Vain ovi, joka olen
Sisään ja ulos tunnetta hengitän
Olen vain karmit, johon elämä voi tarttua
Elän elämääni, osana minua, koen olevani jotain muuta kuin kehoni joka kokee, sillä sen sanattomia sanoja en todellakaan ymmärrä.
En koe olevani aivoni, vaikka koen eläväni päänisisällä.
Olen peili kahdenmaailman välillä
Huudamme vapautta, emmekä ymmärrä vankilaamme, joka on vapaa olemaan missä vain. Joko tässä maailmassa tai toisessa, mitä ikinä keksimme peilata.
Näämme vain kuvan, emme itseämme, joka sijaitsee peilin takana. Onko sielu silmien takana? Joka on vain kuvan ja olevaisuuden tulkitsija. Mitä me ihmiset oikeastaan olemme? Sähköinen pulssi kehossa, jossa on vettä. Mitä taajuutta syke on? Ja mikä taajuuden tarkoitus on? Taajuus jolla elämme, kuinka kovaa sydämemme lyö?
Jollemme tiedä mikä on paras lyönti tiheys, emme ymmärrä, mitä rakastamme. Ja ellemme ymmärrä mitä rakastamme, mitä me edes olentoina olemme: väärää taajuutta lyövä koneisto? Ja koneet jotka eivät käy tasaisesti menevät yleensä rikki.
Ei ihminen ole kone ja tavallaan on, ihminen on elävä koneisto, joka korjaa itseitseään. Mutta se kuinka korjaamme ja millaisiksi tulemme, on meille itsellemme arvoitus.
Voi kuinka vähän loppujen lopuksi ymmärrämme itseämme, tai ihmisenä olemisesta. Peilaamme toisiamme, toisissa näämme tulevan itsemme. Keräämme kokoajan tietoa, joka muovautuu osaksi itseä. Ja ihmiset joiden kanssa vietät aikaa, tulevat osaksi sinua, sillä imemme kaiken itseemme kuin pesusienet. Miten ympäristö vaikuttaa ja kuinka vaikutamme ympäristömme toisiin ihmisiin?
Kuinka kommunikoimme ja luomme ilmapiiriä? Se taajuus jolla ajatuksemme värähtelevät, luo kuvan ilmapiiristä ympärillämme! Ja olemme ajatuksemme, ajattelen siis olenko? Minulle ajattelu on ajatusten tietoista valintaa, jolla luon ilmapiirin, jossa itse haluan olla. Ja myös sellaisten ajatusten käsittelyä, joita ei ole aikaisemmin käsitellyt. Eli tiedon muotoilua, jotta ymmärrän sitä. Tiedon hallintaa, jotta saan tuloksia. Jokainen ajatus on tietoa, jonka olemme keränneet jostain, minulla on monesti mukavia ahaa elämyksiä kun ymmärrän keneltä tiedon, maneerin, ajatuksen, kasvon ilmeen, äänensävyn olen itseeni kerännyt.
Ajattelu on tiedonkäsittely taitoja, ajattelun ajattelu, on tiedonkäsittelyn käsittelyä.
Pystyn yhdistelemään omien unieni maailmaa, jo kokemiini päiviin. Pohdin kuinka vanhaa tietoa aivoni toisinaan käsittelevät. Kaksiviikkoa on selkeästi pisimmältä muistamani asia, jonka olen havainnoinut unestani. Tietysti palaumia uniin, joita on nähnyt aijemmin ja samankaltaisuuksiakin löytyy.
Muistan aamulla herätessäni viimeisimmän uneni, monesti jää vain halju fiilis mitähän se oli, sitten kun muistan jonkun selkeän tapahtuman kohdan unesta, pystyn tuomaan unen tapahtumia tietoiseen mieleen. Ja lopulta pystyn kuvailemaan selkeästi mitä unta olen nähnyt.
Muistan unia, joissa olen lentänyt, etenkin sen tunteen. Tippunut, muuttanut kokoa, ollut hauta-arkussa, auton ajo unet, bongannut monet tutut ja tuntemattomat. Reppu unen, jossa piti valita reppu, jonka otan että ehdin junaan. En osannut valita ja myöhästyn junasta. Monet unet ovat olleet niin voimakkaita että olen kehitellyt niistä lauluja tai kuvia tai tarinoita. Yrittänyt vangita unen tunteen tunnustamaamme todellisuuteen.
Miksikö, sillä unet ovat totta kokijalleen. Jokainen uni on toisenlaisen todellisuuden limittymää tähän maailmaan, jossa hengitämme. Kykymme kuvitella on mielemme maailman luomus, johon kukaan toinen ei pääse ellemme kerro toisille. Ja kuten tämä myös ajattelu, ellemme kerro toisillemme kuinka ja miten, millaisilla tavoilla ajattelemme, kuinka toiset voisivat päästä koskaan siihen maailmaan?
Ajatteleminen on monihaarainen polku, joka johtaa kaikkialle, kuten ne tavat joita käytämme.
Haluan pohtia ajattelun tapoja, ja tapahtumia, ja näin ollen, joudun toistamaan paljon jo sanottua, jotta löydän seuraavan asian kuten runojen ja laulujen säkeet löytyvät itselleni toiston kautta. Kun ymmärrän käyttää, jonkin sanan jota en ole ennen käyttänyt.
Tämäkö kaikki turhaa?
Ehkä koska tulen unohtamaan todella paljon, jo kaikestä tästä mitä kirjoitin, mutta jotain aina jää. Ja tuo jäljellejäävä osa on se kultahippu, jota kullanhuuhtojatkin suodattavat kauhoessaan kivistä joenpohjaa vaskooleillaan.
