Joulun suurin ihme on mihin se kaikki ruoka oikein katoaa?
Mistä löytyy vielä tilaa seuraaville herkuille? Ja vielä seuraaville ja sitä seuraaville! Joulun tuotos on aimoannos paskaa! Ja sehän liittyy niin suuresti sikoihin joita pidetään saastaisina ja liassa rypevinä. Onko sekään totuus?
Miksi Suomalainen joulu uppoaa synkkänä paremmin kun iloiset rallatukset?
Mikä synkkyydessä on suomalaiseen mielenlaatuun niin vetoavaa? Mustaa joulua vaan! ryvetään synkkyydessä?
Tätä pohdin itsessäni omalla kohdallani, onko suomalaisen etsittävä kaikki kipu ja paha sen takia että voi näyttää sisunsa ja näyttää voitokkaalta selvittyään vaikeuksien yli? Siis tieten tahtoen tehdä tiedostetuksi kaikki pahaolo, jotta voi hetken olla hyvällä mielellä! Onko Suomalaisuus jotain karua ettei saisi iloita? Vai onko se lähempänä jotain haikeaa iloa? Jotain surullista siinä täytyy olla! Tai sitten siinä on koirahaudattuna? Miksi ilon näyttäminen on niin vaikeaa? Miksi pitää odottaa synkintä? Että voi yllättyä iloisesti ja ettei pety. Mutta eikö ihmiset pety enemmän siihen, että mikään ei koskaan tapahdu hyvin? Vai olemmeko niin pettyneitä kaikkeen ettei missään ole enää iloa. Kuka on ilomme latistanut?
Kuinka kaikki karuus käsitellään hieman iloisella rallatuksella, kuten sika lahdataan ruokapöytään saadaan ruokaa. Se että possun on itsekasvattanut on seassa myös rahtunen kipua, siitä mitä on itse kasvattanut ja josta on huolehtinut. Ja kuinka murhataan tuo olento jotta olisi Ruokaa pöydässä. Tiedättekö miten olentoihin kiintyy kun niistä huolehtii ja antaa aikaansa niille. Kuinka sitten tuo seurallinen olento lopetetaan kertalaakista. Karua se on ja tiedostettua se mihin sika lopulta päätyy, ja kuinka kiintymys katkeaa, kun joulu koittaa. Se vetää hieman surulliseksi.
Muttei surua näy joulupöydässä paistetun possun äärellä, sinappia vaan pintaan ja avot! Sinne häviää sekin kinkku!
Joulu leffana voi katsoa Babe urhea possu! Jolla on onnellinen loppu
Ps. Aijon syödä kinkkua, sillä se otettiin uunista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti