Tarttuuko?

Pohdinnassa se kuinka tarttuvaa ajatus on. Tai laulun sävel ja sanat kun ne on laulettu. Miksi pohdin tätä? Siksi että siskoni kanssa olemme huomanneet tämän tutkimisen kannalta kiinnostavaksi. Emme ole vielä tutkineet asiaa muutakuin sen että kun minä tykkään rallatella kappaleista pätkiä, niin pikkusiskoni huomaa jonkin ajankuluttua rallattavansa samaa laulua. Joten olisi mielenkiintoista ottaa aikaa, kuinka nopeasti tai hitaasti, aivot heittävät peili efektin pintaan ja toistavat kuullun melodian. Tai jonkun muun kuullun asian, sillä huomaan myös sitä että kuullut tv- tai radiouutiset ovat sellaisia mistä kerrotaan eteenpäin. Mitä kuuntelemme sillä on vaikutusta! Se saa aivoihimme toiston päälle! Ja mitä toistamme sitä tuppaamme uskomaan vaikkei se olisikaan hyväksi.

Minusta ihminen peilaa toista matkiakseen ja matkinnan kautta ymmärtääkseen. Tunteakseen. Olen monesti automatkoilla huomannut että se on matkinnassa helppo ympäristö. Ja tämän takia yritän löytää itselleni rentoa asentoa. Jos minä olen se jota matkitaan? Toisaalta olen myös toisinaan löytänyt itseni tilanteesta jossa tunnen olevani niskakarvat pystyssä, tietämättä syytä miksi. Liittyisikö sekin peilaukseen? Oudot fiilikset jotka tulee toisen vaikutuksesta, johtuuko ne siitä että jokin painaa toisen mieltä, vai siitä että hän yrittää salata jotain, vai tuntee vain epämukavuutta?

Mitä kaikkea voi peilata? Mielestäni aivan kaikkea, kun on valmis peilatakseen aivan kaikkea.
Onko peilaaminen itsensä kokemista? Vai sitä että haluamme kokea saman itsenämme? Olemmeko mekin kuin parvessa lentävät linnut jotka ottavat ympäriltään kuusi lähintä ja lentävät sinne minne hekin menevät? Sillä se seura jossa vietämme aikaa vaikuttaa meihin. Joten kysynkin minkä ajan katsomme tv:tä, sarjoja, elokuvia, hahmoja. Kuinka paljon peilaamme niihin? Helpoiten asian siskojen parissa olemme huomanneet että puhetapa ja tyyli tarttuu. Ja kuinka sitä yrittää ravistella toisinaan sitten pois. Myös toisen vaikutusta omaan käyttäytymiseenkin on tullut seurailtua, kysymyksellä ketä minä matkin nyt? Koska itse en näin käyttäydy. Tämä ei ole minulle ominaista.

Omalta kohdaltani mietin miten paljon tv:n katselun vaikuttamana olen katsellut, kuolemaa ja ihmissuhde ongelmia, sekä tuhoa ja kärsimystä. Ja rakkautta, iloa, voittoja yms. Liekkö sen kaiken ymmärtäminen ja kokeminen, vaikka se olisikin ollut fiktiivistä ja ihmisten tuottamaa kuvaa. Niin olen siitäkin oppinut, peilaamalla.
Tunne olevani vain pelkkä peili, josta ajatukset kimpoilevat, kun katson tv-tä. Sillä eihän minua tarvita muuhun kuin siihen että kerron tästä eteenpäin. Siitä että kerron asiaa eteenpäin. Mutta sitten päästäänkin siihen että ajattelen olen...

Kun alamme tuottamaan ajatuksia tuon heijastetun ajatuksen pohjalta, kun omat aivomme käyvät töihin ja rupeavat kertomaan, omaa tarinaansa opituin keinoin.
Miksi kertoisin samaa tarinaa vuodesta toiseen? Siksi että joku reagoisi siihen vai siksi että se pyörii mielessäni? Miksi olisin jämähtänyt tähän tarinaan kun voin joka päivä kokea uusia? Mikä tekee siitä niin mielessä pysyvän? Miksi haluan muistaa sen? Miksi katson näitä, Enkä elä omaa elämääni? Ole suorassa kontaktissa asioihin.

Minulle tv ja netti ovat keinoja, kokea toisen kokemaa todellisuutta osallistumatta itse. Siksi onkin tärkeää ettemme vietä hirmuisia aikoja tuijottamassa toisen elämää tai fiktiivistä elämää. Sillä huijaamme aivojamme siitä että tekisimme jotain heidän kanssaan tai hänenä. Ja silloin kaikki tuo aika on pois siitä mitä olemme itsenämme.

Minusta kirjat myös huijaavat aivojamme samoin kuin tv ja netti. Vain paremmin ja tehokkaammin, sillä kirjaa lukiessamme aivot joutuvat töihin ja kuvittelemaan maailmaa, jossa tämä kaikki tapahtuu. Tai ymmärtämään erillaisia rakenteita, kun kyseessä on tietokirjallisuus. Ja tällöin käytämme aivojamme enemmän kuin tv-tä tai nettivideoita katsoessa. Se kuinka eroamme näin todellisesta maailmasta, lukiessa ja katsoessa liikkuvaa kuvaa. Tapahtuu kun tutkimme uuttamaailmaa, minuus se kuka olet jää taka-alalle ja olemme sivusta katsoja kokijoita, jotka eivät voi vaikuttaa tähän maailmaan sillä ne ovat jo jonkun valmiita ajatuksia. Joita vain selaamme oppiaksemme jotain, viihtyäksemme, ymmärtääksemme. Mikä fiilis sinulla on jonkin jälkeen, riippuu siis siitä miten kaikki näkemäsi istuu, minä käsityksesi maailmaan. Riippuu jo siis siitä mitä kaikkea luokittelet jo minäksi, mihin olet sulautunut ja ottanut omaksesi.

Voinko minä olla hän?
Vastakun voimme kuvitella olevamme joku toinen kuin minä, jonka kuvittelen olevan minä, alamme ymmärtää toisia.
Oman erillisyyden tajuaminen, oman toiminnan tajuaminen, omien kokemusten tajuaminen, omankehon käsittely. Oma vaikutukseni toisiin.

Ja pääsemme reagointiin! Johon meistä jokainen pystyy vaikuttamaan. Mutta kuinka reagoin? Peilaanko toisia vai onko tämä oma reaktioni? Vai aikaisemmin opittu peilattu reaktio? Ja kun näin on miksi se on osa minua? Haluanko säilyttää sen "käyttöpaletissa"  

Teemmekö kaikkea vain aikaisemmin oppimamme pohjalta?

Mitä aivot siis toistavat? Jotain erottuvaa? Vai jotain samanlaista? Muistan lapsuudesta että kopioimme surutta toistemme tarinoita ja teimme niistä omia versioita. Jotta niistä tuli omia tarinoita omin juonin. Muokattu tai suodatettu tuttu tarina siis toimii parhaiten, jolloin vähemmän vastustamme sitä ja käsittelemme sitä ja lisäämme omiamme. Eli käytämme rikkinäistä puhelinta ymmärtääksemme. Joten on helppoa saada lisätarinoita jo keksityistä tarinoista. Ja juttu muuttuu tunnistuskelvottomaksi. Peilaammeko siis mieleemme asiat joissa on jo jotain tuttua? Ja vastustamme aivan erilaista, koska emme nää hitustakaan omaa kuvaamme noissa asioissa.  Ja tavarasta omaa kun se palvelee omaakuvaa? Se puhuttelee? Ja luopumisesta vaikeaa, kun omakuva vähenisi? Ja pitämällä kiinni vanhasta pidämme kiinni menneisyydestä, joka estää elämästä tätä päivää! Näämmekö peilistämme vanhankuvan itsestämme vai onko siinä uusia muutoksen merkkejä? Onko ympäristöni elävä? Liikkuuko se? Tuleeko uusia asioita ja lähteekö vanhoja? Tapahtuuko siinä mitään mihin reagoit? Onko ne oikeaan kohtaamiseen perustuvia vai oletko sivusta katsoja joka reagoi itsekseen.  Vai antaakseen piilostaan oman kokemuksen vai rikkinäisenpuhelimen luoman uuden tarinan johon on lisätty kaikkea! Eli peilaamme kaikkea ympäristöämme ja teemme siitä itsemme näköistä? Uusia yhdistelmä kuvia ymmärtääksemme.

Peilaamme koska haluamme ymmärtää toisia, itseä mikä mahdollisesti olen? Mitä olen ja en ole? Ja tätä ymmärtääksemme meidän on nähtävä itsemme jonkinlaiseksi, jotta voimme alkaa ymmärtää vertailun avulla mitä olemme tai emme ole. Se taas on jo eri juttu miten tuo haavekuva erottuu todellisuuden minäkuvasta.

Vertailu on peilaamista ja ymmärtämistä kuinka toiset on erilaisia itseen nähden ja kuinka omamielikuva itsestä on erilainen itseen nähden, omana itsenä oleminen, on ymmärtää itsensä peilaavana olentona, joka muuttuu joko kieltämällä tai hyväksymällä jotain itseensä. Ja vaikka sulauttaisi asioita taitopalettiin ne eivät ole sinä. Sinä olet oman ohjelmistosi käyttäjä, sinä päätät kuinka sinua käytetään!