Kuinka ymmärrän sanoja?

Minulle on ollut vaikeaa oppia uusi kieli joten rupesin pohtimaan sitä kuinka ymmärrän sanoja. Ja totesin että ajatuskartta on tässä aivan loitava työkalu! Koska kun ei ymmärrä sanaa se ei liity mihinkään sillä ei ole kiinittymispohjaa mihinkään.
Synnymme tiettyyn ympäristöön ja opimme kielen, no samalla ymmärrämme mihin kaikkeen sana liittyy.  Minusta C.S.Lewista kertovassa kirjassa sanottiin hienosti että eri kielet puhuvat omaa kieltään ja on turha yrittää kääntää toista kieltä toisen kielen sanojen kautta. Yhdistämme sanat tiettyyn kuvaan, tuntemukseen jne. Kehon oman oppimisen kautta saatuun tietoon.

Sitten annetaa sana cat englantia mitäs sanoja liität?

?

Mitä ne onkaan englanniksi, se ettei saa liitettyä sanoja toisiinsa on yhtä tyhjän kanssa oppimista. Kerro minulle kissasta englanniksi, cat. Ja siihen jäi ei ole oikein kiva juttu! 

Minusta ihminen ymmärtää tietyn sanan asiasta. Näytä kuva ja kerro mitä se on toisella kielellä

Ymmärrämme perus käsitteet kuvasta

Tietysti omassa kielessä ymmärrämme synonyymit 

Kissa=katti sehän on toisaalta kuin sanan selityspeliä ilman sanaa, mitä kaikkea sinä liität tiettyihin sanoihin?

Kuinka monta saa olemme oppineet 

5? 10? 15? 20? 40? 80? 100?

Ikävuoteen mennessä?

Siksi pidän lukemisesta koska se selittää minulle sanoja.

Siksi on hieman huolestuttavaa että kouluissa lukeminen vähenee. Lukeakseen on pysähdyttävä ymmärtämään sitä mitä sanotaan. Ja miten itse ajattelee lukemansa.

Sanon nyt että jos emme ymmärrä miten voimme ajatella sitä mitä muut meille selittää? 

Miten ajatella jos ei ymmärrä sanoja.

Silloin kun niitä ei itse opiskele, niin sitä kopioi muilta ja lopputulos on mielenkiintoista finglishiä.

Mitä ulommas kuvailussa mennään sitä suurempi sanojen hahmotus on kyseessä. 

Oliko kyseessä etten ymmärtänyt englantia lapsena se että en opiskellut, kukaan ei sitä puhunut, itse en ymmärtänyt omaa ajatteluani, halua liittää sanat kuviin.

Voihan se tietysti olla että odotetaan jonkin olevan jotain kuten kissan karvainen ja ylläri pylläri sitten eteen tuodaankin karvaton kissa! 

Sanailkaahan kunnolla!

Selftalk-bumerangi

Olen tässä pohtinut sitä kuinka ihmiset ajattelee toisten ajattelevan itsestä jotain!?!
Syyllistymme yllättävän usein ajattelemaan omia ajatuksia toisten ajatuksiksi?
Kaikki tämä pohdinta alkoi siitä että juttelin itsevarmuudesta. Selftalk-bumerangi= Mitä muut ajattelevatkaan minusta? Se on oma ajatus joka on olevinaan nähty toisen silmin, yleensä negatiivisesti tai vähättelevästi latautunut. Joku on joskus voinut sanoa meille ikävästi ja nuo sanat ovat jääneet alitajuntaan tai jopa muistin tietoiseen mieleen, joka monistaa tuota tapahtumaa. Elät yhä uudelleen läpi tuota hirveää kokemusta, koska et ole ymmärtänyt, sen olevan ajatus haamu, bumerangi, joka palaa luoksesi, koska et ole käsitellyt sitä. Tai uskot itsesi toistamaa jonkun sanomaa, uskot sen olevan totta ja että kaikki sanovat niin? Vaikket huomaa ajatuksiesi syöttävän sinulle tuota viestiä.

Minä kerron omasta bumerangistani, sillä olemme itse pahin vastustajamme itse murskaamme itsemme ja itse voimme nostaa itsemme ylös jälleen.

Minä olen tarkkailija tyyppi luonteeltani ja haen ympäritöstäni tietoa ennenkuin toimin, joten monesti minua on lapsuudessani sanottu ujoksi, ujo, ujo, ujo, hiljainen, hiljainen, hiljainen, arka.
Nuo sanat ovat kummittelevaa itselleni puhelua, ehkä ujous on liiallista itsensä tarkkailua, kumuloituvilla bumerangeilla. Kysymyksilläkin? Mikä tekee minusta niin erilaisen? Sekö etten juttele heti, jos minut tahtoo saada lukkoon tivaappas minulta vastausta, kun yritän mielessäni miettiä mikä on vastaus jonka antaisin?
Noilla sanoilla oli minulle negatiivinen kaiku, ne tekivät minusta juuri sitä mitä nuo sanat ovat. Lisätään vielä sanat jännittäjä ja pelokas. Ja jokainen hokema teki minusta juuri ujon, hiljaisen, aran, pelokkaan jännittäjän. Lapsena tarttuu sanoihin herkemmin, kuinka identiteetti kehittyy?
Nuo leimat jotka isketään ensi tapaamisessa? Vaikenin kuin muuri heille, jotka minua kiusasivat ja he kiusasivat minua kun olin hiljaa? Olisinpa puhunut enemmän (nyt se on helppo sanoa). Muut määrittelevät sinut hiljaiseksi, vaikka tiedät ettei se ole totta. Sosiaalisen ryhmän tuomio (vai oma tuomiosi) hiljainen ja päättely, kun se ei puhu se on ujo. Opin olemaan kuuntelija, opin hillitsemään itseäni, opin olemaan hiljaa. Kysymys kuuluu miksi? Minulle oli annettun rooli ryhmään ja otin sen vastaan.

Tarkkailen ihmisiä, jotta ymmärrän kuinka voisin auttaa heitä, sillä olen auttaja tyyppiä, tykännyt olla tekemisessä mukana, mutten koskaan ole ollut pääroolissa. Olen sovittanut oman toimintani tukemaan toisten toimintaa, sillä haluan ymmärtää heitä, millaisia he ovat. Ennen kuin sovitan itseni työnkulkuun, pidän pohdinnasta ja ennakoinnista mihin jokin on menossa.

Hiljaisen ja ujon leimasta tuli minulle arka aihe, koska se sattui, en tahtonut olla sitä. Nyt kysyn kuinka voin ottaa nuo sanat omikseni, sillä olin niitä, elin niitä. Minut on häpäisty epäonnistumisesta,(tai niin sen olen kokenut) mutta pahin häpäisijä olin ihan minä itse. Muistin vain sen tunteen, enkä todellakaan silloin osannut nauraa itselleni. Ja jokainen häpeän tunne teki minusta hiljaisemman ja jokaisesta tapahtumasta ruoskin itseäni. Jokaisesta päivästä tuli itsetarkkailu suoritus kelpaako tämä? Huomaan ettei mikään kelvannut minulle aina voisin olla parempi aina voisin tehdä jotain toisin. Haukuin itseäni tyhmäksi kun en jotain osannut tehdä. Sammutin intoani tehdä asioita. En riittänyt itselleni, sillä vaadin aina lisää, olisit voinut tehdä tuonkin paremmin. Siksi en enää tehnyt paljoa mitään aloin leikkiä huonompaa kuin mitä olin, koska aivoni vakuuttivat minulle että olin huono kun en osannut.

Jos saan toisilta rooleja joissa itse kärsin, kannattaako minun luottaa noihin niin että näyttäisin itseni? Sillä he tekivät olostani vain huonomman vai olinko se itse?

Minustako minimalisti?

Kuinka tavarahamsterista käännytetään minimalistiksi ? Olen huomannut nimittäin oman ostokäyttäytymiseni, joka on kehittynyt tässä vuosien aikana. Eikä se todellakaan ole ollut fiksuimmasta päästä, kun sitä katsoo taaksepäin. Se on lapsen ostokäyttäytymistä vain sitä mitä haluaa. Tahdon tuo ja tuon. Nyt minulla on lyijykyniä varmaan koko loppuelämäkseni...lapsena kun tuli ostettua usean näköisiä kyniä, useana koulua edeltävinä kesinä. Tähän on lisättävä se että koulusta saadulla kynällä oli paras piirtää, joten se oli se jota loppujen lopuksi tuli käytettyä. Turhaako ostin kynät ja uudet penaalit säilyttämään kyniä, joita en käyttänyt? Ostin superpalloja, koska ne oli kivan värisiä, vaikkei niistä voinut tietää minkä saa. No onhan tuo tietenkin ehkä jännittävää, tietää saavansa superpallon mutta väri on yllätys. Olenko oppinut ostamaan sikaa säkissä? Sitten ostin jo koriste esineitä, koska niitä on kiva katsella ja ne miellyttävät kauneuden tajuani. Onneksi siinä on makuni hieman vaativampi, vai onko?? Ostin toisille lahjoiksi, joista ajattelin heidän tykkäävän. En itselleni ainakaan niin montaa. Säilytin jokaisen kortin, piirustuksen, en ehkä onneksi kaikkia mutta suuren osan. Jotta niitä voi muistella (suurin osa noista muistoista on jo kadonnut aikaa sitten, joten mitä minä niillä korteilla ja kuvilla teen?). 

Sitä minä ihmettelen että miksi kun saa yhden laukun on himo ostaa seuraava? Johtuuko se että on oppinut ostamaan ja valitsemaan sellaisen? Ja huomaan halun olevan hyvin ailahteleva käsite. Vai johtuuko se että pitää saada sitten värit mätsäämään?

Tarve minulla on nälkä ostan ruokaa, ymmärrän että ostamallani ruualla kestää tietyn ajan kulua pois käytössä. Muun tavaran kohdalla sitä ei niin tule ajateltua. Että ne vielä hajoavat, häviävät ja katoavat hitaammin kuin ruoka. Mietin sitä tammikuussa miksi kaikella on eri hajoamisaika? Perustelin sitä että jos kaikki hajoaisi samaan aikaan, niin mitäpä jäisi jäljelle? Siispä hajoamis ajassa on eroja että uutta kerkeää syntyä tilalle, mitäpä siis syntyy? Mitä syntymä on? Jakautuvaa ja yhdistyvää. Kahdesta aijemmasta tulee kolmas kahden aijemman yhdistelmä. Minulle jakautuminen on yhtä kuin hajoaminen vai onko se sittenkin monistumista. Tarpeeksi kun monistaa ottaa kopiosta kopiota, alkuperäinen asia on muuttunut, jotain jää pois. Lajikehitys? No ei siitä enempää

Ihminen on peilaava monistaja. Ihmiset kopioi toistensa käytöstapoja, sanoja, pukeutumista, tyyliä.

Otetaan esimerkki ostan koiran, vähän ajan päästä sinäkin ostat koiran, ostan uuden auton sinäkin ostat uuden auton...

Näen tavara kilpailun johtuvan osalti siitä että peilaa toista. Minulla menee paremmin kun minulla on tämä. Mutta siinä on ehkä myös palanen sitä sanaa: Oma

Oma auto, omakoti, jotain josta saa määrätä: kuka sitä käyttää ja milloin käyttää?... ostaa omaksi?

Mietin sitä kuinka vuosien varrella tavaroiden määrä on kerääntynyt kun olen halunnut omistaa jotain. Omistanko paljon kun minulla on paljon käyttämätöntä tavaraa? Vai omistavatko nuo käyttämättömät tavarat minut?

Omistaminen on halua olla jakamatta sitä mitä on.

En tiedä teistä mutta itselläni on fiilis että oksennan tämän tavaran paljouden tähden, fiilis kuinka se käyttämättömyys rasittaa minua. Kuinka nuo tavarat saavat minulle huonon olon, kun en kerkeä käyttämään kaikkea mitä minulla on. Koen omistamisesta huonoa oloa, siispä noiden tavaroiden on mentävä. 

Kysymys kuuluu mitä minä käytän? Mistä tavaroista tulee hyvä fiilis? Mitä asioita oikeasti rakastan katsella? Riittääkö minulle tämä? Elinhän minä jo tähänkin asti ilman näitä asioita, miksi en jatkaisi ilman? Minkä on muututtava?

Samalla itselläni on ollut hauskaa pohtia sitä miten tämä tavara on tullut minulle? Milloin se tuli minulle? Olenko käyttänyt sitä? Milloin käytin sitä? Tuliko käytöstä hyvä vai huonofiilis?

Mitkä tavarat itse olen ostanut ja miksi?

Mitkä tavarat olen saanut?  Keneltä? Miksi

Mitkä tavarat olen saanut ottaa?  Ottanut ja miksi?

Mietin aikaa silloin kun en vielä ns. Omistanut itse mitään

Minulla oli vaatteita joita käytin, minulla oli leluja joilla leikin yksin ja siskojen kanssa. Tavarat olivat yhteisiä, enkä silloin ajatellut yhtään omistamista. Mietin sitä mitä teemme seuraavaksi? Monet lelutkin tuhoutuivat leikeissä, joiden tarkoituksena ei ollut säilyttää lelua vaan leikittiin ja tehtiin sillä erilaisia asioita.  Säilyminen ja pitkä ikä lelulla vaatii hillittyä, silloin tälläin leikkiä,(Selitys: ei niin kivaa leikkiä). Enkä nyt tarkoita että olisimme rikkoneet leluja että saisimme seuraavat vaan että leikkiminen oli pää asia, siis lapsen työ. Tutkia ja kokeilla asioita. Pitää hauskaa.

Omistaminen on saanut minut kateelliseksi, sillä ajatukseni palautuivat hetkeen kun pikkusiskoni sai kynsilakkoja, ne olivat hänen omiaan. Jostain syystä niitä ei jaettu ja niinpä päätimme isosiskon kanssa maalata niillä kiviä. Oli se väärin muttei sitä lapsena ymmärtänyt. Ja pahamielihän siitä tuli itselle kun pikkusisko sai tietää että tuhottiin kynsilakat kiviin. Tehtiin ilkeästi kun käytettiin toisen omistamat pois. Saadaan kuulla siitä vielä toisinaan.

Olisi pitänyt pyytää lupa, saako luvan vai ei?  Syötiin monet pikkuleivät luvatta lapsena ja sehän piti tehdä niin ettei jää kiinni. Yhden otan, ei sitä huomata, ja kun sen tekee useampi lapsi useasti päivässä ei pikkuleipiä ole enää kohta jäljellä. Olin pienenä pikkuleipä varas, mutta se ura loppui noloon omena varkauteen. Saan oman tunnon tuskia siitä että olen varastanut, siispä en tee sitä. 

Mutta kerronkin tämän siksi että siinä on minun: Vielä on saatava yksi ajatus, joka liittyy sanaan ostaa, koska pipareita piti ostaa lisää kun ne oli loppu. Yksi pipari ei vienyt nälkää mutta maistui hyvältä. Sain mielihyvää siitä etten jäänyt kiinni ja makea sokeri, siispä se sai minut yrittämään uudestaan.

Sain jännittää jäänkö kiinni samalla kun täytin vatsaani (ei niin hyvällä ruualla)

Yksi laukku, seuraava laukku? Mihin tarpeeseen ostan? Siksikö että minun on ostettava jotain? Mutta mihin tarpeeseen minä ostan? Jotta voin valita- Valita mitä? 

Asioita jotka minua miellyttää-mikä minua miellyttää?

Värit, muodot, sävyjen vaihtelut.....

Ostanko miellyttäviä värejä? Miksi?

Ostanko miellyttävä muotoa? Miksi?
Ostanko miellyttävää ääntä? Miksi?
Ostanko kauneutta? Miksi?

Onko kyse ajattelu tavasta minulta puuttuu jokin? Maatuska efekti. Minulla on näitä kirjoja pitää hankkia kirjahylly, hyllyssä on tilaa pitää hankkia kirjoja lisää, kirjahylly on täynnä pitää hankkia seuraava kirjahylly, no se on taas enemmän tyhjä joten siihen hankitaan täytettä.

Kerätään niin että on täynnä. Mittani on täynnä tavaroita ja tahdon tyhjentää kaiken tarpeettoman pois, teen sen hitaasti, jotta näen tarvitsenko todella?

Sekä pystyn huomaamaan oman ostokäyttäytymisen sudenkuopat.

Ostan sieltä mistä olen aijemmin ostanut, samaa tuotetta mahdollisesti. Huomasin tämän eilen kun ostin kravaatin jälleen, syy oli väri ja halpa hinta. Ymmärsin kyllä etten tarvitse sitä, mutta halusin nähdä millaista tyydytystä saan kun ostan jotain, sellaista mitä vain haluan ostaa. Koska en löytänyt sitä mitä tarvitsin. Joten päätin nyt sitten katsella ja peilasin värin sitten omasta kaulaliinasta. Enkö siis kehtaa lähteä pois kaupasta ellen ole ostanut jotain.

Tarvitsetteko apua, en etsi mitään...minä vain katselen... ostanko jotain vain velvollisuuden tunnosta että toinen saa jotain tekemistä? Vai onko se sitä etten tykkää että minua katsotaan kun minä katselen? Vai onko se vain opittu toiminta tapa päästä ulos kaupasta? Näyttääkö rikolliselta jos vain käy katselemassa tuotteita eikä osta. Vai hakeeko oikeutuksen seisoskella tilassa ostamalla jotain. Tarvitseeko oikeasti jotain? Vai vaan huvitteleeko? Onko se vain rutinoitunut tapa huvitella? Ostaa jotain mitä ei edes tarvitse? Auts.

Päätin jos iskee himo ostaa jotain niin saan ostaa hedelmiä yksikerrallaan hedelmä salaattia varten.

Vai onko ostaminen ajankulutus touhua? Kun ei ole muutakaan tekemistä...ja tekemis määrä lisäytyy jokaisen ostetun tavaran myötä ja edelliset tavarat päätyvät unohduksiin.


Minulla on vielä monta askelta minimalismiin päin, mutta ymmärrän mitä enemmän minulla on tavaraa sitä vähemmän minulla on aikaa/voimia/tilaa tehdä sitä mitä todella tykkään, koska noiden tavaroiden järjestäminen vie aikaa, joten tällä hetkellä kämppäni näyttää kaaos teorialta kun suuri osa tavaraa jota en ole käyttänyt on silmieni edessä. Auts, mutta hyvä sellainen koska se pistää minut laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Ja löytämään uuden suunnan kuinka toimia.

Vähemmän on enemmän.