Aika on jotain hienoa

Miten aika liittyy kaikkeen? Vaikka sillä että onko minulla aikaa kysyä nämä kysymykset? Onko minulla aikaa tehdä tämä? Onko aikaa olla? Aikaa syödä? Vielä on aikaa? Missä ajassa olemme, kuinka toimimme aikamme kanssa? Mitä annamme ajalle? Mitä aika meille merkitsee? Vai mitä me merkitsemme aikaan? Millaiseen aikaan saavuin? Minulta menee aikaa kun olet täällä? Kuinka aikasi käyttäisit, jos en olisi täällä? Miksi tuhlaat omaa aikaasi kanssani ja samalla tuhlaat minunkin ellet ole se kuka luulet tässä ajassa olevasi. Miksi aika kanssani saa sinut tuhlaamaan ylivarojesi. Kun minä annan oman aikani sinun käyttöösi? Onko suurinta tuhlausta olla käyttämättä mitään? Ja ellemme käytä aikaamme se kuluu siltikkin. Käyttämätön saha ruostui entä käytetty saha ruostuiko se yhtä nopeasti? Hajosiko se yhtä nopeasti? Mitä aika sille teki? Riippuu siitä missä saha oli millaisen käyttäjän käsissä? Riippuu siitä miten ja missä käyttäjä käytti sahaa, siitä mitä hän sai aikaan. Mitä väliä sillä on aikaan mitä saamme aikaan? Saada aikaan? Teinkö tulen? En käytin sitä tietyn ajan ja sitten se sammui. Teinkö ruuan? En sekoitin aineita ja ruokin sillä itseni ja kaikki tuo vei oman aikansa. Käytän aikaani, jotta voin käyttää aikaani. Mihin? Mihin aikamme kuluu? Mihin käytämme aikamme? Miksi käytämme aikaa? Sehän kuluu itsestään? Onko aika väline? Kuinka aikaa käytetään? Mikä on hyvää käyttöä ja mikä huonoa? Sanoppa se ajallaan! Mitä itse tahdomme ajasta? Mihin sen säästää tai tuhlata? Missä ajassa olla?


Onko aika kellojen tikitys? Onko se viisareiden liike? Päivänkierto? Yön pituus? Onko aika olemassa olon hetki? Vai olemassa olon muodon liikkeen mitta? Mutta eikö aika ole kaikki olemassa olot yhteensä? Kaikki olemassa oleva? Me mittaamme aikaa, ja meille aika alkaa ja päättyy syntymästä kuolemaan, sekö on elämän mitta? Olemassa olon määritelmä? Käytön määritelmä? Oman käytöksemme määritelmä. Aikamme mitta? Mitä aika on? Aika kuluu kaikkialla ja kaikella, eri pituisina olemassa olon jaksoina ja itse näämme vain ympärillämme lähellämme tapahtuvan ajan, näämme aikaa historiaamme, näämme tämän hetken tapahtuvan koko ajan ja muuttuvan menneeksi, vanhoiksi ajatuksiksi.  Ovatko ajatukset aikaa?
Käytettyä aikaa? Tiivistettyä aikaa? Onko aika tiivistynyt ajatukseen sen käytön? Onko ajattelu olemassa olon käyttöä ja aikaa? Ajattelu käyttää aikaa ja omaa olemassa oloa. Mitä ajan ajattelu auttaa? Tappamaan aikaa? Miksi aika kuolee kun se kuluu? Mutta sitähän se on olemassa olo kuolee kun sitä kulutetaan ja se kuolee ja kuluu silti vaikkei sitä käytettäisi. Mitä aika on? Olemassa olon kuoleman mittari? Vai olemassa olon elon mittari? Paljon on vielä jäljellä kellossa, joka aikaasi tikittää? Meistä kukaan ei tiedä mikä elon mittamme on? Loppu kyllä huomataan, muttei matkaa siinä varrella. Aikojen saatossa. Vai huomataanko? Moni huomaa sen ajan joka puuttuu? Moni tahtoo aikaa lisää? Moni varastaa sitä toisilta? Moni käyttää ja moni jättää käyttämättä vai nauttii käyttämättömyydestä. Moni uskoo että on aika että heidät huomataan, moni uskoo että on aika jolloin heidät hyljätään, moni uskoo aikaan kun on kaunis, ruma jne. Ehkä se on totta? Mihin aikamme käytämme minkä uskomme olevan totta? Mikä on aikani tarkoitus tässä maaimassa tässä hetkessä? Mikä on aikani olla tänään?

Aika tuntuu varkaalle, se hävittää kaiken josta nautimme. Se vie ajan. Se vie pahan jos annamme ajalle, vapauden, unohduttaa nuo pahat ja vihaiset ajatukset. Aika tappaa hyvän se tappaa pahan se tappaa kaikki. Se hajottaa ja irrottaa, repii irti. Aika myös korjaa, sitoo ja luo uutta, aika onko se olemassa olon olemassa oloa? Jos mikään ei olisi mitään, olisiko silloin mitään, mitä se olisi silloin se olisi jotain. Kaikkea on olemassa, olemassa on kaikkea, mutemme nää siitä kuin pienen palan sen takia, kuin elämäni on ajan mitattavissa eli olemassa vain tietyn aikaa? Joten olemassa ei ole kaikkea? Sillä kun kuolen, mitä kaikki se tietoisuus tai ymmärrys, ajatukset, koetut hetket, ne jotka tekevät minusta minut tekevät?  Kehoni muuttuu mullaksi/ tuhkaksi... mutta mitä aika tekee ajatuksille ja sille kuka olen?
Mitä aika tekee oleville kun ne kuolevat? Miksi miksi kaikki oleva päätyisi taivaaseen? Sehän olisi vain uusinta samasta aikojen kulusta saman mittaisena, sillä miksi kaikki voisi elää ikuisen olemassa olon? Se olisi kaikki aika ja olemassa olo. Paikoilleen jämähtänyt todellisuus.  Ja jos palaamme maahan toiseen olo muotoon oppimaan lisää? Oppimaan lisää mistä? Ymmärtääksemme mitä? Jotta voisimme tehdä mitä? Mitä olemassa olo on?  Aikaa jota elämme? Kuinka tärkeänä sitä pidämme? Mitä väliä on olemassa olosta? Jos kuolemme jälleen elääksemme, tietämättä mitään mistään mitenkään. Olemme olematta mitään kun synnymme vai olemmeko? Vauva kuinka määrittelet vauvan? Onko vauvan mieli tyhjä taulu? Vai muistammeko edellisen elämän? Jos näin on miksi aika pyyhkii sen pois? Jotta voimme olla olemassa ja jotain muuta mitä olemme olleet? Miksi aika unohduttaa? Miten ajan jaksot alkavat ja kuolevat? Mittaamme, lapsuutta, nuoruutta, aikuisuutta, vanhuutta, lapsettomuutta ja lapsien määrää. Mutta mitä aika on? Vaikka osaammekin määritellä sen jaksoja, emme vielä osaa määritellä aikaa.
Aika on jotain hienoa jota en vielä ymmärrä!

Hautajaiset

Jälleen saatetaan yksi sukulainen maan lepoon. Joten annan noille korpinmustille ajatuksille luvan tulla, surulle luvan vierailla luona, sillä jokainen hauta matka on muistutus elämän hetkellisyydestä. Siitä miten joku on luona ja samassa hetkessä poissa.

Samalla kun joku kuolee, hän vie itsensä pois jättäen paikalleen tyhjän paikan, roolin, josta hänet on tunnettu, jossa hän on elänyt elämänsä. Ja mitä hän onkaan tuonut kenenkin elämään, sitä voi kukin omalla kohdallaan miettiä.  Sillä jokainen syntymä kuin kuolemakin muuttaa ihmisiä ja heidän suhdettaan omaan elämäänsä.

Vieden tai tuoden paloja kuinka suhtautua toisiin ihmisiin ja itseensä. Jonkun kuollessa on aina yksi esimerkki poissa, mutta hautajaisissa jaetut tarinat avaavat silmiä näkemään mitä toiset ovat tuossa ihmisessä nähneet ja mikä rooli kuolleella on ollut heidän elämissään. Ja näin tarinat saavat jokaisen kuulijan elämän rikkaammaksi.

Millaista roolia katsomme? Miten hän elämääni vaikutti?
Toiset näkevät ihmisen vain hetken aikaa elämänsä aikana, ehkä parin päivän ajan toiset useamman vuosikymmenen. Silti kaikki muistot ovat hänestä. Kukaan ei voi määritellä muiston hintaa paitsi sen omistaja, ja muistoja on vain heillä joiden elämään hän on vaikuttanut itse tai välillisesti.
Millaiset muistot kulkevat sukupolvia tarinoina ja millaiset muistot vaijetaan iäksi?
Miten tekomme vaikuttavatkaan muistoihin toisistamme?

Hautajaisissa suru kokoontuu suvunkokoontuessa, yksi sen jäsen on poissa ja samalla kokoontuneet kunnioittavat toisiaan ja kuollutta ja surua. Surun alta löytyy helpotus, kuinka jatkaa matkaa ilman häntä. Suvun tuki, muun perheen tuki. Elämän jatkaminen kaikesta huolimatta, uusien roolien ottaminen, eteenpäin meneminen.

Kuolema herättää tunteita ja nuo tunteet on käytävä läpi ja päästettävä menemään. Suru on toisille pitkään luona asuva kumppani, kaipaus. Toisille hetken silmät kostuttava kokemus,  joka unohtuukin äkkiä. Ehkä sekin liittyy aikaan jonka olemme viettäneet tuon kyseisen henkilön kanssa ja kuinka syvästi hän on koskettanut olemassa olollaan omaan elämää. Tunnekkin riippuu ihan siitä millaisena tuon henkilön näimme ja millaisena hänet koimme.

Mutta kuinka surraan, toiset itkevät toiset ovat hiljaa, toiset huutavat, kun kuolema leikkaa elämän viljaa. Suru on kipua, menettämisen tuskaa, mieltä mustaa ajatusta.

Kuolema vie kulkijan matkalle, jonka päämäärää emme tiedä. Mutta voimme toisinaan kuulla kuinka tuon henkilön kanssa eläneet tuovat hänet ajoittain esiin, sanoina joita hän käytti, hyräilynä joita hän hyräili, tekemällä jotain mitä hän teki, muistaen hänet näin tai itse muistella häntä. Käydä paikoissa joissa hänen kanssaan kävi, joista nuo hyvät muistot ovat. Se on kuin kuollutkin jäisi elämään vielä kuolemansa jälkeen antaen voimaa eikä vieden sitä. Kysymys on kai siitä miten käytämme muistojamme kuolleista ihmisistä. Siis kuinka annamme niiden vaikuttaa itseemme ja toisiimme.

Kaikkien luona kuolema vierailee, mutta se kuinka kuoleman kanssa toimimme riippuu itsestämme ja siitä kuinka muistomme meihin vaikuttavat.

Ja lopuksi oli vain hiljaisuus.

Kesä tulee kohisten

Minulle kesä avautuu näin Savon vesistön äärellä kirkkaan sinisenä ja sen eri sävyinä ja heleän vihreänä, joka tummenee kesän kuluessa. Valkopilvet kumpuilemassa sinessä. Rakastan kumpupilvien pumpulista näköä ja niiden massiivisuutta kun ne vain tuntuvat kohoavan kohoamistaan.

Lapsena keinuessani mietin usein kirmatessani kohti taivaan sineä ja pilven hattaroita: Miltä pilvet tuntuvat?
Sanottiin että ne olisivat pumpulia mutteivat ne näyttäneet minusta siltä. Minusta pilvet olisivat liian raskaita jos ne olisivat pumpulia. Ne tuntuivat  minusta vauhdille, viileydelle jolla on kultainen heijastus. Eivät ne muuten hengittäisi itseensä lisää ja kasvaisi. Niissä oli hetken se painoton tunne ennen tippumista takaisin vauhdin ottoon.

Sanottiin niiden olevan hattaraa, minulle pilvet eivät koskaan olleet makeita tai tahmaisia kuin hattara ehkä rakenteen läpinäkyvyys oli ainoa yhdistävä tekijä.

Minusta pilvet maistuivat aamukasteen tuoksulle raikkaudelle, vedelle. Mietin millaista olisi uida pilvissä, miltä ne tuntuisivat käsissä kuinka ne tiivistyisi vetenä iholle? Minulla oli mielikuva etten saisi pilviä koskaan kiinni mutta pilvet saisi minut, ympäröimällä minut. Sumu.

Vesi oli metallinen terävä kuin samuraiden miekat, pilvet olivat kylmiä, vesi on kylmää. Viileää ja ympäröivää, kannattelevaa, niin pilvetkin toimisivat. Toisinaan ne olivat kylmää lunta, muotoiltavaa, mutta se minua mietitytti. Miten ihmeessä se kaikki lumi/vesi mahtui niihin pilviin?

Mutta miksi höpötän pilvistä? Vedellä kuin ajatuksillakin on monta muotoa ilmentyä, joten kuinka ajatukset ilmentyvät. Ajatuksia on kuin pilviä mitä enemmän niitä on sitä toden näköisemmin ne satavat tekoina maahan. Voi sataa liikaa. Voi tehdä liikaa. Voi olla ajattelematta ja tekemättä mitään. Ajattelen ajatusten sään vaihtelua ja kuinka paljon niitä päätyy teoiksi. Ja mitä useampi ajatus yhdessä päässä tai yhdessä yhteisössä on sitä todennäköisemmin ne hukuttavat melullaan toiset alleen. Huutavatko kaikki kuullakseen vaan oman huutonsa? Omat ajatuksensa.

Kuuntelijalla on tyhjämieli jos hän mielii ymmärtämään sen mikä on toisen ajatus tai se jää ymmärtämättä. Ajatuksena tämä pitää ymmärtää että mitä tyhjempi ajatukseton mieli niin sitä kuivempi sellainen maa. (Kasvatan kukkia niin ymmärrättehän) kuivamaa ei ime itseensä vettä kuin vähän kerralla, jotta se kostuu on annettava vettä useaan otteeseen vähän kerralla. Vähän samajuttu ajatusten kanssa uuden asian kanssa vähän kerrallaan ja monta kertaa. Fiilis voi olla että tulvii yli hilseen, eikä handlaa asiaa, mutta se ei vain ole saanut tarpeeksi aikaa imeytyä.

Entä silloin kun on saanut liikaa ajatuksia, hukkuminen ajatustulvaan. Silloin kun ei saa unta ja ajatukset vaan pyörii päässä toinen toisensa jälkeen tai ympärillä on paljon henkilöitä jotka kaikki vaativat sinua tekemään jotain. Ajatuksilta ja tehtäviltä pitää osata kieltäytyä, kun niitä on liikaa.


Mikä on ajatusten sade? Päätös, kuinka siis sadetta tehdään? Kuinka tehdään ajatus, joka toteutetaan? Ajatus on tahdon kanssa samassa suunnassa kuin myös uskon että tämä tekee hyvää/ parantaa oloa/mieltä.

Kovinkaan moni ei pasko housuunsa kun on paska hätä, koska emme tahdo paskaa housuun, eikä liiemmin usko paskan housussa parantavan oloaan.  Joten syntyy päätös mennä huussiin asioimaan.

Entä silloin kun ajatus ei tulekkaan toteen? Jompi kumpi ei ole linjassa toisen kanssa tai uskomukseen on kertynyt vastaväitteitä, miksi ei kannata tehdä.
Esim. Lykkäämme vessaan menoa nähdäksemme jotain mitä olimme koko illan odottaneet. Sanomme ettei ole vielä tarpeeksi kova hätä että kehtaisin mennä, jaksan vielä odottaa, siedän tätä tilannetta. Kysymys onkin mikä on liikaa? Ymmärrämmekö sen?

Entä kun menee aina heti kun tuntuu vähänkin olevan hätä? Muuttuuko sitä hysteeriseksi? Onko minulla koko ajan hätä kun tulee ajatus minulla on vessahätä?

Tai onko minulla aina nälkä kun minulle tulee ajatus onpa nälkä? Ymmäränkö edes mitä se on? Ja toiset näännyttävät itsensä. Entä pahat ja ilkeät ajatukset toinen syytää kaiken mielestään samalla kun toinen hautoo kaiken sisälleen, kyllä minä jaksan ajatuksella. Kyllä minä tämänkin siedän.

Entä moraalia vaativat ajatukset: Tapanko tämän itikan?
Tahdomme yleensä tappaa itikan koska uskomme sen parantavan oloamme kun itikka ei ole enää siinä inisemässä.  Entä tapanko tämän kissan? Tahtominen ja uskomus on jo vastaan tätä ajatusta. Herättäen lisäkysymyksiä kuinka kissan tappaminen parantaisi oloa tai millaiset seuraukset siitä tulevat. Entä tapanko tämän ihmisen? Kysyjänä itsemurhaa ajetteleva vs. Sotilas sodassa. Itsemurha ajattelija voi miettiä lisä ajatuksia siihen kuinka itsemurha parantaa hänen oloaan. Koska tahtoo poistaa pahan olon. Sotilas voi kysyä jättääkö hän minut eloon ellen tapa häntä? Sotilaan on ajateltava nopeasti ja itsemurhaa hautova voi olla ajatuksissaan paljonkin. Toistaen samaa ajatusta, johon osaa vain antaa yhden vastauksen.

Tähän kuoleman läheisyyteen tultuamme kuinka ajatus syntyy ja kuolee? Ajatus kuolee kun sitä ei käytetä, unohdetaan, Ajatus herätetään katselemalla uudestaan ja uudestaan ideaa, ajatusta, kuvaa, yhdistelmää, etenkin sellaista joka häiritsee jollain tavalla, jolloin se jää mieleen voimakkaammin. Eli hyväksytty ja rento soljuva ajatus ei pysy mielessä pitkään ellei siihen saa jotain särmää. Eli on esitettävä voimakkaita tunteita herättäviä asioita kun haluaa jäädä jonkun mieleen.

Millaisella ajatuksella sinä toisen aivoja kutitat?

Kesävalot

Kesävalot tälläinen kiva sinitinttikynttilä ja päivänvalo tähtitaivaana kimmeltää katossa sinisen lasitimantin heijastamana. Kesä leikkii valolla ja minusta valosta ei kirjoiteta tarpeeksi usein.

Kynttilä on sadepäiville iloksi ja käypä koristeena aurinkoisina päivinä. Heijastumat on sinällään hauskoja kun niitä pitää hieman jäljittää mistä ne tulevat.

Mikä kiiltää, mikä hohtaa, ilman valoa oltaisiin pimeässä, kyse eri pinnoistahan on siinä kuinka ne heijastavatkaan valoa.

Kysymys kuuluu onko ihmisten ajatukset samassa määrin valoa tai heijastusta että saamme pähkäillä näimmekö toisessa hänen valonsa, oman valon heijastuksen vai heijastuuko jonkun toisen ajatukset kuultaviksi?

Syttyykö mieleen murheisina päivinä liekki, sytytämmekö sen itse vai sytyttävätkö sen toiset. Kenen ajatusta kannamme?  Onko ajatus leviävä metsäpalo vai hallittu kulotus, räjähtävä kytevä tulivuori vai polttavan kuumahöyry siitä että ajatus juuri haihtui.

Millainen ajatus on sytyttämisen arvoinen kokemus, kenen kynttilä syttyy joka ilta ja kenen palaa koko yön loistaen majakkana tai tulittaen sanasadetta tuota kuolettavien luotien kuumaa myrskyä haavoittaen kaikkia kuulijoita, toisia kuolettavasti ja toisia lievästi.

Millä sanoilla on merkitystä, mitkä sanoista on hallittuja elämää säilyttäviä ajatuksia?

Kevään ekat grilli raidat

Kesän merkit tuli jo näkyviin eli kärtsät selkään!
Eikä ollut ees tarkoitus ruskettaa itseäni, tuolla ulkona vaan sattuu olemaan jo niin lämmintä, aurinkoista ja ihanan vieno vilpoisa tuuli. Tekosyyni minut huijattiin tähän! Kunnes ymmärsin että oli jälleen liian myöhäistä, että selviytyisin ilman kärtsää ja noita upeita grilli raitoja, joita saa varmaan tasoitella koko kesän.

Tehtiin siis remontti reiska hommia tuolla pihalla ja vain mainitakseni myös grillattiin hirveä ja possua, viimeisten vappu simojen seurana. Ja selkä aurinkoon päin tietysti!

Joten pyydän älkää olko niin tyhmiä kuin minä ja kärtsätkö itseänne karrelle ei nimittäin kannata. Suojautukaa auringolta käyttämällä auringonsuoja voiteita, sillä tämä vaaleanpunainen ravunliha kuumottaa inhasti jo nyt!

Tämä on niin vitsaus menin juuri eilen puhumaan kärtsäyksestä ja voila itseään toteuttaen muistin kuinka itsensä saa kärtsättyä! Voisin tämän taidon pois oppia, ehkä se johtuu myös siitä että olen oleillut sisätiloissa vaalentumassa ja innostuin sitten hyvistä säistä!
Enkä malttanut pitää taukoja sisällä, muistakaa siis pitää taukoja varjossa ja sisällä!

Grillaamisen iloa kaikille, älkää grillatko karrelle!

Mitä opin ruokailusta?

Mitä enemmän on sisällä tekemättä mitään sitä enemmän syö! Tekemättömyys siis altistaa syöpöttelyyn, kun ei ole muutakaan tekemistä.

Ja mikä on näytillä on mielessä. On siis tärkeää mitä tulee kannettua ruokana kotiin, koska se mitä kaapeista ja pöydiltä yms. Löytyy päätyy suuhun ja vaikuttaa suoraa omaan jaksamiseen. Joten mitkä vaikuttavat osto valintoihin ja päätöksiin mitä tällä viikolla syö? Mitä tänään syö? Minkä pohjalta ruokavalinnat tuleekaan tehtyä?
Mahdollisen mututuntuman? Minä vaan nyt tahdon syödä näitä ruokia?
Tänään nyt vaan maistuis pitsa! Koska tahdon karkkia? Koska olen herkuttelija? Millä perustelulla ruoka tulee ostoskoriin?

Tietysti omilla valinnoilla ovatpa ne sitten tiedostettuja tai alitajuntaisia.
Tekeekö tämä minut terveemmäksi vai epäterveemmäksi?
Tekeekö tämä minut iloiseksi vai surulliseksi?
 Ja tärkein yhdistävä kysymys lyhyellä aikavälillä, entä pitkällä aikavälillä?

Mitä minulle tapahtuu kun syön donitsin, jokapäivä viiden vuoden ajan?
Entä kun vaihdan sen banaaniin viiden vuoden ajan?

Entä jos syön rasvaisen aterian, joka päivä? Monta kiloa rasvaa minuun on tarttunut vuodessa? Entä kun syön salaatti aterian tuon rasvaisen tilalla? Mitä keholleni tapahtuu vuodessa? Tälläistä matikkaa olisi ollut kiva opiskella koulussa, kuinka paljon ylimääräistä ruuasta tulee vai alimääräistä. Ja kuinka monta herkkua per viikko voi syödä ettei se vaikuta painoon? Toisaalta sana herkku on niin epämääräinen käsite että sanotaan vaikka juustokakku! Tai pikkuleipä.

Mikä määrittelee rasvaisen? Mikä on lähtötaso ruokien suhteen? Mitä rasvaa syön?
Kuinka paljon on tarpeeksi sokeria päivälle? Ja mistä ruokavalioni sokerit tulevat? Luonnollinen lähde vai teollinen? Onko syömäni asia elävä vai kuollut? Milloin kuollut? Milloin tehty?

Kuinka suolainen?  Koska itse tykkään suolaisesta ruuasta enemmän kuin makeasta. Ja sekin on taas ehkä tyhmästi sanottu kun tykkään hedelmistä ja ne on makeita.
Muttei liian makeita kuin karkit/suklaa, totesin tämän sillä en pystynyt syömään karkkipussillista, jonka olisin ennen syönyt kokonaan.  Makeat leivoksetkin tekevät toisinaan tiukkaa ja pikkuleipiä menee se pari kappaletta, ellei kyseessä ole tuc suolakeksit. Saanko liikaa suolaa? En tiedä kävin tutkimassa asiaa ja suositeltu riittävä annos on 1,5g ja korkeintaan 5g joten voisin tässä tutkaista kuinka paljon suolaa tuonne kitaan oikein uppoaa per päivä noin suositeltu annos vai enemmän? Otanpa selvää!