Ajatuksen jos toisenkin

kilvoitellen, tunnustellen

oppivat mielenliikkeet

toisiaan puhutellen.

Aika ei antanut heille 

paljoa aikaa.

Heidän eronsa 

tuo välkehtivä mielenterä

ajanhampaan. 

Pitkä viilto heidän välissään.

Oli liian pitkä parannettavaksi,

liian terve tappavaksi.

Siispä tuskaa ja kituliasta,

kun nuoruus ja vanhuus toisiaan katsoo

molemmat mielet, katveessa toistensa,

toisiaan palvoo.

---

Tässä katkelma eilisen elokuvan jälkeisistä sanoituksista, lähti taas lapasesta runomittaan riimitellen.

Kolmisivuinen stoorihan siitäkin sitten tuli mutta tässä vain pätkä itsestäni mielenkiintoisimmat  ajatukset ainakin tällä hetkellä. Avaan hieman asiaa että kyseinen aihe on nuoremman ja vanhemman henkilön rakkaudesta heidän välillään. Sitä kuinka heitä erottaa aika toisiinsa, elämä ja elämien mitat. Sitä kuinka heidän ikäeronsa on liian pitkä että se olisi suotavaa ja he rakastavat toisiaan liikaa että he voisivat erottaa toisensa irti toisistaan. Sitä kuinka ajatus voi erottaa ja yhdistää, kuinka se on toisinaan tuskaista ja kaipaavaa, ja välillä se on kaukaa olevaa kaipausta ja palvontaa. Sitä kuinka he kunnioittavat toisiaan toistensa ominaisuuksien tähden, ajattelin säkeestä että Ihminen muistaa oman nuoruuden mielensä ja vanhuuden mielensä erottaen ne toisistaan ja molemmilla on palvottavia ominaisuuksia. Joita he haluavat toisiltaan. Siispä he ovat toistensa seurassa, jotta voisivat kokea jälleen uudelleen nuo kokemukset. Nuoruus ja vanhuus, ovat kuin päivä ja yö, nainen ja mies. Yin ja yang kolikon molemmat puolet yhdessä yksi. 

Riimittelin ettei aika antanut heille paljoa aikaa, tarina on tragedia joten siitäkin syystä yhteistä aikaa ei ole paljon. Mutta mielestäni mielenkiintoisempana versiona ajattelin sen tarkoittavan että heidän aikansa eli aika kautensa ei antanut heidän olla yhdessä ja heidät riistettiin toisiltaan pois. 

Alun mielenliikkeistä puhuminen nousi pintaan mielessäni siitä kun luen Kari E. Turusen kirjaa Ikävaiheiden kriisit ja siinä on mielestäni käsitelty oikein selkeällä tavalla kuinka ihmismieli kulkee erilaisten muutoskausien läpi kehittyessään ajan mittaan ajattelussaan. Siinäkin mielessä on tarinan twistinä ikäerojen mielenliikkeiden erot jotka he oppivat tuntemaan toisistaan. Emmehän me toisaalta tiedä niitä eikä tarinani sitä kerro mutta ajatus asiasta kiehtoo minua Kuinka erilaisia mielenliikkeet ovatkaan eri kausina eri ihmisillä. Ja se kuinka eri ikäisten ihmisten välillä syntyy erilaisia yhteyksiä. Itse asiassa en edes tiedä millainen ikäero oli tarinan rakastavaisilla, tiedän vain että tragedian tuomio tulee ihmiseltä? mutta mikä ihminen on tuomitsemaan kahden rakastavaisen rakkautta, silloin kun he oikeasti rakastavat toisiaan? Mutta mikä on oikeaa rakkautta? Mitä rakastuneet tekevät kun he löytävät toistensa luo pitkän etsimisen jälkeen ja haluavat jakaa elämänsä toistensa kanssa? Muuttavat yhteen ja rupeavat kehittämään itseään yhdessä ja suovat toisilleen myös vapauden.Eli he ovat omasta vapaasta tahdostaan toistensa kanssa ja tahtovat jakaa elämänkokemukset yhdessä toistensa kanssa?

Itse myönnän etten vielä tarkalleen tiedä, mitä se tarkoittaa, koen olevani nuori ja tietämätön untuvikko ainakin siinä asiassa. Täysin kokemukseton parisuhde maailmassa. Olen toisaalta seurannut useampaa parisuhteessa eläjää elämäni aikana, ehkä se on jo itsessään ollut hyvin valaisevaa ymmärtää kuinka erilaisia ihmissuhteita on ja voikaan olla olemassa. Ja se on taas pistänyt ajattelemaan eri ihmisiä ja ajatuksia heidän välillään, sitä mitä he sallivat, mitä he eivät salli, mitä he tekevät ja mitä he ovat tekemättä. 

Välillä ajattelen sitä kuinka kahden ihmisen välillä olivatpa he ketä tahansa, heidän välillään on aina tavallaan parisuhde riippuen siitä mitä he sallivat jne. Ja ihmisten verkosto muuttuu noitten "parisuhteiden sääntöjen" onnistumisten ja epäonnistumisten takia. Mitä lähempi sitä enemmän sallitaan? vai olenko aivan väärässä. Perustelen tätä sillä että tavatessamme uuden ihmisen aloitamme aivan puhtaalta pöydältä, aivan alusta. Alamme luomaan kuvaa ihmisestä siltä pohjalta mitä alamme kokemaan ihmisen kanssa, tai siitä mitä kuulemme ihmisestä sanottavan? Luomme kuvaa mieleemme, mistä voimme keskustella ja mistä emme juuri tämän henkilön kanssa. Kuinka hän toimii ja kuinka toimin hänen kanssaan, talletan mieleeni tavallaan toiminta sääntöjä siitä lähtien kun tapaan uuden ihmisen. Voin siis tehdä hänen kanssaan sitä mitä hän tekee minun kanssani.

Ja pääsemme kysymykseen teemmekö vain sitä mitä muut haluavat meidän tekevän vai teemmekö myös sitä mitä itsehaluamme ja tekevätkö muut sitä kanssamme? Olemmeko todella vastavuoroisia? vai kuvittelemmeko vain? Aina täysi vastavuoroisuus ei toimi, toisinaan on parempi mennä sillä millä kumpikin on tyytyväisiä vaikka se olisi ehkä vain 95/5 silloin kun kumpikin kokee saavansa sen mitä haluaa toiselta? Ja nyt olen jo karannut riimittelyn aiheestani aivan tyystin. 

Katsoin siis elokuvan anonymous, joka kertoi shakespearestä ja näytelmistään. Ja runomitasta innostuneena jälleen riimittelin, sama kävi kun katsoin kenneth branaghanin Hamletin. noin puolivuotta sitten tai sinnepäin. Aivot jäävät runomittaan.