Valoa!

Matka kulkee monessa paikassa eikä mikään sido mihinkään ja jalat kulkevat kevyenä eteenpäin. Muovailemme lumilyhdyn  risteyksen kulmaan ja viemme illan pimetessä valoa pimeyteen.


Valoa!
Missä on pimeys? Missä on valoa?
Näämmekö taivaan tähtiä, mieltä jaloa?
Näämmekö valon,
joka loistaa hymyinä huulilla,
ilona silmäkulmissa
Onnena tunteessa!

Kulkea vapaana kun valo,
heijastaa kuin lumi,
välkehtiä varjoissakin,
syttyä ja sammua,
näkyä ja piiloutua.
Olla onnellinen edes pienestä pilkahduksesta,
Siinähän sinä olet siinä!
Valoa!

Monesti sitä näkee valoa kun lähtee pitkästä aikaa, jonnekkin missä ei ole ollut, löytää uutta ja kokee sen valona, joka piristää ja virkistää uusilla näkökulmillaan! Se tuo valoa vanhaan ja tuttuun. (Liekkö siksi ostamme uutta virkistyäksemme).  Sitten paljon uudelle altistuttuamme on ihana palata kotiin vanhaan ihanan kotoiseen tilaan, johon emme kaipaakkaan kuin kodin lämpöä. Uusi on menettänyt hohteensa ja siitä on tullut osa kotia! Kuinka paljon kodissamme on vanhaa kotia tai uutta kotia? Kuinka hallitsemme omaa muuttumistamme? Kuinka mielemme, elämämme ja tavaramme kumuloivat vai ovatko ne tasaisia?  Luovummeko siitä mitä emme enää tahdo tai tarvitse? Vai kuljetammeko sitäkin mukanamme kuin koko elämä harteilla, kaikilla muistoillamme. Mitä emme voi tai halua unohtaa? Onko siinä valoa vai onko sen johtava ajatus varjoa! Mihin valoon sinä olet matkalla?
Valoa kohti ja kaikkiin varjoihin valolla katsoen! ...