Tuo raja vedessä oli ihan oikea valoilmiö
Samaantapaan kulkee raja siinä mille tekemiselle antautuu ja mille ei. Molemmat ovat valintoja, joita mietimme. Mikä on vastahakoisuuden mitta? Mikä tekee jonkin tekemisestä niin vastenmielistä ettei tahdo tehdä jotain? Ja mikä tekee siitä sellaisen että antaudumme tekemiseen?
Mikä on tuo ajatuksen rajapinta? Vaaka, joka kaataa teot eteenpäin menemiseen tai tekemättömyyteen? Tuo tekemättömyyskin on valinta, mutta mikä saa valitsemaan tekemättömyyden? Tietämättömyys, kokemuksen puute, esimerkittömyys(kun ei tiedä miten mikäkin pitää tehdä, eikä ole edes ohjetta) vanhat muisto vai mielen luoma tulevaisuuden kuva? Mikä siis saa ihmisen tahtomaan ja kieltämään tahtomansa?
Ja onko tuo ristiriita juuri se jumitus, josta ei pääse eteenpäin? Onko jumittunut kahden valinnan välille vai onko valintoja niin monta ettei ole tehnyt valintaa ja siksi on paikoillaan?
Valinta,tuo sopimus, ajatus, mitä tehdään ja milloin tehdään! Entä silloin kun on ristiriidassa, kun ajattelee minä tahdon tehdä tämän ja alitajunta enkä tahdo. Onko se juuri kahden valinnan ristiriita, jossa ei ole tehty valintaa? Vai onko valinta alitajuinen eikä siis tehdä tietoisesti ja jumitetaan, eikä siis edetä kun ei ymmärrä valita uudelleen ja uudelleen?
Vai onko avain tietoinen valinta? Siis tietoisesti antautua tilanteille. Onko vastahakoisuus pelkoa kohdata uusitilanne vai tiedostettu valinta välttää antautumasta ja antamasta kaikkeaan, juuri tämän asian vuoksi?
Ristiriitatilanteessa ei ole siis valittu kaikkea mitä tarvitsisi valita. Valitsemattomuus on olotila vailla suuntaa ja odottelua, että joku valitsee hänenkin puolesta miten hänelle käy. Joskus täytyy vain tarkastella itseään huomatakseen tämän päättämättömyyden, joillain elämän alueilla.
Täysi rakkaus on ehdotonta valintaa, valinta antaa kaikille osan itsestä ja osaamisesta, kyselemättä sitä mitä kukin on tehnyt, oltava tavallaan puhtaalla pöydällä ja kohdattava tässä hetkessä, oltava itsensä toisia varten. Kun kaikki ei tapahdu suoraan vaan osa välillisesti. On osattava valita ilmaista itseään asioita, joista pitää ja joista ei pidä. On osattava valita hieman itsekkyyttä valita itselleen aikaa ja voida paremmin, että muut voivat paremmin seurassasi. On osattava valita sanoa ei asioille, jotka vahingoittavat. On osattava sanoa kyllä asioille, jotka parantavat.
Miten valita se joka parantaa ja mikä on vahingoittavaa?
Molempiinhan kuljetaan kivunkautta?
Ehkä tässä on kyse valinnasta nähdä asioiden laita, kohdata ne,tehdä asioille jotain ja hyväksyä ne, antaa anteeksi kaikki itselle ja toisille ja jatkaa matkaa ilman kipua ja voi iloita jälleen. Vahingoittava on jatkuvaa kipua, uusista valinnoista huolimatta kipu vain jatkuu ja jatkuu
Ja se on vahingoittavaa kipua, johon pitäisi hankkia apua toisilta, kun itse ei ymmärrä mistä kipu johtuu.
Miksi siedämme tuota kipua? Niin pitkään, että siitä tulee normaalia?
Kipu ei ole normaali olotila, jokin siellä on aina taustalla.
Jokaiselle kivulle on syynsä. Mutta miksi valitsemme kivun?
Mikä kipu on liikaa? Milloin haetaan apua? Sitten kun koskee niin paljon että fiilis on kuoleella? Sittenkö kun pystyy enää valitsemaan kivun? Eikä muuta. Kipu häiritsee valintoja? Niin paljon että sille on tehtävä jotain.
Onko se valinta, joka ei jätä rauhaan?
Sittenkö kun kipu saa hyväksynnän ja tulee kuulluksi.
Mitkä valinnat ovat niin äänekkäitä että tulevat kuulluksi?
Vahingollisuus:
Milloin kuulee olevansa liian väsynyt, stressaavansa, tekevänsä enemmän haittaa kuin hyötyä omalla toiminnallaan.
Milloin näkee karkoittaneensa kaikki ystävät ympäriltään, jääden yksin itkemään yksinäisyyttään?
Kehä ajattelu virheellisellä ajattelulla
Ajammeko itsemme hulluuteen. Laihuuden ihannointi.
Jos olen lihava ajattelenko vihaan lihavia, vihaan läskiä, kun vihaan läskiä niin vihaan itseä. Laihana Vihaan läskiä, en ole tarpeeksi laiha, En ole tarpeeksi laiha minussa on läskiä, vihaan jälleen itseäni.
Kuinka paljon ihminen voi vihata itseään? Sillä mitä enemmän vihaa sitä enemmän syyttää ja sitä enemmän tuntee pahaa oloa. Mitä enemmän pahaa oloa sitä todennäköisemmin lihava syö ruokaa/herkkuja (tunteakseen hyvää oloa/palkitakseen että vihaa läskiä) ja tulee vain lihavammaksi. Ja laiha jättää syömättä, näännyttäen itseään, laiha saa palkintonsa ja hyvän olonsa liikkumisesta, siitä että pystyy aina vain olemaan laihempi ja kuluttamaan enemmän, kaloreita kuin niitä nauttii(kuollakseen aliravitsemukseen ja rasitukseen)
Tietysti voi myös olla että ei määritelty valinnalla mitä tuo laiha/normaalipaino/lihava tarkoittavat nekun on liukuvia käsitteitä, eivät mitattavissa olevia asioita. Jos tahdot olla laiha mitkä ovat sinulle laihuuden mitat? 50kg? 70kg? RIIPPUU tietysti mihin vertaa. Mitkä on vartalonympäryksen mitta? Vyötärön? ... tarkenna valintoja. Ja selvitä mitä haluat!
Liikunnan ja ruuan nauttimisen tasapaino.
On valinta vihata tai rakastaa itseään. Olkaa armeliaita ja antakaa itsellenne anteeksi pahat ajatukset itsestänne, sillä jos ette kuolette vähän kerrallaan omaan ajatukseenne valita vihata itseänne.
Valitkaa rakastaa itseänne välillä teette jo tarpeeksi olemalla olemassa ja läsnä toisille ihmisille.
Valitkaa viisaasti! Valitkaa kultainen keskitie jossa on molempia vihaa kuin rakkauttakin, tekemistä ja tekemättömyyttä, nauttikaa elämästä tai kärsikää sen vuoksi aivan miten tahdotte valita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti