Tässä on jo parit eri hillot satokausi tuotteista keitelty ja pohdinnassa se kuinka suhtautua ruokaan. Se kun on pienestä pitäen kerännyt omia ruokia ja kasvattanut eri kasveja, toisinaan hyvällä ja toisinaan huonommalla onnella. Niin se että ruokaa ylipäänsä on lautasella on arvokas, kunnioituksen arvoinen asia. Niin paljon olen nähnyt ja kuullut nurinaa siitä että ruoka ei ole hyvää, ei näytä tai ole hyvän näköistä tai haisee pahalle. En ymmärrä miksi siitä pitää ylipäätään valittaa? Ole vaan hiljaa ja ole syömättä. Ole kiitollinen että sitä on edes tarjolla, sinä päätät syötkö vai etkö. Minun päähäni ei mahdu se että ruoka olisi pahaa muuten kuin että se on pilaantunutta, palanut pohjaan. Ei ruoka ole pahaa, jos kaikki sen syövät. Toiset jopa maksavat oman annoksensa. Se ei ole vain lemppariasi jota olet tottunut syömään, maku vain, joka ei miellytä makuhermojasi sillä hetkellä.
Se että itse tekee ruokaa, kerää sen ja valmistaa alusta loppuun, on suhtautuminen ruuan syömiseenkin erilaista.
Muistan edelleen eskarilaisena kun ennen ruokaa luimme ruokarukouksen ja ruuan jälkeen kiitimme ruuasta. Ja se on mielestäni tapa jota kannattaa jatkaa, kiitän kyllä ruuasta kun toiset ovat tehneet ruokaa, muttei ruokarukousta ole tullut lausuttua pitkään aikaan. Tai kiitettyä itseä että on ruuan tehnyt.
Hiljentymistä ennen ruuan aloittamista, kiitollisuutta ruuasta, ihmisistä lähellä yms.
Minulle ruokarukous on kunnioitusta ja kiitollisuutta siitä että ruoka pitää meidät kaikki elossa. Olevaisina, sitä että mikä aika ja elämä kasveilla ja eläimillä on mennyt, kunnes ne ovat päätyneet lautasellemme. Ruokimme olevalla olevaa ollaksemme, elääksemme. Ja se että uhraamme pienen hetken kunnioittaaksemme elämää hiljaisuudella, jota olemme käyttäneet elääksemme.
Eli tavallaan jokainen ruokailu hetkemme, on jonkin hautajaiset ja oman elämämme jatkumisen taite kohta.
Ja ellemme tämän ajatuksen edessä edes hiljenny kiitokseen niin mihin sitten... niin vieraantuneitako jo olemme ruuan alkulähteiltä?
Emmekö kunnioita toisen vaivan näköä siitä että hän saattaa ruuan lautaselle, säilöö, sitä meitä varten? Tuottaa ruokaa ja mahdollistaa elämisemme. Ja itse ilveilemme ruuan edessä, kuin se ei kiinnostaisi. Kränäämme, kun se ei ole ruokaa, jota haluaisimme syödä. Maistuisi mielekkäälle. Ja lopulta kaikkien mutinoitten jälkeen olemme syöneet kumminkin tuota ruokaa, joka oli olevinaan niin pahaa ettei sitä voi syödä. Saatoimmepa jopa santsata...
Mistä tämä vastustamisen kumpuaa, mikä sanoo aivoille, se on pahaa? Vaiko vain pahatapa sanoa jonkin olevan pahaa, arvioimalla vain ulkonäköä. Kyllä jyvät pitää erottaa akanoista, ja syötävät mädistä omenoista, mutta miksi ihminen valitsee ruuakseen vain mukamas sellaista joka on hyvää? Jos rupeamme valitsemaan hyvää ruokaa, onko se makeaa, joka maistuu ns. Hyvältä, onko se terveellistä ja keholle hyväksi suositusten mukaan. Onko se itse todettu keholle hyväksi sulatettavaksi. Onko tarkoitus kasvattaa lihaksia ja proteiinit on hyväksi.
Millä määrittelemme hyvän hyväksi juuri meille itsellemme. Ja miten olemme päätyneet tuohon päätelmään hyvästä ruuasta.
Mietin itseäni, osaanko syödä tasapainoisesti, että olen saannin ja poistuman tasapainossa. Vai onko minulla tavoitteena muuttaa painoani, mittojani, eikö jokainen aine joka kulkee kehooni vaikuta minuun. Ja minulla on vastuu siitä mitä kulkeutuu syömällä ja juomalla kehoni sisään. Ja ellen luota etikettimerkintöihin ja/ ymmärrä niitä on parempi että syön vain ruokaa jonka tunnistan. Jonka matkan lautaselleni tiedän, mutten tiedä onko hirvi aivastanut keräämiini vattuihin, lintu paskantanut herukoihin jotka kerään jne. Kuinka kauppaan tulleet tavarat on käsitelty, kuinka ne on matkanneet lähtöpaikastaan kotiini. Onko käytetty torjunta-aineita, lannoitteita, jotain ja kaikkea mitä emme tiedä!
Siispä millaisin silmin sinä olet tänään ruokaa katsellut muuten kuin suupieliä lipoen nälkäisenä? Mikä oli sen matka pöydällesi, kuka sen valmisti, millaisen annoksen söit, mitä ajatuksia heräsi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti