Olen toivottanut tällä viikolla kahdelle tuiki tuntemattomalle henkilölle, hyvät päivän jatkot ja toiselle hyvät kesän jatkot. Mistä puhutaan itselle aivan tuntemattomien kanssa? Lemmikeistä on helppo puhua, yleensä kun ainakin koirat tahtovat tehdä tuttavuutta, niin siinä samassa tulee muutama sana vaihdettua omistajan kanssa kun käsi vaihtaa muutaman rapsutuksen koiralle. Sitten vain oma matka jatkuu ja tuota toista ei ehkä enää koskaan nää.
Tai sitten näkee, minulle kävi niin pari vuotta sitten kun asetuin tähän kämppään asumaan, istuskelin tuolla Savonlinnan keskustan penkillä nauttimassa hyvästä ilmasta ja kauniista maisemista, viereeni sattui sitten istumaan useampiakin vanhempia rouvia eri aikaan ja rupattelin siinä hetkisen parin yksin tulleen kanssa. Ja sitten he jatkoivat matkaa minä jatkoin piirtelyä vihkoon. Sain kuunnella kolmen rouvan keskustelua lapsistaan ja elämästään, kun itse siirryin kiveykselle istumaan. Oli jokin tapahtuma että nuo muut penkit sillä alueella olivat jo käytössä. Toivottelin heillekkin hyvää kesää. Minusta on mielenkiintoista kuinka vanhoilla on käytöstavat kunnossa, he jokainen kysyi saavatko he istua samalle penkille? Ja samana iltana kohtasin omassa rapussa yhden noista rouvista jonka kanssa olin päivällä jutellut. Hän osoittautui naapuriksi. Ikinä ei voi tietää keneen törmää. :)
Tai törmätessään mitä nuo henkilöt tuovat omaan elämään. Jokaiselle keskustelulle piirtyy merkitys. Olen monesti junamatkallakin jutellut tuntemattomien tyyppien kanssa yksi mielenkiintoisimmista henkilöistä on varmaan ollut eräs vantaalainen rouva jonka hattu pyöri päässä ja siinä koko minun matkani ajan jutustelimme, missä olemme matkustelleet, hänellä tietysti enemmän kohteita kuin minulla ja minähän kyselin vähän ja hän kertoi fiiliksiä ja kuinka oli miehensä kanssa oli reissanneet Japanissa.
Toinen hieman surkeassa jamassa oleva mies, hienoisessa humalassa mutta sitäkin kovempi jututtamaan no matkahan menee nopeammin jututtamalla ja hän siinä kertoi olevansa palkkasotilas ja kuinka olivat jonkin junan katolla matkustaneet kohti seuraavaa taistelua. Ja siitä kuinka venäläiset kuulemma vakoilivat häntä ja muita yhtä ihme juttuja. Mietin kyllä jossain vaiheessa oliko tämä henkilö oikeasti sellaisia kokenut vai oliko hän vain hullu juoppo? Vai hullu juoppo juuri siksi? Minulle hän oli vain humalassa oleva tarinoita kertova juoppo junassa...
Mitä kerrotaankaan toisille?
Olen monet kerrat jutellut kalassa käymisestä ja kalasaaliista, ja ruuista mitä olen niistä sitten tehnyt ja mitä he ovat tehneet. Viimeksi ollessani junassa tyydyin vain seuraamaan kahta ulkomaalaista jotka puhuivat toisilleen suuri eleisesti käsillä tehostaen, yritin poimia sanoja onnistumatta. Mietin mistä he tulevat ja mikä on heidän tarinansa tähän päivään asti? Oli vaunussa pari muutakin nuorta jotka olivat sulkeneet itsensä tämän hetken fyysisestä reaalitodellisuudesta itsensä ulos piuhoittamalla korviin musiikin ja sormet juoksivat puhelimella edestakaisin. Elääkkö tämän hetken virtuaali maailmassa viestien valittujen ystävien kanssa?
Minä elin omassa mielessäni pohtien fyysisen maailman tapahtumia. Niin pitkäänhän tälläinen irrottautuminen fyysisenmaailman tapahtumista ennenkuin pitää reagoida johonkin ulkoapäin tulevaan ärsykkeeseen.
Kuten vaikka kysytään matkalippua tai uusi matkustaja kysyy sinulta jotain.
Voisiko virtuaalimaailman sanoa olevan kanava valita itselleen sopivia ärsykkeitä? Samalla voisi kysyäkin oletko pistänyt merkille aihesisällön tiedosta millä pommitat aivojasi? Mikä tekee fyysisestä maailmasta paremman? Se ettemme tiedä mitä odottaa siltä! Elämät tuntuvat vain tapahtuvan, ihmiset liikkuvan ja elämän kulkevan. Emme toisaalta tiedä millaista kaikki, virtuaalinen tai mielellinenkään maailma sisältää, toisaalta osaan sanoa minkä tapaista musiikkia saan kuunnella kun valitsen oopperaa, heviä... jo ymmärretty on kategorisoitua, jaoteltua. Ja loppu on tietämätöntä... kuinka paljoa emme tiedäkkään? Miten paljon oppimista tapahtuu, vaikkei sen tapahtumista aina ymmärräkkään?
Millaista kartoitusta mielessä tapahtuu uuden ihmisen tullessa kohdalle, mitä haluamme tietää hänestä? Mitä mielessä tapahtuu kun kulkee uuteen paikkaan, jossa ei ole ollut? Millaista tietoa aivot ja keho rekisteröi? Mikä jää mieleen? Millainen fiilis jäi? Mitä tämä fiilistieto kertoo? Entäs silloin kun saa toisesta huononfiiliksen tai tuntuu kummalliselta? Perehdymmekö mistä tämä johtuu? Vai nakkaammeko vain niskoja ja häivymme, emmekä enää koskaan tahdo tavata tätä henkilöä, koska hän oli hankala? Koska itse emme osanneet käsitellä häneltä saamaamme dataa. Emme perehtyneet tarpeeksi ja saaneet omaa käyttöohjetta vallitsevasta tilasta tai siitä mitä hän mahdollisesti ajatteli. Ja Miksi? Tietysti itse vaikutamme tuon toisen aivoissa tapahtuvaan kemikaalibooliin joka vaikuttaa hänen tunteisiinsa. Voimme vaikuttaa toisiimme paljonkin omalla vaikutuksellamme, pystymmekö samaistumaan toisen mielentilaan ja ohjaamaan hänet sieltä pois? Vai onko toinen voimakkaampi ja vetää samalla itsen mukaan hänen tunteeseensa?
Kuinka suljetaan ovimieleen ettei tunteet pääse ulkopuolelta aina vaikuttamaan vai kuinka hallitaan omaa ajattelua noiden tietojen vaikuttamatta. Vai onko tarkoituskin kokea nuo tunteet ja oma oppiminen tuon tunteen kanssa on vielä kesken? Sillä jokainen meistä voi kertoa niin monisävyisen tarinan samasta tapahtumasta että ihmettelee toisinaan puhuvatko he samasta asiasta? Kuinka moneen sävyyn pääsemme tietyssä tunteessa? Onko edes tarkoitus? Tietysti olisi hienoa että joku olisi kartoittanut kaikki tunteiden sävyt, jotta voisimme ymmärtää toisiamme paremmin? Mutta reaktio kahden toisilleen vieraan sävyn kanssa on arvaamaton! Vai onko? Ihmisten sanat ja tunne kun voivat olla erilaiset ja tulkitsijan virheitäkin on! Kysymys kuuluu kutsuuko asioiden vieraus tutkimaan ja kartoittamaan vai pakeneeko kaikkea vierasta kunnes joku esittelee sen? Miksi et esittelisi itse itseäsi ja tutkisi maailman ihmeellisyyttä, kesän kauneutta, kaikkien vastaan tulevien kasvoja, ehkä osien mieliä...eipä muuta kuin hyvää kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti