Tämän viikon aikana olen keskittynyt omaan Self-talk:iini eli omaan puheeseen itselleni, siihen kuuluisaan enkeliin ja piruun takaraivossa. Tätä tein siksi, jotta ymmärrän teenkö itseni kanssa yhteistyötä vai riitelenkö jo itsenikin kanssa. Huomasin siellä olevan kiusaajan ja kiusaamisesta jo kirjoitinkin, siellä on myös kannustaja, joka auttaa minua parempiin suorituksiin ja löytämään vahvuuteni. Kehittymään suorituksissani. Iloinen hymyilijä, joka muistaa loihtia hymyn minun kasvoilleni ja antaa minun nauttia hiljaisuudesta. Tuntea ykseyttä maailmaa kohtaan ja olla harmoniassa luonnon ja elävien olentojen kanssa. Kiusaaja sai oloni menemään huomattavasti huonommaksi, soimasi minua. Vähätteli ja oli ilkeä.
Ja ai miten ihanaa olen itse luonut nuo kaikki ajatus muistijäljet, jotka toistavat noita sanoja aivoissani, jokainen tunteella vastattu reaktio tuohon ääneen on luonut muisti jälkeä vahvemmaksi ja tuonut juuri sitä oloa voimakkaammin itsessäni esiin, koska mitä voimakkaampi muistijälki sitä vähemmällä välittäjä aineella se aktivoituu. Ihanaa. Joten unohtamaan ja käyttämättä jättämään niitä ikäviä muisti jälkiä, jotta aivot, surkastuttaisivat juuri ne muisti yhteydet. Käyttämättömät nimittäin unohtuvat.
Lupasin olla oma itseni, tunnustan en todellakaan ollut sitä ennen lupausta. Ehkä vain silloin tällöin. Olin miellyttäjä, liian kiltti, pistin muut itseni edelle, en antanut arvoa itselleni.... Kohtelin itseäni todella huonosti. Koska en ymmärtänyt itse itseäni, sitä millaisen kasvatuksen olin saanut, Kuka olen? Millaisista kokemuksista elämäni oli tähän mennessä koostunut. Joten aloitin pitämään itse itselleni terapiaa, minulle se on omien tuntojen läpikäymistä kirjoittamisen muodossa. Niiden tulkitsemista, esim. kuukauden kuluttua, viikon riippuen aiheesta ja että tahdonko käsitellä niitä millä aikavälillä. Tiedän kun ajatusten antaa hautua mielessä ja niitä pyörittelee rakentavasti, keskustelee ehkä jonkun kanssa ja antaa niiden muotoutua ja yhdistyä toisiin ajatuksiin niin elämäänsä alkaa ymmärtää palapalalta enemmän. Luen paljon kirjoja, jotta saan uusia ajatuksia vanhojen tilalle.
Itselle Ilo on elämän paras asenne ja rakastaminen on tärkeintä, olen harjoitellut tuntemaan kaikkia tunteita käymään niitä läpi. Löytämään sen mitä mikin tunne juuri minulle merkitsee. Antamaan itseni juuri sellaisena kuin olen, vastaan ottamaan muut sellaisina kuin he ovat. En vielä ilmaise itseäni aina kuin tahdon, harjoittelen sitä säännöllisesti. Ymmärrän minulla olleen patoutunutta vihaa ja ymmärsin etten ole tähän mennessä ymmärtänyt vihan merkitystä. Sen rakentavaa ilmaisua, en yksin kertaisesti ole käsitellyt vihaani, ottanut vastuuta vihantunteesta. Pyydänkin anteeksi kaikilta niiltä joita olen joskus loukannut ajattelemattomuuttani. Koska vihaisina hillitsemättöminä tulee sanottua kaikenlaista ikävää ja huomaan olevani vihainen Diiva aina kuin minulla on nälkä. Joten olen ymmärtänyt että minun tulee täyttää perustarpeeni, jotta olen kunnolla. Tai sitten se on vaatinut suurta itsekontrollia, joka taas sekin on vienyt todella paljon energiaa vihan lisäksi. Ja kaiken tuon takia olen tuntenut voimattomuutta.
Tykkäsin Edmund Bournen omien oikeuksien luettelosta käydessäni lukemassa useampaa aiheesta olevaa sivustoa ja imin tietoa kuin kuiva taulusieni vettä. Vihasta pääsin jämäkkyyteen, jossa on kysymys neuvotteluista ja rajanvedoista omien ja muiden tarpeiden välillä. Ja Jämäkkyyden perustana ajatus, että jokaisen oikeudet ja tarpeet ovat yhtä arvokkaita. Jokainen elämä on tärkeä. Elämisen arvoinen.
Olen alkanut arvostamaan elämää paljon enemmän, ja kun kohtaan kuolemaa, silloin ymmärrän ja muistan oman elämäni ihmeen ja elämän rajallisuuden tässä kehossa. Intiaanien tavoin tänään on hyvä päivä kuolla ja tänään on vielä parempi päivä elää. Koska elämä on ihme, lahja joka on annettu meille koettavaksi ja elettäväksi. Siksi aina välillä ihmettelenkin miksi pidättelen itseäni ja pidän kiinni vanhoista tottumuksistani joista minulle ei ole enää mitään hyötyä. Sitä tuttua ja turvallista? Entä kun elämäänsä ei enää käytä? Unohtaako silloin itsensä. Katoaa olemattomiin. Unohditko itsesi, unohtivatko muutkin sinut. Olitko vain haalea kummitus, varjoissa? Siltä se aina välillä tuntui olla jotain mitä ei oikeasti ollut. Ikävältä, unohdetulta, yksinäiseltä, saamattomalta, arvottomalta. Olemattomalta. Ei kivalta, Se syö itseä sisältäpäin, tuntuu kuin olisi pelkkä tyhjä kuori vailla mieltä. Aivoton olento. Elävä kuollut, Zombi.
On lohduttavaa ajatella että on aivan pohjalla ja sieltä suunta on vain ylöspäin, ei ole enää mitään hävittävää mistään asiasta. Nouseminen ja itsensä löytäminen, itseensä uskominen, itsensä rakastaminen, muiden rakastaminen. Luottaminen, Asioiden todellisen olemuksen näkeminen, perspektiivien löytäminen ja asioiden katselu useammalta kantilta. Itsensä hyväksyminen itsenään, sellaisena kuin on juuri tällä hetkellä. Suunnan valinta, mihin on menossa ja miksi? Kysymyksien esittäminen itselle, uteliaisuus ymmärtää itseään ja elämää. Hyväksyä että muutos vie aikaa, sen ettei kaikkiin mieltä askarruttaviin asioihin saa heti vastausta ja että niiden eteen on tehtävä työtä. Ainakin välillä. Oltava itselleen rehellinen, omalle omatunnolleen ja tehdä oman tunnon äänenmukaan. Ollen vastuussa omasta elämästään. Löytää oman elämän valopilkku, pitää niistä asioista kiinni mitkä tuovat hyvän olon. Kohdata oman itsensä ja epävarmuutensa, löytää sisimpänsä voima.
Antaa itsensä sellaisena kuin oikeasti on niin muutkin ovat omia itsejään sinulle. Löysin oman arvoni, oman uskoni ja luottamukseni, oman itseni ja mitä elämä tuokaan tullessaan olen valmis säätämään oman lamppuni loistamaan pimeydessä yhä uudestaan.
Tämän lampun säätämis esimerkin sain lahjana unessani, alitajunnalta. Voimakkaan vaikuttimen joka sanoi minulle tuttuna ihmishahmona lempeästi säädä se uudelleen! itseni ensin sanottua se sammui.
Vahvuus on itsemme sisäistä valoa ymmärtää kuka oikeasti on ja miksi? Olla itsensä jämptisti ja ilolla, rauhalla ja rakkaudella, katsoen totuutta suoraan silmiin ja vapautua olemaan omaitsensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti