Miksi yö kukkuminen ja laulut ovat yhdistyneet? Syystä että lapsena radio lauloi yötäpäivää ja toisinaan jäi kuuntelemaan lauluja ja ns. Kukkumaan musiikista nauttien. Sitten tuli kausi, jossa tuli kukuttua yöllä kävelijänä ja laulettua matkalla kotiin. Kävely pimeydessä on rauhoittavaa ja kiehtovaa. Olen myös aina tykännyt katsella kuuta, joten näiden yhdistäminen on luonnollinen yhdistelmä. Ja pimeydessä ulkona on saanut rauhan harjoitella rauhassa,
Mutta miksi arki on yhtä kuin kuutamo? Sillä kuu on vaihtuva tiedämme sen olevan kokonainen, mutta näämme vain osia siitä kuun vaiheiden mukana. Samaan tapaan näämme vain osan arjesta etenkin toisten arjesta ja on vaikea sanoa mitä ihmiset tekevät kaikella sillä ajalla mitä emme ole heidän seurassaan ja on mahdottomuus olla kaikkien seurassa vaikka sosiaaliset mediat vievätkin huomiota ilmoittamalla uusista viesteistä ynnämuista mitä on jaettu. Mutta eikö juuri tuo asia vie huomion juuri pois arjesta jota elää ja seuraa vaan toisten elämiä eikä osallistu niinkään siihen. Voi kyllä vastata mutta vastauksena on tunteeton teksti (josta ei välity äänen sävyt). Ja arjessa kanssa eläjät joutuvat taistelemaan huomiosta, jota jokainen piippaus ja viesti vievät. Läsnä olo häviää, kun ns. Hypimme jokaisen viestin mukaan. Siksi tykkään itse äänettömästä olotilasta puhelimissa ja muissa laitteissa, sillä ääni on juuri se joka vie huomiomme, joten puhelin saa olla rauhassa, kun mitään ääniä ei kuule. Sillä ei minun tarkoitukseni ole vastata jokaiseen viestiin heti tai olla antamassa huomiotani toisille, jotka eivät ole paikalla. Minä haluan nukkua yöni rauhassa, enkä media tulvassa, joten valitsen itse milloin olen käytettävissä. Haluan katsella kuuta ja laulella mitä päähän sattuu pälkähtämään, kävellä öisiä katuja ja nauttia pimeydestä. Eikä aina ole edes yö kun on pimeää. Suosittelen testaamaan some ja sovellus taukoa kaikill, jotka ovat kiinni merkki äänissä.
Näämme siis vain vaihtuvia hetkiä toisista tai itsestämme kuvajaisena, näämmekö omaa kokonaisuuttamme vain tuon vaihtuvan sarjan, jossa kuljemme. Opimmeko mitkä ovat omat vaiheemme joita vaihdamme, vaikka olemmekin kokonaisia ja meistä tuntuu vain sille että meistä puuttuu jotain. Olemmeko katsoneet asioita vain yksipuolisesti. Kuu ei tietenkään ole se joka loistaa, mutta kyse onkin siitä mitä osaa itsestä me heijastamme toisille ja teemme näkyväksi vaikka se tarkoittaisi toisen valosta näkyväksi tulemista.
Mikä on se osa jonka tahdomme jakaa sinne sosiaaliseen mediaan, luonnon kauneus? Oma naama? Kaikki mikä on mennyt pieleen? Arkihetkiä, juhlahetkiä, lomahetkiä... mikä omassa syötteessä korostuu? Mitä tahdomme toisille antaa vai toivommeko vain sympatiaa, haluammeko kertoa tarinan? Mitkä ovat sosiaalisen median vaikuttimet ja kuinka käsittelemme itseämme ja toisiamme siinä, kuinka ankaraa lähdekritiikkiä pidämme julkaisuihin? Kyseenalaistammeko koskaan kuvista välittyvää mielikuvaa mitä siellä oikeasti tapahtuu? Millaista on tuo toisen arki oikeasti? Olemmeko olleet koskaan katsomassa tai osallistumassa hänen arkeensa? Ymmärrämmekö tuota toista ihmistä? Vai kuvittelemmeko vain että hänellä menee aina hyvin tai aina huonosti ja luomme kuvan toisesta tietämättä mitä oikeasti tapahtuu tai miksi tuo ihminen edes laittaa sellaista syötettä kaikkien nähtäväksi?
Voisikin siis kysyä miksi kirjoitan blogia kaikkien ihmisten nähtäväksi? Se miksi kirjoitan on että ihmiset näkisivät joitain asioita niinkuin minä nään. Kuinka kyseenalaistan asioita, koska tiedän etten ole oppinut niistä kaikkea ja haluan että ihmiset oppivat kysymään kysymyksiä. Koska etsiessään vastauksia oppii huomaamattaan. Ehkä samalla tulee tehtyä itseäkin läpinäkyväksi, sillä minun on sanottu olevan mysteeri. Mysteeri olen itsellenikin, mitä kaikkea voinkaan olla? Kaikki on mahdollista! Ihanaa aamua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti