torstai 12. toukokuuta 2016

Kesä tulee kohisten

Minulle kesä avautuu näin Savon vesistön äärellä kirkkaan sinisenä ja sen eri sävyinä ja heleän vihreänä, joka tummenee kesän kuluessa. Valkopilvet kumpuilemassa sinessä. Rakastan kumpupilvien pumpulista näköä ja niiden massiivisuutta kun ne vain tuntuvat kohoavan kohoamistaan.

Lapsena keinuessani mietin usein kirmatessani kohti taivaan sineä ja pilven hattaroita: Miltä pilvet tuntuvat?
Sanottiin että ne olisivat pumpulia mutteivat ne näyttäneet minusta siltä. Minusta pilvet olisivat liian raskaita jos ne olisivat pumpulia. Ne tuntuivat  minusta vauhdille, viileydelle jolla on kultainen heijastus. Eivät ne muuten hengittäisi itseensä lisää ja kasvaisi. Niissä oli hetken se painoton tunne ennen tippumista takaisin vauhdin ottoon.

Sanottiin niiden olevan hattaraa, minulle pilvet eivät koskaan olleet makeita tai tahmaisia kuin hattara ehkä rakenteen läpinäkyvyys oli ainoa yhdistävä tekijä.

Minusta pilvet maistuivat aamukasteen tuoksulle raikkaudelle, vedelle. Mietin millaista olisi uida pilvissä, miltä ne tuntuisivat käsissä kuinka ne tiivistyisi vetenä iholle? Minulla oli mielikuva etten saisi pilviä koskaan kiinni mutta pilvet saisi minut, ympäröimällä minut. Sumu.

Vesi oli metallinen terävä kuin samuraiden miekat, pilvet olivat kylmiä, vesi on kylmää. Viileää ja ympäröivää, kannattelevaa, niin pilvetkin toimisivat. Toisinaan ne olivat kylmää lunta, muotoiltavaa, mutta se minua mietitytti. Miten ihmeessä se kaikki lumi/vesi mahtui niihin pilviin?

Mutta miksi höpötän pilvistä? Vedellä kuin ajatuksillakin on monta muotoa ilmentyä, joten kuinka ajatukset ilmentyvät. Ajatuksia on kuin pilviä mitä enemmän niitä on sitä toden näköisemmin ne satavat tekoina maahan. Voi sataa liikaa. Voi tehdä liikaa. Voi olla ajattelematta ja tekemättä mitään. Ajattelen ajatusten sään vaihtelua ja kuinka paljon niitä päätyy teoiksi. Ja mitä useampi ajatus yhdessä päässä tai yhdessä yhteisössä on sitä todennäköisemmin ne hukuttavat melullaan toiset alleen. Huutavatko kaikki kuullakseen vaan oman huutonsa? Omat ajatuksensa.

Kuuntelijalla on tyhjämieli jos hän mielii ymmärtämään sen mikä on toisen ajatus tai se jää ymmärtämättä. Ajatuksena tämä pitää ymmärtää että mitä tyhjempi ajatukseton mieli niin sitä kuivempi sellainen maa. (Kasvatan kukkia niin ymmärrättehän) kuivamaa ei ime itseensä vettä kuin vähän kerralla, jotta se kostuu on annettava vettä useaan otteeseen vähän kerralla. Vähän samajuttu ajatusten kanssa uuden asian kanssa vähän kerrallaan ja monta kertaa. Fiilis voi olla että tulvii yli hilseen, eikä handlaa asiaa, mutta se ei vain ole saanut tarpeeksi aikaa imeytyä.

Entä silloin kun on saanut liikaa ajatuksia, hukkuminen ajatustulvaan. Silloin kun ei saa unta ja ajatukset vaan pyörii päässä toinen toisensa jälkeen tai ympärillä on paljon henkilöitä jotka kaikki vaativat sinua tekemään jotain. Ajatuksilta ja tehtäviltä pitää osata kieltäytyä, kun niitä on liikaa.


Mikä on ajatusten sade? Päätös, kuinka siis sadetta tehdään? Kuinka tehdään ajatus, joka toteutetaan? Ajatus on tahdon kanssa samassa suunnassa kuin myös uskon että tämä tekee hyvää/ parantaa oloa/mieltä.

Kovinkaan moni ei pasko housuunsa kun on paska hätä, koska emme tahdo paskaa housuun, eikä liiemmin usko paskan housussa parantavan oloaan.  Joten syntyy päätös mennä huussiin asioimaan.

Entä silloin kun ajatus ei tulekkaan toteen? Jompi kumpi ei ole linjassa toisen kanssa tai uskomukseen on kertynyt vastaväitteitä, miksi ei kannata tehdä.
Esim. Lykkäämme vessaan menoa nähdäksemme jotain mitä olimme koko illan odottaneet. Sanomme ettei ole vielä tarpeeksi kova hätä että kehtaisin mennä, jaksan vielä odottaa, siedän tätä tilannetta. Kysymys onkin mikä on liikaa? Ymmärrämmekö sen?

Entä kun menee aina heti kun tuntuu vähänkin olevan hätä? Muuttuuko sitä hysteeriseksi? Onko minulla koko ajan hätä kun tulee ajatus minulla on vessahätä?

Tai onko minulla aina nälkä kun minulle tulee ajatus onpa nälkä? Ymmäränkö edes mitä se on? Ja toiset näännyttävät itsensä. Entä pahat ja ilkeät ajatukset toinen syytää kaiken mielestään samalla kun toinen hautoo kaiken sisälleen, kyllä minä jaksan ajatuksella. Kyllä minä tämänkin siedän.

Entä moraalia vaativat ajatukset: Tapanko tämän itikan?
Tahdomme yleensä tappaa itikan koska uskomme sen parantavan oloamme kun itikka ei ole enää siinä inisemässä.  Entä tapanko tämän kissan? Tahtominen ja uskomus on jo vastaan tätä ajatusta. Herättäen lisäkysymyksiä kuinka kissan tappaminen parantaisi oloa tai millaiset seuraukset siitä tulevat. Entä tapanko tämän ihmisen? Kysyjänä itsemurhaa ajetteleva vs. Sotilas sodassa. Itsemurha ajattelija voi miettiä lisä ajatuksia siihen kuinka itsemurha parantaa hänen oloaan. Koska tahtoo poistaa pahan olon. Sotilas voi kysyä jättääkö hän minut eloon ellen tapa häntä? Sotilaan on ajateltava nopeasti ja itsemurhaa hautova voi olla ajatuksissaan paljonkin. Toistaen samaa ajatusta, johon osaa vain antaa yhden vastauksen.

Tähän kuoleman läheisyyteen tultuamme kuinka ajatus syntyy ja kuolee? Ajatus kuolee kun sitä ei käytetä, unohdetaan, Ajatus herätetään katselemalla uudestaan ja uudestaan ideaa, ajatusta, kuvaa, yhdistelmää, etenkin sellaista joka häiritsee jollain tavalla, jolloin se jää mieleen voimakkaammin. Eli hyväksytty ja rento soljuva ajatus ei pysy mielessä pitkään ellei siihen saa jotain särmää. Eli on esitettävä voimakkaita tunteita herättäviä asioita kun haluaa jäädä jonkun mieleen.

Millaisella ajatuksella sinä toisen aivoja kutitat?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti