Teetä 28,29,30 ja 31. Lokakuuta

Teetäkeittelemässä. Viimeistä päivää ja ajattelin ottaa kiinni skipatutkin päivät eli teen sekoitus teen.

Keitoksen osanottajat ovat

Lopputulos ytäkkä, mutta juotava! Lisäsin maidon ja sillä hyvä! Maito pehmensi maun!

Teetä 27.Lokakuuta

Huomenta Maria Solheimia kuunnellen.... vaihdoin MIKAAN keskes kirjoituksen...

Mitä tykkäätte että tulee lunta? Pari päivää olen kulkenut tuolla vedensekaisessa sohjossa. Toivoisin aurinkoa esiin ja oikeaa lunta ja pakkasta... enkä pelkkää sohjoa. En rakasta paukkupakkasiakaan siinä 10-14C' olisi hyvä.
Lunta että olisi valoisaa, viime talven harmauden sijaan.

Mitä valoa sinä nautit kun päivät pimenevät? Minulla valoa palaa kynttilät, kattolamput, tietokoneen näyttö/tabletin näyttö, puhelimen näyttö, toisinaan nuotio, toisinaan aurinko kun se sattuu tuolta pilvien lomasta näkymään, kuten kuukin joka vain heijastaa. Hymyt ja iloisuus loistavat, ehkä eivät valoa, mutta valoisaa fiilistä! Uuninvalo ja jääkaapinvalo, huulikiilteen valo! Katuvalot, mainosvalot, näyteikkunat, puihin, parvekkeille ja ikkunoihin ripustetut tunnelma/ jouluvalot. Led-valot. Ikkunat, heijastukset veden pinnalla, autojen valot...
Mistä löydätte valoa päivään se voi olla yhtä moninaisista lähteistä, kuin minulla se voi olla kirkasta tai himmeää, mutta jokaiselle paistaa jostain valoa. Toinen asia on näämmekö sitä vai suljemmeko silmämme sille. Se voi olla kiitollisuutta että on terve, ihania ystäviä tai se että on ystäviä, joku jonka kanssa olla ja jakaa tapahtumia, joku loistava musiikkikappale joka nostaa mieli alaa, ystävällinen teko, pieni naurahdus, hymy, kikatus, hyräily, tanssahtelua, se että haluaa näyttää että pystyy, halaus, lämmin ruoka, jälkkäri, takki, huopa, koti johon palata, aamut jolloin saa teetä! Ja tänään on teenä appelsiini chai irtoteenä.

Mistä te löydätte omaan elämäänne valoa, etsittekö sitä edes? Oletteko huomanneet sen?

Taivaanrannassa pilkistää valoa!

Teetä 26.Lokakuuta

Afrikka rooibos metsämarja uppoaa iltaruoka juomana.
Tänään sain viisi possua valmiiksi! Ja thingiversestä löydetyn astronautin tulostettua. Mukavaa iltaa tänään ei sanainen arkkuauennutkaan.

Teetä 25.Lokakuuta

Afrikka rooibos, mansikkakerma ja päässä pyörii viimeyön uni jossa sekkailtiin autolla, autopesulan kautta aurinkorannalle, koiran silittelyn jälkeen päädyin syntymäpäiväjuhlille, jossa suututin tuon synttärisankarin jonka olevinaan tunsin ja oikeassa maailmassa ei mitään hajua. Päästin sisään ihmisiä takaovista, suuri rikkeeni. Sitten päädyin juttelemaan mummeleiden ja ukkeleiden kanssa josta päädyin jättirekan esittelyyn ja sieltä löytyi kaikkea esittelijästä lähtien. Fiilis oli että se oli enemmän juna kuin rekka mutta rekkaan minä nousin... Sitten jo heräsinkin.

Unet on sinällään jänniä, ne ovat omassa mielessä tuotettua viihdettä.
Tämä uni oli yllättävän elävän tuntuinen pitkästä aikaa ja siksi jäi mieleeni. Seikkailetko sinä unissasi? Minä seikkailen toisinaan että nään omien silmien kautta ja toisinaan niin että nään itseni kokonaan seikkailemassa, ulkopuolisena katsojana mitä minulle tapahtukaa. Aivan kuin olisin valkokangas, jolla kuvapyörii.

Mminun unissani seikkaillaan yleensä monessa paikassa. Kerran näin hyvinkin elävän oven siitä että minua oltiin hautaamassa. Herään arkussa jossa oli vaalea poimutettu sisuskangas, työnnän kepeästi arkun sivuseinän auki. On kaunis aurinkoinen päivä, lähden kävelemään ylösäin kivin päälystettyä polkua nurmikolla.
Kohti kirkkoa ja kirkon ovilta katson arkullenipäin, joka on tummanmahongin värinen. Hautajaisvieraita on arkun toisella puolella ja he laskevat tyhjän arkun.
Minä jään seisomaan katse arkkullepäin. Sitten herään. Se oli todella levollinen uni.

Lento unet ovat harvinaisia mutta sitäkin mielenkiintoisempia, toisinaan ihan vaan lentämistä, toisinaan todella pitkiä loikkia, kolmanneksi leijumista jonkun verran maanyläpuolella.

Painajaisia en ole ihmeemmin lapsuuden jälkeen nähnyt, mutta ahdistava uni tässä toisten mielestä ehkä painajainen. Olin olevinaan ystäväni luona kylässä ja hänellä oli 2 kämppistä. Siinä jotain juteltiin ja sitten toinen otti hanskat kädestään ja kädet olivat reikäisiä ja reijistä näki kuinka kärpäsentoukat liikkuivat ihonalla. Sitten unessa yritin poistaa niitä toukkia pinseteillä.
Sittenkun heräsin oli hieman ahdistuneen ällö olo ja fiilis että olihan ne toukat vain unta.

Tarinankirjoituksen sijaan voisinkin kirjoittaa unipäiväkirjaa marraskuun sillä ne ovat minitarinoita! Sillä en ole saanut inspistä tarinan kanssa ja nään yleensä joka yö unia niin että muistan. Ehkä pelaammekin peliä unta vai totta marraskuussa!

Teetä 24.Lokakuuta

Maanantai jälleen ja tummaan aamuun ponnistellaan nippon greenin voimin!

Lisä apuna  savulohi leipää!

Aamuun ei muuta kommenttia tarvita

Teetä 23..Lokakuuta

Rupesin eilen maalaamaan ja tuollanen sitten siveltimestä syntyi. Saa nähdä mitä tänään tulee? Maalaaminen oli yllättävän rentoa puuhaa pitkästä aikaa ja yllättävän hyvin jaksaa useammankin työn istuskella sivellin kädessä. Tuo työ oli eilisen paras.

Ja tänään alkoi tälläsellä syksyisellä kuvalla.

 Tee seurassani on jälleen chai ja kysyin teepussi viisaudelta kuinka rakastan ja vastaus oli tämä

Halpaa viihdettä siis ja säännöt nämä: valitse teepussi jossa on mietelauselma ja esitä kysymys ja lue sitten vastaus jonka olet valinnut.

Toisinaan yllättävän osuvia! Ihanaa päivää!

Teetä 22.Lokakuuta

Ja näin naisellinen mie olen aamusin karvalakki päässä ja byjama päällä....ehkä en aina...Karvalakki on yllättävän mukava tyyny pakkosanoa.  Pohjustankin miksi minulla on lakki päässä. Elikkä eilen minua ärsytti joten pistin tämän "mielensä pahoittaja" lakin päähän ja rupesin pohtimaan mikä ärsyttää. Niimpä söin siinä ja join ja pistin mukavammat vaatteet päälle. Ja tulos ei ärsytä! Mutta hattu miellytti niin jätinpähän päähän ja se päässä tuli sitten yönsä nukuttua, kivasti lämmitti. Suosittelen!

Kirjana tällä hetkellä on Auringonjumalattaren tyttäret: Japanilainen naisellisuus. Todella valaiseva kirja tähän mennessä ja saattaapi olla että perehdyn japanilaiseen runouteenkin...nyt perehdyn kumminkin tähän japan sencha teehen ja jatkan aamua!

Teetä 21.Lokakuuta

Haihtuvaa

Tuuleen haihtuu sanat:
Elämät haihtuvat elämään
Sekä kuolemaan
Varjot haihtuvat päivään
Ja päivät haihtuvat pimeään.
Kasvot haihtuvat ja
vaihtuvat seuraaviin.
Sanat haihtuvat
Muistoihin himmenneisiin.
Äänet haihtuvat hiljaisuuksiin.

Kaikki haihtuu ja haipuu pois.
Mistä noin pidät kiinni
Soisi sun olevan.
Kaiken senkin
näät haihtuvan pois.
Oomme läpikulku matkalla
Tuntemattomaan,
Elävästäkö kuolemattomaan?
Läpi muutoksen haihtuen,
Löytäen, kasvaen ja
jälleen haihtuen,
läpi elämän, noin
Matkaa jatkaen?
Haihtuen?

Teetä 20.lokakuuta

Huomenta pimeneviin aamuihin

Tänään on bodykey päivä

Voit vierailla sivuilla lukemassa lisää https://bodykey.fi/public/

Tänään on varmaan naamio vs. Possupäivä sillä 20 possua odottavat hiomistaan ja naamio muokkaamista. Ja ettette luule minua miksikään ihmiskiduttajaksi

Niin kyseessä on siis 20 possuleikkuulautaa. Enkä ole kirurgikaan!

Olen siis tämän possu mallin teossa, jonka siis itsepiirsin mastercamilla. Ajoin cnc-koneella, jyrsin reunaan pyöristykset. Possut tarvitsisivat vielä hieman jalkojen pyöristämistä sillä jyrsintä hieman tuntui irrottelevan possujen jaloista paloja korvakin oli siinä ja siinä.

Olen siis puustailistin työvoimakoulutuksessa Savonlinnan ammatti-ja aikuisopistolla ja hauskaa on vaikka välillä turhauttaakin. Piirtäminen mastercamilla, kun sitä tietysti pitää opetella kun ei ole koskaan ennen käyttänyt. Nyt se on jo helpompaa! Huomaa jo oppineensa jotain!

Teetä 19. Lokakuuta

Miniminän kanssa juodaan tänään teenä Herkkukäpälää, joka on maustettu mustatee

Tämä pieni elävän elämän actionfiguuri syntyi  3D skannauksen jälkeen tulostimella  pariin tuntiin. Tänään tuli hyrrä

Ja eilen testasin myös pienessä mittakaavassa naamiota, jonka tänään omaksi huviksi tussailin mustaksi, nähdäkseni olisiko musta parempi väri?

Saa nähdä mitä isosta tulee. Leuka tiputettiin pois ja yläosakin kokee muutoksen!

Teetä 18.Lokakuuta

Tiistai teenä

Greenfieldin flying dragon green tea.


Flunssaa pukkaa luulisin, nenä tukkossa ja päätukossa fiiliksellä, kurkussakin pikkanen kihelmöinti. Ketale herätti viideltä joten talviaika täältä tullaan! Sitäkin varten hyvä hieman harjoitella!

Ehkä on hypättävä näistä hieman masentavista aiheista kaurapuuroon!
Toisaalta monet ajattelevat kaurapuuron olevan tylsää ja tavallista muttei se ole! Kuten tavallisiakin päiviä kaurapuuroakin pystyy maustamaan monella tapaa, sen olo muoto voi olla juoksevasta tönkköön, jossa lusikkakin seisoo. Niin miten kaurapuuro olisi tylsää? Se maku se rakenne! Kaurapuuro on ruoka johon voi käyttää suolaista ja makeaa maustamista, perusta, jonka päälle on hyvä aamunsa rakentaa! Se täyttää hyvin ja suolikin tykkää, ellei ole allerginen!

Ilta meni kirjoja selatessa ja tuo mittanauha unohtui tuonne lattialle pyörimään kun lyhensin pikkusiskon verhot sunnutaina

Että semmosta ja tänään jännitän tuleeko kokonainen miniminä tulostimesta!

Teetä 17. Lokakuuta

Russian earl grey teenä tänään. Musiikkina Katie Meluan-In winter albumi

Tähän aamuun runoelmalla

Hänessä on maustamatonta tuskaa,
jotain kuolematonta ja suoraa.
Kipua jota ei löydy
Ja silti se piinaa jokainen hetki
Niin pienenä ettei tahtoisi liikkua
Ja niin suurta että on pakko liikkua,
Levotonta, iloista riemua ja
herkän rajua kuolemaa.
voi tuota rakkautta,
Jossa on niin monta puolta.

Teetä 16.Lokakuuta

Miellyttääkö?





Mitä miellyttäminen on ja mitä epämiellyttävä on? Tässä on varmaan suurimpana edellytyksenä se että haetaan hyväksyntää muilta ja pelätään epämukavaa vastaanottoa toisilta. Ettei itse olekkaan rakastettava itsenään.

Käännän tämän ympäri millaista hyväksyntää haet itseltäsi? Kuinka hyvin hyväksyt itsesi ja tekosi, kun haet hyväksyntää muilta?
Kumpi on epämukavampaa vai mukavampaa? Tehdä omanmielen mukaan vai tehdä toisen mielen mukaan. Voi olla että jos on omaan napaansa tuijottaja niin ei olekkaan opetettavissa kun haluaa aina että kaikki tehdään hänen mukaansa. Muttei ole hyvä kun aina miellyttää toista, silloin ei kuuntele itseään ja omija tarpeitaan, mutta on helpommin opetettavissa, sillä hän osaa totella mitä pyydetään, muttei sitä pidä tehdä omien tarpeiden kustannuksella.

Mihin haemme siis hyväksyntää toisilta siihenkö että saamme olla omaitsemme vai siihen että juuri ne haluamamme henkilöt pitäisivät meistä? Muistaisivat meidät?  Antaisivat aikaansa meille?

On aivan sama olenko omaitseni vai tekeydynkö toisten mieliksi joksikin muuksi sillä itsehän kuvittelee mistä toinen mahdollisesti pitää, sillä emme koskaan pääse toisen päähän ymmärtämään toisen ajatuksia ( se joka sai tästä ei koskaan inspiraation ja alkaa tutkia kuinka yhdistetään kahden ihmisen ajatukset niin antaa mennä vaan!)  Toiset pitävät minusta ja toisia todella ärsytän, enkä voi sille mitään.

 Joten ketkä muistavat minut, muistavatko he minua koska pitävät minusta, minun kanssani on hauskaa? Kokevatko he saavansa minulta jotain, kokevatko he voivansa opettaa minulle jotain? Että hyötyvät minusta? Molemminpuolinen hyötysuhde? Muistavatko he minut koska olen muistamisen arvoinen? Kokevatko he itse olevansa hyödyllisiä kun ovat seurassani?

Onko kyse lopulta siitä millaisen fiiliksen itse saa itselle sekä toiselle olemalla olemassa omana itsenään!

Minä itse miellyttäjänä olen harrastanut itsesensuuria, harrastatko sinäkin?  Itsesensuurini on toiminut hyvin monimuotoisesti. ( Sisältäni löytyy vastaan hangoittelija, jonka luulen periytyvän teini iästä, jolloin ei halunnut tehdä mitään toisen mukaan kun halusi tehdä omia valintoja ja olemalla eri mieltä sai oman vastauksen joka oli erilainen kuin muu massa (tyhmiäkin valintoja, kun vaan halusi olla erilainen). Sanoisin näitä valitus, narisija, ärsyttää, en tahdo, ei tyypiksi.) Ei olen itsenäinen, ei olen erillinen, ei tunnu hyvältä. Ei kaikelle joka tuntuu epämiellyttävältä vai liian samanlaiselta, tahdon tehdä ei tavalla kuin sinä!

Seuraavaksi itsesensuuriin löytyi hyvä on tehdään tämä sinun tavallasi, niin minun ei tarvitse miettiä tätä, ilmaisen vastauksen tyyppi, ihan sama. Tämä löytyy hyvin monelta! Tai vaihto ehtona silloin kun toinen on heittäytymässä hankalaksi ja pitäisi olla menossa eteenpäin. Turhautunut jouduttaja, jolle on aivan sama kuinka mennään kunhan mennään.

Sitten itsesensuuriini löytyi kyselijä voisiko sen tehdä näin vai noin? Kuinka se tehdään? Miksi se tehdään noin? En tiedä kuinka moni tietää fiiliksen kun kysymyksiä pulputtaa mieleen että kaikki mitä oli tekemässä unohtuu kun kysymykset valtaavat mielen?  Haen vastauksia kysymyksiini tyyppi

Itsesensuuriini kuuluu myös kaunistelija, joka etsii kauniimpia ilmasuja/ tieteellisempää ilmaisua asialle, koska ei halua loukata toisen tunteita. Toisaalta myös tuo esiin se mitä itsekoen.  Sillä se pistää tarkkailemaan sitä mikä ärsyttää. Ja kun ärsyttää nin silloin koen eniten tarvitsevani sensuuria.

Sitten löytyy kaksimielisyys sensuuri, joka pitää mölyt toisinaan sisällä kun ei halua sellaista huomiota. Ja on niin vekkuli aivot ja ne kääntelee asioita. Toisinaan sitä hihittelee mielessään, kun kaikki ei ole kaikkien korville!

Mielestäni nämä kaikki pohjustavat Päätöksen tekijää, sillä sitä joutuu ajattelemaan mitä et halua, mikä olisi nopeiten? Kyselijä pohjustaa kärsiikö laatu nopeudesta ja etsii keinoja tehdä, kaunistelija sievistää kyselijän tietotulvan haluttuun muotoon ja kaksimielisyys/ huumori tekee siitä kaikesta hauskaa. Kuinka siis päätös syntyy siitä tekeekö oman pään mukaan vai toisen mielen?  Riippuu missä vaiheessa pyörii ja millaisen ratkaisun haluaa? Millaisen epätäydellisyyden olet valmis sietämään? Kuinka tyytymätön mahdollisesti on sen jälkeen, kun on valinnut näin? Toisaalta juuri se on asenteestakin kiinni. Jos on nälkäinen ennen lenkille menoa, voi sanoa minun on syötävä ensin ennenkuin voin lähteä jos tietää että ilman ruokaa lenkin jälkeen on niin loppu ettei pysty tekemään mitään. Tai mennäänkö yhdessä syömään, siirretään lähtöä 15 min että ehdin syödä. Etsitään vaihtoehtoisia ratkaisuja joista valitaan yksi!

Millaisen itsesi olet valmis hyväksymään? Millaisia vaatimuksia sinulla on itsellesi? Millaista epämukavuutta olet valmis kokemaan, jotta oppisit uuden taidon? Kuinka siedät epämukavuutta? Mikä tekee epämukavuudesta siedettävämpää? Mikä saa sinulta mukavuuden leiman, kun olet tehnyt sitä vuoden verran!

Suurin kysymys viekö epämukavuus vai mukavuus sinua eteenpäin elämässäsi? Auttaako se toisiakin oppimaan kun sinä esimerkilläsi näytät!

Miten siis miellytät itseäsi? Kuinka usein annat oman huomiosi itsellesi? Aikaa itselle ja omille tarpeillesi! Onhan sinulla varattu viikosta oma-aika tehdä jotain mitä itse haluat tai mitä toiset haluavat? Jos olet vain itseksesi.

On sinusta kiinni mihin tielle lähdet! Päätös on sinun! Muista ettet riitele itsesi kanssa se päätös on parasta mitä voit tehdä! Sillä kun pääsee päätökseen, että tämän minä teen, niin alkaa ajatella kuinka sen tekisi!

Millainen auktoriteetti olet itsellesi? Vaihda roolia!

Teenä tämän ajatelman lopuksi croco rooibos

Teetä 15.lokakuuta

Aamuun china green starttaa vihrein lisukkein olevan kananmunan kanssa, sekä suuren suosikkini piimän!

Tästä päivästä odotan mukavaa, automatkat menee varmaan riimitellessä tai höpöttäessä. Tai suunnitellessa sitä marraskuista tarinaa....

Teetä 14. Lokakuuta

Keskiviikolta jäi mieleen pyörimään se että kun mieli ei tiedä todellisuuden ja kuvitellun eroa. Niin silloinhan kun luo tunneperäisiä mielikuvia tai lukee niitä niin silloinhan huijaa aivojaan kokemaan tiettyä yhdistelmää. Joten vaikka esimerkkinä draama pursuvat kirjat ihmiset haluavat kokea rakkautta, eivätkö he koe sitä omassa elämässään tarpeeksi vaan lääkkitsevät itseään korvikkeella. Vai kokea mahdollisen petetyksi tulemisen, hieman etäisempi näkemys. Entä dekkarit? Jännitystä vai keksiä kuka on pahis? Mikä on se tunne jota haetaan vai käydäänkö lukemattoman kirjan/ehkä elokuvankin eteen kuin uudenpäivän tulee mitä on tullakseen. Entä musiikki sillähän kuljetaan tiettyyn tunteeseen vai onko kyseessä ennemmin se että sillä ilmennetään omaa tunnetilaa, kun haluaa kuulla jonkun tietyn kipaleen. Sinullahan on tunnelataus kuulemiisi kappaleisiin. No pistäppä tämä soimaan ja fiilistele. Silmät kiinni ole hyvä

Millaisiin lauluihin sinä takerrut? Mitä se sinusta kertoo? Huudatko kaipuustasi kuinka kovaa? Onko niissä synkyyttä ja surua. Eikö kukaan saa sinua itkemään? Oletko vihainen? Vai etsitkö iloa! Etsitkö sanoista vai musiikista? Etsitkö vai tiedätkö? Mikä saa sinut palaamaan tiettyyn tunnelataukseen? mihin hetkeen haluat palata yhä uudestaan? Mikä sinua silloin säväytti? Mikä sai sen syttymään sieluusi? Miksi se jäi sisällesi palamaan? Miksi kuuntelet juuri tuota yhtä kappaletta yhä uudelleen, miksi juuri ne sanat pysäyttävät sinut? Mitä merkitystä ne julistavat? Mielenkiintoista on myös se että kokeeko tuon laulun niin että itse laulaa sitä vai niin että itselle lauletaan! Teetkö siitä oman kappaleesi vai onko se vain ulkopuolelta tuleva vaikutin johon reagoit? Mitä eroa näillä on? Enpä osaa nyt tähän hätään sanoa!

Teenä tänään delicate English Breakfast tee, jossa pussi harjoittelee kuviokelluntaa!

Kuinka kovan onnen sanat sinun päässäsi soivat? Mitkä ovat elämäsi lyriikat, mitä elämääsi haet mitä löydät? Millaisen tarinan kertoisit viikostasi kappaleilla? Tai vain päivästä oliko aamu kenen laulama vai pelkkää säyseää musiikkia?

Kuinka monesti pysähdymmekään miettimään mitä kuuntelemme?  Joko musiikkina, toisten ihmisten suusta tai omien ajatusten pakkotoistoa, jos sellaista harrastaa? Mitä sinä pakkotoistat? Minkä mukaan jalkasi tanssivat? Minkä mukaan sinä tanssit? 

Onko se hyvä tanssi joka on vietävä päätökseen vai irrotettava ote ja vaihdettava seuraavaan? Oletko onnellinen surussasi, vihassasi, kaipuussasi, rakkaudessasi, raivossasi? Syytteissäsi? Pyynnöissäsi? ...

Vaihdakappaletta mutta kuuntele osat kokonaan jotka kiinittävät huomion tai pakkotoista niitä jos kuuntelet kaikki.  Elämässä paljon menee ohi päiviä, joitain päiviä pakkotoistamme, emme ihan samanlaisena mutta silti. Niistä katoaa hohde kunnes jätämme ne hetkeksi syrjään ja palaamme jälleen, silloin ne rutiinit tuntuvat siltä että miksi niistä tuli edes päästettyä irti. 

Eipä minulla muuta kuin se että muistakaa pitää välillä taukoja!

Teetä 13. Lokakuuta

Torstai on mennyt mukavasti omallapainollaan  possuja puusta veistäen.
Sitten ilta shoppailu seurana ollessa. Tokmannilla tuntui olevan kova kuhina muuttoalennuksien takia ja cittarillakin tapahtui nimittäin posti siirtyy sinne.
Sokoksen edessä on edelleen kiveysten teko niin on aika hyvä myllerrys menossa.

Kaupassa kun soi musiikki niin huomasin myös että tanssijalkani olivat menossa tanssin askeliin. Teenä on muuten sadepäivän ilo vaikkei nyt satanut ole mutta niin pilvistä! Jotta otin hieman iloa ja muutamia tanssi askelia.
Sekä hymyä suupieliin.  Nyt hieman työn sarkaa liukueste maton kanssa :)

Teetä sannan kanssa 12. Lokakuuta

Tänään teetä Sannan seurassa ja maailmaa parantavin ajatuksin eli mietittiin millainen on realistinen hämähäkkimies.

Tässä tämä ehkä karkeakin luonnos asiasta, mutta tulos oli hauska ja naurua riitti useammaksi tunniksi kun mietittiin miten tähtäys onnistuu pitääkö olla joku taustapeili tai mikä asento että tähtäys paranee. Sillä miten ihmisellä tulisi ranteesta seittiä? Kun hämähäkin kehräyselimet on bebassa, joten tämäkin toi hienon pulman pukuun. Olisiko asun pehvassa reikä vai mikä olisi toimiva? Ja se kuinka seitti oikeasti katkeaisi tälläisessä tilanteessa? Pitäsikö se katkaista käsin vai millä?

Mutta eipä enää tuosta hämiksestä!  Vaikka onhan se hauska aihe....

Teenä oli siis afrikka rooibos. Ja hyvää oli päivä meni hauskasti jutustellessa ja keksiessä tarinalle mahdollista juonta! Ja sitten jostain tuli hedberg imitaatio olen palomies.... ja päädyttiin sitten katsomaan komiikkaa!

Teetä 11.Lokakuuta

Valkoinen elefantti kätkee tämän illan taakseen

Sillä kaivelin vanhat tarinat esiin ja mietin lähtisinkö niitä jatkamaan mahdolliseen lopetukseen asti. Nimimerkillä keskeneräisten töiden kerho. Toisaalta aloittaisinko jotain uutta niin se taas paljastaisi minusta jotain itselleni, sillä olen huomannut kirjoittavani kausittain tarinoita. Ne eivät jostain syystä etene jouhevasti kuin runot. Ne takkuavat juoneltaan etenemiseltään aivan kuin ei löytäisi oikeita sanoja.

En ole pakottanut itseäni kirjoittamaan tarinoita silloin kun ei ole ollut fiilis tehdä. Runoja on pakotettu ulos. Voisi tarinoissa kokeilla vaikka sadan sanan sääntöä, vähintään päivässä niin monta sanaa

Ehkä marraskuu on tarina kuukausi ja sen tarkoitus olisi saada alusta loppuun jokin työ... olisi pakko luoda juoni ja kirjoittaa se valmiiksi. 

Näkyillään

Teetä 10. Lokakuuta

Tänään on classic chai teen vuoro, joka on ollut aijemminkin kuvissa.

Tänään löytyi http://hulluussarjakuvia.sarjakuvablogit.com

Olin etsiskelemässä hieman pohjaa ideaani kun törmäsin näihin värikylläisiin kuviin joilla on tarinoita kerrottavinaan. ja sitäkin enemmän sanottavaa.
Siispä muutinkin tämänpäivän aiheeni

Ja kerronkin miten olen hieman friiki, hullu, sekopää, outo, kummajainen.
Tykkään piirtää ällöttäviä kuvia ja ahdistun niistä itse. Myös kirjoittamiseeni pätee samahomma toisinaan. Kuten olen kertonut miten käyn hahmojeni tunteet läpi kun he kulkevat tarinoissa, se tarkoittaa todella tunteiden läpikäymistä. Kun kirjoitan esim. Kauhua uhrin näkökulmasta, olen uhri joka kokee kaiken hänelle tapahtuvan, eikä se etenkään kauhussa ole kivaa.

 Sanoisin että minulla on tehokkaat peilisolut ja olen imenyt peilaamalla paljon itseeni tunnetiloja yms. Voinko sanoa että tämä olisi tiedostettua? Ei ainakaan aluksi sillä luulen että se on juuri se syy miksi rasitun ihmisten seurassa. Peilaanko heitä ja miten se näkyy minussa. Olen huomannut että toisten kanssa on helpompi olla, liekkö johtuen siitä että peilattava henkilö on rennompi ja hyvällä päällä tai kehonkieli on helpommin tulkittavaa ja näin ollen itsekkin on rennompi.  Entä he joiden kanssa en koe voivani hyvin? Peilaanko heidän tunnettaan ettei heillä ole hyvä olla? Välillä kun pääsen pois jonkun läheisyydestä huomaan kuinka kuin kivi pyörähtäisi sydämmeltä. Sellainen vatsanpohjan tunne siinä lisäksi.
Varautunut olo on kaikista pahinta, sillä se jännittää suurimman osan lihaksista. Ja saa näin olon tuntumaan jäykältä. En tiedä kokeeko toiset tälläistä ilmiötä. Siksipä vuorovaikutustilanteet ovat toisinaan hyvin uuvuttavia. Toisinaan on pakko tietoisesti sulkeutua juuri tämän takia omaan maailmaan tai musiikin sekaan. Sillä on päästävä tunnetilasta seuraavaan.

Olen seiska luokalta asti olla ajattelematta mitään, ei se aina onnistu,suurimman osan aikaa kyllä. Kuinka tuosta hetkestä tuli merkityksellinen minun elämässäni? Sillä juuri se hetki katkaisi ainaisen selityskoneen toiminnan, tämä sitä tuo tuota...

Siispä tämän tyhjän tilan täyttävät joko sanat joita kirjoitan tai laulan... tai kuvat joita piirrän, joista haaveilen, voisin sanoa niiden olevan jonkinlaisia valveunia. Kuten tarinaakin kirjoittaessa nään silmilläni tapahtumat ennenkuin kirjoitan niistä, elän ne.

Monesti autossa ollessani minusta on hauskaa miettiä itseni eläimeksi loikkimaan tai lentämään auton rinnalle. Fiilistelen tunnetta kuinka tassut osuvat maahan tai kuinka liidän puiden lomassa. Kuinka loikan ponnistus venyttää kehoa ja kuinka jalat ottavat vastaan painon ja ponnistavat jälleen. Ehkä se on tietoista itsensä irrottamista itsestään, aivankuin antaisi osan itseään irrottautua liikkumaan kun oma liikkuminen on rajallista. Toisaalta tämä on toisinaan hyvinkin väsyttävää ja toisinaan hyvinkin antoisaa. Muistan leikin lopuksi pyytää osani takaisin itseeni vaikka se kuulostaa hulluta, minun on kiva silittää katseellani pöllöä, joka katselee minua polvellani tai sormellani tai työntää käteni tiikerin turkkiin. Tykkään mielikuvitusleikeistä. Sillä en muista että oliko minulla koskaan mielikuvitus ystävää?

Onko elämäni tylsää, en sanoisi niinkään sillä neljän seinän sisällä pystyn matkustamaan ties minne? ja ulkona ollessa iskee se tarkkailija päälle, joka imuroi kaikenlaista mielensopukoihin. Siispä olen herkästi häiriintyvä ja katselen mitä muut tekevät, sen sijaan että keskittyisin siihen mitä itse teen. Joten tarvitsen olla yksin, jotta pystyn tekemään jotain. Tai sen on automatisoiduttava niin ettei sitä tarvitse ajatella. Sen vain tekee sillä sitten kun pystyy höpöttämään ja työskentelemään samanaikaisesti voi aivojen antaa pyöriä runolyriikoiden parissa. Siinä on vain se huonopuoli että runot on kirjoitettava ylös heti muuten ne unohtuu. Niiden muistaminen on niin haurasta.

Tämmöinen putkahti mustekynästä

Pienenä mieleni toi kaikenlaisia mörököllejä mieleeni ja niistä kehkeytyi ehkä se että nään rumuudessakin tietynlaista kauneutta. Kuinka kuvailisin kaunista rumaa. Lohdutus on varmaan sellainen niinkuin kaipauskin. Lohdutus siksi että jotain on särkynyt ja autetaan toista ymmärtämään ettei maailma kaadu siihen, pääsee eteenpäin. Kaipaus siksi että riuduttaa kaivata jotain jota ei voi vielä saada, mutta tietää saavansa sen.  Ruma kaunis kuinka kaikista rumimmista voi löytyä kaunistakin kun vain oikein tarkastelee. Kukaan ei ole yksilukuinen. Jokaisella on syynsä toimia ja minä etsin rumaa löytääkseni kauneutta ja kauneutta löytääkseni rumaa. Tukahduttaminen ehkä kuuluu samaan kategoriaan. Pidätetään itseltä mahdollisuus ja riudutaan tuossa tuskassa. Kituminen voisi kuvata näitä kaikkia, kipu josta ei pääse irti. Se on kuin elämä joka ei päästä irti niin pitkään kun elää. Ja kuolema on kaunista juuri siksi että se irrottaa ja antaa levon, luopuu kaikesta. Elämä tahtoo pitää kaiken itsellään. Elämä ja kuolema, kiinnipitäminen ja luopuminen. Mitä kovemmin pitää kiinni sitä kovemmin koskee päästää irti? Vai koskeeko?  

Mitä hulluutta näenkään itsessäni, rakastan hulluuttani, sillä se on omaa hulluuttani. olen oppinut elämään sen kanssa.  Kokemaan sen tuskat ja myötäilemään sen oikut, näkemään sen silmin, kuuntelemaan sitä. Ymmärtämään tilanteita.  Hakemaan myös apua kun sitä tarvitsen.

Hullua tiedän sen.

Teetä 9.lokakuuta

Iltoja vaan kaikille! Aurinkoiseen iltaan mielestäni sopi hyvin kiraffi rooibos,
sillä iloisuus! Päivä on mukavasti kulunut katsoessa muoti ohjelmia ja ideoita on jälleen herännyt! Ja kysymyksiä!  Hienon upea ilta kävellä hieman että moikka vaan.

8.lokakuuta

Tänään ponkaistaan aamuu vanhemman musiikin tahdissa ja tänään on teetön päivä sillä olosuhteet pakottavat teettömyyteen.

Aloin tässä pohtia pimeyttä ja valoa jälleen kun kuljeksin vessareissuni pimeyden halki otsalampun valossa. Mieleeni palasivat lapsuuden leikit pimeyden keskellä. Olen pelännyt ja rakastanut pimeyttä aina sen mitä muistan.

Sillä tiedättekö mikä on mielestäni pahinta kun kävelee pimeydessä? 

Se että itse on valon jatke, joka käyttää valoa luovaa asiaa ja kokee itse olevansa valoa ja ympärillä on synkkä pimeys joka tahtoo sammuttaa valon. Pelkäsin pimeyttä pienenä, en oikeastaan pelännyt pimeyttä vaan mielikuvia joita mieleni pimeyteen piirsi. Toisaalta nykyään käy niinkin että minkä valo paljastaa joutuu mielikuvan valtaan pimeyden keskellä. 

Pystyn helposti kuvittelemaan lampun tuomaan valokeilaan kaiken maailman olioita scifi, fantasia ynnä muita öttiäisiä ja olentoja. Muttei se tarkoita että pelkäisin niitä. 

Sillä kun sammutan lamppuni minusta tulee osa pimeyttä, osa jotain suurta. Suurempaa mitä ymmärtää. Rakastan kävellä pimeyteen kääriytyneenä. Kadoksissa, niin etten nää edes itseäni. Ymmärtää vain olevansa olento joka on pimeydessä. Ei muuta. Silloin näkee kaikki valonlähteet. 

Olemme varmaan kaikki kuulleet sanonnan ei saa mennä valoa kohti. Liekkö se ettei tulta kohti kannata mennä, yöperhoset lepattavat valoakohden ja tippuvat lamppuun osuttuaan alas. Juna/ auto... tulee vastaan. Pimeydessä oleville olennoille tämä voi olla vaarallista ja valoa pitää väistää, jotta ymmärtää mitä valoa hohtava jokin on. Ei mennä suoraan eteen.

Mikä loistaa siinä on sähköä, tulta, reaktio kahden asian vuorovaikutus jotta syntyy valoa. Valo mitä valo tuo esiin voi olla paljon karunpaa kuin se jonka pimeys peittelee. Pimeys onko se levähdyspaikka vai koko elämältä tuntuva aika? Onko valo pehmeämpää kuin pimeys? Voisi luulla että valo on kuumaa ja pimeys kylmää.  Sanot sinisen olevan kylmää vaikka se on oikeastaan kuumempaa kuin punainen. Kylmäkin tuntuu kuumalta kun on tarpeeksi kylmää. Voiko siis pimeys olla valoa kun on tarpeeksi pimeää? Ja valo pimeyttä! Ääripäässä muuttuuko aina toiseksi? Mikä on siis hyvä heilahtelu suhde valossa tai pimeydessä. Sillä onhan parempi tuntea molemmat kuin antaa toisen vain haavoittaa itseä. Tai sanotaan mielummin näin haavoittaa itseitsensä valossa tai pimeydessä. Kuuman ja kylmän ymmärrämme miksi siis valoa ja pimeyttä ei haluta ymmärtää? 

Mikä tekee pimeydestä pimeää ja valosta valoa? Oma kehittyminen voisin veikata. Oma turtuminen ja kyllästyminen jollakin joka imeytyy sisinpään. Ihoon ja olemukseen, eli kaikki kokemukset, tunteet elämä. Jos elämä näin määrää sen onko minussa valoa vai pimeyttä, sillä on väliä miten itseään määrää. Asenne jolla toimii. 

Asenteeseen vaikuttavat pelot, mitä toiset ajattelevatkaan minusta. Suurempaa on se mitä itse ajattelee muiden ajattelevan itsestään. Kirjoitin tuossa ylempänä uskomuksen että pimeys ympärillä tulee sammuttamaan valon. Mitä valo on jos se ei saa loistaa pimeydessä? Valoa joka valaisee karusti kaiken jonka haluamme peittää? Kaikki se mitä häpeämme. Kaikki se pimeys, tietämättömyys, kaikki jonka koemme olevan väärin. Epäonnistunutta. 

Koenko siis sen että minulle on oltava pimeää ja epäonnistunutta ympärilläni jotta itse uskallan tehdä jotain niin että epäonnistun? Mielenkiintoista. En koe häpeää jos nään muidenkin epäonnistuvan ja jatkavan matkaa seuraavaan.

Siksikö kurjuuden keskeltä nousee tähtiä? Koska he ymmärtävät molempia voimia ja sen vaihteluiden pakollisuuden että voivat kehittyä. He luovivat ympäristössään ja ymmärtävät valon karikot ja varjojen karikot. Siispä taistelua ja rinnakkaiseloa hyvän ja pahan välillä tarvitaan, jotta löydämme omat väärin ymmärryksemme. Niin valon luonteesta kuin pimeydenkin luonteesta. Ja pystymme korjaamaan ajatusvirheitä, joita jokaisella ihmisellä on.

Kuvasin aurinkoa lehden läpi

Se kuinka kestämme elää omien valintojemme kanssa on yhtä valon ja pimeyden taistelua. ehkä emme sitä mietikkään kunhan vain kuljemme ja luovimme karikkojen ohi. Monesti menemme myös karikolle ja hukumme elämään. Kunnes opimme korjaamaan itsemme ja lähdemme jälleen liikkeelle. 

Rakastan kuutamo öiden himmeää valoa joka lakaisee kaiken kuin päivän valo,

Mutta se jättää häivähdyksen hämäryyttä pysyä pimeydessä. 

jos kuvailisin itseäni

Niin olisin Täydenkuun heleä valaiseva valon varjo pimeässä syysyössä vs. Kevään heleä aurinko siivilöityen pienten lehtien lomasta.

Siis hieman viileä ja silti lämmin. 

Sitä taitekohtaa joka keskitien molemmin puolin.

Minulle sanottiin kerran autokoulussa etten voi elää keskitiellä ehkä sitä ei autoillessa voi tehdä pitkään, kuin yksi suuntaisilla. Muttei se minulle tarkoita keskellä oloa ja keskiviivaa. Se tarkoittaa molempiin suuntiin ajamista, kävelyä kulkemista. Vaihtelua suunnanmuuttamista. 

Erilaisuuden kohtaamista.

Ajattelussa se on sitä että vastaanottaa ja lähettää lähetystä eri aikaan. Ja tämän kun hoksasin ymmärsin miksi itsellä kestää vastata asioihin. Olen yleensä vastaanotto moodiin asennoitunut lähetin. Ja tästä syystä kestää hetken ennenkuin pääsen lähetys moodiin. Hyvää keskustelua varten tarvitaan lähetystä ja vastaanottoa. Mutta myös ymmärrystä mikä on lähetyksen sisältö!

Ja sitä kukin pohtikoon omalla kohdallaan millaista lähetystä kuuntelee! 

Vaihda kanavaa ja tuota jotain uutta kyllä joku aina kuuntelee. 

Kaadu pimeydessä, kaadu valossa, nouse ylös ja jatka matkaa!

kuinka suuri merkitys on omalla matkallasi, siitä sinä päätät itse! Mihin olet kulkemassa sitä emme aina itse nää, mutta usko siihen että itsestä tulee jotain josta voi olla itselle ja toisillekkin hyötyä on jo itsessään tavoittelemisen arvoinen asia.

Että aamuja vaan!

Teetä 7. Lokakuuta

Aamuunpäin hypätään eilisen leffan musiikin voimalla ja elokuva on Eddie the eagle. Leffan lainasin siskoltani ja sanon että kannatti. Tykkäsin.

Heräsinpä yökyöpeliksi ottamaan kupposen karhuherra Paddingtonin viisas karhu tietää teetä. Ei tarkoitus ollut tehdä yöllä päivitystä, mutta jalat on sen verran äksyllä päällä ettei unihalunnutkaan tulla. Ja mikäs tässä katsellessa kaunista tähtitaivasta!

Joten voinkin tässä kirjoitella hieman pitemmän kirjoituksen Eddien innoittamana! Joka seurasi omaa unelmaansa mennä Olympialaisiin ja se pisti miettimään sitä mistä ihmiset innostuvat niin että päättävät tehdä sitä niin pitkään että saavuttavat tavoitteen. Mistä ja mihin kasvaa intohimo ja näyttämisen tarve, sinnikkyys yrittää yhä uudestaan ja kokeilla. Mistä määräytyy se mihin on valmis? Mitä on ylitetty? Kuka valmentaa? Kuka auttaa? Ketkä toivovat onnistumistasi ja ketkä epäonnistumistasi?  Mistä itse innostuu niin vilpittömästi että siitä riemuitsee niin että se tarttuu toisiinkin!

Mistä unelmat syntyvät?  Mitä on tavoitellut pienestä pitäen? Mikä on sieluun piirretty väri? Mikä periksiksi antamattomuus ja tavoittamisen halu! Missä haluat onnistua! Millä on juuri sinulle sydämen särkevän tärkeää!?  Mikä on se asia jossa sinä näytät sen kuka sinä olet! Ja sen mihin pystyt! Mikä on se silmissäsi palava unelma, jota et koskaan voi jättää tekemättä?  Mikä on se seuraava aste tavoittelemallasi vuorenhuipulla? Elokuvan tapaan seuraava mäkihyppytornisi? Oletko hypännyt siitä 15 metrisestä, jossa pysyt pystyssä? Entä 40 metrisestä? Jossa kaatuminen tuo mustelmia. 70 Jossa loukkaantumisriski on jo suurta. Entä 90 jossa kaatuminen voi johtaa kuolemaan. mutta sinun on vain hypättävä sillä muuten olisit jo kuollut ilman unelmasi toteutumista. Mikä ajaa sinua eteenpäin? Mikä on se palo, jota et voi koskaan sammuttaa itsessäsi? Se joka etsii uudet uomansa näkyä. Se joka pyrkii kokoajan pinnalle, vaikka kuinka toiset yrittäisivät kuinka latistaa unelmaasi ja saada sinut epäilemään sitä kaikkea johon sinut on tarkoitettu!

Itselläni tuo unelma on kirjoittaminen, sillä se on asia, joka on seurannut minua kaikkialle kuin liima, joka yhdistää kaiken. Se kuplii sormissa, se polttaa sanoina mielessä, pyrkii ulos runoina ja lauluina. Se on ääntä jota minun on kuunneltava tai minusta tuntuu että jokin minusta uupuu tai se että tulisin hulluksi kaiken sen sanatulvan alla, joka mieltäni pommittaa toisinaan. Toisaalta kuten nyt yöllä sanat vain tulevat jostain ja päässäni on vain yksi sana kerraan ja kirjoitan sen tähän. Sitä tunnetta vai olotilaa on vaikea sanoin kuvata, miten kirjoitusprosessi tapahtuu mielessä. Sillä olen tehnyt sitä pitkään, mutta sen tiedän että siitä on tullut osa luontoa. Ja se on automaattista, kuinka sanat pulpahtavat kiinni säveliin tai ovat jo valmiiksi kiinni niissä. Sillä huomaan voivani ymmärtää mistä olen vienyt osasia, lauluista, jonkun puheesta tai sen tyylistä. Ymmärrän siis ainakin osin sen ketä ihmisiä kuvastan ja miten käytän heiltä oppimaani tapaa itsessäni. Eli koen olevani vain uudella tavalla yhdistelijä. Toisinaan tuo seuraaminen on vaikeaa sillä olen huomannut että joskus tavat tulevat jälkijunassa ja pulpahtelevat pintaan vasta viikkojen tai vuosien päästä. Siihen tarvitaan vain pieni muistutus, eipä siihen tarvitse paljon. Ehkä sana tai tuote tai kuva ja kaikki on kirkkaana silmien edessä!

Mistä siis löytää kirjoittamiselle valmentaja? Olen lukenut kirjailijoista hieman ja todella erilaisia kirjojakin. Ja huomannut todella monipuolisesti kirjoitettuja kirjarakenteita. Ehkä minun on siirryttävä seuraavaan mäkeeni kirjoittamisessa ja otettava harppaus ja lähdettävä kilpailemaan ja julkaisemaan tuotoksiani.

Mietin sitä että haluan piirtää runoille kuvia, mutta alankin olla sitä mieltä että minun on helpompi kirjoittaa runoja kuvista.  Ja ehkä on minun aikani tutkailla mitä jo valmiita kuvia tahdon käyttää ja tuoda nämä yhdistelmä tuotokset esille itsestäni. Ehdottakaa jotain!

Tai voisin kokeilla ihan oikean kirjan kirjoittamista ja tarinoida. Millä kertoja muodolla haluaisitte tarinan? Kuinka monta sivua olisi sopivasti? 300-500?
Millaista ihmiset haluavat? Seikkailut fantasia maailmoissa on monesti luettuja, voisin kokeilla myös scifiä tai dekkaria tai peräti kauhua. Sillä minulle on helppoa ajatella kuinka jossakin tilanteessa kävisi kehnosti, kuinka minun pessimistiyteni tässä auttaisikaan minua? Toisaalta tiedän kuinka ikävä olo kauhusta tulee kun sitä kirjoittaa kun ne kaikki tunteet on läpi käytävä. Mitä uhrit kuin hyökkääjätkin kokevat. Ehkä voisin kehitellä uuden olion niinkuin alien alienleffoissa. Pahiksen joka siis toimii vain luontonsa mukaan.

Paljon on lukijoita myös rakkauskirjoilla mutten itse ole innostunut niistä. Mihin gategoriaan teidän mielestänne minun pitäisi tarttua? Mistä te haluaisitte lukea?

Vai ottaisinko optimistin ajattelutapani ja lähtisin sillä liikenteeseen, kertoisinko iloista mitä on? Mitä ihmiset tekevätkään ilostuakseen? Kuinka myönteisyyttä käytetään?  Niitä kirjoja on tietysti paljon, muttei vielä minun kirjoittamaani....

tee pääsi loppumaan ja ajattelin nyt ruveta lataamaan akkuja huomista varten. Joten hyvää yötävain!

P.s. pulma olenko pessimisti joka on oppinut olemaan optimisti, niin olenko silloin realisti? Ja miten tämä määritellään? Omassa ympäristössä vai missä kulkee raja-aidat  olla jotain? Vai onko kyse että osaa nähdä pessimismin kautta ja läpi kauniimman maailman? Tekeekö tuo maailman synkkyys maailmasta kauniimman kun siitä osaa iloita?

Öitä jälleen!

Teetä 6. Lokakuuta

Aamun starttaa käyntiin Karibian aurinko kun tuo ihka oikea aurinko hiipii tuolta taivaanrannan takaa vasta ylöspäin.

Suvi teräsniskan uusin levy (Sinä olet kaunis) sieltä poimintana kappale: Etten ihan turhaan elänyt, joka löytyy spotifystä!

Vielä sen verran että miun unisieppariin vaihtu alahärpäkkeet kun nuo höyhenet pääs jo haurastumaan auringon vaikutuksesta sen verran että ne halusi tulla alas. Joten pistin hieman kovempaa tilalle.

Teetä 5. Lokakuuta

Iltaa kohti spurtattiin kenialaisen kanssa! Tänään oli lasagne päivä ja sain kortin pitkästä aikaa! Kiitos lähettäjälle! Ilta katosikin varsin nopeasti talent videoiden parissa. Tape face viihdytti

Teetä 4.lokakuuta

Tänään iltaa piristää lady green, tämän pääkivusta kärsivän lämmikkeeksi.
Onneksi en viherrä! Mutten kyllä viserräkkään kuin nuo taivaita halkovat upeat muuttolintu aurat! Illan aijoin viettää käpertyneenä lämmittelemään niskojani huovan alla, kynä saattaa livahtaa käteen ja Alias sarja pyöriä tuossa taustaviihteenä. Ihanaa ja mukavaa iltaa kaikille!

Teetä 3.Lokakuuta

Tähän päivään noustaan mustanteen voimin: Karhu yli laidan!
Niin tuo itsensä sängystä ylös kampeaminenkin voisi vaikeina aamuina tapahtua. Kun pääsee laidan yli niin sitten on jo paljon helpompaa.
Katsotaan kuinka päivä menee ja aamun biisinä: Lintu-Anna Eriksson

Jokin usvainen vierii järvenpinnalla onko sieltä tulossa kummituslaiva?

Teetä 2. Lokakuuta

Tähän aamuun startattiin rich earl greyllä, jonka kyytipoikina oli 2 kuningatar vohvelia ja omena. Suomennettuna rikkaan jaarlin harmaa. Tykkäsin sanasta jaarli enemmän kuin kreivi ja onhan tuossa kaksi kuningatartakin.

Ulkona paistaa jälleen ihana aurinko ja radio kertoo aamun musiikiksi Abban -mamma mian


Päivä vierähti kyläillessä ja käyttäessä harmaita aivosoluja kun katsottiin Hercule Poirot ja mainittakoon koira Bobkin tässä, joka toimi hiljaisena todistajana kyseisessä ohjelmassa.