Aikakoneella menneisyyteen, jotta voin päästää siitä irti!
Latasin kasettisoittimeen kasetin itse radiosta nauhoitetuilla biiseillä ja otin fyysisen kontaktin menneisyyteen pelaamalla snake 2:sta 3310:llä. Katselin sitten valokuvia joita on tullut järkyttävän paljon napsittua. Joten poistelin sieltä kaikkia muita paitsi ne jotka tahdoin välttämättä jättää. Ja kaikki tämä sai minut pohtimaan sitä miksi ihmisillä on tarve tallentaa asioita itselleen vai onko tallennus toisia varten jotta muutkin voivat nauttia tai järkyttyä (hirveitä kuvia) siitä mitä on tullut koettua? Pohdin siis mikä on se jokin tietyssä kuvassa jonka tahdon näyttää? Miksi tahdon näyttää sen? Vai ovatko ne vain hetkien tunnetiloja, joihin halutaan palata, koska itse emme kaikkea muista. Tallennammeko siis ääntä, kuvaa, asioita ulkoisesti kun sisäinen kapasiteetti ei enää muista.
Mikä on saanut minut valitsemaan juuri nämä kappaleet? Olen ainakin parin kappaleen alkuperästä tietoinen, yksi tv-sarjasta josta pidin ja toinen elokuvasta, yksi kappale vie minut hetkeen jolloin nautin palapelien tekemisestä, joulun alla. Voin vielä haistaa joululahjapaperin tuoksun sekotuen palapelin tuoksuun. Nähdä palapelin vihreän pohjan värin ja melkein jo pitelen palaa sormissani.
Miksi niin kiihkeästi tahdomme muistaa menneisyyden?
Mikä osa minuutta on vielä kiinni jossain kauan eletyssä mistä pitelen kiinni ja se sitoo minut paikoilleni?
Mistä en halua luopua? Miksi? Mikä on sinulle niin tärkeää? Mutta minkä jo turhaksi käyneen voin heittää pois?
Mikä kokemus tahtoo säilyä mielessä? Ja miksi? Mitä silloin koki? Mitä tunsi? Toistuuko tuo sama tunne jokaisella kerralla kun kuulee musiikin? Vai onko laulun sanoihin kätketty merkitys? Onko laululla tietty väri? Millaiseen paikkaan se sinut vie?
Heitin kasan vanhoja julisteita ja papereita menemään, hauska niitä oli katsella ja muistella. Muttei niitä enää tahtonut säilyttää. Sinällään oli hauskaa analysoida miksi jotain ihmistä oli fanittanut ihan 100:lla!
Ehkä löydetään jotain perheen ulkopuolista jota ihaillaan ja josta pidetään ja näin eriydytään ja lähdetään valitsemaan omia polkuja kulkea. Aletaan kokea itsenäistymistä ja ainakin itse koin joissain asioissa mustasukkaisuutta siitä jos joku muu piti samasta asiasta ( tahtoi pitää jonkin asian itsellään) jotkut asiat oli kyllä jaettavia. Omistuksen halu ja määräämis oikeus jostain tai ainakin luuli niin...
Viihdyttävää on muistella sitä kuinka toisten lemppareita tuli vihattua sitten oikein kunnolla. Omaa valintaa pidettiin parempana kuin muiden. Isosiskoni fanitti ville valoa ja kuunteli HIM:iä ja muistan vihanneeni sitä silloin, mutta nyt se menee jo ja huvittaa oma käytös silloin. Meillä oli selkeät rajat mihin huoneessa sai tulla omia julisteita ja sitten mihin ne toisen julisteet.
Mietin sitä kuinka ne asiat joita on rakastanut ja vihannut ovat kumminkin olleet molemmat vaikuttamassa kokovaltaisesti. Jotkin siskojeni fanituksista, ystävieni fanituksista ovat tarttuneet minuun heidän kauttaan.
Vaikka se että siskoni alkoi pukeutua mustaan, minä panostin väreihin. Nyt siskollani tuntuu olevan enemmän värejä kuin minulla, itse kulkeudun hillitympään tummaan suuntaan vaikka on minullakin väri kauteni ja että tykkään monimutkaisista kuvioista.
Olin nuorena monen näyttelijän fani, joten katsoin paljon elokuvia ja sarjoja, heidän julisteensa koristivat huonetta seinillä ja katossa. Laulajien äänien sävyt oli minun korvieni mannaa, en silloin niin paljoa kiinittänyt sanoihin huomiota/ englantia en edes aina ymmärtänyt. Eikä se nyttenkään ole vahvuus alueeni. Ehkä juuri siksi en diggaillut HIMiä kun en ymmärtänyt mitä ne lauloi?
Vanhat piirustuksetkin oli mainioita ja niistäkin tuli heitettyä muutamia mäkeen... osan säästin jotta on hienoa nähdä lähtötaso miltä on lähdetty.
Kuinka siis tavaroiden säilytys ja muistojen säilytys siirtyy seuraaville vai onko se ihmisen luontainen keräilyn tarve?
Ennen kerättiin ruokaa ja nyt tuon ruuan/ tavaroiden helpon saannin seurauksena keräillään kaikkea kun ei ole muutakaan tekemistä? En tiedä vai yritetäänkö tavaroilla ja muistoilla korvata niitä aukkoja, joihin tarvittaisiin ihmissuhteita. Sillä ihmisten elämänkaaren rakenne on hieman muuttunut. Ihmiset tahtovat erota, vanhemmistaan, vanhuksista, yhteisöistä, toisistaan... Kun erotaan kaikista ollaan yksin. Silti massana samaistutaan, tahdotaan käyttää tiettyjä merkkejä vaatteita, ostetaan niitä samoista kaupoista, käytetään samoja autoja, puhelimia yms. Onko nyt ihmiset enemmän yksin ja enemmän samanlaisia kuin myönnetään, sillä saman napaiset magneettit hylkivät toisiaan. Ja tuota hyljeksintää yritetään ehkäistä vai tehdä noilla tavaroilla? Mitä ihmiset haluavat?
Itse koen nimittäin tukehtuvani tavaroiden paljouteen, muistojen paljouteen, millaista elämän olemisen säröä yritän niillä peittää? Vai enkö vain osaa luopua ja jään passiiviseen paikallaan oloon? Innottomaan olemassa oloon koska raahaan niin paljoa mukanani, joka ei ole ollut enää pitkään aikaan minä? Energiaa joka on jumittunut kiinni käyttämättömyyteen. Sillä mitä isompia rakennelmia luo sitä toden näköisemmin enemmän asioita jää käyttämättömiksi.
Keräämmekö jotain jotta se voi olla käyttämättömänä ties mitenpitkään, jopa hajonnut ennenkuin otamme sen jälleen katsottavaksi? Kuunneltavaksi? Käytettäväksi?
Ehkä on tarkasteltava sitä kaikkea jota käyttää päivittäin, koska käyttämisestä saa iloa, oppia, työskentelee, se on hyödyllistä.
Ehkä tämäkin oli kerran hyödyllistä, joten päättäkää mikä on hyödyllistä ja mikä ei.
