Kevään kunniaksi, elämästään
onnelliset
Suutelevat omenan vaaleankeltaista
aurinkoa,
jokaisessa säteessään on rakkautta
ja tuo rakkaus
on auringon paistetta sielulle.
Jokainen hetki on kuplivaa riemua,
elämän iloa.
Rakas ystävä joka luet tätä,
voin nähdä kuinka mielesi
hakeekaan sanoilleni merkitystä.
Niinhän me kaikki haemme
toistemme sanoille merkitystä.
Olemme kuin puro
liikumme toistemme sanoilla,
yhteisillä päätöksillä
kuroudumme toisiamme kohden.¨
Sanattomana ravistelen korvaasi
kovemmemmin kuin yksikään ääni tai
laulu.
Hiljainen tuuleen jätetty kuiskaus,
kadoten samalla huulilta kun on
lausuttu ääneen.
Minne ääni hajoaa? Minne se oikein
katoaa?
Kuuletko kuinka saippuakuplat
iskeytyvät maahan?
Kuulen vain sen kuinka ne rikkoutuvat.
Kuplat kuinka ne tanssivatkaan veden
pinnalla,
liitelevät pitkälle, lopulta kuin
usvaksi kadoten.
Kuinka tuuli kietoo niihin sormensa
ympäröi ne ja heittelee niitä.
Valonsäteet särkyneet veden pinnasta,
kuvastuen irronneina kierteinä,
aaltoina
säikeinä.
Kuin tuulessa leijuvat hiukset
Kaukana laivan humiseva hengitys
Autojen murisevat vatsat
Aikaan kerrostuvat kokemukset.
Meissä sitä upeaa ajan hehkua,
jota on jokaisessa joka elää itse
elämää!
Kokee sitä hetkissä
ja nauttii niistä jakaisista
kokemuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti