Tänään jalat kuljettivat, kippokourassa metsärinteeseen. Oli jo aika metsästää punaposket pois!
Metsästyshän tapahtui paljainjaloin kuten aina ja tänään alku oli erikoisempi sillä eksyin seisomaan tietämättäni muurhaispesään ja jalat kuhisivat sitten muurahaisia. Muutama askel eteenpäin ja eikun keräämään. Pyörähti metsässä mukavasti itikoiden ja paarmojen syötävänä 3 tuntia ja saaliini keräsin metallikippoon ja kävin täyttämässä tyhjää turkkilaisjugurtti purkkia puhdistetuilla herkuilla.
Paljaat jalat on tämän työskentelyn maltin salaisuus, kengät jalassa olisi monta marjaa enemmän muusina. Rintanaan kerättynä ja eri suunnista katsottuna nämä piiloutuja marjat löytyvät herkuttelijan näppäriin sormiin, jonka herkkään otteeseen tarttuu useampi marja ennen kippoa.
Toisinaan askeleet vievät kohtiin joissa akupunktio on taattu ja ehkä ärräpääkin lipsahtaa huulilta, kun imakka pistos tulee painoa kantavan jalan alle. Tämä tasapainoilun laji ja seuraavan jalansijan löytäminen on rakkautta lajiin. Tänään metsästäessäni tapasin paistattelijan salmiakkipaidassa, pujahti piiloon edestäni ja siihen sitten hetkeksi jäädyin. Eipä juoksevia letkunpätkiä ennen ole siinä nähty ainakaan minun silmin. En osannut odottaa siellä olevan muutakuin lentävää ötökkää! Pitänee muistaa että olennot liikkuvat paikasta toiseen, enkä ole tietoinen niiden liikkeistä. Hyvä jos olen edes omistani!
Omamaa mansikka!
Ja löytyi myös yksi muumaa mustikka!
Kun tähän akupunktio metsäläisenjoogaan lisää hamstraa niin paljon kun jaksat ja itikkatanssin ja läiskinnän. Kädessä pidettävän astian, joka painona täyttyy kokoajan painavammaksi niin viihtyvyys on taattu.
Siinä tasapainottelet itseäsi ettet lennä nurin, ojennat sellaisia venytyksiä, joita et sisätiloissa edes tule ajatelleeksi, samalla tasapainoilet toisella kädellä koko kerran saalista, tuota vaivannäön tulosta. Pyrit löytämään jalansijan ja opettelet kivun sietoa ja ymmärrät ettei kaikkeen kipuun tarvitse reagoida. Niin jalkapohjan pistelyn osalta kuin verellä juotetuiden itikoidenkin. Ja huomaat että on liian hiljaista, paarma laskeutuiko se? Huidot hetken tiedostetusti saadaksesi saalista ja oijot omaa ruotoasi välistä suoraksi ja tilttaat hyvällä lykyllä tuon kesän lentävän riipijän, joka irrottaa palasia mukaansa.
Tunnin jälkeen luulisi jo riittävän, mutta kuten kummisetänikin sanoi kaikki tästä aukealta ennenkuin lopetan. Kyllä siinä tovin aina miettii olevansa hullu ja sitten jatkaa tuota kidutusta, sillä eihän siinä ollut vielä kaikki. Sitten lisätään tuohon itsensäkidutus tuotteeseen vielä hiveltävät ja viiltävät heinät ja oksat. Jonain kesinä myös punkkivaroitus. Niin ja kyllä niitä muurahaisia siellä metsän pohjalla mörrii. mennään ja sitte ne roikkuvat kiinni ihossasi kun niiden polulla kipittelet ja pysähtelet.
 |
| Karvajalkojeni kauneustuote, vernuarmu |
Tämä on todella hyvää kärsivällisyys testiä!
Malttia ja mielenharjoitusta! Sitten voikin rallatella ja pistää muutaman mansikan omaan suuhun työn lomassa. Joka on mielestäni ansaittua palkitsemista, olosuhteisiin nähden. Toisaalta onhan sekin testi, jossa nähdään miten hyvin marjojen huumaava tuoksu viekoittelee, pitää jopa maamiehenkullalla lannoitetulta pellolta kantautuvat tuoksut takanaan. Tänään nämä kaksi nenän sulotuoksua ottivat toisistaan mittaa ja mansikka nenän alla voitti!
Ja hienointa on jakaa tämä vaivannäön jälkeen kerätty tuote ihmisten kanssa, jotka eivät tiedä millaisen vaivan sen kerääminen on tuottanut. Ehkä minussa on jonkin verran masokistin vikaa kun nautin tuosta marjojen keräämisestä. Vai tasapainoa etsivää zen-henkeä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti