13

Klonkun kaksi toisistaan selvästi eriävää persoonaa pistää miettimään, onko itsessäkin oikeasti monta persoonaa? Mutta emme huomaa niitä koska ne eivät poikkea pinnalle juttelemaan?
Ja entä ne ihmiset jotka kokevat tulleensa syntyneeksi väärään sukupuoleen? Mikä se fiilis on?  Että nuoren naisen sisällä asuukin raavas ja lihaksikas mies ja ärsyttää kun kohdellaan kuin naista? Entä miehet jotka kokevat olevansa naisia?

Onko tälläiset tilat synnynnäinen vai kehittyykö se varhaislapsuudessa siitä kunpaan sukupuoleen leimaantuu? Vai minkalainen itsetunnon sekaannus jossain vaiheessa tulee että ei kelpaa itselleenkään enää omana sukupuolenaan, joka on? Mikä saa itsen tuntemaan itseä kohti vihaa olla omaa sukupuoltansa? Vai johtuuko se siitä ettei ole kasvanut omaan ns. Rooliinsa olla jotain samaa mitä sukupuolellisesti on? Vai vaikuttaako siihen oman ihailemansa henkilön ihanteet? Oman roolimallin ihanteet olla jotain, mutta mitä? Onko hänen ihanteet oikeasti sinun ihanteitasi?  Vai sopivatko ne edes sinulle?
Mitä oikeastaan ihannoimme?

Hyvä-paha on Smeagol-Klonkun asteikko millä hän heittelee ääripäästä toiseen. Ihmiskuori mielemme edessä, suojana peittää ajatuksiamme?
Itse puhun itsestäni monikossa koska yleensä nuorenpana olin toden näköisesti menossa jonnekkin siskojeni kanssa, ystävien kanssa ja huomaan sen olevan aika pinttynyt tapa: Me mentiin jonnekkin, me tehtiin. Lasken itseni ja muut sanaan me, yleiskäsityksenä. Sitten asia yksilöityy kun minä tein sitä tätä tuota, tykkään enemmän yleiskuvasta koska seurailen muidenkin toimintaa, koska sillä on merkitystä kuinka itsetoimin. Enkä tarkoita että myötäilisin muita se vain tarkoittaa sitä että huolehdin asioista, sillä tykkään olla huolellinen ja auttaa asioissa,
jotka vaativat huomiota tai vaativat tullakseen tehdyiksi. Siksi toisinaan kyselen ja toisinaan olen hiljaa?

Mikä on se akseli jolla itse sahaa edestakaisin vai onko vastaus lukittu?
Hyvä paha, nainen mies, rohkea pelkuri, rakastaja välittämätön, vihaaja hyväksyjä,
Tunteellinen-tunnekylmä...ihmiset ovat niin monimuotoisia riippuen tilanteista.
Onko ihmisessä vain yksi persoona, joka pystyy heittelemään useamman asteikon erikohtiin ja vain tuntua sen tähden eri persoonalta? Ketään ei voi tuntea heti ja monen vuoden jälkeenkin voi joutua yllättymään useammankin kerran kun eri henkilöt saavatkin pintaansa '' uusia piirteitä'' vaikka ne ovat voineetkin kyteä jo pitkään pinnan alla.

Mitä tuollainen monikko muoto itsestäni kertoo?
Minä muodossa on vastuu itsellä puhumista, jolloin kaikki tunteet ja fiilikset ovat yksinään minun. Jos kertoo me muotoisena, niin onko vastuu kaikilla henkilöillä joiden kanssa asiasta on puhunut viitattuna hetkenä? Joten jaanko me muodolla puhuessa/kirjoittaessa vastuuta pois? Ennen kuninkaat puhuivat me muodossa ja vastuu jakaantui hoville ja kuninkaalle. Kun kirjoitan teille lukijat, annan vastuuta me muodolla näköjään teille? Ehkä se on kirjoituksellinen kikka, saada lähemmäs asioita? Koska lukijalla on vastuu kokea omat tunteensa ja ajatuksensa yms. Luettuaan tekstin. Minä pystyn käsittelemään vain omiani.

Olen käsitellyt omia ajatuksiani, monelta suunnalta katsottuna, koska olen käsitellyt kokemiani tapahtumia useampien tunteiden kautta ja kokenut ne ja pystyn samaistumaan erilaisiin persooniin tai persoonien osiin.
Peilaamme toisiamme ja löydämme itseemme uusia persoonallisuuden palasia, aina vain lisää. Tuo hienosäätö asteikko vaan jatkuu ja löytää vivahteita pelkästä on ja off tilasta eteenpäin kehittyen. Oppia ikä kaikki.

Joten jos nainen joka kokee olevansa mies ja miehet jotka kokevat olevansa naisia eivät olekkaan vielä samaistuneet tarpeeksi omaan sukupuoleensa ja ovat siinä kohdalla vain off tilassa. Vihaavan suhteensa takia.

Ihanne vihata omaa itseään, naiset vihaavat itseään? Mistä syystä? Siitäkö että ovat kuunnelleet/ihannoineet miehiä jotka vihaavat naisia? Silloin he eivät arvosta itseään, itsenään, koska eivät arvosta naista itsessään. Sama miehissä? Ovatko he kuunnelleet/ihannoineet naisia jotka vihaavat miehiä?

Tunnistatko elämästäsi tälläisiä henkilöitä ja ovatko he vaikuttaneet elämääsi merkityksellä jotta olet imenyt hänen tilanteensa itseesi, peilannut hänet itseesi? Oletko tahtonut olla roolimallisi?
Mutta kysymys kuuluu jälleen! Mitä rooli mallisi hyveitä vaalit, entä paheita? Mille annat huomiosi? Vai mille huomiosi on antanut sinut? Mitä se on saanut sinut tekemään! Parataako vai heikentääkö nuo tavat elämänlaatuasi?

Vai miksi vihaan? Minä olen vihannut pelosta, vastenmielisyydestä, kateudesta, ymmärtämättömyydestä ja siitä tunteesta vain että vihaan ymmärtämättä edes mitä vihaan, vihannut oman pahan (ikävän, huonon, surullisen, rakastuneen, ihastuneen) olon takia, vihannut fyysisestä ja henkisestä  kivusta.
Ruoskinut itseäni, syyttänyt siitä että tunnen jotain. Miksi? Sehän vain tarkoittaa että minulla on vielä tuosta asiasta tai itsestäni asian suhteen opittavaa.Tunteettomuus on epätervettä, hälläväliä ja aivan sama mitä tapahtuu. Koska kaikella on merkitystä. Pitää vain kaivaa syyt asioiden taustalta esiin, kun tilanne näyttää siltä ja jatkaa matkaa uusia sävyjä rikkaanpana. Koska mennyttä emme voi muuttaa, vain näkökulmia asioihin mitä on tapahtunut, sävyjä siihen miten näämme asiat! Ja kulkea tätäkin tietoa rikkaanpina, niin ettei sekään välttämättä vaikuta siihen miten toimimme. Ehkä huomiomme on kiinnittynyt johonkin asiaan, mutta tutkimusmatka alkaa vasta silloin kun se häiritsee. Kysymyksiin ja tunteisiin joita ei ole vielä käsitelty, jotka uinuvat tietoisuuden pinnan alla, odottaen.

Huomaa että oivalluksillasi, ajatuksillasi ja tunteillasi olet muuttanut vain omaa itseäsi ja suhtautumistasi maailmaan! Teoilla muutamme kaikkien maailmaa!