Kuinka otamme apua vastaan? Toisinaan hyvinkin heikosti ja toisinaan kun sitä kunnolla kaipaisi niin ketään ei ole silloin missään? Tai emme ilkeä sitä pyytää.....
Pyörittelin yhdelle ystävistäni mini lihapullia, koska tahdoin tehdä ne hänelle. Hän teki ensin lihapulla massan ja jatkoi muita ruoka valmisteluja ja minä pääsin pyörittely hommiin. Ja he ketkä minut tuntevat tietävät että tykkään tehdä pieniä asioita, mini pyöryköitä, mini joulutorttuja yms.
Mitä pientä ruokaa voisi kokeilla seuraavaksi?! Sanoi sitten valmiista pyöryköistä että näitähän syö pitkään! Ja aivankuin massaa olisi ollut enemmän kuin mitä yleensä isoista pyöryköistä tulee. Voin vain hymyillä kommentille sillä itse teen minipyöryköitä itselleni aina tai sanoisinko coctail-pyöryköitä koska niistä tulee rapsakampia ja ne ovat helpompia ja mukavampia syödä! Apu otettiin tässä tapauksessa ilolla vastaan, siltikään aina asian laita ei ole niin.
Avun vastaanottaminen: Antaa toiselle luvan ottaa osan vastuusta mitä tehdään.
Siksikö se on vaikeaa hyväksyä että joku tekeekin, jotain mistä on itse aina kantanut vastuun? Vai eikö luota siihen että toinen tekee yhtä hyvää jälkeä kuin itse? Tuleeko niin sanottu reviiri kiista hommista, joita tehdään? Vai se ettei tule oman suunnitelman mukaisia?
Useasti mennään mentaliteetilla pitää pärjätä itse, joten älä tule siihen sotkemaan. Mietin onko tässä kyse ettei kerrota suunnitelmaa toiselle? Ei tahdota toista sotkemaan ajatuksia siitä mitä ollaan tekemässä? Ei ole valmis jakamaan omaa osaamistaan toisen kanssa vai onko kyseessä arvostelun pelko?
Minkälainen autettava sinä olet? Onko sinua helppo auttaa? Johdatko työskentelyä jos saat apukäsiä.
Muistan elävästi että kun pyöriteltiin lapsena pulla pullia, oltaisiin tahdottu tehdä koko pullataikinasta erilaisia variaatioita. Saatiin tehdä ainakin joku kerta yksi pellillinen omia pulla variaatioita ja loput oli tylsää pyöreää voisilmäpullaa vaikka ne on maidon kanssa ihan parhaita! Muistini syövereistä muistan ainakin tehneeni pullapoika tarinan innoittamana pullapojan rusina napeilla. Pienemmän kylläkin ja hevosen, nallekarhun... mietin että tässä äiti on antanut meille siskoksille taiteellisen vapauden olla luovia hallitusti. Ollaan pyöritelty pullat nätisti mitä on pitänyt sillä sitten saatiin toteuttaa itseä lopuksi.
Piirakoita on tullut tehtyä myös kokopyöreä rypytyksellä! Täytekakkuja ollaan saatu koristella ja pienenä saatiin valita mitä tahdottiin kakkuun.
Siispä pitää jakaa vastuu alue ja työ, jonka antaa toisen tehdä puolestaan.
Ja antaa valtuudet myös käyttää omia kykyjä ettei sido käsiä täysin.
Millainen auttaja olet? Kuinka autat toisia? Missä näät autettavaa? Milloin pitää auttaa ja milloin antaa tehdä itse?
Nään auttamisen tavallaan ennakointina, siitä mitä toinen tekee. Kuinka voi tehdä jonkin helpommin? Tai vain olla ekstra käsinä avaamassa ovia, purkkeja, pilkkoa vaikka vihannekset valmiiksi? Minun itseni on vaikeaa olla vain muiden passattavana, sillä mielestäni en kanna kortta yhteiseen kekoon. Kuinka olla siis yksilö joka osaa tehdä yhteistyötä? Mietin maailman rauhaa, kuinka se voisi olla mahdollista? Tälläisiä kevyitä pohdintoja siis!
Kuinka annetaan apua sellaiselle joka ei sitä halua? Ehkä on lopetettava avun tyrkyttäminen ja kyseltäväkin mitä hän voisi opettaa? Jokin taito joka vain hänellä on? Ja antaa hänen sitten auttaakkin sinua.
Kuinka tehdään yhteistyötä sellaisen kanssa joka sitoo kädet koko ajan? Ja pitää tehdä kaikki hänen päätöstensä mukaan? Mikä on sinun ehdotuksesi tee esimerkki ja pistäkää molemmat ajatukset, tekniikat testiin! Kumpi on toimivampi? Mitä mieltä ulkopuoliset arvostelijat olivat? Ja miten he päätyivät tähän ratkaisuun. Ajatus päätöksen takana!
Yhteistyössä on tärkeää ajatella ja nähdä vaivaa sen verran että oppii tuntemaan toisen hyvin, näkee toisen hyvät ja huonot puolet, sen millainen hän pohjimmiltaan on. Toisaalta yhteistyöhön kuuluu myös joustaminen ja toisen päivärytmin ymmärtäminen, milloin toinen on parhaimmillaan? Milloin huonoimmillaan? Missä tilanteessa saan annettua itse parhaani? Entä milloin olen huonoimmillani? Millainen olen silloin?
Ehkä kun on näyttänyt toiselle huonokäytöksisen itsensä voi syvemmällä tasolla nähdä ja yltää parhaimpaan itseensä sillä ei jää kalvamaan se että kun näät minusta vain tämän puolen hyväksytkö minusta seuraavan ja ehkä seuraavan? Kuinka siis tutustutaan nopeasti ja kunnolla? Vai tapahtuuko se vain hitaasti? Pieni pala kerrallaan? Pitääkö tehdä jotain vai jutella, kuinka saadaan yhteisiä kokemuksia? Joista jää molemmille hyvä mieli, onnistumisen tunnetta, tekemisen fiilis. Juttelu pitääkö sen herättää tunnetiloja? Uusia ajatuksia? Mielikuvia? Vai kerätä tietoa, jotta ymmärtää toista vai ymmärtääkö? Pitäisikö kysyä lisä kysymyksiä? Tarkentavia kysymyksiä? Ymmärtääkseen paremmin vai ohjatakseen seuraavaan aiheeseen?.....
Millainen oppiminen on siis parasta? Sanoisin tekevä oppiminen, joten kysynkin kuinka tehdä jotain jota ei ole tehnyt? Kuka opettaa/ohjaa, teenkö esimerkiksi maalaamisen kokeilut itse kuinka minulle itselleni on luontevin tapa pidellä sivellintä, kuinka saada eri näköisiä pintoja siveltimellä aikaan kuinka tehdä linjoja jne. Onko itseopiskeltu teoria helpompaa kokeilun kannalta kuin se että ohjaaja on vieressä sanomassa ei sitä noin tehdä, vaan näin. Kertomatta kuitenkaan kuinka hänen ranteensa, sormensa pitelevät sivellintä, millainen maalin pitää olla, millaisella painolla sivellin pitää painaa maalausta vasten, jotta maalauksen linjasta tulee kaunis, opettajan mielestä. Tietämättömänä minulla ei ole muita esimerkkejä ja olen opettajan armoilla. Entä kun ryhmä ihmisiä harjoittelee tekemään erilaisia tekniikoita ja opettaa sitten yksikerrallaan koko ryhmälle millaisella tekniikalla sai oman teoksensa tehtyä. Silloin koko ryhmän oppimis määrä on kasvanut siihen nähden kun vain yksi opettaisi asiaa. Sitten on vielä se haluaako opettaja opettaa ja millä mentaliteetillä nuo maalaaja oppilaat ovat tulleet tunneille? Ymmärtävätkö he opiskelevansa itseään varten? Suorittavansa vain kursseja vai kunhan vaan pitää olla siellä...
Oppiminen on autettavan vai auttajan rooli? Opettaminen on autettavan vai auttajan rooli? Vastavuoroinen oppiminen ja opettaminen! Yhteistyö kahdenpuolen välillä!
Vanha koulutyöni, jonka maali hieman rahisee irti.
Myönnän kyllä että tämä oli omatoiminen tuotos, jonka ongelman huomasin vasta myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti