Kierros menneeseen

Tänään upposin menneeseen musiikin mukana kahdeksan vuoden taa jolloin kuuntelin paljonkin cmx:ää. Lemppari kappale on edelleen hautalinnut. Siinä kappaleessa oli jotain puhuttelevaa jo silloin. Ehkä melankolinen sävy. Eikä minulle kappale auennut ensi kuulemalla ja kuuntelutti monesti. Ja edelleen löytyy syvyyttä, joka puhuttelee... joten tästä päästään päivän pähkinään!
Miksi ihmiset palaavat vanhoihin asioihin eli menneeseen?

Elämme elämämme tarinoita uudelleen ja uudelleen, kerromme kohtaamisista eri ihmistyyppien ja ajattelutapojen kanssa ja luomme tästä kuvan mieleen kun asiassa on ollut jotain yllättävää ja/mieleen painuvaa, jotka herättävät tunteita. Teemme sitten toisista ihmisistä kuvaa sen perusteella millaisia tarinoita hän kertoo ja millaisen tunneilmaston ympärilleen luo. Tarinat menneestä siis kertovat tunteista joita olemme kokeneet toisten kanssa/omista tuntemuksista kyseisessä hetkessä.

Onkin hyvä kysyä kerrotaanko siksi enemmän surullisia tarinoita joissa on yllättävää koska ne jäävät mieleen paremmin koska luovat suuremman kontrastin nykyiseen tunnetilaan ja jäävät näin paremmin mieleen.

Tilanteita joissa olemme jätkyttyneitä opimme jotain. Ja sisällä on ristiriitainen tunnelma että nyt on tehtäväkin eritavalla. Joten päivän toinen pähkinä!
Voiko ilosta järkyttyä? Kuinka suuri muutos tunnetilan laadussa saa aikaan muistijäljen?

Pelkääväätkö ihmiset jotka ovat koko elämänsä vihanneet asioita olla iloisia?
Hieman hullutella, veikkaan vakavuustautia. Syyllistyn itsekkin vakavuustautiin siinä määrin että hillitsen hullutteluani julkisilla paikoilla... ainakin toisinaan. En aina. Minullehan voitaisiin nauraa tai leimata höperöksi... vai johtuuko ilottomuus kaikesta tukahduttamisesta? Omanitsensä peittämisestä ja teeskentelystä ja näin ihminen on entistä vihaisempi siitä  kun eii olekkaan omaitsensä?

Joten mikä on omaitse? Veikkaan kokonaisuutta, kaikkia taitoja, oppimaansa, tekemistä, niitä intohimoja joiden tekeminen tuottaa mielihyvää ja iloa. Kehoa ja mieltä yhdessä. Sellainen alati muuttuva kokonaisuus, joka ajattelee ja on yhtäaikaa. Ajatteleva siinä määrin että pystyy suuntaamaan ajatukset ja huomionsa haluttuun kohteeseen ja tutkimaan ja oppimaan asiasta riippuen.
Omat oppimistyylit ja elämän käsitys kulkevatko ne samaa matkaa opetuksen kanssa.

Onko omaitse siis kaikki minkä itsekseen ymmärtää ja joihin asioihin tarttuu ja pitää omanaan? Ovatko ihmiset juuri tämäntakia onnettomia kulutuskeskeisessä maailmassa?  Koska on niin paljon tavaraa, että kokee olevansa käyttämätön? Vain käyttämättömien tavaroiden takia? Koska on laajentanut minä käsityksen minun koti on yhtäkuin minä?

Kotihan vain kuvastaa valintoja joita teemme?
Jos on kotonaan vihainen niin eikö silloin juuri tee vääriä valintoja? Ja ole itselleen pettynyt kun ei teekkään kuin oma ajatusmaailma/omaitse/tunne on pyytänyt?

Onko ainainen vihaisuus pettymystä? Joten jätänkin tämän päivän mietinnäksi mille kaikelle olen pettynyt itsessäni? Pettymyksetkin opettavat!

Pimeydessäkin on valoa!