Elokuun 2018 parhaat

Musiikki

Gusgus- Over ja Arabian horse

Parov Stelar-Mambo Rap

Xan Griffin-Capricorn (feat. Wolfe)
Moloko- Forever more ja The time is now
TroyBoi-On my own (feat.Nefera)
Andrew feat.Timi Szegedi-No more silence (jackwell&szecsei remix)
TroyBoi- On My own (Feat. Nefera)
Cat Dealers- Your Body
Swingrowers- Selfie face ja butterfly
The Doors- Riders on the Storm
Aviva- GRRRLS
Lola Marsh - You're mine
Valovuosi- Aurinkokuningatar

Vanhat palaajat

Cmx-Hautalinnut ja auringon kultainen kaupunki
Tommi Läntinen- Via Dolorosa

Amadeus Lundberg- Lennä mun lempeni laulu
Django Unchained- Freedom

Korvamato Finlandia hymni ja valitettavasti jo varpunen jouluaamuna

Kirjat

Mary Hoffman

Stravaganza laivojen kaupunki

Stravaganza miekkojen kaupunki

Elisa Aaltola

Empatia: Myötäelämisen tiede

Sigmund Freud -Murhe ja melankolia sekä muita kirjoituksia

Elokuvat

Blackkklansman 2018

Käytiin teatterissa kattoo ja sanottava on että oli hieman erilainen leffa

Jasper Pääkkönen ei pompannut silmään vaikka aika ärsyttävä hahmo olikin vaan häiritsevästi pomppasi 70's Showsta Eric Formania näytellyt Topher Grace

Mission impossible fallout 2018

Kylläpäs taas meni täpärälle.

Kannattaa tarkistaa tekniset laitteet se tästä leffasta tuli opittua ja oli toisaalta antoisaa katsoa kun oli katsonut aijemmin Graham Nortonin Tom Cruisen haastattelun

Kolme muskettisoturia 2011

Tää on ihan hömppää, Orlando Bloom ei vaan toimi. Mutta musketti soturit versiosta viis on ollu aina katottavia!

Merirosvoradio

Oli yllättävän hauska leffa, ihan yllätyin. Oli jäänyt suosittelu korvantaakse ja ajattelin että voisihan tämän vilkaista ja sehän oli viihdyttävä

Uhrilampaat

Katoin pitkästä aikaa kun telkasta tuli

Abraham Lincoln vampire hunter

Katsoin dvd:ltä ja edelleen tämä on mukanaan vievä leffa

Youtube kanava

Oxford union

Stanley Tucci

Andy Carcia

Ian Mckellen

Patrick Stewart

Derek Jacobi

Zackhary Quinto

Mark Hamil

Wentworth Miller

Pierce Morgan

James Blunt

Paul Merton

Stephen Fry

Telkku

NCIS

Master cheff  Australia

Peli

Sanapala

Pogo

Elämä piilottaa alleen

Unohduttuamme elämään, elämä kasvaa yllemme. Monestikkaan emme tule ajatelleeksi kuinka elämä pitää meistä kiinni ja kasvaa ympärillämme, kun annamme sen kasvaa. Kuinka opimme uusia asioita, opimme tuntemaan uusia ihmisiä. Tapoja, kokkaamaan uusia ruokia, näkemään elämää uudelleen ja uudelleen uudella tavalla.

Mitä sinä omaksut ja kuinka syvästi? Kuinka nopeasti? Kuinka nopeaa muutosta näät itsessäsi ja mihin suuntaan muutut?
Puut muuttavat muotoaan, onko muutoksella siis väliä? Pilvet muuttavat muotoaan, joten mitkä ovat ihmisessä tapahtuvat muutokset, muodonmuutokset kun hän oppii? Muuntautuu uuteen asiaan sopivaksi tai muuttaa jotain vanhaa muuntautumalla itse?

Mikä on muodonmuutos, joita ihmiset kokevat? Pitää ainakin hyväksyä muutos, kun on hyväksynyt muuttuvansa, niin tarkkailkaamme asennettamme, jolla suhtaudumme muutoksiin. Vastustamme muutosta ja uutta, kuinka uudesta saadaan tuttua? Tekemällä ja tutustumalla, siispä vastustaminen on tyhmä päätös, jos halutaan toimivaa muutosta. Emme toisaalta monestikkaan tiedä mitä vastustamme?

Kuinka tervetulleeksi sinä koet itsesi?
Millä ajatuksella tulet tilanteeseen?
Mihin tähtäät oppimisessasi, tekemisessäsi?
Mitä tavoittelet?
Kuinka moni muu sekoittaa soppaa?
Kuinka moni vaikuttaa sinun tekemiseesi?
Kuinka moni hämmentää sinun soppaasi?
Autatko muita? Vapaehtoisesti jaat sopastasi, opetat ja opastat.
Kuinka herkästi kysyt apua?

Itse olemme rakennelma, jonka päälle elämä kasvaa. Kuinka rakennamme itsestämme tietoisesti ihmistä, joka oppii oppimaan muutoskäyttäytymisensä.

Kieltääkkö itseään tekemästä vai oppiako tekemään kuinka tulisi tehdä. Tätä monesti lapsia kaitsiessa voisi muistaa. Kuinka saa tehdä asioita vs. Mitä ei saa tehdä. Mitä siis opetamme ja kuinka otamme sen vastaan. Mikä sinusta tulee, kun kielletään vain asioita, mikä sinusta tulee kun sinut otetaan tekemiseen mukaan ja annetaan tehdä ja opetetaan tekniikkaa kuinka tehdä.

Kiellettäessä emme koe hyväksyntää ja pohdimme vain mitä voimmekaan tehdä, jos ei noin. Eli kun haluamme oppia nopeammin, tulee löytää opettaja, joka voi ohjata käyttöä. Muttei kieltäminen ja sana Ei ole paha asia, se on yksi käännetty kivi, jonka alta ei löytynyt voittoa.
Aikaa antaa itsensä kasvaa oppimaansa asiaan tai pois oppia, jotain jo opittua, oppia vaikka käyttämään molempia käsiään. Kasvatamme itseämme parhaiten elämällä!

Runo: Iltapäivä

   Aatoksein hiljaisia, kuin uni

Viipyileviä valonsäteitä,

kevyitä hengittää.

Katse avara, kuin avaruus,

hymyilen.

Vesi kantaa

linnun kyljillä hopeaa

Nukunko minä?

Untuvan pehmoisaa tunnelmaa

sävelmä kantaa kuulijaa.

Aivan, kuin voisin

samaan aikaan koskettaa

koko maailmaa!

Mielikuva

Siitä mikä ihminen on?

Tuuli puhalsi kirjansivuilta sanoja päähäni vuosien ajan ja minä valitsin kirjat ja kirjailijat joiden aivoituksilla tahdoin mieltäni hetkeksi täyttää, sanat haipuivat ja unohtuivat heti kun ne olin nähnyt ja kääntynyt vastaan ottamaan seuraavaa sivullista sanojen tuomaa mielikuvaa, mieleni kankaalle. Samoin kääntyivät päivät katsoen kuinka maailma muutti muotoaan vuodenaikojen mukaan, ihmiset ja paikat vaihtuivat ja minä olin vain minä joka katsoi kuinka uudet sukupolvet kasvoivat aikuisuuteen saaden jälleen lapsia jotka kasvoivat saadakseen jälleen lapsia...
Opin uusia asioita ja unohdin toisia, unohduin monesti tv:n ääreen tuijottamaan laatikkoa, jossa kuva pyöri, näin ja unohdin, tahdoin nähdä, katsoin ja unohdin.
Yöt nukkuessani, näin unia ja unohdin.

Yllättävää oli se että muistin miltä auringon paiste tuntuu iholla, miltä uudet kumisaappaat tuoksuvat. Äidin lohduttavat sanat, kiven rosoisen pinnan, järven hiljaisuuden kesäyönä, pimeän talviyön keveyden,
Kissan joka puskee vasten jalkaa, ystävällisen hymyn, kysymyksen johon en edelleenkään osaa vastata, jännityksen vatsanpohjassa.
Voin jota levitetään kanelipullia varten, kuinka pimeydessä hankaussähkö kipinöi, siskojen kanssa vieretysten tarinoitiin. Auton takapenkki tuntuu turvalliselta, väenpaljouden äänet, nilkat jotka kerran piirsin ja ne yhdet kädet joita silmäsin. Muistan soljuvan veden kylkiäni pitkin, kotisaunan tuoksun, traktorin äänen, ne hiukset ja sen hauskan parran, yhden häiritsevän lehden kannen. Yhden muikean pierun patteria vasten, vihreät pikkusakset... kaikkea.
Ja silti pystymme ajattelemaan vain yhtä asiaa kerrallaan.

Yksi ajatus, jonka joko itse kerromme tai joku toinen kertoo meille.
Sisäistämmekö sen mitä meille kerrotaan?

Mikä ihminen on? Olento joka tietoisesti pystyy valitsemaan itseään kiinnostavia asioita oppiakseen lisää ja kuinka reagoi oppimaansa. Onko minuus siis voimakkaana tietoisuuteen jääneet asiat?  Ja näin errottelee olennot toisistaan?
Mikä saa jonkin asian jäämään mieleen, tuntemukseen niin voimakkaana, että se on osa sinua? Niin kuin itseen sisäistetty ominaisuus ulkomaailmasta. Voin nähdä itseni noissa tilanteissa itseni ulkopuolella, itsessäni siinä missä olin ja tavallaan elää ja katsella tuota hetkeä.

Kuinka tuollaiset hetket vaikuttavat ja miksi pystymme näkemään ja kokemaan jonkin hetken eri näkökulmasta kuin aikaisemmassa kokemuksessa on ollut? Kuinka mielikuvitus yhdistelee kokemuksia? Vai tiedostammeko ympäröivän tilan tietämättämme johonkin asti ja pystymme kuvantamaan sen itsellemme, mutta miksi voimme nähdä itsemme toimimassa muuna ihmisenä kuin katselija? Tämä on monesti itselleni käynyt unissa, joissa katson unenkuvaa, tapahtumia, jossa toimii hahmot joista yksi olen minä, mutta katselen asiaa jonkun muun silmin.
Se on jännä tunne, ja tämän avulla pystyn helposti kuvittelemaan itseni toisen asemaan  tai keksiessäni tarinaa näkemään kuinka hahmot liikkuvat, käyttäytyvät, puhuvat. Vaikkei mitään oikeasti tapahdu, pystyn luomaan itselleni näkyvän kuvan ja seuraamaan hahmon toimintaa todellisessa maailmassa. Tai kuvitteellisessa maailmassa, jolloin todellinen tila hämärtyy ja samaan tapaan kuin kirjaalukiessa pystyy kuvittelemaan tapahtumia.

On syytä tietää, mikä on todellista ja mikä mielikuvaa. Ja miten paljon mielikuvitusmaailman antaa viedä aikaa. Sillä mielikuvittelu on viihdyttävääkin, niinpä sille on hyvä pistää rajoja kuten pelaamiselle tai tv:n katselulle tai netin selaamiselle.  Onkin siis kysyttävä ovatko mielikuvitushahmot itsen kuvajaisia, joille on annettu vapauksia toimia toisin kuin itse todellisessa maailmassa pystymme tai haluamme toimia ja näin turvallinen alusta tutkia asioita ja omia uskomuksiaan itsestä ns. Erillisten hahmojen avulla. Vaikka ne ovatkin oman mielen luomuksia.

Mielikuvituksessa yhdistelemme asioita uudellatavalla niinkuin unissakin. Ja itseasiassa pystyn jäljittämään tarinassa käsiteltyjä asioita oikeanmaailman tapahtumiin, osat on kirjoitettu tiedostamattomasti ja osat tiedostetusti ja muokattu. Mieli ei käsittele mitään asiaa yksi selitteisesti vaan asiaan on aina nivoutunut useampikin kerrostuma, joita raaputellaan tarinanmittaan auki. Kuten monissa elokuvissa, kirjoissa yms. Pystymme läpikäymään tunne skaaloja joita emme ole kokeneet päähenkilön tai muiden hahmojen kautta tai saamme tai haemme lisätietoa.

Ymmärrämme olentona toden ja kuvitellun tai ainakin sen jonka hyväksymme todeksi ja epätodeksi. Mitä opimmekaan tutkimalla suhdettamme mielikuvitukseen, millaisissa tilanteissa mielemme synnyttää mielikuvia verkkokalvoille. Mitä mielikuvilla käsittelemme?

Mielikuvin pystymme kuvittelemaan tietynlaisia lopputuloksia tilanteille, joita ei ole vielä tapahtunut. Mutta millaisia lopputuloksia olemme tottuneetkaan kuvittelemaan? Riippuu sinusta!

Käytiin ulkoilma salilla

Satokausi avattu ja perunaa nousi. Pikkusiakin oli paljon, kerättiin ne tuohon harmaaseen lootaan. Irroteltiin lantut, joiden kanssa aikaa vierähtikin rattoisasti ja monta yllätystäkin löytyi.
Porkkanatkin jotka katsastettiin, oli hyvissämitoissa ja isoimpia piti jopa hieman houkutella nousemaan. Osa jäi vielä multiin.

Hitaasti hyvä tulee

Voin vain kuvitella mitä toiset tuntevat omien kokemusteni pohjalta, minkä olen tuntemuksena tallettanut sisimpään ja siitä minkä heidän ulkokuorensa ja sanansa kuvastavat. Pystyn peilaamaan ja tuntemaan ehkä jotain samaa, mutten koskaan todella tiedä mitä toinen tuntee tai kokee. Kun tietyn tapahtuman pistää eriherkkyydellä toimivaan koneistoon on tulos yleensä eri. (Huom. En tarkoita että ihminen olisi kone, koneisto on helpompi kielikuvana ymmärtää)

Mille olemme herkkiä, mitä olemme virittyneet vastaanottamaan?

Mutta se että jollain tapaa ja jollain tasolla ymmärrämme toista. Samoja asioita kokeneet ovat usein samalla tasolla toistensa kanssa. Saman tasoisuus tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Siksi terapiaryhmät, käsityöpiirit yms. Toimivat. Entä työporukka? Oma luokka? Oma perhe?

Mille tasolle itseemme nähden luokittelemme ihmisiä? Ovatko he samanlaisia vai erilaisia? Etsimmekö yhdistäviä vai erottavia asioita? Mitä teemme yhdessä?

Kun tunnemme tunteita, herkistymmekö silloin huomaamaan jotain samanlaista. Kun tunnemme iloa, etsimmekö lisää iloa? 

Kun tunnemme vihaa, etsimmekö lisää vihastuttavia asioita? Kun tunnemme kipua, herkistymmekö havaitsemaan kivuntunnetta, mihin koskee?

Vai etsimmekö vastaliikettä kokiessamme kipua, etsimmekö rentouttavia asioita?

Itku pitkästä ilosta ja huomaamme rakastavammekin asiaa jolle olemme osoittaneet hetki sitten vihaa?

Vihaamme puhdistaa jotain, kuten minä tiskien pesua, mutta rakastan sitä tunnetta kun ne on saanut pestyksi. Miksi siis edes vihaan tiskien tiskaamisen aloittamista?

Mikä ärsytyksen määrä, saa minut vihaamaan likaisia tiskejä? Vai tuleeko vihaisuus likaisten tiskien paljoudesta joka sitten pistää toimimaan. Kyllähän ihminenkin ärsytettynä ärähtää lopulta. Mutta mikä on se vaihe jossa tunne jää päälle, kipu herkistää ärsytyksen tunnereaktioita. Päänsärkyinen ei halua kuulla kovia ääniä ja iloisena emme niinkään välitä vaikka mehut kaatuu pöydälle vaan siivoamme ne ilman tuohtumusta ja mahdollisesti, jopa vauhdilla. Kuinka suuresti kipuherkkyys liukuu tunneskaalalla.

Kun meihin koskee puramme kärkkäästi tuohtumustamme muihin, kun tunnemme kipua, niin etsimmekö silloin mahdollisuutta saada tunne ulos toisen avulla? Emmekö löydä muita kivun lievitteitä?  Emmekö ymmärräkkään että vain itsellämme on paha olla ja muitten ei tarvitse tuntea samoin, saada meiltä itseltämme huonoa kohtelua vain sen takia kun itseä kiukuttaa.

Monesti itse nälkäisenä olen kärkkäämmin sanomassa vastaan ja ehkä pahemmin. Verrattuna siihen että olen kylläinen. 

Mutta vaikka minulla on paskapäivä, ei minusta oikeuta aiheuttaa toisille paskamyrskyä. Vaan se että voin saada toisilta ymmärrystä rauhallisesti. Rauhoittumalla toteamaan että onpa ollut paskapäivä tähän mennessä ja yleensä, joku kenen seurassa nyt on sattunut olemaan on pyrkinyt, jollain tapaa piristämään. Minulle vihastumisen hylkääminen, on monesti ollut vapauttavaa. Sillä arkisissa asioissa siitä ei ole ollut hyötyä, kuten kun itse toheloi jonkun asian kanssa eikä mene ihan putkeen, niin mielestäni kiihtymys ei auta asiaa onnistumaan, vaan päinvastoin vaikeuttaa monessa asiassa työskentelyä. 

Minulle rauhallisuus ja rentous on asioita, joihin haluan pyrkiä, sillä yleensä mieli on rauhallisen tyytyväinen olipa asia mikähyvänsä. Minua jopa naurattaa aikuisten ihmisten kiukunpurkaukset, asioissa kuten liikenteessä. Hirmuinen selostus siitä mitä muut tekevät väärin ja ajavat hitaasti, tyhmiä ohituksia jne. Huutavat omassa autossaan toisten ajajien tyhmyyttä, ihan kuin se kuuluisi toiseen autoon ja aivankuin itse olisi niiiiiin loistoajaja. Jokainen meistä syyllistyy tyhmyyksiin, kun meihin koskee, mutta suosittelen tutkailemaan omaa ja toisten kipukynnyksen ja ärsytyskynnyksen rajaa.

Ja huomaamaan kuinka tyhmistä asioista onkaan tullut kivahdettua toiselle, tunnistakaa omat tunteenne ja vaihtakaa suuntaa kun tarve vaatii ja pitäkää taukoja!

Niin ja liikenteessä voi joutua joskus odottamaan tai ajamaan hiljempaan kuin oma kiihdyttelevä kaasujalka haluaisi!

PikkuSiniset verhot

Halusin verhota kämppäni siniseen tyyliin. Ja saatuani ikkunat pestyä, pistin verhot ylös. Nyt muistin varoa, myös tuolin selkänojia erään verhojen vaihdon opettamana.

Nyt ikkunoiden vaihdon jälkeen hankin siniset verhot, koska ylläri pidän sinisestä ja olen himoinnut sinisiä verhoja jo 5 vuotta mutta oikean väriset eivät ole sattuneet kohdalle. Ja nyt sitten tokkarilla  ylläripyllärinä silmiini sattui nämä. Myös tumman harmaat oli silmää miellyttävät. Mutta olen sitä mieltä että joku raja sentään.  On kyllä käynyt mielessä että keltaisetkin verhot olisi kivat kevääksi.
Mutten haluaisi hamstrata erilaisija verhoja kaappeja täyttämään.

Tämä saa miettimään taas sitä ettei hamstraaja minussa taas pääse innostumaan, sillä monesti olen ostanut yhdet on jonkin ajan päästä tullut seuraava. Vaikkei tarvitsekkaan, en tietysti olisi tarvinnut näitäkään  verhoja, mutta koska olin jo pitkään tahtonut ja halunnut siniset verhot ja olivat plussana alessa! Jotta saisin sisustaa asuntoni siniteemaiseen asuun.
Joten voikin kysyä olenko vaihtanut itseni vaatettamisen ja koruilla koristelun, asunnon koristeluun?

Onko siis perusteltua vaihtaa asunnon ilmettä, kun se lisää viihtyvyyttä? Ja näin  on enemmän itsen näköinen ja mikä vaikutus on sillä että asuu itselleen miellyttävässä ympäristössä: Kun ympäristö on harmoninen.
Voiko siis epäharmonia pitää mielen vereslihalla?

Tekeekö se eheämmän olon? Ryhdittää tilassa olevaa ihmistä? Mikä tekee tilasta juuri sinun tilasi? Sinun tavarasi? Millaisia tavarasi ovat? Joten mitä se kertoo sinusta?

Mitä tavaroilla tehdään? Kertoo sinun toiminnastasi! Millä siis olet itsesi ympäröinyt? Tavaroilla joita käytät? Vai tavaroilla joita et käytä? Käytössä tavara on parhaimmillaan, sillä silloin se toteuttaa tarkoitustaan!  Sillä en näe itua sisustaa asuntoa sen näköiseksi, missä itse ei viihdy.
Käyttää itsestä epämieluisia tavaroita, kuten esimerkkinä kuin käyttäisi hiertäviä vaatteita. Jolloin epäsopiva tavara ikäänkuin hiertää mieltä.

Jolloin voikin kysyä, pitääkö epäharmoninen ympäristö mieltä verelihalla? Ja jos harmoninen ympäristö on tervettä, niin miksi ei tulisi pyrkiä harmoniaan?

Onkin kysyttävä milloin ihminen on harmoninen, sopusoinnussa kaiken kanssa?
Silloin kun hän muuntuu vai silloin kun hän on paikoillaan? Ehkä harmonia on tasapainoon pyrkimistä ja tiettyjen muuttujien vaihtumista ja joidenkin asioiden pysymistä samana. Mutta mikä pysyy ja mikä muuttuu? Kodissa joka on harmoninen juuri sinulle?

Telkun paluu taloon

Olihan tässä jo useampi vuosi ilman kotona olevaa telkkaria, mutta sain telkkulahjoituksen siskolta ja nindendo paluu muutti mukana myös takaisin.

Elämä ilman telkkua on ollut enemmän nettipainotteista selailua.  Pidän telkusta koska sitä saa katsella kaukaa, eikä itselläni ole fiksaatioita tarkkuudesta tai koosta. Joten tämä pikkunäyttö on aivan sopiva. No edelliseen minikuvaputkeen verrattuna tuplasti enemmän ja kuva toimii. Se on pääasia.
En huomannut tämän telkuttomuuden myötä muuta kuin sen että kaipasin poliisisarjoja ja että voi katsoa leffoja helposti. Siinä mielessä rajatut vaihtoehdot on minulle helpompi valinta. Kuin netin rajaton maailma valita vapaasti mitä katsoisi.

Kyllä telkkua katsoessa minulla on ainakin parempi asento ja rennompi kuin nettiä selatessa. Enkä sano että nettikään olisi huono. Itsevain tykkään että joitain valintoja on tehty jo valmiiksi. Sillä silloin se vähentää minun valintoja asteikolla katsonko illan elokuvan vai en. Toivon telkun paluun vähentävän netti aikaa. Mutten tahdo että vietän illat telkkua selaten. Jostain syystä telkku on helpompi sulkea, siihen kyllästyy helpommin, ehkä juuri rajatun tarjonnan vuoksi ja lähtee tekemään muuta.

Mietin sitä miten teknologia vanhenee ja ettei minulle ollut käyttistä pöytätietsikalle, koska en pelaa pelejä muutakun pogo, joka hoituu kännyllä ja talven ollessa tulossa sekin todennäköisesti tulee loppumaan, kun pidän talvitauon.

On minulla aikansa elänyt läppäri, jota olen käyttänyt noin kerran kuukaudessa elokuvien katseluun, joita minulla on vielä jokunen kappale ja huomasin ettei se pyöritä uudempia joten eipä ole niihinkään tarvinnut rahojaan laittaa. Aijoin pitää elokuvat ja koneen niin pitkään kun niissä eloa piisaa ja kun aika jättää koneesta tai dvd-elokuvat kuoleutuvat (johon en usko) saa elokuvat lahjoituksena joku joka tahtoo ne.

Löytyy muutamat kasettiradiotkin, kasetit on jo kyllä aika kuolleita, mutta radioiden takia ne majoittuvat porukoille, syystä että kun toisinaan menee sähköt niin on sitten jotain jolla itseään viihdyttää.

Kieltämättä mp3-soitin joka on nyt näytöstään hieman rikki, on ollut hyvin vähäisellä käytöllä. 7 hyvän vuoden jäljiltä, mutta laturi on sopiva minun miniradioni kanssa niin sillä on ollut paljonkin käyttistä.

Miksi annoin telkun tulla takaisin?
Minusta on kivempaa katsoa uutiset telkusta kuin lukea nettilehteä. Kuulla pääkohdat uutisista tiivistetysti.

Telkku on seurallisempi teknologia kuin tietokoneet tai kännykät. Kännykät on käteviä ja mukana kulkevia ja seurallisempia kuin pöytätietokoneet.

Kännykät on yksilöiden omia, mut telkku on yksinkertaisuudessaan kaikkien. Ehkä tykkään telkusta juuri sen yksinkertaisuuden ja helppouden takia.
Mutta huonoa että vie huomion niinkuin kännykän käyttökin. Enkä kaivannut mainoksia, mutta ne antavat mukavasti vessataukoja ja pikasuihkutaukoja, joita ei välttämättä tule edes ajatelleeksi uppoutuneessa netin käytössä. Olen huomannut että juuri etsimiseen menee suurin aika netissä, kun etsit sitä mitä lukisit tai katsoisit.

Löysin onnekseni youtubesta kiinnostavaa, kuunneltavaa, voi katsoakkin, mutta itse olen aamupalaa tai muuta väsätessäni antanut soida taustalla. Pystyn uppoutumaan, vaikka tiskinpesulta johonkin muuhun. Kädet työskentelee ja aivot kuuntelee. Ehkä juuri sitä myös telkkarissa kaipasin, koska huomasin kirjoittamisen ja piirtämisen vähentyneen vihkoihin verrattuna siihen mitä se oli tv:n käytön aikaan. Koska ainakin minä varastan ideoita minkä kerkeän ja tv tarjoaa käyttistä, aika tylsän elämän vastapainoksi.

Kiinnostaako ihmisiä unipäiväkirjat? Voisin huvikseni jonkin aikaa kirjoitella uniaylös kun nään unia jotka ovat elävää elämääni seikkailullisempia. Tai tehdä minitarinoita niistä!

Kesän naamoja

Tuli tuossa keväällä keksittyä että etsin  kasvoja asioista joilla ei luulisi olevan kasvoja ja nappaan kuvan

Leipä tuijotti 

Tällä ikkunarempan roskalavalla on surullinen ilme, hei hei ikkunat! 

 Omenassa tuijotti aivan selkeästi, kummastunut pääkallo.

Miksi häiritset mun rauhaa?

 Argh

Jonkun moista hampaiden kiristelyä

Siellä lainehti ilmiselvä Budhapatsaan pää

Mörkö tuleee

Se että kyläily käynnillä pyyhe luo seinälle sivuprofiilin. 

Surulliset puun jäänteet

Nää tuijottaa aina junamatkalla

Vihreä silmäinen mörkö

Miks purkit on niin vihasia?

Valokädet

Kaksoisleuka

Siellä on kaljupää!

Tää pihamaan hirviö

Se kun juoma fiilistelee

Ilme vessa käynniltä

Tästä se keväällä lähti

Taistelin  taulun seinälle. Oli jo puolivuotta tarkoitus täyttää nuo isommat kehykset. Keksimättä mitä niihin laittaisi. Ja sitten siskoni oli heittämässä palapeliä menemään. Ja silloin välähti tuohan voisi käydä siihen kehykseen.

Otin palapelin mukaan, kuvittelin että nää kehykset on isot ja että palapelin ympärille jää tilaa ja lopulta kun sovittelin näitä yhteen leikkelin kahdesta reunasta kaitaleet irti, jotta palapeli mahtuisi kehykseen.

Takalevy ei mahtunutkaan enää matkaan kun palapelillä olikin paksuutta reilusti enemmän kuin paperilla, niinpä tilkitsin palapeliä kiinni noilla ylimäärä kaitaleen paloilla ja sehän lopulta pysyi paikollaan.

Eikä seinälle laittaminenkaan ollut työtä vailla koska kehykseen oli kiinnitetty vain vaakaan ripustus mahdollisuus.

Joten lisäilin ylälaitaan toisen pidikkeen ja kiinittelin langan niitten välille.

Sitten pitikin miettiä, mihin seinälle laitan taulun ja sängyn viereen päätyi, sillä siinä se toimi korkeutensa mukaan parhaiten ja kaveriksi vaihdoin riikinkukot, jotka kerran löysin kirpparilta.  

Harjoitin ajatusta katseen ohjaus sillä itselleni on tärkeää se miten taulut ohjaavat katsetta tilassa. Taulun nainen katsoo oikealle  eli ohjaa katsomaan toiseen tauluun ja sen taulun ensin huomion kiinittävä riikin kukko katsoo takaisin toisen taulun suuntaan, näin saa tarkemman tutkinnan ja toinen riikinkukko katsoo alas sänkyä kohden. Joten mielestäni katse käy kaikkialla missä pitääkin tällä seinällä.

Tämä katseen ohjauksen idea on jäänyt päähän joltain tunnilta jossa käytiin läpi kuvien ja teksti jaottelua kirjoissa. Ja tämän tauluseinän tulokseen olen oikein tyytyväinen!

Sisko päivä