Uudessa valossa, sillä mitä vanha valo edes on?
Kuinka toisinaan elää tunnemuiston valossa, tuo muisto hyvästä hetkestä, muisto paremmasta ja kuinka se auttaa kulkemaan läpi pimeän.
Se on valonlähde muitten asioiden muistojen viidakossa. Noista muistoista kasvaa köynnöksiä, joiden viidakkoon on helppo eksyä, jopa hautautua. Ne kasvavat ja kiinitymme niihin, kunnes näämme ja alamme katsoa asiaa uudessa valossa. Irrottautua kävelemään pimeydestä valoon. Se että avaamme silmämme nykyhetkeen, näämme oven joka vie valoon.
Valo liikkuu alati ja unohdamme sen, tunnemme iloa eri asioista ja kuinka voimme edes ajatella että elämässä olisi vain yksi valo ja se olisi jäänyt jo menneisyyteen? Elämällä vain menneessä jää monta valoa näkemättä, onko pimeys vanhaa valoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti