
ei sinällään auta. Sillä se ei kerro tai näytä kipua, jonka aiheuttaa. Ei pistä takaisin.
Se kuka ei ole haavaa saanut ei ymmärrä kivun opetusta, suojaa, kunnioitusta.
Rauhallista elämää tahdon elää koko elämän,
Paeta kaikkea vaikeutta.
Pelätenkö haavaa ja kipua.
Olemassa olemisen kipua,
elämän kipua,
Rakastamisen kipua,
Rakastamattomuuden kipua,
Enkö koskaan tahdo tuntea mitään?
Ellen tunne enkö kärsi kivusta?
Kipua sittenkin elämättömyyden kipua, turtaa kuvaamatonta oloa,
Kipu se löytää aina kohdan.
Miksi pitäisi liikkua, etten ole suora maalitaulu,
muttei niin kovaa etten enää näe.
Olla olemassa hengailla
Olla toisia varten, sillä yhdessä pystymme puolustautumaan paremmin kipua vastaan.
Pystymmekö olemaan ilman kipua? Ilman haavaa? Vain tässä hetkessä näkemällä maailman sellaisena kuin se on, monet etsivät pakokeinoa, sillä he eivät halua sitä todellisuutta jossa elävät. Eivätkä ole valmiita kohtaamaan sen hetken kipua.
Sillä sydämemme on tunteiden alati vuotava elossa pitävä haava. Joka tunteiden kivun tulkkina vaikuttaa kehomme kykyyn toimia.
Kuunnelkaa sydäntänne, sitä kuinka kehonne teille asioita kertoo. Ymmärtäkää että toisinaan juuri jopa te itse olette väärässä asioista ja kohdatkaa se kipu jonka maailma teille lähettää. Ja toisaalta juuri se antaa teille voimaa kohdata seuraavat kivut. Ellei sinun maailmassasi ole tunnetta, onko se maailma ollenkaan. Jos elämässään ei käytä sydäntään? Onko elossa ollenkaan?
Ellemme elä, mitä olemmekaan.
Juoksen saksien kanssa vaikka kiellettiin, sillä tahdon tuntea vaaran tarkemmin, enkä enää sitä mikä pelkoon liitettiin.
