Mielikuva

Siitä mikä ihminen on?

Tuuli puhalsi kirjansivuilta sanoja päähäni vuosien ajan ja minä valitsin kirjat ja kirjailijat joiden aivoituksilla tahdoin mieltäni hetkeksi täyttää, sanat haipuivat ja unohtuivat heti kun ne olin nähnyt ja kääntynyt vastaan ottamaan seuraavaa sivullista sanojen tuomaa mielikuvaa, mieleni kankaalle. Samoin kääntyivät päivät katsoen kuinka maailma muutti muotoaan vuodenaikojen mukaan, ihmiset ja paikat vaihtuivat ja minä olin vain minä joka katsoi kuinka uudet sukupolvet kasvoivat aikuisuuteen saaden jälleen lapsia jotka kasvoivat saadakseen jälleen lapsia...
Opin uusia asioita ja unohdin toisia, unohduin monesti tv:n ääreen tuijottamaan laatikkoa, jossa kuva pyöri, näin ja unohdin, tahdoin nähdä, katsoin ja unohdin.
Yöt nukkuessani, näin unia ja unohdin.

Yllättävää oli se että muistin miltä auringon paiste tuntuu iholla, miltä uudet kumisaappaat tuoksuvat. Äidin lohduttavat sanat, kiven rosoisen pinnan, järven hiljaisuuden kesäyönä, pimeän talviyön keveyden,
Kissan joka puskee vasten jalkaa, ystävällisen hymyn, kysymyksen johon en edelleenkään osaa vastata, jännityksen vatsanpohjassa.
Voin jota levitetään kanelipullia varten, kuinka pimeydessä hankaussähkö kipinöi, siskojen kanssa vieretysten tarinoitiin. Auton takapenkki tuntuu turvalliselta, väenpaljouden äänet, nilkat jotka kerran piirsin ja ne yhdet kädet joita silmäsin. Muistan soljuvan veden kylkiäni pitkin, kotisaunan tuoksun, traktorin äänen, ne hiukset ja sen hauskan parran, yhden häiritsevän lehden kannen. Yhden muikean pierun patteria vasten, vihreät pikkusakset... kaikkea.
Ja silti pystymme ajattelemaan vain yhtä asiaa kerrallaan.

Yksi ajatus, jonka joko itse kerromme tai joku toinen kertoo meille.
Sisäistämmekö sen mitä meille kerrotaan?

Mikä ihminen on? Olento joka tietoisesti pystyy valitsemaan itseään kiinnostavia asioita oppiakseen lisää ja kuinka reagoi oppimaansa. Onko minuus siis voimakkaana tietoisuuteen jääneet asiat?  Ja näin errottelee olennot toisistaan?
Mikä saa jonkin asian jäämään mieleen, tuntemukseen niin voimakkaana, että se on osa sinua? Niin kuin itseen sisäistetty ominaisuus ulkomaailmasta. Voin nähdä itseni noissa tilanteissa itseni ulkopuolella, itsessäni siinä missä olin ja tavallaan elää ja katsella tuota hetkeä.

Kuinka tuollaiset hetket vaikuttavat ja miksi pystymme näkemään ja kokemaan jonkin hetken eri näkökulmasta kuin aikaisemmassa kokemuksessa on ollut? Kuinka mielikuvitus yhdistelee kokemuksia? Vai tiedostammeko ympäröivän tilan tietämättämme johonkin asti ja pystymme kuvantamaan sen itsellemme, mutta miksi voimme nähdä itsemme toimimassa muuna ihmisenä kuin katselija? Tämä on monesti itselleni käynyt unissa, joissa katson unenkuvaa, tapahtumia, jossa toimii hahmot joista yksi olen minä, mutta katselen asiaa jonkun muun silmin.
Se on jännä tunne, ja tämän avulla pystyn helposti kuvittelemaan itseni toisen asemaan  tai keksiessäni tarinaa näkemään kuinka hahmot liikkuvat, käyttäytyvät, puhuvat. Vaikkei mitään oikeasti tapahdu, pystyn luomaan itselleni näkyvän kuvan ja seuraamaan hahmon toimintaa todellisessa maailmassa. Tai kuvitteellisessa maailmassa, jolloin todellinen tila hämärtyy ja samaan tapaan kuin kirjaalukiessa pystyy kuvittelemaan tapahtumia.

On syytä tietää, mikä on todellista ja mikä mielikuvaa. Ja miten paljon mielikuvitusmaailman antaa viedä aikaa. Sillä mielikuvittelu on viihdyttävääkin, niinpä sille on hyvä pistää rajoja kuten pelaamiselle tai tv:n katselulle tai netin selaamiselle.  Onkin siis kysyttävä ovatko mielikuvitushahmot itsen kuvajaisia, joille on annettu vapauksia toimia toisin kuin itse todellisessa maailmassa pystymme tai haluamme toimia ja näin turvallinen alusta tutkia asioita ja omia uskomuksiaan itsestä ns. Erillisten hahmojen avulla. Vaikka ne ovatkin oman mielen luomuksia.

Mielikuvituksessa yhdistelemme asioita uudellatavalla niinkuin unissakin. Ja itseasiassa pystyn jäljittämään tarinassa käsiteltyjä asioita oikeanmaailman tapahtumiin, osat on kirjoitettu tiedostamattomasti ja osat tiedostetusti ja muokattu. Mieli ei käsittele mitään asiaa yksi selitteisesti vaan asiaan on aina nivoutunut useampikin kerrostuma, joita raaputellaan tarinanmittaan auki. Kuten monissa elokuvissa, kirjoissa yms. Pystymme läpikäymään tunne skaaloja joita emme ole kokeneet päähenkilön tai muiden hahmojen kautta tai saamme tai haemme lisätietoa.

Ymmärrämme olentona toden ja kuvitellun tai ainakin sen jonka hyväksymme todeksi ja epätodeksi. Mitä opimmekaan tutkimalla suhdettamme mielikuvitukseen, millaisissa tilanteissa mielemme synnyttää mielikuvia verkkokalvoille. Mitä mielikuvilla käsittelemme?

Mielikuvin pystymme kuvittelemaan tietynlaisia lopputuloksia tilanteille, joita ei ole vielä tapahtunut. Mutta millaisia lopputuloksia olemme tottuneetkaan kuvittelemaan? Riippuu sinusta!