Joten voinkin tässä kirjoitella hieman pitemmän kirjoituksen Eddien innoittamana! Joka seurasi omaa unelmaansa mennä Olympialaisiin ja se pisti miettimään sitä mistä ihmiset innostuvat niin että päättävät tehdä sitä niin pitkään että saavuttavat tavoitteen. Mistä ja mihin kasvaa intohimo ja näyttämisen tarve, sinnikkyys yrittää yhä uudestaan ja kokeilla. Mistä määräytyy se mihin on valmis? Mitä on ylitetty? Kuka valmentaa? Kuka auttaa? Ketkä toivovat onnistumistasi ja ketkä epäonnistumistasi? Mistä itse innostuu niin vilpittömästi että siitä riemuitsee niin että se tarttuu toisiinkin!
Mistä unelmat syntyvät? Mitä on tavoitellut pienestä pitäen? Mikä on sieluun piirretty väri? Mikä periksiksi antamattomuus ja tavoittamisen halu! Missä haluat onnistua! Millä on juuri sinulle sydämen särkevän tärkeää!? Mikä on se asia jossa sinä näytät sen kuka sinä olet! Ja sen mihin pystyt! Mikä on se silmissäsi palava unelma, jota et koskaan voi jättää tekemättä? Mikä on se seuraava aste tavoittelemallasi vuorenhuipulla? Elokuvan tapaan seuraava mäkihyppytornisi? Oletko hypännyt siitä 15 metrisestä, jossa pysyt pystyssä? Entä 40 metrisestä? Jossa kaatuminen tuo mustelmia. 70 Jossa loukkaantumisriski on jo suurta. Entä 90 jossa kaatuminen voi johtaa kuolemaan. mutta sinun on vain hypättävä sillä muuten olisit jo kuollut ilman unelmasi toteutumista. Mikä ajaa sinua eteenpäin? Mikä on se palo, jota et voi koskaan sammuttaa itsessäsi? Se joka etsii uudet uomansa näkyä. Se joka pyrkii kokoajan pinnalle, vaikka kuinka toiset yrittäisivät kuinka latistaa unelmaasi ja saada sinut epäilemään sitä kaikkea johon sinut on tarkoitettu!
Itselläni tuo unelma on kirjoittaminen, sillä se on asia, joka on seurannut minua kaikkialle kuin liima, joka yhdistää kaiken. Se kuplii sormissa, se polttaa sanoina mielessä, pyrkii ulos runoina ja lauluina. Se on ääntä jota minun on kuunneltava tai minusta tuntuu että jokin minusta uupuu tai se että tulisin hulluksi kaiken sen sanatulvan alla, joka mieltäni pommittaa toisinaan. Toisaalta kuten nyt yöllä sanat vain tulevat jostain ja päässäni on vain yksi sana kerraan ja kirjoitan sen tähän. Sitä tunnetta vai olotilaa on vaikea sanoin kuvata, miten kirjoitusprosessi tapahtuu mielessä. Sillä olen tehnyt sitä pitkään, mutta sen tiedän että siitä on tullut osa luontoa. Ja se on automaattista, kuinka sanat pulpahtavat kiinni säveliin tai ovat jo valmiiksi kiinni niissä. Sillä huomaan voivani ymmärtää mistä olen vienyt osasia, lauluista, jonkun puheesta tai sen tyylistä. Ymmärrän siis ainakin osin sen ketä ihmisiä kuvastan ja miten käytän heiltä oppimaani tapaa itsessäni. Eli koen olevani vain uudella tavalla yhdistelijä. Toisinaan tuo seuraaminen on vaikeaa sillä olen huomannut että joskus tavat tulevat jälkijunassa ja pulpahtelevat pintaan vasta viikkojen tai vuosien päästä. Siihen tarvitaan vain pieni muistutus, eipä siihen tarvitse paljon. Ehkä sana tai tuote tai kuva ja kaikki on kirkkaana silmien edessä!
Mistä siis löytää kirjoittamiselle valmentaja? Olen lukenut kirjailijoista hieman ja todella erilaisia kirjojakin. Ja huomannut todella monipuolisesti kirjoitettuja kirjarakenteita. Ehkä minun on siirryttävä seuraavaan mäkeeni kirjoittamisessa ja otettava harppaus ja lähdettävä kilpailemaan ja julkaisemaan tuotoksiani.
Mietin sitä että haluan piirtää runoille kuvia, mutta alankin olla sitä mieltä että minun on helpompi kirjoittaa runoja kuvista. Ja ehkä on minun aikani tutkailla mitä jo valmiita kuvia tahdon käyttää ja tuoda nämä yhdistelmä tuotokset esille itsestäni. Ehdottakaa jotain!
Tai voisin kokeilla ihan oikean kirjan kirjoittamista ja tarinoida. Millä kertoja muodolla haluaisitte tarinan? Kuinka monta sivua olisi sopivasti? 300-500?
Millaista ihmiset haluavat? Seikkailut fantasia maailmoissa on monesti luettuja, voisin kokeilla myös scifiä tai dekkaria tai peräti kauhua. Sillä minulle on helppoa ajatella kuinka jossakin tilanteessa kävisi kehnosti, kuinka minun pessimistiyteni tässä auttaisikaan minua? Toisaalta tiedän kuinka ikävä olo kauhusta tulee kun sitä kirjoittaa kun ne kaikki tunteet on läpi käytävä. Mitä uhrit kuin hyökkääjätkin kokevat. Ehkä voisin kehitellä uuden olion niinkuin alien alienleffoissa. Pahiksen joka siis toimii vain luontonsa mukaan.
Paljon on lukijoita myös rakkauskirjoilla mutten itse ole innostunut niistä. Mihin gategoriaan teidän mielestänne minun pitäisi tarttua? Mistä te haluaisitte lukea?
Vai ottaisinko optimistin ajattelutapani ja lähtisin sillä liikenteeseen, kertoisinko iloista mitä on? Mitä ihmiset tekevätkään ilostuakseen? Kuinka myönteisyyttä käytetään? Niitä kirjoja on tietysti paljon, muttei vielä minun kirjoittamaani....
tee pääsi loppumaan ja ajattelin nyt ruveta lataamaan akkuja huomista varten. Joten hyvää yötävain!
P.s. pulma olenko pessimisti joka on oppinut olemaan optimisti, niin olenko silloin realisti? Ja miten tämä määritellään? Omassa ympäristössä vai missä kulkee raja-aidat olla jotain? Vai onko kyse että osaa nähdä pessimismin kautta ja läpi kauniimman maailman? Tekeekö tuo maailman synkkyys maailmasta kauniimman kun siitä osaa iloita?
Öitä jälleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti