keskiviikko 31. elokuuta 2016
Sata haaste/ 7/30
tiistai 30. elokuuta 2016
maanantai 29. elokuuta 2016
Sata haaste 5/30
Tänään vuorossa 100 ompelulankaa!
Niistä yhdistyi viisi ja kun viisi ei ole jaollinen kahdella niin laitoin nuo oheammista langoista olevat yhteen ja tein kaksi
Ja lopulta jäljellä yksi sadanlangan lanka ja voin sanoa että on paljon kovempi kuin suorat langat!
25 eriväriä
Tuli kymmenen pikkuruista kierrettä
sunnuntai 28. elokuuta 2016
Sata haaste 4/30
 |
| Tältä näyttää sata omenaa pöydällä |
Sata haaste 3/30
perjantai 26. elokuuta 2016
torstai 25. elokuuta 2016
Sata haaste 1/30
Sata haaste kerää sata tiettyä asiaa ainakin yhden kuvan verran päivässä, lisäkuvat jotain tulevat ekstrana ja tietysti saa laskea että olenko huijannut vai laskenut oikein!
Sata riisiä sai mitan pohjan suht täyteen
Sata seesaminsiementä
Olisiko jälleen haasteen aika? 30 päivää mitä?
Mitä olisi kiva haasteellisesti kokeilla? Tahtoisin hyökätä toisten vaatekaappeja penkomaan ja löytää sieltä jonkin vaatekokonaisuuden joka sitten kuvataan voisi olla kerran viikkoon haaste. Toisaalta on niin paljon erilaisia vaatetyylejä niin voisi muuntautua eri ryhmien tyyliin. Kampauksetkin voisi olla mukava erilainen kokeilu tai 30 erilaista meikkiä. Toisaalta olisi kivaa tehdä jokin kodinhoitoon liittyvä haaste. Helpottaako jokin asia elämää vai huonontaa? Minimalismi haaste: Poista 100 tavaraa. Toisaalta olisi kivaa haastatella ihmisiä ja tehdä sen pohjalta blogia, keitä he olisi sitä en vielä tiedä tai edes mikä aihe.
Ottaisinko valokuvia, piirtäisinkö, kirjoittaisinko? Mikä on se jokin. Lasten uutiset olisi hauskaa tehdä. Toisaalta vanhuksiakin olisi kiva jututtaa. Tuttuja vai random ihmisiä?
Vai tekisikö sekalaisen sakin sekatavarana?
30 erilaista minua olisi kanssa hauska. Hauska voisi olla myös että pitäisi kerätä jotain satakappaletta ja ottaa kuva siitä! Onko ne sata irtokarkkia, rannankiviä, kedonkukkia, mitä kaikkea kerää sata. Tämän voisin hyvikseni kokeilla viikonloppuna ja kerätä asioita 100kpl:tta ja ottaa kuvia mitä löytyi sata tai miltä näyttää esim. Sata riisiä. Sata haasteet kun on suosittuja ainakin youtuben puolella. Ehkä se on sata haaste jota kokeilen eli luvassa 30 päivän ajan sata asiaa kasoina, läjinä, riveinä, ryppäinä, jotenkin sommiteltuna tai sommittelemattomana.
Ottaisinko valokuvia, piirtäisinkö, kirjoittaisinko? Mikä on se jokin. Lasten uutiset olisi hauskaa tehdä. Toisaalta vanhuksiakin olisi kiva jututtaa. Tuttuja vai random ihmisiä?
Vai tekisikö sekalaisen sakin sekatavarana?
30 erilaista minua olisi kanssa hauska. Hauska voisi olla myös että pitäisi kerätä jotain satakappaletta ja ottaa kuva siitä! Onko ne sata irtokarkkia, rannankiviä, kedonkukkia, mitä kaikkea kerää sata. Tämän voisin hyvikseni kokeilla viikonloppuna ja kerätä asioita 100kpl:tta ja ottaa kuvia mitä löytyi sata tai miltä näyttää esim. Sata riisiä. Sata haasteet kun on suosittuja ainakin youtuben puolella. Ehkä se on sata haaste jota kokeilen eli luvassa 30 päivän ajan sata asiaa kasoina, läjinä, riveinä, ryppäinä, jotenkin sommiteltuna tai sommittelemattomana.
sunnuntai 21. elokuuta 2016
Millaista maailmaa sinä rakastat?
Kuin ensi askeleet pitkästä aikaa, pimeään yöhön, kosteaan ilmaan keuhkot taipuvat kuiskaamaan hiljaa. Varpaat tuntevat asvaltin, iho ilman kylmän kostean, askel toisen perään punoutuu ja katse kulkee kuultavaa veden pintaa. Kuu luo hopeista loistoaan ja kaupungin valot kiiltelevät taivaanrannassa tuolla kaukana. Tuuli aatoja rantaan kuljettaa ja kuinka kivet pysäyttävätkään matkan hopean ja lyö ne takaisin alas palaamaan.
Tähdet tiukuina kuiskivat yllä pään, monta kertaa paikoilleni jään? Vain tuijottamaan kuun siltaa, joka kulkee rantaan. Pilvet kulkevat hitaasti kadoten syliin pimeyden ja minä pimeyteen kadoten vaiko valossa kylpien?
Kaiken sen pimeyden keskellä valossa josta nautin niin. Kulkee askeleet, hitaasti ja juoksien, pysähtyen katselemaan puiden muotoja, runkoja ylös asti nähden lehden jokaisen kimmeltävänkö kultaisen? Hiljaisen mustan ja pimeän varjon takaansa valo vain välkehtii, hiljaa piirtyvät nuo mustat rungot, puu puulta, lehdet kuiskivat tuulen sävelmää, niin että kuulen sen.
Vielä lämmintä seassa kylmän häivähdys, onko se minua, kun rakastan pimeitä iltoja joiden suojaan saan piiloutua ja olla vain minä. Ilman kasvojen työtä, ilman ketään, vain kadota pimeään. Unohtua olemaan osa yötä osa valoisaa yötä, himmeää valoa. Olenko siis himmeä valo? Valo hopeinen, heijastus kuultava.
Katselen yön värejä, ne pukeutuneet tummaan siniseen hopeaan, mustaan kuultavaan, moneen sävyyn siniseen. Merkkivalot vain välkkyvät vihreää veden päällä, sekä kaupunki kullanhohtoinen, sekoitettuna punaiseen olevaan....
Matka jatkuu, kaarteet nää, hiekkatiet pimeät askeleet asvalttia mittaa ja olen jälleen voimissani, enkä jaksa välittää mistään. Askel, askel, seuraava jälkeen toisen ja kulku jatkuu vaivaton. Ehkä nukkumaan mun matkani on?
Tähdet tiukuina kuiskivat yllä pään, monta kertaa paikoilleni jään? Vain tuijottamaan kuun siltaa, joka kulkee rantaan. Pilvet kulkevat hitaasti kadoten syliin pimeyden ja minä pimeyteen kadoten vaiko valossa kylpien?
Kaiken sen pimeyden keskellä valossa josta nautin niin. Kulkee askeleet, hitaasti ja juoksien, pysähtyen katselemaan puiden muotoja, runkoja ylös asti nähden lehden jokaisen kimmeltävänkö kultaisen? Hiljaisen mustan ja pimeän varjon takaansa valo vain välkehtii, hiljaa piirtyvät nuo mustat rungot, puu puulta, lehdet kuiskivat tuulen sävelmää, niin että kuulen sen.
Vielä lämmintä seassa kylmän häivähdys, onko se minua, kun rakastan pimeitä iltoja joiden suojaan saan piiloutua ja olla vain minä. Ilman kasvojen työtä, ilman ketään, vain kadota pimeään. Unohtua olemaan osa yötä osa valoisaa yötä, himmeää valoa. Olenko siis himmeä valo? Valo hopeinen, heijastus kuultava.
Katselen yön värejä, ne pukeutuneet tummaan siniseen hopeaan, mustaan kuultavaan, moneen sävyyn siniseen. Merkkivalot vain välkkyvät vihreää veden päällä, sekä kaupunki kullanhohtoinen, sekoitettuna punaiseen olevaan....
Matka jatkuu, kaarteet nää, hiekkatiet pimeät askeleet asvalttia mittaa ja olen jälleen voimissani, enkä jaksa välittää mistään. Askel, askel, seuraava jälkeen toisen ja kulku jatkuu vaivaton. Ehkä nukkumaan mun matkani on?
lauantai 20. elokuuta 2016
Valitse yksi ja lähde sille tielle
Monen tienristeyksessä on valittava minne lähtee, muuten on vain paikallaan eikä tapahdu mitään. Vai tapahtuuko?
Tehdäkö majatalo vilkkaan tien varteen jonne muut pysähtyvät tai ainkin osa kulkijoista. Tälläisen paikan tuoma suoja ja turva ja ruoka muine antimineen houkuttavat matkalaisen jäämään yöksi.
Monta kulkijaa kohtaa talossa ja kertovat matkoistaan ja elämästään. Talon pitäjä taas osaa kertoa matkalaisista, millaisia he ovat olleet käytökseltään, kuinka talon vieraan varaisuus on huomioitu vai onko sitä hulttiomaisesti kaltoin kohdeltu: Lautaset rikottu ja tuolit hajoitettu jne.
Jokainen teko tai tekemättä jättäminen on osa käytöstä, joka on matkoilla opittu. Ja talon omistaja toivoo seuraavalla kerralla tunnistavansa nuo tuhoaja tyypit, antaen heille talon vähiten kalustetun huoneen, ymmärtää milloin lopettaa heille anniskelu, ymmärtää kuinka puhua noille olennoille, jotka eivät ymmärrä omaa käytöstään. Kun nämä eivät vieläkään ymmärrä on sanottava että huoneet ovat jo täynnä, sillä kukaan ei tahdo asiakkaita jotka särkevät koko ajan jotain. Se on tappiollista ja aikaa ja vaivaa vievää. Kyllä tietysti voi laskuttaa enemmän rikkojilta, ettei hirmuisia tappioita pääse syntymään, silti se on ajasta pois kun pitää siivota toisten jälkiä eikä ne ole mitkään helpoimmat. Seinässä reikiä ja lattia säleinä, tuo huone on pois käytössä ajallisesti pitkään verrattuna vaikka kaadettuun maitolasilliseen.
Ja näin tälläisen ajatelman jatkoksi kysynkin
Kysynpä kuinka laskutetaan toisen aiheuttamasta tunne vammasta? Talonpitäjä maksaa. Kuinka monta huonetta on mielessä ihmisille? Kuinka monta niistä pitää olla rikki että mieli tulee tappiolliseksi? Tietysti jos ei ole edes ns. Hyviä asiakkaita niin mielessä käydään taistelua siitä ehtiikö korjata huoneet vai ajautuuko lippuluukulle ja on enää hyljätty talo. Jossa sattuu kummittelemaan omistaja. Yrittääkö korjata vai tuhoaako kokonaan ja rakentaa uuden? Pienemmän vain itselleen.
Millaisia ovat siis toisten aiheuttamat tuhot sinussa? Kenelle sanot ettet tahdo tavata? Kenelle on mieleesi sijattu huone? Kenen sanat maksavat vaivan nähdä vaivaa? Kuinka tälläistä mitataan? Tunteellako ja tuntemisella?
Mitä siis tunnen seurassa jossa olen? Viiltääkö sanat vai sitovatko ne sielun haavat? Millainen tunne tulee kun katselen tuota henkilöä? Olenko katsonut häntä hyvänä päivänä, huonona päivänä kaikissa tunteidensa sävyissä?
Keneen sitoudun ja kenelle annan aikani? Kenen seurassa vietän aikaani? Ja nähdäkseni heidät, heidän on nähtävä minut. Edelleen kysyen kuka olen?
Mitkä vastaukset lukitsen määrittelemään itseäni? Siitähän tässä on kyse mikä on sieluni kanssa yhdessä. Kaikki jota todella rakastan.
Mistä tietää rakastavansa jotain? Minkä aina valitsee tai useimmiten. Onko rakastettu siis eniten ja useiten valittu? Niin kuin tavat joita teemme automaattisesti? Mikä miellyttää eniten kaikista kokeiluista? Ja tämän pohjalta voi määritellä mistä pitää itse ja mikä miellyttää?
Olenko liian analyyttinen? Kun pyrin purkamaan älyllisesti jokaisen teon taustat? Eli onko rakastunut ihminen vain päättänyt jostain syystä vain valita aina juuri kyseisen henkilön? Ajatukset? Vai tunteet vai molemmat käsikädessä? Mikä siis ohjaa ajattelijan ajatukset ja tunteet kohti kyseistä henkilöä? Onko kyse siitä kenet näämme? Ketä ajattelemme tietoisesti? Keneen liitämme tunteita ja sanoja. Ja mitä enemmän sanoja ja tunteita, sitä enemmän ajatuksia ja sitä enemmän ajattelemme henkilöä. Kyse on siitä millä latauksella tunteet on tallennettu? Miten tuo tunne lataus sanoissa vaikuttaa itseen?
Millä siis lataamme itsemme tallennus hetkellä? Minkä valitsemme? Ajatustemme tunne tähdeksi? Minkä tunteen valitsemme? Kun kohtaamme aamulla vesisateen? Auringon paisteen? Lumimyrskyn? Millaisella aseenteella eli valitulla tunteella suuntaamme ulos. Onko säätila maailmankarmein järkytys, joka tuntuu aina pahalta? Onko se utelias ja iloinen, vilkaisee sään ja laittaa vaatteet sen mukaan. Ihanaa hyppii ilosta vesilätäköissä! Tanssii jäisten vesilätäköiden yli ja kätkeytyykin auringolla varjon alle.... minkä tunteen millekkin asialle luomme? Riippuu mitä olet valinnut asenteeksi!
Tallennettavaksi tunteeksi!
Tehdäkö majatalo vilkkaan tien varteen jonne muut pysähtyvät tai ainkin osa kulkijoista. Tälläisen paikan tuoma suoja ja turva ja ruoka muine antimineen houkuttavat matkalaisen jäämään yöksi.
Monta kulkijaa kohtaa talossa ja kertovat matkoistaan ja elämästään. Talon pitäjä taas osaa kertoa matkalaisista, millaisia he ovat olleet käytökseltään, kuinka talon vieraan varaisuus on huomioitu vai onko sitä hulttiomaisesti kaltoin kohdeltu: Lautaset rikottu ja tuolit hajoitettu jne.
Jokainen teko tai tekemättä jättäminen on osa käytöstä, joka on matkoilla opittu. Ja talon omistaja toivoo seuraavalla kerralla tunnistavansa nuo tuhoaja tyypit, antaen heille talon vähiten kalustetun huoneen, ymmärtää milloin lopettaa heille anniskelu, ymmärtää kuinka puhua noille olennoille, jotka eivät ymmärrä omaa käytöstään. Kun nämä eivät vieläkään ymmärrä on sanottava että huoneet ovat jo täynnä, sillä kukaan ei tahdo asiakkaita jotka särkevät koko ajan jotain. Se on tappiollista ja aikaa ja vaivaa vievää. Kyllä tietysti voi laskuttaa enemmän rikkojilta, ettei hirmuisia tappioita pääse syntymään, silti se on ajasta pois kun pitää siivota toisten jälkiä eikä ne ole mitkään helpoimmat. Seinässä reikiä ja lattia säleinä, tuo huone on pois käytössä ajallisesti pitkään verrattuna vaikka kaadettuun maitolasilliseen.
Ja näin tälläisen ajatelman jatkoksi kysynkin
Kysynpä kuinka laskutetaan toisen aiheuttamasta tunne vammasta? Talonpitäjä maksaa. Kuinka monta huonetta on mielessä ihmisille? Kuinka monta niistä pitää olla rikki että mieli tulee tappiolliseksi? Tietysti jos ei ole edes ns. Hyviä asiakkaita niin mielessä käydään taistelua siitä ehtiikö korjata huoneet vai ajautuuko lippuluukulle ja on enää hyljätty talo. Jossa sattuu kummittelemaan omistaja. Yrittääkö korjata vai tuhoaako kokonaan ja rakentaa uuden? Pienemmän vain itselleen.
Millaisia ovat siis toisten aiheuttamat tuhot sinussa? Kenelle sanot ettet tahdo tavata? Kenelle on mieleesi sijattu huone? Kenen sanat maksavat vaivan nähdä vaivaa? Kuinka tälläistä mitataan? Tunteellako ja tuntemisella?
Mitä siis tunnen seurassa jossa olen? Viiltääkö sanat vai sitovatko ne sielun haavat? Millainen tunne tulee kun katselen tuota henkilöä? Olenko katsonut häntä hyvänä päivänä, huonona päivänä kaikissa tunteidensa sävyissä?
Keneen sitoudun ja kenelle annan aikani? Kenen seurassa vietän aikaani? Ja nähdäkseni heidät, heidän on nähtävä minut. Edelleen kysyen kuka olen?
Mitkä vastaukset lukitsen määrittelemään itseäni? Siitähän tässä on kyse mikä on sieluni kanssa yhdessä. Kaikki jota todella rakastan.
Mistä tietää rakastavansa jotain? Minkä aina valitsee tai useimmiten. Onko rakastettu siis eniten ja useiten valittu? Niin kuin tavat joita teemme automaattisesti? Mikä miellyttää eniten kaikista kokeiluista? Ja tämän pohjalta voi määritellä mistä pitää itse ja mikä miellyttää?
Olenko liian analyyttinen? Kun pyrin purkamaan älyllisesti jokaisen teon taustat? Eli onko rakastunut ihminen vain päättänyt jostain syystä vain valita aina juuri kyseisen henkilön? Ajatukset? Vai tunteet vai molemmat käsikädessä? Mikä siis ohjaa ajattelijan ajatukset ja tunteet kohti kyseistä henkilöä? Onko kyse siitä kenet näämme? Ketä ajattelemme tietoisesti? Keneen liitämme tunteita ja sanoja. Ja mitä enemmän sanoja ja tunteita, sitä enemmän ajatuksia ja sitä enemmän ajattelemme henkilöä. Kyse on siitä millä latauksella tunteet on tallennettu? Miten tuo tunne lataus sanoissa vaikuttaa itseen?
Millä siis lataamme itsemme tallennus hetkellä? Minkä valitsemme? Ajatustemme tunne tähdeksi? Minkä tunteen valitsemme? Kun kohtaamme aamulla vesisateen? Auringon paisteen? Lumimyrskyn? Millaisella aseenteella eli valitulla tunteella suuntaamme ulos. Onko säätila maailmankarmein järkytys, joka tuntuu aina pahalta? Onko se utelias ja iloinen, vilkaisee sään ja laittaa vaatteet sen mukaan. Ihanaa hyppii ilosta vesilätäköissä! Tanssii jäisten vesilätäköiden yli ja kätkeytyykin auringolla varjon alle.... minkä tunteen millekkin asialle luomme? Riippuu mitä olet valinnut asenteeksi!
Tallennettavaksi tunteeksi!
tiistai 16. elokuuta 2016
Emme tiedä mitä emme tiedä
Oppimiseen kuuluu ymmärtää ettei tiedä, jotta voisi tietää. Emme edes tiedä mitä emme tiedä. Ja teemme asiat sen pohjalta mitä tiedämme tai tiedämme toisten tietävän? Siksikö koemme että tietäisimme? Siksikö tunnemme ja puhumme, teemme ja tutkimme, jotta ymmärtäisimme, mitä?
Mitä maailmasta tulee ymmärtää? Sen suuruus, pienuus, osasten suhde toisiinsa? Solumme keskustelevat toistensa kanssa ja luovat uusia yhteyksiä aivoihin. Kun yhdistämme uuden kuvan ja tunnun ja värin yhteen. Vaaleanpunainen pörröinen villakoira. Entäkun ihmiset keskustelevat toistensa kanssa, saamme yhtälailla tietoa, joten kenelle tulee se ajatus muistiin asioista joita keskustelin toisen ihmisen kanssa. Minulle jäi kuva tuosta villakoirasta ja suurempi kysymys on miten tämä yhteys tämän henkilön kanssa syntyi. Oliko se jonkun vieläkin suuremman olennon ajatus yhdistää jotain ja minä olin vain keskusteleva viestin viejä.
Mikä on kohtaamisen tarkoitus? Vaihtaa tietoa? Välillähän kadutaan sitä että on saatu tietää jotain. Sillä tuo tieto saa tuntemaan koko elämän eri tavalla, niin suuresti ettemme pysty käsittelemään siinä hetkessä. Niitä hetkiä jolloin huomaamme entisen uskomuksemme murtuvan ja jätämme sen taa kuin vanhat kuoret. Emmekä enää tiedä mihin uskoa. Ollakko kuin perhonen, joka putkahtaa ulos kuorestaan ja lentelee uusin siivin.
Mihin suuntaamme tässä uudessa tiedottomuudessa? Vai tiedon suossa, jota on niin paljon ja ihmiset nostavat sitä vanhaa uudestaan ja uudestaan, kasaten sitä näkemättä edes mitä se on? Kumpaa se on, näkeekö niin paljon eikä näe vai niin vähän ettei vieläkään ymmärrä?
Mille ajatus perustuu? Kumpi on julmenpaa tiputtaa toinen pois sokeasta uskomuksestaan vai antaa hänen elää niin? Onko kyse siitä onko hän onnellinen, toisaalta mistä tietää kuinka onnellinen hän olisi, kun tietäisi?
Onko siis annettava toisten itse päätyä omiin tulkintoihinsa ja pysyttävä itse omissaan, sillä mistä itse tietää mitkä omista uskomuksista ovat oikeita? Miksi siis tyrkyttää niitä toisille. Ehkä silloin kun toinen itse kysyy?
Mitä ajattelulla voi siis tehdä? Sillä voi luoda fantasia maailma, pelkojen maailman, romantiikan maailman, vihanmaailman.... mitä erilaisempia maailmoja ja niiden sekoituksia. Kirjailijat tuovat ne ulos sanoina ja pystyvät kuvailemaan tuntemuksensa sanoin noista maailmoista. Muusikko tuo ne säveliinsä, taiteilija taiteeseen. Entä sitten kun ei enää erotakkaan pelkkää joskus ajateltua ajatusta todellisuudesta. Kuinka todellisuus sekoittuu kuvitelmaan? Mistä tiedän tuollaisen ihmisen elämän olevan huonompaa kuin omani? Tiedostanko oman todellisuuteni ja erotanko kuvitelman ja toden? Vai limittyvätkö ne toisiinsa? Vaikuttaako siihen kuinka paljon aikaa vietämme kummassakin maailmassa? Kirjoissa seikkaillaan yleensä maailmassa, jossa on mitä hienompia ihmeellisyyksiä. Velhoja, noitia, kauniita, rumia, hyviä, pahoja ja niin edespäin.
Onko kyseessä kokijan tapa käsitellä asiaa oman tiedostamattoman tietonsa kautta ja tehdä se näkyväksi kuinka hän kokisi asian omalla kohdallaan.
Kuinka tunne maailma ohjaa ajatusta tulemaan tekona ulos vai ohjautuuko se toisinpäin. Luoko ajatus tunnetta ja se sitten tekoa ja kumpi on tehokkaanpaa?
Eli kun ensivaikutelmani on jostain henkilöstä ollut hyvä niin miten helposti ymmärrän hänen olevan jotain muuta kuin hyvä? Tai kun uskon jonkun olevan pahis niin miten ajattelun on muututtava että hänestä tulee hyvis? Tämä tulee toisinaan hyvin elokuvissa ja tv-sarjoissa esiin sillä että joku pettää luottamuksen ja onkin hyvä kysymys mikä saa luottamaan tuohon kyseiseen henkilöön? Vai onko kyse juuri siitä että uskoo kaikista ihmisistä hyvää? Tai huonoa? Optimisti pessimisti onko realisti se joka uskoo ihmisistä olevan kumpaankin? Ja katsoo ajan kanssa mihin tämä päättyy?
Entäkun on tilanne jossa on tehtävä valinta heti? Mitkä sanat painavat eniten? Mitkä teot kertovat eniten? Entä kun et ole tavannut heitä aijemmin. Mistä ensivaikutelma syntyy? Siitäkö millainen tunne toisesta tulee vai mikä on se tarkkaileva järki joka ymmärtää? Onko se tietoista vai tiedostamatonta?
Vai siitä mitä hän heijastaa sinuun?
Emme tiedä mitä toiset ihmiset ajattelevat vai ajattelevatko he ollenkaan? Ehkä voimme oppia siis oppia vain siitä kuinka he reagoivat asioihin? Mitä voimme päätellä reagoimisesta? Sen että he osaavat toimia, välittäävät, että he eivät osaa vai että he eivät välitä? Mihin reagoida pallo pomppaa kohti ja otamme sen kiinni, tiputamme omenan kulhosta yritämme ottaa sen kiinni. Entä kun keittiö veitsi tippuu? Yritämmekö ottaa sen kiinni alitajuisesti vai väistämmekö? Entä kuuma ruoka? Kranaatti? Vaaraa väistetään ja turvallinen pyritään ottamaan kiinni. Entä ajatusvirheet?
Joten mikä tekee asiasta turvallisen ja mikä vaarallisen?
Kun kaikki vieras on vaarallista, niin kuinka tietoisuus voisi laajeta ja itse oppia? Miten siis kohdata tuntematonta olisi parempi kysymys!
Ennakkoluulottomasti, toisaalta mitkä ovat vaaranmerkit, joista toista vastaantulijaa voisi kuvata vaaralliseksi? Ketä vastaan vaaralliset käyttäytyvät vaarallisesti? Kun he kokevat vaaraa? Joten kuinka itse olet mahdollisimman vaaraton eli turvallinen, että toiset kokevat olevansa turvassa kanssasi ja voivat luottaa siihen että et haavoita heitä. Kun tälläisen luottamuksen pettää niin voiko vaaralliseksi koettu henkilö kokea koskaan oloaan turvalliseksi toisten seurassa? Ei pitäisi antaa ensimmäisen kokemuksen määritellä kaikkia ihmisiä.
Mistä sinä tiedät että pysyt turvassa tämän vaaralliseksi kuvatun henkilön kanssa? Millaista vaaraa hän sinulle edustaa ja miten se vaikuttaa sinuun?
Kuinka sinä koet tälläisen vaaran tunteen? Miten koet tälläisen teon kohteeksi joutumisen? Millaisena koet uhrina olemisen? Kuinka hän siis petti sinun luottamuksesi? Vai petitkö omalla ajatuksellasi itsesi? Mitä oletit alussa toisesta? Miten loit olettamuksesi? Tietämyksesi? Mille perustalle rakensit kuvaa tuosta henkilöstä?
Kuinka elämäsi on omien ajatustesi varassa ja kun en itse ajattele, niin jollakulla on ajatuksia olemiseni ja tekemiseni määrittelyyn.
Kuinka siis määrittelen oman olemassa oloni? Mitä teen ja millainen olen ja miten se näkyy ajatuksissani, teoissani ja tunteissani?
En tiedä! Minä tutkin, koen ja tunnustelen.... kaikki on ajatuksesta kiinni
Mitä maailmasta tulee ymmärtää? Sen suuruus, pienuus, osasten suhde toisiinsa? Solumme keskustelevat toistensa kanssa ja luovat uusia yhteyksiä aivoihin. Kun yhdistämme uuden kuvan ja tunnun ja värin yhteen. Vaaleanpunainen pörröinen villakoira. Entäkun ihmiset keskustelevat toistensa kanssa, saamme yhtälailla tietoa, joten kenelle tulee se ajatus muistiin asioista joita keskustelin toisen ihmisen kanssa. Minulle jäi kuva tuosta villakoirasta ja suurempi kysymys on miten tämä yhteys tämän henkilön kanssa syntyi. Oliko se jonkun vieläkin suuremman olennon ajatus yhdistää jotain ja minä olin vain keskusteleva viestin viejä.
Mikä on kohtaamisen tarkoitus? Vaihtaa tietoa? Välillähän kadutaan sitä että on saatu tietää jotain. Sillä tuo tieto saa tuntemaan koko elämän eri tavalla, niin suuresti ettemme pysty käsittelemään siinä hetkessä. Niitä hetkiä jolloin huomaamme entisen uskomuksemme murtuvan ja jätämme sen taa kuin vanhat kuoret. Emmekä enää tiedä mihin uskoa. Ollakko kuin perhonen, joka putkahtaa ulos kuorestaan ja lentelee uusin siivin.
Mihin suuntaamme tässä uudessa tiedottomuudessa? Vai tiedon suossa, jota on niin paljon ja ihmiset nostavat sitä vanhaa uudestaan ja uudestaan, kasaten sitä näkemättä edes mitä se on? Kumpaa se on, näkeekö niin paljon eikä näe vai niin vähän ettei vieläkään ymmärrä?
Mille ajatus perustuu? Kumpi on julmenpaa tiputtaa toinen pois sokeasta uskomuksestaan vai antaa hänen elää niin? Onko kyse siitä onko hän onnellinen, toisaalta mistä tietää kuinka onnellinen hän olisi, kun tietäisi?
Onko siis annettava toisten itse päätyä omiin tulkintoihinsa ja pysyttävä itse omissaan, sillä mistä itse tietää mitkä omista uskomuksista ovat oikeita? Miksi siis tyrkyttää niitä toisille. Ehkä silloin kun toinen itse kysyy?
Mitä ajattelulla voi siis tehdä? Sillä voi luoda fantasia maailma, pelkojen maailman, romantiikan maailman, vihanmaailman.... mitä erilaisempia maailmoja ja niiden sekoituksia. Kirjailijat tuovat ne ulos sanoina ja pystyvät kuvailemaan tuntemuksensa sanoin noista maailmoista. Muusikko tuo ne säveliinsä, taiteilija taiteeseen. Entä sitten kun ei enää erotakkaan pelkkää joskus ajateltua ajatusta todellisuudesta. Kuinka todellisuus sekoittuu kuvitelmaan? Mistä tiedän tuollaisen ihmisen elämän olevan huonompaa kuin omani? Tiedostanko oman todellisuuteni ja erotanko kuvitelman ja toden? Vai limittyvätkö ne toisiinsa? Vaikuttaako siihen kuinka paljon aikaa vietämme kummassakin maailmassa? Kirjoissa seikkaillaan yleensä maailmassa, jossa on mitä hienompia ihmeellisyyksiä. Velhoja, noitia, kauniita, rumia, hyviä, pahoja ja niin edespäin.
Onko kyseessä kokijan tapa käsitellä asiaa oman tiedostamattoman tietonsa kautta ja tehdä se näkyväksi kuinka hän kokisi asian omalla kohdallaan.
Kuinka tunne maailma ohjaa ajatusta tulemaan tekona ulos vai ohjautuuko se toisinpäin. Luoko ajatus tunnetta ja se sitten tekoa ja kumpi on tehokkaanpaa?
Eli kun ensivaikutelmani on jostain henkilöstä ollut hyvä niin miten helposti ymmärrän hänen olevan jotain muuta kuin hyvä? Tai kun uskon jonkun olevan pahis niin miten ajattelun on muututtava että hänestä tulee hyvis? Tämä tulee toisinaan hyvin elokuvissa ja tv-sarjoissa esiin sillä että joku pettää luottamuksen ja onkin hyvä kysymys mikä saa luottamaan tuohon kyseiseen henkilöön? Vai onko kyse juuri siitä että uskoo kaikista ihmisistä hyvää? Tai huonoa? Optimisti pessimisti onko realisti se joka uskoo ihmisistä olevan kumpaankin? Ja katsoo ajan kanssa mihin tämä päättyy?
Entäkun on tilanne jossa on tehtävä valinta heti? Mitkä sanat painavat eniten? Mitkä teot kertovat eniten? Entä kun et ole tavannut heitä aijemmin. Mistä ensivaikutelma syntyy? Siitäkö millainen tunne toisesta tulee vai mikä on se tarkkaileva järki joka ymmärtää? Onko se tietoista vai tiedostamatonta?
Vai siitä mitä hän heijastaa sinuun?
Emme tiedä mitä toiset ihmiset ajattelevat vai ajattelevatko he ollenkaan? Ehkä voimme oppia siis oppia vain siitä kuinka he reagoivat asioihin? Mitä voimme päätellä reagoimisesta? Sen että he osaavat toimia, välittäävät, että he eivät osaa vai että he eivät välitä? Mihin reagoida pallo pomppaa kohti ja otamme sen kiinni, tiputamme omenan kulhosta yritämme ottaa sen kiinni. Entä kun keittiö veitsi tippuu? Yritämmekö ottaa sen kiinni alitajuisesti vai väistämmekö? Entä kuuma ruoka? Kranaatti? Vaaraa väistetään ja turvallinen pyritään ottamaan kiinni. Entä ajatusvirheet?
Joten mikä tekee asiasta turvallisen ja mikä vaarallisen?
Tuttu on turvallista vai onko? Vieras on vaarallista vai onko?
Kun kaikki vieras on vaarallista, niin kuinka tietoisuus voisi laajeta ja itse oppia? Miten siis kohdata tuntematonta olisi parempi kysymys!
Ennakkoluulottomasti, toisaalta mitkä ovat vaaranmerkit, joista toista vastaantulijaa voisi kuvata vaaralliseksi? Ketä vastaan vaaralliset käyttäytyvät vaarallisesti? Kun he kokevat vaaraa? Joten kuinka itse olet mahdollisimman vaaraton eli turvallinen, että toiset kokevat olevansa turvassa kanssasi ja voivat luottaa siihen että et haavoita heitä. Kun tälläisen luottamuksen pettää niin voiko vaaralliseksi koettu henkilö kokea koskaan oloaan turvalliseksi toisten seurassa? Ei pitäisi antaa ensimmäisen kokemuksen määritellä kaikkia ihmisiä.
Mistä sinä tiedät että pysyt turvassa tämän vaaralliseksi kuvatun henkilön kanssa? Millaista vaaraa hän sinulle edustaa ja miten se vaikuttaa sinuun?
Kuinka sinä koet tälläisen vaaran tunteen? Miten koet tälläisen teon kohteeksi joutumisen? Millaisena koet uhrina olemisen? Kuinka hän siis petti sinun luottamuksesi? Vai petitkö omalla ajatuksellasi itsesi? Mitä oletit alussa toisesta? Miten loit olettamuksesi? Tietämyksesi? Mille perustalle rakensit kuvaa tuosta henkilöstä?
Kuinka elämäsi on omien ajatustesi varassa ja kun en itse ajattele, niin jollakulla on ajatuksia olemiseni ja tekemiseni määrittelyyn.
Kuinka siis määrittelen oman olemassa oloni? Mitä teen ja millainen olen ja miten se näkyy ajatuksissani, teoissani ja tunteissani?
En tiedä! Minä tutkin, koen ja tunnustelen.... kaikki on ajatuksesta kiinni
torstai 11. elokuuta 2016
Mitä kaunista sanoin toiselle 30/30 elokuvat käy aina
Elokuvien ystävälle on aina helppoa keksiä tekemistä käytiin eilen katsomassa lemmikkien salainen elämä ja se oli oikein mukavaa katsottavaa, suosittelen.
Leffa jossa näki että eläin on omistajansa näköinen ja kuinka erilaisia ystävyksiä voi olla.
Ja tästä pohdintaan päästen kumpi näyttää ensin toiselta, lemmikki omistajaltaan vai omistaja lemmikiltään? Johtuuko se siitä että valitsemis tilanteessa valitaan eniten itseä muistuttava yksilö? Käykö sama asia parin valinnassa tai ystävien hankinnassa?
Annan esimerkin. Sanon olevani iloinen ja rauhallinen, eli määrittelen olevani jotain! Ja kysymys kuuluu etsinkö siis noilla samoilla piirre määritelmillä itselleni seuraa, jotta päätyisin samanlaiseen seuraan kuin itse olen. Eli määrittelenkö itse seurani, joka sitten määrittelee minut?
Millainen olen ja millaista seurani on? Ja seuran muuttuessa minäkin muutun vai olenko muuttaja joka muuttaa muut samanlaisiksi kuin itse on? Joten mistä elämääsi tulee ns. Uusia tuulia ja päästätkö ne läpi itseesi? Kuinka ystäväsi kehittyvät ja mihin he kehittävät sinua? Onko teillä sama suunta vai erkanetteko te? 6 ihmistä joiden kanssa vietät eniten aikaa muuttavat sinut kaltaisekseen! Joten kun sinulla on vähemmän ystäviä niin nuo muuttavat sinua enemmän, se kuinka he puhuvat sinulle, kuinka sinä puhut heille ja mitä teettekään yhdessä? Joten millaista tunneilmastoa, elämän maailmaa sinä itse luot omalla olemuksellasi ja mitä ystäväsi peilaavat sinulle takaisin?
Kuinka keskustelu jonka kävin jo monta vuotta sitten vaikuttaa minuun edelleen? Päätöksiini joita teen. Joten onkin hyvä kysyä onko tällä ajatuksella hyvä vai huono kehitys? Mitä nuo päätökset tuon keskustelun pohjalta ovat tuoneet? Jatkaako toimimista tällä tavalla? Mikä merkitys hänen sanoillaan oli? Mikä merkitys tuolla ihmisellä oli/on elämässäsi silloin? Tällä hetkellä? Mihin suuntaan häntä katson ja miksi? Ja kuinka tähän johtopäätökseen on tultu?
Uskommeko heitä joiden uskomme tietävän enemmän kuin itse tiedämme? Millaisena näet nuo henkilöt? Ja millaisen vaikuttajan roolin annamme heille? Mihin juuri tuo kyseinen valitsemasi henkilö voi sinua viedä, opastaa? Mihin itse opastat? Opastatko kuinka itseäsi on helpointa opastaa? Mitä annan vasta lahjaksi? Millaiseen rooliin olen hänet itse itselleneni ajanut? Onko tuo todellinen rooli vai omien ajatusteni harhakuvitelma? Mitä hän edustaa minulle?
Onko päätöksilläni pohjaa, kun ne tulevat tuon ajatus jatkumon pohjalta?
Mitä minun on hylättävä ja minnepäin jatkettava? Mikä on oma ajatukseni?
Kuinka pitkään se on ollut oma ajatukseni? Mikä tekee siitä edelleen pätevän? Jatkettavan? Käytettävän?
Olenko itsemäärittämä itseni vai ristiriitainen toisten määrittämä itseni? Vai taistelenko näiden kahden välillä? Kuinka määrittelen itseni? Senkö pohjalta joka olen ollut esim. 5 vuotta sitten? 10 vuotta sitten? 20 vuotta sitten? Senkö joka olen nyt? Vai sen millainen tahdon olla?
Miten määrittelen tai kuvaisin toimintaani tuon määritelmän pohjalta?
Olenko esim. Iloinen ja hymyilen ja tartutan hymyä muihin. Millainen on matka parhaimpaan tai pahimpaan versioon tästä määritelmästä se kumman tunnet, kumpaa fiilistelet on se suunta jonne olet menossa!
Mitä siitä kun ymmärränkin että olen kävellyt päin puuta jo monen vuoden ajan? Mitä siitä, pääsen uuteen suuntaan pitkään jumissa oltuani. Löydän uuden tien kulkea eteenpäin, kuinka määrittelenkään itseni?
Mihin sinä olet menossa? Kuinka määrittelet itsesi? Ole tarkka sen suhteen miten toimit!
Leffa jossa näki että eläin on omistajansa näköinen ja kuinka erilaisia ystävyksiä voi olla.
Ja tästä pohdintaan päästen kumpi näyttää ensin toiselta, lemmikki omistajaltaan vai omistaja lemmikiltään? Johtuuko se siitä että valitsemis tilanteessa valitaan eniten itseä muistuttava yksilö? Käykö sama asia parin valinnassa tai ystävien hankinnassa?
Annan esimerkin. Sanon olevani iloinen ja rauhallinen, eli määrittelen olevani jotain! Ja kysymys kuuluu etsinkö siis noilla samoilla piirre määritelmillä itselleni seuraa, jotta päätyisin samanlaiseen seuraan kuin itse olen. Eli määrittelenkö itse seurani, joka sitten määrittelee minut?
Millainen olen ja millaista seurani on? Ja seuran muuttuessa minäkin muutun vai olenko muuttaja joka muuttaa muut samanlaisiksi kuin itse on? Joten mistä elämääsi tulee ns. Uusia tuulia ja päästätkö ne läpi itseesi? Kuinka ystäväsi kehittyvät ja mihin he kehittävät sinua? Onko teillä sama suunta vai erkanetteko te? 6 ihmistä joiden kanssa vietät eniten aikaa muuttavat sinut kaltaisekseen! Joten kun sinulla on vähemmän ystäviä niin nuo muuttavat sinua enemmän, se kuinka he puhuvat sinulle, kuinka sinä puhut heille ja mitä teettekään yhdessä? Joten millaista tunneilmastoa, elämän maailmaa sinä itse luot omalla olemuksellasi ja mitä ystäväsi peilaavat sinulle takaisin?
Kuinka keskustelu jonka kävin jo monta vuotta sitten vaikuttaa minuun edelleen? Päätöksiini joita teen. Joten onkin hyvä kysyä onko tällä ajatuksella hyvä vai huono kehitys? Mitä nuo päätökset tuon keskustelun pohjalta ovat tuoneet? Jatkaako toimimista tällä tavalla? Mikä merkitys hänen sanoillaan oli? Mikä merkitys tuolla ihmisellä oli/on elämässäsi silloin? Tällä hetkellä? Mihin suuntaan häntä katson ja miksi? Ja kuinka tähän johtopäätökseen on tultu?
Uskommeko heitä joiden uskomme tietävän enemmän kuin itse tiedämme? Millaisena näet nuo henkilöt? Ja millaisen vaikuttajan roolin annamme heille? Mihin juuri tuo kyseinen valitsemasi henkilö voi sinua viedä, opastaa? Mihin itse opastat? Opastatko kuinka itseäsi on helpointa opastaa? Mitä annan vasta lahjaksi? Millaiseen rooliin olen hänet itse itselleneni ajanut? Onko tuo todellinen rooli vai omien ajatusteni harhakuvitelma? Mitä hän edustaa minulle?
Onko päätöksilläni pohjaa, kun ne tulevat tuon ajatus jatkumon pohjalta?
Mitä minun on hylättävä ja minnepäin jatkettava? Mikä on oma ajatukseni?
Kuinka pitkään se on ollut oma ajatukseni? Mikä tekee siitä edelleen pätevän? Jatkettavan? Käytettävän?
Olenko itsemäärittämä itseni vai ristiriitainen toisten määrittämä itseni? Vai taistelenko näiden kahden välillä? Kuinka määrittelen itseni? Senkö pohjalta joka olen ollut esim. 5 vuotta sitten? 10 vuotta sitten? 20 vuotta sitten? Senkö joka olen nyt? Vai sen millainen tahdon olla?
Miten määrittelen tai kuvaisin toimintaani tuon määritelmän pohjalta?
Olenko esim. Iloinen ja hymyilen ja tartutan hymyä muihin. Millainen on matka parhaimpaan tai pahimpaan versioon tästä määritelmästä se kumman tunnet, kumpaa fiilistelet on se suunta jonne olet menossa!
Mitä siitä kun ymmärränkin että olen kävellyt päin puuta jo monen vuoden ajan? Mitä siitä, pääsen uuteen suuntaan pitkään jumissa oltuani. Löydän uuden tien kulkea eteenpäin, kuinka määrittelenkään itseni?
Mihin sinä olet menossa? Kuinka määrittelet itsesi? Ole tarkka sen suhteen miten toimit!
Mitä kaunista sanoin toiselle 29/30 Kuunnellaan
Millaisesta musiikista sinä pidät? Tämä on sinällään hankala kysymys sillä kuuntelen aika monenlaista musiikkia. Siskonikaan eivät osaa määritellä tyyliä mitä kuuntelen, joten yritän vastata itse. Sillä koko musiikin kuunteluni riippuu ihan tunne tilasta millaiselle musiikille onkaan tarvetta. Radio toimii hyvin taustahälynä ja sieltä bongaa uusia kappaleita, siltikään en ole radion kuuntelija niin että pitäisin siitä, vaan se onkin yksi tapani kuulla musiikkia jota en itse valitsisi.
Tein kysymys listan musiikkiin aijemmassa kirjoituksessani joten siitä innostuneena ajattelin yrittää itsekkin vastata niihin
Top 10 Kappaleet tällä hetkellä ovat
Josh Grobanin Dust and ashes on ollut nyt aika monta päivää soitossa ja mietin miten hienoa olisi päästä katsomaan tätä livenä!
Muistan että joko itse ostin tai siskoni osti ja minä omin Grobanin levyn kuunteluun itselleni. Turha kai sanoa, että tykkään hänen äänestään ja tästä kappaleen tunnepitoisesta teatraalisuudesta.
Voisin siis todeta että joko musiikin tai äänen on herätettävä jotain tunteita jotta kuuntelen. Toteaisin että kappaleen pitää herättää jotta se vetoaa, siinä on oltava sen verran menoa etten flekuna nukahda uudelleen. Joten tälläinen lista tällä kertaa
Tein kysymys listan musiikkiin aijemmassa kirjoituksessani joten siitä innostuneena ajattelin yrittää itsekkin vastata niihin
Top 10 Kappaleet tällä hetkellä ovat
Muistan että joko itse ostin tai siskoni osti ja minä omin Grobanin levyn kuunteluun itselleni. Turha kai sanoa, että tykkään hänen äänestään ja tästä kappaleen tunnepitoisesta teatraalisuudesta.
Tämä biisi on vetänyt rallia varmaan jo kuukauden päivät ellei pidempääkin, tykkään musiikista ja kuinka se rytmittyy sanoihin ja siitä kuinka biisissä on kohta download kung fu, kun nään vaan mielessäni matrixista kohdan jossa Neolle ladataan tietoja mieleen. Koko Egomaniac levy on ollut kuuntelussa. Myös aijemmalla levyllä Lunatic: Kappale- Come with me now on joka ensimmäisenä jäi pinnalle kuplimaan tykkään haitarista ja kitarasta. Törmäsin kyseiseen bändiin spotifyssa ennenkuin menin katselemaan videoita tai lyriikoita.
Kolmantena on hieman pidempään ollut tuttavuus Indila levyllään Mini world
Sieltä poimin kappaleen Love story
Sillä ranskaa on mielestäni mukavaa kuunnella vaikkei ymmärtäisikään, olen kyllä perehtynyt sanoihin ja enemmän olen fiilis pohjalla kuuntelemassa hänen kappaleitaan. Ja suosittelen koko albumin kuuntelua herkkää ja voimakasta laulua.
Ja nyt kun pääsin ranskan kieleen on tämän viikon poimintoina palattu Edith Piaffiin
Hänen äänessään on ihanaa kuunnella r kirjaimen erillaisia sointeja
Viides on Chopstick brothersin Little Apple. Jokin tässäkin sanojen ja musiikin yhdistelmässä vetosi ennenkun menin tutkimaan mitäs tässäkin taas lauletaan.
Minuun siis vetoaa ensin musiikki ja sanojen sointi ennenkuin sanat ja niiden merkitys
Kuudes kipale on Edwyn Collinsin -A Girl like you , samaan ryhmään menee myös Jace Everett- Bad things. Kitara ja ääni muuta en tarvitse sanoa
Seitsemäs on Mis- Teeq -Scandalous tutustuin kappaleeseen yhden fanivideon muodossa, jota en tähän halunnut jakaa ja tämä soi taustalla ihastuin ääneen, jossa on syvyyttä ja tässä on hienosti bongattavissa rytmejä. Suosittelen koko levyn kuuntelua sillä ääni ja musiikki vaikkei kaikkia lyriikoita allekirjoittaisikaan...
Yhdeksäs Michael Bublen Feeling good jossa on hieman James Bondimainen tyyli ja sitäkin parempi ääni! Ja sokerina pohjalla on Katie Meluan Wonderful life
Tykkään Katien äänen vokaalien pidennyksistä ja kuinka ääni pysyy selkeänä ja tunne rikkaana
Kolmantena on hieman pidempään ollut tuttavuus Indila levyllään Mini world
Sieltä poimin kappaleen Love story
Ja nyt kun pääsin ranskan kieleen on tämän viikon poimintoina palattu Edith Piaffiin
Hänen äänessään on ihanaa kuunnella r kirjaimen erillaisia sointeja
Minuun siis vetoaa ensin musiikki ja sanojen sointi ennenkuin sanat ja niiden merkitys

Eugene McGuinnes on selkeällä äänellään mukana ja tykkään siitä!
Tykkään Katien äänen vokaalien pidennyksistä ja kuinka ääni pysyy selkeänä ja tunne rikkaana
Voisin siis todeta että joko musiikin tai äänen on herätettävä jotain tunteita jotta kuuntelen. Toteaisin että kappaleen pitää herättää jotta se vetoaa, siinä on oltava sen verran menoa etten flekuna nukahda uudelleen. Joten tälläinen lista tällä kertaa
keskiviikko 10. elokuuta 2016
Mitä kaunista sanoin toiselle 28/30 kohtaa pelkosi!
On helppoa sanoa kohtaa pelkosi! Kun et kohtaa niitä ne lamaannuttavat sinut ja supistavat elämääsi ja rupeat välttelemään niitä asioita ja näin ollen maailmasi kutistuu! Sillä et anna sen levitä, koska et halua oppia uutta! Kuinka siis kohdata jotain pelottavaa? Mikä on kauhuskenaariosi? Entä parhain onnistumisesi? Voitko tuntea nuo molemmat? Voitko tuntea kuinka onnistut ja ilosi pursuaa ulos, fiilistele sitä tunnetta! Tuuleta! Kokeile!
Mitä asiassa pelätään? Tietoista kaivelua miten pelko vaikuttaa jokapäiväiseen elämään? Joidenkin asioiden suorittamiseen? Minne pelon siivet yltävät ja millä tavalla tämä esiintyy arkipäivän elämässä?
Mitä oireita tuo pelko aiheuttaa?
Tänään sain olla apuna kohtaamassa pelkotilaa tukijan roolissa ja minusta se oli oikein mielenkiintoista! Sillä koin voivani kannustaa tuloksiin joista voi olla ylpeä! Ja oli hienoa seurata kuinka edistyminen oli jo muutaman kerran tehdyn altistamisen jälkeen huomattavaa!
Itselläni ei ole samalla tavalla mainittavaa pelkotilaa, ainakaan tietääkseni, joten jäin miettimään pelkkää välttelykäyttäytymistä. Koska en niinkään koe pelkääväni, niinpä mietinkin mitä minä välttelen ja miten se ilmenee elämässäni?
Välttelen ihmisiä, joskin tämä on toisaalta tietoista sillä tarvitsen omaa-aikaa, toisaalta tarvitsenko niin paljon aikaa itselleni omiin harrasteisiini? Mikä on minulle vaikeaa kun kohtaan ihmisiä? Rakastan kysymyksiä vaan en tykkää vastata niihin, etenkään silloin kun en osaa vastata mitään järkevää tai sen tylsän en minä tiedä, en ole ajatellut asiaa! Toisaalta juuri nuo tilanteet pistävät aivot laukkaamaan ja etsimään vastausta, puolustuksekseni on sanottava että minulla on hitaat aivot ja osaan vastata tuollaiseen ajattelemattomaan kysymykseen vasta kun olen pyöritellyt sitä päivän/ viikon aivopoimuillani etsimässä minulle sopivaa vastausta. Siispä toisinaan olen aivan ihanan tietämätön asioista ja on hämmentävää kun kysellään? Joten älkää pommittako kysymyksillä, sillä minusta tuntuu jo että pommitan itse itseäni kysymyksillä tarpeeksi. Tai antakaa ne suoraa samaan aiheeseen liittyen!
Monesti koen olevani loistava jälkiviisas! Ja siinä hetkessä en vain keksi mitään sanottavaa tai että suuni mölyää vain sammakoita joka asiasta. Siispä tyydyn olemaan hiljaa vaikken toisaalta tahtoisikaan olla hiljaa... siinä on yksi sisäinen ristiriitani ja siksi en etene puhumisessani, kun itse kiellän toisinaan itseäni puhumasta, liekkö tämä hyvä vai huono uutinen! Koen toisinaan että loukkaisin toisia sanoillani siispä jätän ne sanomatta, kysymys kierränkö silloin vastuuta siitä minkä nään asian laidan olevan, kuuluuko minun sanoa suuni puhtaaksi vai pitää mölyt mahassa. Puranko niitä mihinkään ettei ne patoudu ja purkaudu isona ulos? Yritänkö miellyttää muita vai enkö arvosta omaa näkemystäni niin paljoa että toisin sen julki? ... toisinaan tietysti voi ollakkin niin että mieleni kulkee nolla tilassa eikä siellä ole yhtään mitään, aivotoiminta zero!
Pitääkö ajatus tuoda julki sillon kun se pyörii miellessä pitkään, eikä tahdo poistua millään? Vältänkö silloin kohtaamista todellisuudessa vai testaanko ajatuksen toimivuutta? Annanko sen kehittyä silloin ajatusrungoksi, johon kerään lisätietoa vai onko se vain itseään toistava levy, jonka sisältö pysyy samana? välttelenkö suoraa tietolähdettä? Välttelenkö paljastamasta itsestäni asioita, jotka kokisin vahingoittavan itseäni?
Minusta on hauskaa jutella täysin vieraiden ihmisten kanssa, he eivät tiedä minusta mitään? Enkä minä heistä? Mitä sitten välttelen? Syvemmän yhteyden luomista? Välttelenkö tunteiden herättämistä? Ja ilman tunteita asiasta eikä puheista tule henkilökohtaisia, joten olenko sitten pinnallinen? Ja näin ollen on aivan sama mitä noille ihmissuhteille käy pysyvätkö ne vai kuolevatko ne? Joten kysynkin pitääkö aina itsessä herätä tunne, jotta tekee ihmissuhteen eteen jotain? Välttelenkö ihmisiä etten tuntisi tunteita? Vai onko minulla niin paljon tunteita käsiteltävänä että tarvitsen aikaa? Välttelenkö siis ihmisiä, etten ottaisi kerralla tunne ähkyä ja ahdistuisi siitä? Olenko aijemmin ahdistunut? En tietääkseni. Huomaan toisaalta väsyväni helposti sillä pidän siitä että annan huomioni toisille, ollessani toisten kanssa ja lataan akkujani yksin ollessa. Välttelenkö ihmisiä siksi että koen ettei vajaalla toiminnalla toimiva itse kelpaakkaan toisten seuraan vai onko akkuni jo niin lopussa että tarvitsen oikeasti jonkinlaisen pakokeinon itseeni, olkoon se musiikki, kirjoittaminen tai ihan tv/elokuvat ja käden vapaa piirtäminen. Vaikken itse tv:tä omistakkaan, koska koen uppoutuvani tv:n syövereihin päästämättä irti. Vai olisiko syy liian suuri samaistuminen ja että uppoutuu liiaksi toisen olemukseen, että hävittää itsensä ja siksi vältteleekin kohtaamisia, jotta voi olla oma itsensä? Koska ei tuo itseään tarpeeksi selvänä esille että muut voivat samaistua tähän itseen, jonka itse näkee yksin ollessaan? Valehtelenko siis kuka olen vai ymmärränkö toisia niin kovasti että unohdan itseni? Ja siksi minun on vaikeaa olla ihmisten kanssa, koska minun on opittava edelleen olemaan omaitseni toisten seurassa!
Välttelenkö siis itseäni vai toisia, kun olen seurassa?
Mitä asiassa pelätään? Tietoista kaivelua miten pelko vaikuttaa jokapäiväiseen elämään? Joidenkin asioiden suorittamiseen? Minne pelon siivet yltävät ja millä tavalla tämä esiintyy arkipäivän elämässä?
Mitä oireita tuo pelko aiheuttaa?
Tänään sain olla apuna kohtaamassa pelkotilaa tukijan roolissa ja minusta se oli oikein mielenkiintoista! Sillä koin voivani kannustaa tuloksiin joista voi olla ylpeä! Ja oli hienoa seurata kuinka edistyminen oli jo muutaman kerran tehdyn altistamisen jälkeen huomattavaa!
Itselläni ei ole samalla tavalla mainittavaa pelkotilaa, ainakaan tietääkseni, joten jäin miettimään pelkkää välttelykäyttäytymistä. Koska en niinkään koe pelkääväni, niinpä mietinkin mitä minä välttelen ja miten se ilmenee elämässäni?
Välttelen ihmisiä, joskin tämä on toisaalta tietoista sillä tarvitsen omaa-aikaa, toisaalta tarvitsenko niin paljon aikaa itselleni omiin harrasteisiini? Mikä on minulle vaikeaa kun kohtaan ihmisiä? Rakastan kysymyksiä vaan en tykkää vastata niihin, etenkään silloin kun en osaa vastata mitään järkevää tai sen tylsän en minä tiedä, en ole ajatellut asiaa! Toisaalta juuri nuo tilanteet pistävät aivot laukkaamaan ja etsimään vastausta, puolustuksekseni on sanottava että minulla on hitaat aivot ja osaan vastata tuollaiseen ajattelemattomaan kysymykseen vasta kun olen pyöritellyt sitä päivän/ viikon aivopoimuillani etsimässä minulle sopivaa vastausta. Siispä toisinaan olen aivan ihanan tietämätön asioista ja on hämmentävää kun kysellään? Joten älkää pommittako kysymyksillä, sillä minusta tuntuu jo että pommitan itse itseäni kysymyksillä tarpeeksi. Tai antakaa ne suoraa samaan aiheeseen liittyen!
Monesti koen olevani loistava jälkiviisas! Ja siinä hetkessä en vain keksi mitään sanottavaa tai että suuni mölyää vain sammakoita joka asiasta. Siispä tyydyn olemaan hiljaa vaikken toisaalta tahtoisikaan olla hiljaa... siinä on yksi sisäinen ristiriitani ja siksi en etene puhumisessani, kun itse kiellän toisinaan itseäni puhumasta, liekkö tämä hyvä vai huono uutinen! Koen toisinaan että loukkaisin toisia sanoillani siispä jätän ne sanomatta, kysymys kierränkö silloin vastuuta siitä minkä nään asian laidan olevan, kuuluuko minun sanoa suuni puhtaaksi vai pitää mölyt mahassa. Puranko niitä mihinkään ettei ne patoudu ja purkaudu isona ulos? Yritänkö miellyttää muita vai enkö arvosta omaa näkemystäni niin paljoa että toisin sen julki? ... toisinaan tietysti voi ollakkin niin että mieleni kulkee nolla tilassa eikä siellä ole yhtään mitään, aivotoiminta zero!
Pitääkö ajatus tuoda julki sillon kun se pyörii miellessä pitkään, eikä tahdo poistua millään? Vältänkö silloin kohtaamista todellisuudessa vai testaanko ajatuksen toimivuutta? Annanko sen kehittyä silloin ajatusrungoksi, johon kerään lisätietoa vai onko se vain itseään toistava levy, jonka sisältö pysyy samana? välttelenkö suoraa tietolähdettä? Välttelenkö paljastamasta itsestäni asioita, jotka kokisin vahingoittavan itseäni?
Minusta on hauskaa jutella täysin vieraiden ihmisten kanssa, he eivät tiedä minusta mitään? Enkä minä heistä? Mitä sitten välttelen? Syvemmän yhteyden luomista? Välttelenkö tunteiden herättämistä? Ja ilman tunteita asiasta eikä puheista tule henkilökohtaisia, joten olenko sitten pinnallinen? Ja näin ollen on aivan sama mitä noille ihmissuhteille käy pysyvätkö ne vai kuolevatko ne? Joten kysynkin pitääkö aina itsessä herätä tunne, jotta tekee ihmissuhteen eteen jotain? Välttelenkö ihmisiä etten tuntisi tunteita? Vai onko minulla niin paljon tunteita käsiteltävänä että tarvitsen aikaa? Välttelenkö siis ihmisiä, etten ottaisi kerralla tunne ähkyä ja ahdistuisi siitä? Olenko aijemmin ahdistunut? En tietääkseni. Huomaan toisaalta väsyväni helposti sillä pidän siitä että annan huomioni toisille, ollessani toisten kanssa ja lataan akkujani yksin ollessa. Välttelenkö ihmisiä siksi että koen ettei vajaalla toiminnalla toimiva itse kelpaakkaan toisten seuraan vai onko akkuni jo niin lopussa että tarvitsen oikeasti jonkinlaisen pakokeinon itseeni, olkoon se musiikki, kirjoittaminen tai ihan tv/elokuvat ja käden vapaa piirtäminen. Vaikken itse tv:tä omistakkaan, koska koen uppoutuvani tv:n syövereihin päästämättä irti. Vai olisiko syy liian suuri samaistuminen ja että uppoutuu liiaksi toisen olemukseen, että hävittää itsensä ja siksi vältteleekin kohtaamisia, jotta voi olla oma itsensä? Koska ei tuo itseään tarpeeksi selvänä esille että muut voivat samaistua tähän itseen, jonka itse näkee yksin ollessaan? Valehtelenko siis kuka olen vai ymmärränkö toisia niin kovasti että unohdan itseni? Ja siksi minun on vaikeaa olla ihmisten kanssa, koska minun on opittava edelleen olemaan omaitseni toisten seurassa!
Välttelenkö siis itseäni vai toisia, kun olen seurassa?
 |
| Mitä pelkoja sinulla on? Vältteletkö edelleen uusia makuja? |
Mitä kaunista sanoin toiselle 27/30 Silmäiletkö sinäkin?
Etsitäänkö jotain tiettyä juttua vai kunhan katsellaan? Mitä tulee katseellaan silmäiltyä? Tänään päädyin kirppiksiä seuraksi kulkemaan ja siellä tuli sitten silmäiltyä tavara kasoja.
Mietin millaisella ihmisellä tuokin tavara on ennen ollut? Mihin tarkoitukseen hän sen aijemmin osti vai tekikö hän sen itse? Onko tämä pelkkähinta? Tunnearvolla ladattu hinta? Mikä tuossa tavarassa kutittaa silmiäni tai mieltäni että se viehättää. Tänään ei viehättänyt mikään niin paljoa että olisin ottanut sen mukaan. Thaimaalaista miekkaa vilkaisin vain koska tahdoin nähdä teränmuodon, ihan vain mielenkiinnosta. Pohdin myös millainen ihminen laittaa tälläistä tavaraa kiertoon?
Millä on sellainen ulkomuoto että se viehättää niin että sen vie mukanaan? Millainen tunnelataus kohteeseen pitää luoda että se kiinnostaa? Millä on merkitystä? Onko kyseessä muoto joka luo tunteen vai väri joka herättää tunteen? Mikä tunne se on ja mitä se saa tuntemaan? Miten tavara herättää ihmisessä tunteita?
Minkälaista puhetta tavarasi sinulle puhuvat? Kuinka ne ilmentävät sinua?
Ovatko suosimasi tavarat iloisia? Kuinka kuvailisit tavaroitasi? Mitä sävyjä löydät ja mitä nuo sävyt sinulle tarkoittavat? Millaista tarvetta nuo tavarat ilmentävät? Millainen muotokieli sinua puhuttelee? Onko tunnulla vai näöllä enemmän merkitystä? Mitä muodon pitää kertoa katselijalle? Mitä muotoa siis suosit? Miten se näkyy?
Kuinka tavarat kiehtovatkaan?
Millaiseen tarpeeseen haetaan tavaroita? Kuvallisia vai kuvattomia? Kun on kuva niin mitä tuo kuva sinulle edustaa? Yksivärinen vai läpinäkyvä? Miten se sinua tuo esiin?
Kuinka tavaroilla peilaammekaan itseämme? Kenen ajatukset otammekaan omiksemme? Mistä tulee osa itseä, osa omaa elämää? Miten tämä vaikuttaa siihen kuinka näkee maailman? Mitä pidämme kauniina, mikä miellyttää? Kuinka tämä arvostelu, miellyttävään ja ei miellyttävään vaikuttaa elämiseen? Onko milloinkaan tyytyväinen?
Mutta mikä tekee juuri tästä tuotteesta kauniin minulle? Mikä tässä puhuttelee kauneusälyäni? Selkeys, yksinkertaisuus vai monimmutkaisuus ja kerrokset?
Pinnan loistava himmeä valo vai peilinlailla hohtava kiilto?
Entä kun tarkastelet ihmisiä? Mikä sinun huomiosi vie? Oliko se nauravat kasvot vai itkevät kasvot? Hymyilevät kasvot? Vihaiset kasvot?
Olivatko ne kasvot ollenkaan? Tarttuiko katseesi hiuksiin jotka hulmusivat tuulessa? Käsiin jotka kulkivat soittimen pintaa? ...
Vai tarttuiko silmäsi toisten tekemiin virheisiin vai toisten onnistumisiin? Omiin virheisiin/onnistumisiin? Omaan ulkomuotoon vai toisten ulkomuotoon? Mihin katseesi sinua johtaa, minne silmäilysi vie huomiosi? Mitä tuolla voimistat? Mikä on saanut huomiosi ja kuinka huomiosi kohdetta kohtelet? Entä ne jotka jäävät ilman huomiotasi? Ne kenelle et ole läsnä kun he ovat seurassasi.
Miten paljon huomiomme pystyy jakautumaan, että se on soveliasta. Kuinka katse tutkaa tavaroita? Yksikerrallaan etsien jotain sopivaa, sopivaa kun näen sen? Huomio siis annetaan yhdelle kohteelle kerrallaan, jotta sitä on helpompi tutkia. Mitkä asiat siis vievät huomiotasi? Häiritsevät keskittymistäsi!
Nään vain sen mihin silmäni katsovat ja itsepäätän mihin katson. Mihin huomioni kiinitän, mitä siis silmäilen! Mihin huomioosi sinä olet valmis sitoutumaan?
Mietin millaisella ihmisellä tuokin tavara on ennen ollut? Mihin tarkoitukseen hän sen aijemmin osti vai tekikö hän sen itse? Onko tämä pelkkähinta? Tunnearvolla ladattu hinta? Mikä tuossa tavarassa kutittaa silmiäni tai mieltäni että se viehättää. Tänään ei viehättänyt mikään niin paljoa että olisin ottanut sen mukaan. Thaimaalaista miekkaa vilkaisin vain koska tahdoin nähdä teränmuodon, ihan vain mielenkiinnosta. Pohdin myös millainen ihminen laittaa tälläistä tavaraa kiertoon?
Millä on sellainen ulkomuoto että se viehättää niin että sen vie mukanaan? Millainen tunnelataus kohteeseen pitää luoda että se kiinnostaa? Millä on merkitystä? Onko kyseessä muoto joka luo tunteen vai väri joka herättää tunteen? Mikä tunne se on ja mitä se saa tuntemaan? Miten tavara herättää ihmisessä tunteita?
Minkälaista puhetta tavarasi sinulle puhuvat? Kuinka ne ilmentävät sinua?
Ovatko suosimasi tavarat iloisia? Kuinka kuvailisit tavaroitasi? Mitä sävyjä löydät ja mitä nuo sävyt sinulle tarkoittavat? Millaista tarvetta nuo tavarat ilmentävät? Millainen muotokieli sinua puhuttelee? Onko tunnulla vai näöllä enemmän merkitystä? Mitä muodon pitää kertoa katselijalle? Mitä muotoa siis suosit? Miten se näkyy?
Kuinka tavarat kiehtovatkaan?
Millaiseen tarpeeseen haetaan tavaroita? Kuvallisia vai kuvattomia? Kun on kuva niin mitä tuo kuva sinulle edustaa? Yksivärinen vai läpinäkyvä? Miten se sinua tuo esiin?
Kuinka tavaroilla peilaammekaan itseämme? Kenen ajatukset otammekaan omiksemme? Mistä tulee osa itseä, osa omaa elämää? Miten tämä vaikuttaa siihen kuinka näkee maailman? Mitä pidämme kauniina, mikä miellyttää? Kuinka tämä arvostelu, miellyttävään ja ei miellyttävään vaikuttaa elämiseen? Onko milloinkaan tyytyväinen?
Mutta mikä tekee juuri tästä tuotteesta kauniin minulle? Mikä tässä puhuttelee kauneusälyäni? Selkeys, yksinkertaisuus vai monimmutkaisuus ja kerrokset?
Pinnan loistava himmeä valo vai peilinlailla hohtava kiilto?
Entä kun tarkastelet ihmisiä? Mikä sinun huomiosi vie? Oliko se nauravat kasvot vai itkevät kasvot? Hymyilevät kasvot? Vihaiset kasvot?
Olivatko ne kasvot ollenkaan? Tarttuiko katseesi hiuksiin jotka hulmusivat tuulessa? Käsiin jotka kulkivat soittimen pintaa? ...
Vai tarttuiko silmäsi toisten tekemiin virheisiin vai toisten onnistumisiin? Omiin virheisiin/onnistumisiin? Omaan ulkomuotoon vai toisten ulkomuotoon? Mihin katseesi sinua johtaa, minne silmäilysi vie huomiosi? Mitä tuolla voimistat? Mikä on saanut huomiosi ja kuinka huomiosi kohdetta kohtelet? Entä ne jotka jäävät ilman huomiotasi? Ne kenelle et ole läsnä kun he ovat seurassasi.
Miten paljon huomiomme pystyy jakautumaan, että se on soveliasta. Kuinka katse tutkaa tavaroita? Yksikerrallaan etsien jotain sopivaa, sopivaa kun näen sen? Huomio siis annetaan yhdelle kohteelle kerrallaan, jotta sitä on helpompi tutkia. Mitkä asiat siis vievät huomiotasi? Häiritsevät keskittymistäsi!
Nään vain sen mihin silmäni katsovat ja itsepäätän mihin katson. Mihin huomioni kiinitän, mitä siis silmäilen! Mihin huomioosi sinä olet valmis sitoutumaan?
perjantai 5. elokuuta 2016
Mitä kaunista sanoin toiselle 26/30 Teen tämän koska haluan
Montakertaa tulee sanottua ettei toisen tarvitse tehdä jotain itsen puolesta. Kyllä minä pärjään anna sen vain olla, jätä se siihen teen sen sitten myöhemmin.
Kuinka otamme apua vastaan? Toisinaan hyvinkin heikosti ja toisinaan kun sitä kunnolla kaipaisi niin ketään ei ole silloin missään? Tai emme ilkeä sitä pyytää.....
Pyörittelin yhdelle ystävistäni mini lihapullia, koska tahdoin tehdä ne hänelle. Hän teki ensin lihapulla massan ja jatkoi muita ruoka valmisteluja ja minä pääsin pyörittely hommiin. Ja he ketkä minut tuntevat tietävät että tykkään tehdä pieniä asioita, mini pyöryköitä, mini joulutorttuja yms.
Mitä pientä ruokaa voisi kokeilla seuraavaksi?! Sanoi sitten valmiista pyöryköistä että näitähän syö pitkään! Ja aivankuin massaa olisi ollut enemmän kuin mitä yleensä isoista pyöryköistä tulee. Voin vain hymyillä kommentille sillä itse teen minipyöryköitä itselleni aina tai sanoisinko coctail-pyöryköitä koska niistä tulee rapsakampia ja ne ovat helpompia ja mukavampia syödä! Apu otettiin tässä tapauksessa ilolla vastaan, siltikään aina asian laita ei ole niin.
Avun vastaanottaminen: Antaa toiselle luvan ottaa osan vastuusta mitä tehdään.
Siksikö se on vaikeaa hyväksyä että joku tekeekin, jotain mistä on itse aina kantanut vastuun? Vai eikö luota siihen että toinen tekee yhtä hyvää jälkeä kuin itse? Tuleeko niin sanottu reviiri kiista hommista, joita tehdään? Vai se ettei tule oman suunnitelman mukaisia?
Useasti mennään mentaliteetilla pitää pärjätä itse, joten älä tule siihen sotkemaan. Mietin onko tässä kyse ettei kerrota suunnitelmaa toiselle? Ei tahdota toista sotkemaan ajatuksia siitä mitä ollaan tekemässä? Ei ole valmis jakamaan omaa osaamistaan toisen kanssa vai onko kyseessä arvostelun pelko?
Minkälainen autettava sinä olet? Onko sinua helppo auttaa? Johdatko työskentelyä jos saat apukäsiä.
Muistan elävästi että kun pyöriteltiin lapsena pulla pullia, oltaisiin tahdottu tehdä koko pullataikinasta erilaisia variaatioita. Saatiin tehdä ainakin joku kerta yksi pellillinen omia pulla variaatioita ja loput oli tylsää pyöreää voisilmäpullaa vaikka ne on maidon kanssa ihan parhaita! Muistini syövereistä muistan ainakin tehneeni pullapoika tarinan innoittamana pullapojan rusina napeilla. Pienemmän kylläkin ja hevosen, nallekarhun... mietin että tässä äiti on antanut meille siskoksille taiteellisen vapauden olla luovia hallitusti. Ollaan pyöritelty pullat nätisti mitä on pitänyt sillä sitten saatiin toteuttaa itseä lopuksi.
Piirakoita on tullut tehtyä myös kokopyöreä rypytyksellä! Täytekakkuja ollaan saatu koristella ja pienenä saatiin valita mitä tahdottiin kakkuun.
Siispä pitää jakaa vastuu alue ja työ, jonka antaa toisen tehdä puolestaan.
Ja antaa valtuudet myös käyttää omia kykyjä ettei sido käsiä täysin.
Millainen auttaja olet? Kuinka autat toisia? Missä näät autettavaa? Milloin pitää auttaa ja milloin antaa tehdä itse?
Nään auttamisen tavallaan ennakointina, siitä mitä toinen tekee. Kuinka voi tehdä jonkin helpommin? Tai vain olla ekstra käsinä avaamassa ovia, purkkeja, pilkkoa vaikka vihannekset valmiiksi? Minun itseni on vaikeaa olla vain muiden passattavana, sillä mielestäni en kanna kortta yhteiseen kekoon. Kuinka olla siis yksilö joka osaa tehdä yhteistyötä? Mietin maailman rauhaa, kuinka se voisi olla mahdollista? Tälläisiä kevyitä pohdintoja siis!
Kuinka annetaan apua sellaiselle joka ei sitä halua? Ehkä on lopetettava avun tyrkyttäminen ja kyseltäväkin mitä hän voisi opettaa? Jokin taito joka vain hänellä on? Ja antaa hänen sitten auttaakkin sinua.
Kuinka tehdään yhteistyötä sellaisen kanssa joka sitoo kädet koko ajan? Ja pitää tehdä kaikki hänen päätöstensä mukaan? Mikä on sinun ehdotuksesi tee esimerkki ja pistäkää molemmat ajatukset, tekniikat testiin! Kumpi on toimivampi? Mitä mieltä ulkopuoliset arvostelijat olivat? Ja miten he päätyivät tähän ratkaisuun. Ajatus päätöksen takana!
Yhteistyössä on tärkeää ajatella ja nähdä vaivaa sen verran että oppii tuntemaan toisen hyvin, näkee toisen hyvät ja huonot puolet, sen millainen hän pohjimmiltaan on. Toisaalta yhteistyöhön kuuluu myös joustaminen ja toisen päivärytmin ymmärtäminen, milloin toinen on parhaimmillaan? Milloin huonoimmillaan? Missä tilanteessa saan annettua itse parhaani? Entä milloin olen huonoimmillani? Millainen olen silloin?
Ehkä kun on näyttänyt toiselle huonokäytöksisen itsensä voi syvemmällä tasolla nähdä ja yltää parhaimpaan itseensä sillä ei jää kalvamaan se että kun näät minusta vain tämän puolen hyväksytkö minusta seuraavan ja ehkä seuraavan? Kuinka siis tutustutaan nopeasti ja kunnolla? Vai tapahtuuko se vain hitaasti? Pieni pala kerrallaan? Pitääkö tehdä jotain vai jutella, kuinka saadaan yhteisiä kokemuksia? Joista jää molemmille hyvä mieli, onnistumisen tunnetta, tekemisen fiilis. Juttelu pitääkö sen herättää tunnetiloja? Uusia ajatuksia? Mielikuvia? Vai kerätä tietoa, jotta ymmärtää toista vai ymmärtääkö? Pitäisikö kysyä lisä kysymyksiä? Tarkentavia kysymyksiä? Ymmärtääkseen paremmin vai ohjatakseen seuraavaan aiheeseen?.....
Millainen oppiminen on siis parasta? Sanoisin tekevä oppiminen, joten kysynkin kuinka tehdä jotain jota ei ole tehnyt? Kuka opettaa/ohjaa, teenkö esimerkiksi maalaamisen kokeilut itse kuinka minulle itselleni on luontevin tapa pidellä sivellintä, kuinka saada eri näköisiä pintoja siveltimellä aikaan kuinka tehdä linjoja jne. Onko itseopiskeltu teoria helpompaa kokeilun kannalta kuin se että ohjaaja on vieressä sanomassa ei sitä noin tehdä, vaan näin. Kertomatta kuitenkaan kuinka hänen ranteensa, sormensa pitelevät sivellintä, millainen maalin pitää olla, millaisella painolla sivellin pitää painaa maalausta vasten, jotta maalauksen linjasta tulee kaunis, opettajan mielestä. Tietämättömänä minulla ei ole muita esimerkkejä ja olen opettajan armoilla. Entä kun ryhmä ihmisiä harjoittelee tekemään erilaisia tekniikoita ja opettaa sitten yksikerrallaan koko ryhmälle millaisella tekniikalla sai oman teoksensa tehtyä. Silloin koko ryhmän oppimis määrä on kasvanut siihen nähden kun vain yksi opettaisi asiaa. Sitten on vielä se haluaako opettaja opettaa ja millä mentaliteetillä nuo maalaaja oppilaat ovat tulleet tunneille? Ymmärtävätkö he opiskelevansa itseään varten? Suorittavansa vain kursseja vai kunhan vaan pitää olla siellä...
Oppiminen on autettavan vai auttajan rooli? Opettaminen on autettavan vai auttajan rooli? Vastavuoroinen oppiminen ja opettaminen! Yhteistyö kahdenpuolen välillä!
Vanha koulutyöni, jonka maali hieman rahisee irti.
Myönnän kyllä että tämä oli omatoiminen tuotos, jonka ongelman huomasin vasta myöhemmin.
Kuinka otamme apua vastaan? Toisinaan hyvinkin heikosti ja toisinaan kun sitä kunnolla kaipaisi niin ketään ei ole silloin missään? Tai emme ilkeä sitä pyytää.....
Pyörittelin yhdelle ystävistäni mini lihapullia, koska tahdoin tehdä ne hänelle. Hän teki ensin lihapulla massan ja jatkoi muita ruoka valmisteluja ja minä pääsin pyörittely hommiin. Ja he ketkä minut tuntevat tietävät että tykkään tehdä pieniä asioita, mini pyöryköitä, mini joulutorttuja yms.
Mitä pientä ruokaa voisi kokeilla seuraavaksi?! Sanoi sitten valmiista pyöryköistä että näitähän syö pitkään! Ja aivankuin massaa olisi ollut enemmän kuin mitä yleensä isoista pyöryköistä tulee. Voin vain hymyillä kommentille sillä itse teen minipyöryköitä itselleni aina tai sanoisinko coctail-pyöryköitä koska niistä tulee rapsakampia ja ne ovat helpompia ja mukavampia syödä! Apu otettiin tässä tapauksessa ilolla vastaan, siltikään aina asian laita ei ole niin.
Avun vastaanottaminen: Antaa toiselle luvan ottaa osan vastuusta mitä tehdään.
Siksikö se on vaikeaa hyväksyä että joku tekeekin, jotain mistä on itse aina kantanut vastuun? Vai eikö luota siihen että toinen tekee yhtä hyvää jälkeä kuin itse? Tuleeko niin sanottu reviiri kiista hommista, joita tehdään? Vai se ettei tule oman suunnitelman mukaisia?
Useasti mennään mentaliteetilla pitää pärjätä itse, joten älä tule siihen sotkemaan. Mietin onko tässä kyse ettei kerrota suunnitelmaa toiselle? Ei tahdota toista sotkemaan ajatuksia siitä mitä ollaan tekemässä? Ei ole valmis jakamaan omaa osaamistaan toisen kanssa vai onko kyseessä arvostelun pelko?
Minkälainen autettava sinä olet? Onko sinua helppo auttaa? Johdatko työskentelyä jos saat apukäsiä.
Muistan elävästi että kun pyöriteltiin lapsena pulla pullia, oltaisiin tahdottu tehdä koko pullataikinasta erilaisia variaatioita. Saatiin tehdä ainakin joku kerta yksi pellillinen omia pulla variaatioita ja loput oli tylsää pyöreää voisilmäpullaa vaikka ne on maidon kanssa ihan parhaita! Muistini syövereistä muistan ainakin tehneeni pullapoika tarinan innoittamana pullapojan rusina napeilla. Pienemmän kylläkin ja hevosen, nallekarhun... mietin että tässä äiti on antanut meille siskoksille taiteellisen vapauden olla luovia hallitusti. Ollaan pyöritelty pullat nätisti mitä on pitänyt sillä sitten saatiin toteuttaa itseä lopuksi.
Piirakoita on tullut tehtyä myös kokopyöreä rypytyksellä! Täytekakkuja ollaan saatu koristella ja pienenä saatiin valita mitä tahdottiin kakkuun.
Siispä pitää jakaa vastuu alue ja työ, jonka antaa toisen tehdä puolestaan.
Ja antaa valtuudet myös käyttää omia kykyjä ettei sido käsiä täysin.
Millainen auttaja olet? Kuinka autat toisia? Missä näät autettavaa? Milloin pitää auttaa ja milloin antaa tehdä itse?
Nään auttamisen tavallaan ennakointina, siitä mitä toinen tekee. Kuinka voi tehdä jonkin helpommin? Tai vain olla ekstra käsinä avaamassa ovia, purkkeja, pilkkoa vaikka vihannekset valmiiksi? Minun itseni on vaikeaa olla vain muiden passattavana, sillä mielestäni en kanna kortta yhteiseen kekoon. Kuinka olla siis yksilö joka osaa tehdä yhteistyötä? Mietin maailman rauhaa, kuinka se voisi olla mahdollista? Tälläisiä kevyitä pohdintoja siis!
Kuinka annetaan apua sellaiselle joka ei sitä halua? Ehkä on lopetettava avun tyrkyttäminen ja kyseltäväkin mitä hän voisi opettaa? Jokin taito joka vain hänellä on? Ja antaa hänen sitten auttaakkin sinua.
Kuinka tehdään yhteistyötä sellaisen kanssa joka sitoo kädet koko ajan? Ja pitää tehdä kaikki hänen päätöstensä mukaan? Mikä on sinun ehdotuksesi tee esimerkki ja pistäkää molemmat ajatukset, tekniikat testiin! Kumpi on toimivampi? Mitä mieltä ulkopuoliset arvostelijat olivat? Ja miten he päätyivät tähän ratkaisuun. Ajatus päätöksen takana!
Yhteistyössä on tärkeää ajatella ja nähdä vaivaa sen verran että oppii tuntemaan toisen hyvin, näkee toisen hyvät ja huonot puolet, sen millainen hän pohjimmiltaan on. Toisaalta yhteistyöhön kuuluu myös joustaminen ja toisen päivärytmin ymmärtäminen, milloin toinen on parhaimmillaan? Milloin huonoimmillaan? Missä tilanteessa saan annettua itse parhaani? Entä milloin olen huonoimmillani? Millainen olen silloin?
Ehkä kun on näyttänyt toiselle huonokäytöksisen itsensä voi syvemmällä tasolla nähdä ja yltää parhaimpaan itseensä sillä ei jää kalvamaan se että kun näät minusta vain tämän puolen hyväksytkö minusta seuraavan ja ehkä seuraavan? Kuinka siis tutustutaan nopeasti ja kunnolla? Vai tapahtuuko se vain hitaasti? Pieni pala kerrallaan? Pitääkö tehdä jotain vai jutella, kuinka saadaan yhteisiä kokemuksia? Joista jää molemmille hyvä mieli, onnistumisen tunnetta, tekemisen fiilis. Juttelu pitääkö sen herättää tunnetiloja? Uusia ajatuksia? Mielikuvia? Vai kerätä tietoa, jotta ymmärtää toista vai ymmärtääkö? Pitäisikö kysyä lisä kysymyksiä? Tarkentavia kysymyksiä? Ymmärtääkseen paremmin vai ohjatakseen seuraavaan aiheeseen?.....
Millainen oppiminen on siis parasta? Sanoisin tekevä oppiminen, joten kysynkin kuinka tehdä jotain jota ei ole tehnyt? Kuka opettaa/ohjaa, teenkö esimerkiksi maalaamisen kokeilut itse kuinka minulle itselleni on luontevin tapa pidellä sivellintä, kuinka saada eri näköisiä pintoja siveltimellä aikaan kuinka tehdä linjoja jne. Onko itseopiskeltu teoria helpompaa kokeilun kannalta kuin se että ohjaaja on vieressä sanomassa ei sitä noin tehdä, vaan näin. Kertomatta kuitenkaan kuinka hänen ranteensa, sormensa pitelevät sivellintä, millainen maalin pitää olla, millaisella painolla sivellin pitää painaa maalausta vasten, jotta maalauksen linjasta tulee kaunis, opettajan mielestä. Tietämättömänä minulla ei ole muita esimerkkejä ja olen opettajan armoilla. Entä kun ryhmä ihmisiä harjoittelee tekemään erilaisia tekniikoita ja opettaa sitten yksikerrallaan koko ryhmälle millaisella tekniikalla sai oman teoksensa tehtyä. Silloin koko ryhmän oppimis määrä on kasvanut siihen nähden kun vain yksi opettaisi asiaa. Sitten on vielä se haluaako opettaja opettaa ja millä mentaliteetillä nuo maalaaja oppilaat ovat tulleet tunneille? Ymmärtävätkö he opiskelevansa itseään varten? Suorittavansa vain kursseja vai kunhan vaan pitää olla siellä...
Oppiminen on autettavan vai auttajan rooli? Opettaminen on autettavan vai auttajan rooli? Vastavuoroinen oppiminen ja opettaminen! Yhteistyö kahdenpuolen välillä!
Vanha koulutyöni, jonka maali hieman rahisee irti.
Myönnän kyllä että tämä oli omatoiminen tuotos, jonka ongelman huomasin vasta myöhemmin.
torstai 4. elokuuta 2016
Mitä kaunista sanoin toiselle 25/30 Samoin
Peilistä alkaa minun kuvajaiseni maailma.
Kuinka peilaammekaan toistemme sanoja ja tapoja tiettyjä käytösmalleja. Huomasin nimittäin tässä viikolla käyttäneeni sanaa, jota muistan vain yhden henkilön elämässäni käyttäneen minun kuulteni ja huomasin toistavani sanaa...? Miksi mietin mutta tulihan se selitys merkkipäivähän se siinsi horisontissa, jota en muistanut tietoisesti.
Kuinka peilaamme toistemme asentoa, tätä on mielenkiintoista seurata, kuinka jotkin liikkeet jotkut toistavat huoneen toisella puolella, tai kuinka huomaa oman käden kulkeutuvan leuan alle nojaksi. Ja huomaa tekevänsä samaa kuin toinen.
Peilaamme ajatuksia, huomaatko ajattelevasi kuten joku tuntemasi henkilö, kuinka hänen sanansa tarttuvat mieleesi, suuhusi, sanoihisi. Huomaatko katsovasi asioita toisen silmin uusin silmin? Kuinka sinä näät peilikuvasi?
Ymmärrätkö ketä peilaat ja mitä peilaat? Peilaatko jonkun toisen pahaa oloa vai omaa pahaa oloasi toisiin? Ja he takaisin sinuun? Entä hyvää oloa? Ja takaisin sinuun?
Milloin huomaat muuttuvasi? Peilikuvastasi vai seurasta joka peilaa ja pallottelee ajatuksia kanssasi? Pala minua asuu jo sinun mielessäsi, olet lukenut ajatuksiani, ajatuksistani on tullut sinun ajatuksiasi, joita jälleen peilaat seuraavalle. Ja toimiakseen ja levitäkseen kunnolla ilman sekaannusta on ajatuksen oltava todella yksin kertainen. Sillä yleensä näämme vääristyneen kuvajaisen toisessa, ajatus on muuttanut hetkessä muotoaan, seuraava saa jo aivan uuden ajatuksen.
Mikä on siis tarpeeksi yksin kertainen ja ymmärrettävä ajatus, jonka sinulle antaisin, jotta se vaikuttaisi seuraaviinkin samassa muodossaan? Siksi kerron peilaamisesta. Mutta näätkö minusta vain vastakkaisen ajatuksen? Kun katson peiliin näen peilikuvan, saatko sinäkin peilikuvan vai näetkö sinä oikean minän ja minä aina oman peilikuvan? Ja siksi nään sinussa vääristyneen kuvan itsestäni ja siksi en voi toisinaan sietää sinuakaan? Sotiiko siis omaluonteeni itseäni vastaan ilmestyen sinussa luonteen piirteenä, jota en nää itsessäni vai jota en halua nähdä itsessäni, en hyväksy sitä? Ja sekös minua ärsyttää kun nään sen sinussa tai riemastuttaa, naurattaa?.....
Mihin tarvitsemme peiliä? Luodaksemme kuvan? Kokonaisuuden. Nähdäksemme molemmat puolet? Miten siis peilaamme? Ketä tykkäämmekään peilata? Heitä joista pidämme? Joihin haluamme tutustua...
Peilaammeko itsemme kaltaisia sieluja vaiko heitä joiksi tahdomme tulla?
Hyvää matkaa! Kaunista päivää! Hymyilevää aamua ja todella hyvää yötä?
Loistavaa tulevaisuutta! Nähdään ! Kiitos samoin!
Kuinka peilaammekaan toistemme sanoja ja tapoja tiettyjä käytösmalleja. Huomasin nimittäin tässä viikolla käyttäneeni sanaa, jota muistan vain yhden henkilön elämässäni käyttäneen minun kuulteni ja huomasin toistavani sanaa...? Miksi mietin mutta tulihan se selitys merkkipäivähän se siinsi horisontissa, jota en muistanut tietoisesti.
Kuinka peilaamme toistemme asentoa, tätä on mielenkiintoista seurata, kuinka jotkin liikkeet jotkut toistavat huoneen toisella puolella, tai kuinka huomaa oman käden kulkeutuvan leuan alle nojaksi. Ja huomaa tekevänsä samaa kuin toinen.
Peilaamme ajatuksia, huomaatko ajattelevasi kuten joku tuntemasi henkilö, kuinka hänen sanansa tarttuvat mieleesi, suuhusi, sanoihisi. Huomaatko katsovasi asioita toisen silmin uusin silmin? Kuinka sinä näät peilikuvasi?
Ymmärrätkö ketä peilaat ja mitä peilaat? Peilaatko jonkun toisen pahaa oloa vai omaa pahaa oloasi toisiin? Ja he takaisin sinuun? Entä hyvää oloa? Ja takaisin sinuun?
Milloin huomaat muuttuvasi? Peilikuvastasi vai seurasta joka peilaa ja pallottelee ajatuksia kanssasi? Pala minua asuu jo sinun mielessäsi, olet lukenut ajatuksiani, ajatuksistani on tullut sinun ajatuksiasi, joita jälleen peilaat seuraavalle. Ja toimiakseen ja levitäkseen kunnolla ilman sekaannusta on ajatuksen oltava todella yksin kertainen. Sillä yleensä näämme vääristyneen kuvajaisen toisessa, ajatus on muuttanut hetkessä muotoaan, seuraava saa jo aivan uuden ajatuksen.
Mikä on siis tarpeeksi yksin kertainen ja ymmärrettävä ajatus, jonka sinulle antaisin, jotta se vaikuttaisi seuraaviinkin samassa muodossaan? Siksi kerron peilaamisesta. Mutta näätkö minusta vain vastakkaisen ajatuksen? Kun katson peiliin näen peilikuvan, saatko sinäkin peilikuvan vai näetkö sinä oikean minän ja minä aina oman peilikuvan? Ja siksi nään sinussa vääristyneen kuvan itsestäni ja siksi en voi toisinaan sietää sinuakaan? Sotiiko siis omaluonteeni itseäni vastaan ilmestyen sinussa luonteen piirteenä, jota en nää itsessäni vai jota en halua nähdä itsessäni, en hyväksy sitä? Ja sekös minua ärsyttää kun nään sen sinussa tai riemastuttaa, naurattaa?.....
Mihin tarvitsemme peiliä? Luodaksemme kuvan? Kokonaisuuden. Nähdäksemme molemmat puolet? Miten siis peilaamme? Ketä tykkäämmekään peilata? Heitä joista pidämme? Joihin haluamme tutustua...
Peilaammeko itsemme kaltaisia sieluja vaiko heitä joiksi tahdomme tulla?
Hyvää matkaa! Kaunista päivää! Hymyilevää aamua ja todella hyvää yötä?
Loistavaa tulevaisuutta! Nähdään ! Kiitos samoin!
Liebster Award 2
Säännöt:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.
Vastaukset kysymyksiin:
1. Mitä genreä huomaat lukevasi eniten?
Tieto
Itsensä kehitys kirjoja, koska tahdon ymmärtää omaa ajatteluani, toisaalta myös olen lukenut paljon kuolemaan ja väkivaltaankin liittyviä kirjoja sillä minua kiinnostaa mikä saa ihmisen toimimaan niinkuin ihmiset toimivat ja kuolema on aina kiehtonut minua aina, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Kuinka ihmiset käsittävät kuoleman? Kuinka kuollaan vanhalle minälle ja uudistutaan ynnä muuta mielenkiintoista kirjana tahdon suositella tähän nyt taide luokkaan kuuluvaa kirjaa Henry Baconin -Väkivallan lumo -elokuvaväkivallan kauheus ja viihdyttävyys. Jota olen puolessa välissä lukemassa ja se on ollut hyvin silmiä avaava kirja jo sillä että se lajittelee erilaisen väkivallan ja käy ne läpi elokuva esimerkein. Joten taidepuolen kirjat taiteilevana ihmisenä on myös lähellä sydäntä
2. Minkä kirjan haluaisit lukea seuraavaksi?
Odottelen pääseväni lukemaan helvetinviikkoa, jonka olen jo varannut, mutta tässä sängyn reunalla odottelevat jo: Korville piirretyt kuvat, kirjoituksia kuunnelmasta ja äänitaiteesta ja Paulo Coelhon voittaja on yksin.
Coelhon tuotantoa olen lukenut ennenkin ja tämä on vielä lukematta. Pitää ensin saada muutama kirjaa alta pois ennenkuin voin aloittaa nämä
3. Klassikkokirja jota voisit suositella muillekin?
Sanoisin Tuntematon sotilas ja Kalevala edes lasten kirjana ellei jaksa lukea niin pitkää runomittaa, joka suurina annoksina on yllättävän raskasta. Väinö linnan Tuntematon sotilas tempaa mukaansa niin kirjana kuin mustavalko elokuvanakin! Luin kirjan itseasiassa vasta jokin aika sitten, kun pikkusiskoni sanoi että siinä oli jotain mitä ei elokuvassa ollut. Toisaalta kuten Harry Pottereissakin elokuvan katsominen ensin auttoi siihen ettei tarvinnut kuvitella miltä hahmo näyttää kun voi jo kuvitella hahmon sellaisena kun sen oli nähnyt.
Niin kävi myös Sormusten herran kanssa! Näin ekan osan ja luin sitten kaksi tornia ja kuninkaan paluun pikkusiskoille ääneen ainakin osan kuten pottereitakin ja lopulta luin ekan osankin ja ihmettelin Tom Bombadilia vaikka siitä minua oli jo valistettukin aijemmin.
4. Minkä kirjan lukemista kadut?
Markiisi de Saden -Justine eli hyveellisen neidon kovat kokemukset, kirja osastolla sijoittuen kauhuromantiikka, erotiikka osastolle ollen irstailevaa pervoilua. Tästä kirjasta jäi hieman ahdistava fiilis, sillä kun luulisi jo toisen kärsineen tarpeeksi niin seuraava juonen käänne vain on pahempi.
Olisin voinut elää ilman niitä kaikkia hahmon kokemia asioita, sillä fiilis oli välillä että voisin vetää noitakin tyyppejä pataan hahmon puolesta. Yms...
5. Minkä tietokirjan olet lukenut viimeksi?
Tänään lopettelin kirjan
6. Mihin kirjaan haluaisit jatko-osan?
Itseasiassa Pekka Ervastin kirjaan, mitä kuolema on? Tässä pikku maistiaiset
En kylläkään ole lukenut Ervastin muuta tuotantoa joten en voi tietää mitä muissa kirjoissa on käsitelty. Itse ongin kyseisen kirjan erääksi automatka/ilta lukemiseksi matkalle kirjaston varaston hyllylltä. Pari tai kolme vuotta sitten mutta kirja puhutteli ja useammallakin tasolla ja ehkä avasi uusia tapoja nähdä kuolema. Itse hymyilen hautajaisissa sillä minulla on tapana ajatella että kuollut sielu on vielä hautajaisissaan läsnä koskettamassa ja kuuntelemassa vielä itselleen rakkaita ihmisiä. Mutten minä tiedä asiaa, ajattelen vain että hän on kivuttomassa tilassa ja miksi en vielä hymyilisi hänelle kun muistelen häntä... tiedän että on kivuliasta luopua rakkaasta ihmisestä, mutta sitten ajattelen että hän lähtee pitkälle matkalle jonne en voi ainakaan vielä seurata, minulla on oma matkani vielä kuljettavana täällä, ehkä joskus tavataan. Sitten se kiitollisuus siitä mitä olen saanut kokea kyseisen henkilön kanssa... mitä kuolema on?
7. Mikä on mielestäsi pimeneviin syysiltoihin sopivinta luettavaa?
Ensin tietenkin keitetään teetä ja sytytetään kynttilöitä kun on tullut pimeää ja sitten piiloudutaan peiton sisään kirja toisessa ja teekuppi lähellä toistä kättä!
Toisaalta pimeyden lisäännyttyä saa hyvin kauhukirjoille/jännäreille pimeyden jännittää ja toisaalta juuri siksi voisikin olla vaihtelua ja suunnata Philip Pulmanin kirja sarjaan universumien tomu. Olen lukenut itse ensimmäisen kirjan ja tykkäsin siitän paljon ja ylläri pylläri vasta nähtyäni leffan aloin lukemaan kirjaa. Tykkäsin elokuvastakin toinen voisi olla Cornelia Funken mustesydän sarja, jonka ensimmäisen osan olen nähnyt leffana, mutten ole vielä kirjana koskenutkaan.
8. Missä luet mieluiten?
Luen sängyllä ennen kuin nousen ylös, sitten pöydän ääressä tuolilla, lattialla, istuen tai makoillen, rantakalliolla ja toripenkillä, autossa, kävellen kämppää ympäri ja luen ääneen. En koe paikalla olevan niin väliä ja kun pitää valita niin mahallaan sängyllä.
9. Mitä kirjaa olet lukenut uudelleen eniten?
10. Minkä kirjan haluaisit lukea uudelleen? Harry Potterit veikkaan koska luin ne viimeksi teininä päivässä/ parissa
11. Mikä kirja on vaikuttanut sinuun vahvasti?
Tässä kirjassa Kiinan viisauden sydän on kysymys jossa vanha munkki ihmettelee miksi nuorempi munkki on kantanut ajatusta kaksikymmentä peninkulmaa eikä ole vieläkään luopunut siitä?
Se oli jotenkin silmiä avaava tarina luopumisesta, kongfutsen opetus suvaisevuudesta. Kirjassa on hyviä muitakin tarinoita ja opetuksia. Tykkäsin todella paljon ja luin sen kokonaan jälleen yhdellä automatkalla jolta se lähti matkaan. Tämä kirja kuului minulla niihin kirjoihin jonka halusin lukea heti uudestaan ja niitä on aika vähän.
Kysymykseni /haasteeni seuraaville kirjoittajille ja vaihdan hieman aihetta eli menen musiikkiin ja elokuviin lempareihin! Tietysti jos kokee helpommaksi vastata Tiian kirja kysymyksiin niin antaa mennä niilläkin! Ajattelin josko saisin uutta katsottavaa/ kuunneltavaa?
1. Kirjoita 10:stä eri lemppari kappaleesta suositus blogikirjoitus/ mainitse tässä tämän hetken lemppari kappaleet!
2. Mikä elokuva/ -t on vedonnut sinuun suuresti? Kirjoita perustelut!
3. Mistä elokuvasta? Musiikista tulet aina hyvälle tuulelle? Joku tietty kappale?
4. Kauhein elokuva jonka olet nähnyt!
5. Mitä elokuvaa ja/ kappaletta voit katsoa/kuunnella kyllästymättä?
6. Kuka / ketkä ovat lemppari säveltäjät/muusikot?
7. Mikä elokuva on muuttanut ajatusmaailmaasi?
8. Mikä oli lapsuutesi lemppari elokuva?
9. Muistatko mikä elokuva sai sinut ensimmäistä kertaa itkemään?
10. Millaista mielialaa yleensä haet musiikilla? Nimeä kappale ja tunne!
11. Suosittele jotain elokuvaa ja kappaletta jotka on sinun mielestäsi nähtävä ja kuultava!
Haasteen pääsee tekemään Laru, Narseska, Virpi ja heitän Tiialle kysymykset takaisin jos innostaa vastata ihan vaan päivityksen muodossa!
Miialle ajattelin räätälöidä blogiin sopivat kysymykset. Muutkin saa näihinkin vastata jos tahtoo!
1. Mikä on mukavinta neulelankaa neuloa?
2. Mikä on ollut haasteellisin neulos tähän mennessä?
3. Millaisia käsitöitä rakastat?
4. Miten monta erilaista sukan kantapäätä osaat, kun teet niin paljon erilaisia ihania sukkia?
5. Millä vauhdilla saat perussukat tehtyä?
6. Neulotko sukkaparia yhtä aikaa vai peräkkäin?
7. Milloin opit neulomaan?
8. Kuka opetti kantapää kavennuksen?
9. Mikä on pisimpään kestänyt neulos?
10. Kenelle yleensä neulot?
11. Hirvein neuleesi? Jäikö kesken vai puritko?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)