Tälläisen maisemataulun aamupuhteena tuhersin ja samalla mietin sitä kuinka tavoittaakaan vuoren huipun? Vai laakson pohjan? Tiedän että kuvan portaista tuli hieman epätasaiset mittasuhteineen, mutta se kertoo ettei kaikki olekkaan sellaista mitä suunnittelemme. Eikä helppokulkuista vaikka niin voisi luulla.
Mennäkseen vuoren luo on tunnistettava huippu jolle on menossa, tietääkseen mitä maamerkkiä seuraa ja käyttää apuna suunnistuksessa läpi metsien. Ja vaikka jokin näyttää kaukaa kauniilta voi olla että kun menemme lähemmäs niin totuus kauniista muuttuu toiseksi. Kaukaa huiput näyttävät helpoilta saavuttaa, ollessaan vuoren juurella matka ylös onkin yllättävän korkea ja siinä tarvitsemmekin päätöksen lujitusta olemmeko matkalla ylös? Saavuttaaksemme huipun! Otammeko haasteet ja vaarat vastaan ja liikumme kohti tavoittamatonta huippuamme?
Maisema on maalattu mieleemme ja kuljemme sitä kohti vaikkemme aina näkisikään sumussa, rämpien läpi soiden ja maiden, sillä jokin vetää meitä puoleensa. Ei se kuva minkä näemme tällä hetkellä vaan se kuva ja visio, jonka näimme lähtiessämme matkaan ja nämä kaksi kuvaa taistelevat keskenään. Tämähetki ja visio! Mihin me kaipaamme niin että kestämme matkasta aiheutuvan kurjuuden ja elävät vastoin käymiset, toivotamme tervetulleeksi kaikki ilot jotka vievät eteenpäin ja kohti tuota määränpäätä? Mikä ohjaa kompassimme neulaa? Tahtomme vai järkemme, uskomme vai rakkautemme? Mihin olemme menossa? Mihin kompassisi neula näyttää?
Nähtyämme vaivaa ja aikaa saavutamme huipun ja näämme uuden maiseman jolta otamme uuden suunnan. Vuorilta näkee kauas ja pitempien matkojen päähän kuin laaksoista. Tämä taas tarkoittaa sitä että emme näe meitä ympäröivien vaarojen tuolle puolen, vuorien jotka ympäröivät meitä. Herätä uteliaisuutesi ja valitse huippusi, jolta katselet seuraavaa maisemaa! Minne tahdot mennä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti