Elämän virta, minne se veneen vie? Monesti olen miettinyt olenko oikeassa paikassa edes lähellekkään oikeaan aikaan? Mitä minä opin siitä missä minä olen? Ja siitä mukavuudesta ja epämukavuudesta?
Kun keho sanoo ei ja mieli kyllä tai toisinpäin. Se tunne kun mietit että mitä helvettiä minä täällä teen? Ja muuten onkin ihan hyvä olla ja toisinpäin Mieli sanoo tahdon tehdä tämän ja keho haroo vastaan minkä voi, etten todellakaan tottele.
Missä sijaitsee nuo kehossa olevat paniikkinappulat, jotka iskevät toisilleen sukset ristiin? Fiilis että soutaa ja huopaa saman aikaisesti eikä liiku minnekkään.
Tilanne joka ei anna kokonaisvaltaista hyväksyntää tai hylkäystä! Mitä noista tilanteista tekee niin mielenkiintoisia? Itse mietin mitä opittavaa minulla on? Onko kyse moraalista vai irrottaminen itsehillintä ohjaimista vai onko keho altistettu niin suurelle ärsyke määrälle että aivot vain toimii ja keho buuttaa (käynnistää uudelleen) itseään? Ja siksi mieli on hämmentynyt kun tietoliikenne aivojen ja kehon välillä on jumissa. Tai toisinpäin että aivot ylikiehuu tiedosta ja kaipaa nollausta, ei yhtään sanaa, pyyntöä, tietoa, kieltoa... kun vain olisi hiljaisuus.
Sanotaan että keholliseen rasitukseen auttaa mielelliset ajatukset ja ajatus rasitukseen kehollinen toiminta kuten lenkillä käynti. Vai onko se sittenkin tilanne että raja tulee vastaan ja tietoa on käsiteltävä uudelleen, jotta se tulee ymmärretyksi, sen verran olen lapsia sivusta seurannut että opittuaan jotain he toistavat oppimaansa. Emmekä aikuisetkaan siinä ihmeemmin eroa, muttemme ehkä enää ymmärrä sitä että toistamme oppimaamme. Huomaan kun tutustun lisää uusiin tai vanhoihin ystäviin niin huomaan huomaamattani kopioivani omaan tietopankkiini joitain heidän tapojaan. Kehoni peilaa toista ja kun peilaaminen on mukavaa minullakin on mukavaa. Entäkun peilaaminen on vaikeaa? Hankalaa peilaamista kun peilikuva ei olekkaan sama tai asento jota peilaat saa sinut voimaan huonosti? Miten toimit peilinä? Ja kun peilaa jotain mitä ei yleensäkään peilaa niin väsyy nopeammin. Lenkillä käyminen on hyvä esimerkki synkronoimisesta. Sovitamme askeleet samaan tahtiin ja vauhtiin...
Minulla on ollut hauskaa seurata tätä tapahtumaa kun ihmiset syövät ja juovat, peli kuka peilaa ja ketä? Mutta on myös ollut valaisevaa nähdä mitä/ketä itse peilaa? Vai onko se joka itse on peilattavana.
Pohdin onko kyseessä siis sisäisen tunteen eroavaisuus ulkoiseen peilaamisen tunteeseen? Sillä itsehän heijastamme oman fiiliksemme ulospäin ja ellei kukaan peilaa tunnetta niin onko silloin huono olla? Vai onko kyse että emme juuri peilaa omaa sisäistä tunneta ulos ja pistämme peilaamalla toisia rajat kiinni itseltämme? Ja jää sellainen fiilis toiselle ettei toinen ole ihan täysillä mukana, kun hän pyörittää omassa päässään omia ajatuksia, omaa heijastetta.
Mietin myös sitä että ns. Puhe siitä mistä puute. Luoko mieli kaikesta kuvia mistä on puutetta, jotta keho kokonaisuus olisi paremmin tasapainossa? Entäkun mieli on epätasapainossa, kuinka se näkyy kehossa? Kun keho on epätasapainossa kuinka se vaikuttaa mieleen? Millä lailla kosketuksen puute näkyy kehossa? Entä mielessä? Millä lailla toisen huomioiminen vaikuttaa entä huomioimattomuus, välinpitämättömyys? Kuinka tarkastellaan kehon heijasteita mieleen tai ajatusten heijasteita elämään? Siksi olisikin hyvä kysyä onko kehossasi mukava olla? Onko mielessäsi mukava olla? Milloin on epämukavaa ja miten se vaikuttaa sinuun?
Oli tässä puhetta milloin piirrämme?? Silloin kun saan idean voi olla hyvinkin yleinen vastaus. Itse piirrän silloin kun saan tunteen ideasta, siksi en yleensä alkuun tiedä mitä piirrän. Kun käsi piirtää tunteen mukaan viivaa, sen voi jo nähdä mihin käsi piirtää viivan. Ja kun piirtää tunnetta ei voi koskaan tietää mitä tulee. Ja tämä liittyy peilaamiseen siinä määrin että pystyy tuomaan omaa sisäistä tunnetta ulos nähtäville ja luomaan tunteen kuvaan. Joka taas luo kuvan katsojalle tunteen. Heijasteen, joka taas löytää kuvasta jotain samaistuttavaa ja tykkää kuvasta, joka on luotu heijasteena häneen ja mitä nuo kuvat hänessä herättävät.
Millainen ihmisenkuva minä olen, että minua kannattaa heijastaa toisiin? Sitäpä pohdin tänään yhden virtauksen mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti