Riisipuuroa ja painajainen ennen joulua
Aamu alkaa pianonkoskettimien soinnilla Fur Elise tuli esiin monta kertaa eilen illalla ja pianosta tulee vahvasti mieleen painajainen ennen joulua elokuva, jossa Victor soittaa pianoa ja säikähtää, joten etsin tälläistä hieman jännityneen säikähtänyttä ilmettä.
Victor's piano solo ja Burtonin leffat on jotenkin sopivia antamaan vastapainoa niin iloiseen joulumieleen. Toinen jouluinen painajaisleffa on varmaan gremlins, saattoipa olla sellainen leffa josta jäi painajaismainen näky tehosekoittimesta. Siinä leffassa kiltteys ja tuhmuus oli viety aika äärimmilleen.
Palaan takaisin Burtonin elokuviin Saksikäsi Edward on myös suloisen surullinen jouluelokuva. Ja varmaan juuri Burtonin elokuvat vetoavat minuun, sillä synkkyydessään, surullisuudessaan, niistä löytyy jotain mahtipontista ja ymmärrystä, ettei kaikki mene aina hyvin. Elämässä on vaikeuksia, joiden kanssa itsekukin taistelee löytääkseen edes rahtusen onnea.
Kuten vaikka syödä eksoottista riisipuuroa, haistaan omenoiden ja pipareiden yhteisen tuoksun kääriytyneenä paperipussiin. Laittaa tähti kuusen latvaan.
Pieniä iloja, suuria iloja, jotka piirtyvät mieliin. Mistä sinä muistat joulun? Millaisia jouluja sinulla on ollut? Oletko joutunut auraamaan tietä päästäksesi perille? Suistunut ojaan? Ruokkinut lintuja? Sytyttänyt lyhtyjä? Jäälyhtyjä? Lumilyhtyjä?
Tanssinut lumisateessa? Tehnyt lumienkeleitä?
Minulle joulu on pianon koskettimet, pianon ääni. Siinä on jotain lumisateen kaltaista hiljaisena leijuvaa utua ja kirkkautta, jonka selkeydessä on voimaa. Auringonpaistetta pimeydessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti