Tehdäkö majatalo vilkkaan tien varteen jonne muut pysähtyvät tai ainkin osa kulkijoista. Tälläisen paikan tuoma suoja ja turva ja ruoka muine antimineen houkuttavat matkalaisen jäämään yöksi.
Monta kulkijaa kohtaa talossa ja kertovat matkoistaan ja elämästään. Talon pitäjä taas osaa kertoa matkalaisista, millaisia he ovat olleet käytökseltään, kuinka talon vieraan varaisuus on huomioitu vai onko sitä hulttiomaisesti kaltoin kohdeltu: Lautaset rikottu ja tuolit hajoitettu jne.
Jokainen teko tai tekemättä jättäminen on osa käytöstä, joka on matkoilla opittu. Ja talon omistaja toivoo seuraavalla kerralla tunnistavansa nuo tuhoaja tyypit, antaen heille talon vähiten kalustetun huoneen, ymmärtää milloin lopettaa heille anniskelu, ymmärtää kuinka puhua noille olennoille, jotka eivät ymmärrä omaa käytöstään. Kun nämä eivät vieläkään ymmärrä on sanottava että huoneet ovat jo täynnä, sillä kukaan ei tahdo asiakkaita jotka särkevät koko ajan jotain. Se on tappiollista ja aikaa ja vaivaa vievää. Kyllä tietysti voi laskuttaa enemmän rikkojilta, ettei hirmuisia tappioita pääse syntymään, silti se on ajasta pois kun pitää siivota toisten jälkiä eikä ne ole mitkään helpoimmat. Seinässä reikiä ja lattia säleinä, tuo huone on pois käytössä ajallisesti pitkään verrattuna vaikka kaadettuun maitolasilliseen.
Ja näin tälläisen ajatelman jatkoksi kysynkin
Kysynpä kuinka laskutetaan toisen aiheuttamasta tunne vammasta? Talonpitäjä maksaa. Kuinka monta huonetta on mielessä ihmisille? Kuinka monta niistä pitää olla rikki että mieli tulee tappiolliseksi? Tietysti jos ei ole edes ns. Hyviä asiakkaita niin mielessä käydään taistelua siitä ehtiikö korjata huoneet vai ajautuuko lippuluukulle ja on enää hyljätty talo. Jossa sattuu kummittelemaan omistaja. Yrittääkö korjata vai tuhoaako kokonaan ja rakentaa uuden? Pienemmän vain itselleen.
Millaisia ovat siis toisten aiheuttamat tuhot sinussa? Kenelle sanot ettet tahdo tavata? Kenelle on mieleesi sijattu huone? Kenen sanat maksavat vaivan nähdä vaivaa? Kuinka tälläistä mitataan? Tunteellako ja tuntemisella?
Mitä siis tunnen seurassa jossa olen? Viiltääkö sanat vai sitovatko ne sielun haavat? Millainen tunne tulee kun katselen tuota henkilöä? Olenko katsonut häntä hyvänä päivänä, huonona päivänä kaikissa tunteidensa sävyissä?
Keneen sitoudun ja kenelle annan aikani? Kenen seurassa vietän aikaani? Ja nähdäkseni heidät, heidän on nähtävä minut. Edelleen kysyen kuka olen?
Mitkä vastaukset lukitsen määrittelemään itseäni? Siitähän tässä on kyse mikä on sieluni kanssa yhdessä. Kaikki jota todella rakastan.
Mistä tietää rakastavansa jotain? Minkä aina valitsee tai useimmiten. Onko rakastettu siis eniten ja useiten valittu? Niin kuin tavat joita teemme automaattisesti? Mikä miellyttää eniten kaikista kokeiluista? Ja tämän pohjalta voi määritellä mistä pitää itse ja mikä miellyttää?
Olenko liian analyyttinen? Kun pyrin purkamaan älyllisesti jokaisen teon taustat? Eli onko rakastunut ihminen vain päättänyt jostain syystä vain valita aina juuri kyseisen henkilön? Ajatukset? Vai tunteet vai molemmat käsikädessä? Mikä siis ohjaa ajattelijan ajatukset ja tunteet kohti kyseistä henkilöä? Onko kyse siitä kenet näämme? Ketä ajattelemme tietoisesti? Keneen liitämme tunteita ja sanoja. Ja mitä enemmän sanoja ja tunteita, sitä enemmän ajatuksia ja sitä enemmän ajattelemme henkilöä. Kyse on siitä millä latauksella tunteet on tallennettu? Miten tuo tunne lataus sanoissa vaikuttaa itseen?
Millä siis lataamme itsemme tallennus hetkellä? Minkä valitsemme? Ajatustemme tunne tähdeksi? Minkä tunteen valitsemme? Kun kohtaamme aamulla vesisateen? Auringon paisteen? Lumimyrskyn? Millaisella aseenteella eli valitulla tunteella suuntaamme ulos. Onko säätila maailmankarmein järkytys, joka tuntuu aina pahalta? Onko se utelias ja iloinen, vilkaisee sään ja laittaa vaatteet sen mukaan. Ihanaa hyppii ilosta vesilätäköissä! Tanssii jäisten vesilätäköiden yli ja kätkeytyykin auringolla varjon alle.... minkä tunteen millekkin asialle luomme? Riippuu mitä olet valinnut asenteeksi!
Tallennettavaksi tunteeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti