Ah tuota kultakalan sielun elämää, ymmärtämättä ettei pakotie löydy pyörimällä vaan nostamalla katse ylöspäin kohti maljan reunaa, tuota päältä avonaista kohtaa. Hyppäämällä laidan yli pois tuosta malja -elämästä: Johon monet ovat tyytyväisiä, kunhan heidät vain ruokitaan, he ovat tottuneet elämään vedessä hengittämään siinä, eikä tuossa tavassa mitään väärää ole, se on vain tuttua ja turvallista.
On myös meitä joista tuo malja-elämä tuntuu tukehduttavalle, joiden on saatava hengittää ilmaa keuhkoihinsa ja hyppättävä tuntemattomaan. Etsimään, löytämään, kokemaan jotain muuta kuin pelkkä malja jossa pyöriä. Näkemään, saamaan uusia kokemuksia. Hyppy tuntemattomaan voi olla shokeeraavaa, maailma on niin suuri ja olo kuin kala kuivalla maalla, jäämässä jalkoihin ja pölyyntymässä maan tomuun. Sitä vain sätkii ja sätkii, koska ei eviensä ja muotonsa vuoksi ole soveltunut liikkumaan tuossa ympäristössä. -> Olla vain niin väärässä paikassa paikoillaan.
Tuollaisen kyljellään sätkivän kalan, joka on muuntunut hengittämään ilmaa, on muututtava lisää, muututtava uuteen muotoon, sopeuduttuva ja lähdettävä eteenpäin tai kuoltava siihen, niin avuton on kala kuivalla maalla. On etsittävä uudenlaista ravintoa ja toivottava ettei kuole siihen koska koostumus on tuntematon -> On vain selvittävä eteenpäin, löydettävä varjo polttavalta auringolta, on löydettävä lämpö jääkylmässä yössä. On tutkittava omaa sisintään ja muutettava omia elämiseen soveltuvia osia, kasvatettava jalat, kädet, jotain millä pääsee eteenpäin ja opittava käyttämään niitä. Varottava ettei tule syödyksi, sillä aikaa kun opettelee uudenmaailmansa sääntöjä. Mietittävä ja hallittava kenen kanssa kilpakehittää itseään ja mihin se johtaa: Suurenetko kasvinsyöjäksi ja huomaat lihan syöjien kasvavan samaa myötä sinun kasvamisesi mukana, pienenetkö pienenemistäsi? Vai oletko erikoitunut niin paljon ettet enää voi tulla toimeen ilman tuota rintarinnan kasvanutta lajia. Toisen kuolema johtaa toisenkin kuolemaan, ellei pysty taas muuntumaan, nopeasti toiseen muotoon. Elämä muuttaa muotoaan ja se muuttaa kaikkea, tuota elämän liikettä, joka syntyy niin monista vaihtoehdoista ettei niitä pysty ymmärtämään. Voi valita jotain ja sulkee samalla hetkellä muut vaihtoehdot pois, ei tällä hetkellä käytettäväksi, kun taas ei tee valintaa jää paikoilleen (tylsistyy ja kuolee taas).
Elämän tarkoitus on lisääntyminen, jakautuminen, se on rakennettu jokaiseen elävään olentoon, jokin tapa tuottaa jälkeläisiä, pysyä elossa, jollakin tapaa, muuntua ympäristöönsä. Kasvaa kasvamistaan, kunnes lakipiste ylitetään ja kanta harvenee. Yleensä tautien, kuivuuden, jonkin mullistuksen takia. Jokaisella lopussa on kuolema, päättyminen, loppuminen kehossa jossa elää. Elämän sammumista, jotain mitä kukin pohtikoon itse omalla kohdallaan.
Ihminen pystyy muokkaamaan ympäristöään, onko se ympäristöllemme hyväksi? Onko se meille hyväksi? Olemmeko muuttuneet niin että pysymme mukana muuttamassamme maailmassa? Miksi emme puutu asioihin, jotka ovat menossa silmiemme edessä päin mäntyä? Onko liiallinen informaatio tulva taltuttanut aivojemme kyvyn ajatella? tietoa tiedon perään syydetään verkko kalvoillemme, mikä jää mieleemme ja mitä informaatiota oikeasti tarvitsemme? Mitä tietoa tarvitsemme ja miksi?
Kuinka kierrätämme tehokkaammin? Kuinka jäähdytämme maapalloa? Kuinka saamme enemmän vähemmällä? Kuinka saadaan tarvikkeet vähin kuljetuksin asiakkaille? Kuinka elvytetään maapalloa?
Tarvitaan tekoja, meidän yksittäisten ihmisten tekoja. Minun ja sinun tekoja, pieniä ja suuria. Tekoja niitä tarvitaan, nyt tarvitaan toteutuksia, rohkeutta ja hyppyjä tuntemattomaan. Tarvitaan selkeitä muutoksia ja toimintaa.
