1/24

Emme ole koskaan niitä, joita meidän luullaan olevan ja juuri siksi tahdon murskata kuvitelmia itsestäni. Samalla kun puhun sinulle puhun itselleni.

Luuletko tuntevasi minut? Nähneesi kaikki ilmeeni?
Tahdon ilmaista sen että mitä minusta näät ei todellakaan ole se kuka olen? Pystytkö oikeasti näkemään minut? Ne palat jotka ovat vain minua oikean minäni osia? En sitä sinulta vaadi, tahdon vain kertoa,  etten ole aina sitä jolta näytän. Ei meistä kukaan ole.

Ehkä minussa on hieman gangsteria, kummisetää, leikkisää julmuutta, joka ei auta ketään. Kun löytyy yksipuoli löytyy aina toinen perään, ehkä herään vaikken löydä mitään. Turhaa on piippuihin katsoa, vihaa hullua lietsoa, itseään kiduttaa ja hautaan taluttaa paikalle tultua.

Missä on perheesi kuka ties? Voin vain sanoa olevani minäkin mies.
Sillä veressäin kulkee, miestä ja naista, en usko kohtaavani toista samanlaista. Vaikka jostain kaltainen tietysti ryömii vastaan, ei tarttee mun sille rupee hälle mitään haastaa.
Nyt hyvästi siis, en leikkiä laske, ottaa on aika vastaan tämäkin haaste. On aika katsoa tämän päivänkin taakse.


Olen saanut vauvana verensiirron koska veriryhmät eivät natsanneet äitini kanssa. verensiirto on jäänyt mietityttämään.

Ensin Kiitos, Elämästä! Kaikille jotka mun henkeni ootte silloin pelastanut!

Verenluovuttajan tiedän olleen mies, mutta pähkäily alkoikin siitä: Miten hänen verensä solut ovat minuun vaikuttaneet? Muuten kuin parantavasti? Millainen lataus verisoluilla on? Miten ne toimivat vieraassa ympäristössä? Mitä toisen solut tekevätkään ns. Uudessa ympäristössä?  Miten erilaista vai samanlaista miesten ja naisten veri on? Mitä veri kertookaan? Millaisessahan elämäntilanteessa ollutta verta sain? Oliko se levollisen ihmisen vai stressaantuneen? Pelokkaan vai rohkean? Mistä tilanteesta veri päätyi minuun, pieneen vauvaan?

Ei sillä nyt niin hirveästi väliäkään ole, kunhan pohdin. Tälläistä siis tapahtui ennenkuin olin yksi.

Parla piu piano- Nuans