tiistai 16. elokuuta 2016

Emme tiedä mitä emme tiedä

Oppimiseen kuuluu ymmärtää ettei tiedä, jotta voisi tietää. Emme edes tiedä mitä emme tiedä. Ja teemme asiat sen pohjalta mitä tiedämme tai tiedämme toisten tietävän? Siksikö koemme että tietäisimme? Siksikö tunnemme ja puhumme, teemme ja tutkimme, jotta ymmärtäisimme, mitä?

Mitä maailmasta tulee ymmärtää? Sen suuruus, pienuus, osasten suhde toisiinsa? Solumme keskustelevat toistensa kanssa ja luovat uusia yhteyksiä aivoihin. Kun yhdistämme uuden kuvan ja tunnun ja värin yhteen. Vaaleanpunainen pörröinen villakoira. Entäkun ihmiset keskustelevat toistensa kanssa, saamme yhtälailla tietoa, joten kenelle tulee se ajatus muistiin asioista joita keskustelin toisen ihmisen kanssa. Minulle jäi kuva tuosta villakoirasta ja suurempi kysymys on miten tämä yhteys tämän henkilön kanssa syntyi. Oliko se jonkun vieläkin suuremman olennon ajatus yhdistää jotain ja minä olin vain keskusteleva viestin viejä.

Mikä on kohtaamisen tarkoitus? Vaihtaa tietoa? Välillähän kadutaan sitä että on saatu tietää jotain. Sillä tuo tieto saa tuntemaan koko elämän eri tavalla, niin suuresti ettemme pysty käsittelemään siinä hetkessä. Niitä hetkiä jolloin huomaamme entisen uskomuksemme murtuvan ja jätämme sen taa kuin vanhat kuoret. Emmekä enää tiedä mihin uskoa. Ollakko kuin perhonen, joka putkahtaa ulos kuorestaan ja lentelee uusin siivin.

Mihin suuntaamme tässä uudessa tiedottomuudessa?  Vai tiedon suossa, jota on niin paljon ja ihmiset nostavat sitä vanhaa uudestaan ja uudestaan, kasaten sitä näkemättä edes mitä se on? Kumpaa se on, näkeekö niin paljon eikä näe vai niin vähän ettei vieläkään ymmärrä?

Mille ajatus perustuu? Kumpi on julmenpaa tiputtaa toinen pois sokeasta uskomuksestaan vai antaa hänen elää niin? Onko kyse siitä onko hän onnellinen, toisaalta mistä tietää kuinka onnellinen hän olisi, kun tietäisi?

Onko siis annettava toisten itse päätyä omiin tulkintoihinsa ja pysyttävä itse omissaan, sillä mistä itse tietää mitkä omista uskomuksista ovat oikeita? Miksi siis tyrkyttää niitä toisille. Ehkä silloin kun toinen itse kysyy?

Mitä ajattelulla voi siis tehdä? Sillä voi luoda fantasia maailma, pelkojen maailman, romantiikan maailman, vihanmaailman.... mitä erilaisempia maailmoja ja niiden sekoituksia. Kirjailijat tuovat ne ulos sanoina ja pystyvät kuvailemaan tuntemuksensa sanoin noista maailmoista. Muusikko tuo ne säveliinsä, taiteilija taiteeseen.  Entä sitten kun ei enää erotakkaan pelkkää joskus ajateltua ajatusta todellisuudesta. Kuinka todellisuus sekoittuu kuvitelmaan?  Mistä tiedän tuollaisen ihmisen elämän olevan huonompaa kuin omani? Tiedostanko oman todellisuuteni ja erotanko kuvitelman ja toden? Vai limittyvätkö ne toisiinsa?  Vaikuttaako siihen kuinka paljon aikaa vietämme kummassakin maailmassa? Kirjoissa seikkaillaan yleensä maailmassa, jossa on mitä hienompia ihmeellisyyksiä. Velhoja, noitia, kauniita, rumia, hyviä, pahoja ja niin edespäin.

Onko kyseessä kokijan tapa käsitellä asiaa oman tiedostamattoman tietonsa kautta ja tehdä se näkyväksi kuinka hän kokisi asian omalla kohdallaan.
Kuinka tunne maailma ohjaa ajatusta tulemaan tekona ulos vai ohjautuuko se toisinpäin. Luoko ajatus tunnetta ja se sitten tekoa ja kumpi on tehokkaanpaa?
Eli kun ensivaikutelmani on jostain henkilöstä ollut hyvä niin miten helposti ymmärrän hänen olevan jotain muuta kuin hyvä? Tai kun uskon jonkun olevan pahis niin miten ajattelun on muututtava että hänestä tulee hyvis? Tämä tulee toisinaan hyvin elokuvissa ja tv-sarjoissa esiin sillä että joku pettää luottamuksen ja onkin hyvä kysymys mikä saa luottamaan tuohon kyseiseen henkilöön? Vai onko kyse juuri siitä että uskoo kaikista ihmisistä hyvää? Tai huonoa? Optimisti pessimisti onko realisti se joka uskoo ihmisistä olevan kumpaankin? Ja katsoo ajan kanssa mihin tämä päättyy?

Entäkun on tilanne jossa on tehtävä valinta heti? Mitkä sanat painavat eniten? Mitkä teot kertovat eniten? Entä kun et ole tavannut heitä aijemmin. Mistä ensivaikutelma syntyy? Siitäkö millainen tunne toisesta tulee vai mikä on se tarkkaileva järki joka ymmärtää? Onko se tietoista vai tiedostamatonta?
Vai siitä mitä hän heijastaa sinuun?

Emme tiedä mitä toiset ihmiset ajattelevat vai ajattelevatko he ollenkaan? Ehkä voimme oppia siis oppia vain siitä kuinka he reagoivat asioihin? Mitä voimme päätellä reagoimisesta? Sen että he osaavat toimia, välittäävät,  että he eivät osaa vai että he eivät välitä? Mihin reagoida pallo pomppaa kohti ja otamme sen kiinni, tiputamme omenan kulhosta yritämme ottaa sen kiinni. Entä kun keittiö veitsi tippuu? Yritämmekö ottaa sen kiinni alitajuisesti vai väistämmekö?  Entä kuuma ruoka? Kranaatti?  Vaaraa väistetään ja turvallinen pyritään ottamaan kiinni. Entä ajatusvirheet?

Joten mikä tekee asiasta turvallisen ja mikä vaarallisen?
Tuttu on turvallista vai onko? Vieras on vaarallista vai onko?

Kun kaikki vieras on vaarallista, niin kuinka tietoisuus voisi laajeta ja itse oppia?  Miten siis kohdata tuntematonta olisi parempi kysymys!

Ennakkoluulottomasti, toisaalta mitkä ovat vaaranmerkit, joista toista vastaantulijaa voisi kuvata vaaralliseksi? Ketä vastaan vaaralliset käyttäytyvät vaarallisesti? Kun he kokevat vaaraa? Joten kuinka itse olet mahdollisimman vaaraton eli turvallinen, että toiset kokevat olevansa turvassa kanssasi ja voivat luottaa siihen että et haavoita heitä.  Kun tälläisen luottamuksen pettää niin voiko vaaralliseksi koettu henkilö kokea koskaan oloaan turvalliseksi toisten seurassa? Ei pitäisi antaa ensimmäisen kokemuksen määritellä kaikkia ihmisiä.

Mistä sinä tiedät että pysyt turvassa tämän vaaralliseksi kuvatun henkilön kanssa? Millaista vaaraa hän sinulle edustaa ja miten se vaikuttaa sinuun?
Kuinka sinä koet tälläisen vaaran tunteen? Miten koet tälläisen teon kohteeksi joutumisen? Millaisena koet uhrina olemisen? Kuinka hän siis petti sinun luottamuksesi? Vai petitkö omalla ajatuksellasi itsesi? Mitä oletit alussa toisesta? Miten loit olettamuksesi? Tietämyksesi? Mille perustalle rakensit kuvaa tuosta henkilöstä?

Kuinka elämäsi on omien ajatustesi varassa ja kun en itse ajattele, niin jollakulla on ajatuksia olemiseni ja tekemiseni määrittelyyn.
Kuinka siis määrittelen oman olemassa oloni?  Mitä teen ja millainen olen ja miten se näkyy ajatuksissani, teoissani ja tunteissani?
En tiedä! Minä tutkin, koen ja tunnustelen.... kaikki on ajatuksesta kiinni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti