Aika pakeni, kuin valkeneva yö,
hetken olin paikoillani,
ja jälleen olisi noustava.
Lepäsin aamuauringon katveessa
Aurinko hipoen ihoani,
kultaa, joka halusi
pukea minua säteillään.
Ja minä halusin paeta
vielä hetkeksi pimeään.
Tunsin kevät auringon
jo lämmittävän olkapäätäni,
kurottavan selkääni pitkin.
Mikset jo nouse?
Valo korjasi jokaisen unen rippeen
ja punoi päivän silmiini.
Vedin peiton ylleni,
viitan hartioihini saakka
Halusin lykätä väistämätöntä,
tartuin kirjaan,
painomusteen tarinoista
punoutui uusi uni,
johon saatoin upota,
kadottaa ajan joka vaati
nousemaan ylös.
Valo tasaantui ja aurinko
kiirehti puiden yllä,
Enkä välittäny tarpeesta
syödä tai juoda, niitä ei ollut
Kun ahnehdin seuraavaa sivua
toista todellisuutta,
viimeinen sivu lopetti pakoni
Jääden silti viipyilemään mieleeni,
kuin unen muisto.
Häilyvänä, syvänä tunteena
Joka haipuu samaan tapaan kuin valo,
joka pakenee huoneesta,
menettäen terävimmän teränsä.
Sanat hipoivat vielä
huulieni pintaa niin,
Että toistin ne ääneen
On olemassa sanoja,
jotka haluavat tulla luetuiksi,
On sanoja,
jotka on toistettava ääneen
On unia joista ei halua herätä,
On unia, joita ei halua unohtaa
Ja lopulta, kuitenkin lopulta
Aika vie nekin unholaan.
Kääntäessään päivää ja yötä,
pyöriessään ympäri, tehdessään työtä.
Nousin ylös ja aloitin askareeni
Enkä muistanut enää
Päivä kulki ja lipui iltaan,
suuteli silmille pimeyden suukot,
Ja minä vain koitin
pinnistää vielä vähän,
Pitää vielä kiinni.
Edelleen kaikki kääntyi,
lipui kohti aamua tunti tunnilta,
enkä tahtoisi
mennä nukkumaan
Pimeys siloitti päiväntyöt,
halusin pitää vielä hetken kiinni,
Muistaa kaiken, ja jälleen unohdin.
Aika repesi uneksi,
joka punoutui uusina kuvina eteenpäin.
Liukui pimeään syliin,
peiton alle, lämpimään,
kunnes taas herätään....
Siksi tahdon viipyillä,
pitkittää, muistaa vielä hetken
Säilyttää, kerätä, kypsyttää.
Muistoja, saako niitä koskaan takaisin?
Mitkä niistä säilyttäisin, ylös kirjoittaisin
Mille antaisi luvan unohtua.
Tarttua on tapanani, viipyillä vähäsen,
hyväillä sydämessäni, antaa kaikelle hippunen jotain matkaan, antoivathan ne minulle asioita joita ammentaa ja kantaa, kunnes on jälleen aika unohtaa
Viipyillä ja unohtaa
