lauantai 23. toukokuuta 2015

Joitakin asioita rakastaa ja toisia vihaa.



Mietin tässä sitä kun toisen luona käy kylässä ja miten jotkin esineet vain sopivat toisen persoonaan kuin lisättynä jatkeena. Silloin kuin jokainen esine talossa kertoo tuosta ihmisestä tarinaa, mikä on kunkin esineen tarina ja elinkaari? Ketkä ovat nekin tavarat kuljettaneet ja minne, miksi, milloin, mitä varten? Niin monta kysymystä ja vain tiedossa tavaran tämän hetkinen tarina, jos sitäkään. Esineessä ja ihmisessä näkyy koko elämän kaari jokaisena hetkenä. Materiaali, sen työstäjän ja valmistajan jäljet. Käyttäjän jäljet, huolto, toisten käyttäjien jäljet. Jokainen tekee jäljen jokaiseen kun on tarpeeksi lähellä edes pienen hetken. 

Ihmisten sieluihin tarttuu muistin jälkiä, kohtaamisia, eroamisia, kosketuksia, tunnetta, kaipuuta yms. Kun taas tavaroihin jäävät jäljet joutuvat tarttumaan, lommottamaan, säröttämään, kolhimaan, naarmuttamaan yms. Jokainen jälki kertoo käytöstä tai väärinkäytöstä. Kaikkia haavoja vaan ei voi parantaa. samasta ei saa enää samaa kun se on muuttunut ja oppinut elämänsä aikana jotain uutta, nähnyt jotain muuta ja silloin hän on jo jotain muuta. Mitä oli hetki sitten.Ehkä ei tarvittu kuin sekunti tai sydämenlyönnin verran aikaa että maailma muuttui täysin, ehkä siihen kestikin useampi vuosi ymmärtää jo kuinka oli muuttunut vuoden takaiseen verrattuna. 

Ehkä kaikkien lommojen ja säröjen takaa joku meistä näkee miten kauniin komea joku ja jokin on. Hän päättää tehdä toisesta jälleen kauniin ja komean. Hän päättää uhrata ajastaan, jotta voisi työstää nuo kaikki säröt, kuin uudeksi ja työstäessään ja ajankuluessa hän huomaakin rakastavansa joitakin säröjä ja päättääkin jättää ne näkymään merkiksi elämästä, kokemuksista ja koitoksista joita on kokenut. Muut hän käsittelee, hioo ja huoltaa, nauttii noista vaiheista rakastaen lempeästi, työstäen pikkuhiljaa koko ajan uudistaen. Ja jokainen hionta vie palan pois menneisyyttä, palan katkeruutta siitäkin naarmusta. Ja lopulta kun kaikki naarmut ovat poissa ja muutama särö antamassa luonnetta, työstäjä viimeistelee työnsä ja antaa sen jälleen olla käytössä. Joitakin rikkoutumisia emme koskaan pysty ehjäämään vaikka kuinka liimaisimme palasia yhteen, kaikki särkyy käsiimme, murenee pala palalta  ja kulkeutuu tuulen mukana pois. Jotkin ovat kuluneet puhki, voimme paikata kunnes lopulta kaikki on vain paikkaa, eikä mitään ole alkuperäisestä jäljellä. Elämä on muuttanut muodon aivan uuteen. 

Muruistani ei saa enää minua kasaan vaikka kuinka koettaisin, olen jo jotain muuta. Jotain uutta jotain jota minun pitää tutkia itsessäni, uutta puoltani johon olen viimein kääntänyt silmäni. Näkemääni ajatusta, jonka pystyin vasta nyt näillä muuttuneilla silmilläni näkemään.Näenkö koskaan kaikkia puoliani, jokainen päivä on minulle edelleen yllätys. 

Ehkä päivät toistuvat lähes samoina, toistensa kaltaisina ja silti eivät koskaan samanlaisina, aina on jokin erilaista. Mikään säätila taivaalla ei ole ollut samanlainen samaan aikaan perättäisinä päivinä. En ole nähnyt saman sadepisaran tippuvan samaan aikaan samassa kohdassa? Kuinka edes tunnistaisin sen samaksi? Kaikki muuttuu, miksi ja mitä varten? Enkä itse olisi sama minä jos ymmärtäisin kyseessä olevan saman sadepisaran. 

Miksi kaikki toistuisi samanlaisena useanpaan kertaan? Ja tavallaan samat asiat toistuvatkin, ne ovatkin vain saman asian monia versioita. Toistuvuus luo jatkuvuutta. Mitä tuo jatkuvuus luo? Kasvua? Kasvua mille? Ja kerran jatkuvuus toistuu ja kasvaa, se suurenee. Mitä koko ajan suureneva asia tekee? Uloin kerros venyy ja suurenee, olkoon se sitten puun oksa tai avaruus, monimutkainen tai suora. Kerrostuminen on havaittavissa. Ajatus laajenee kerroksittain sekin yhä edelleen tiedon lisääntyessä mielessä. Maapallossa on kerroksia, ihmisessä on kerroksia ja kaikki on yhteydessä kaikkeen. Jos me olemmekin vain jossain avaruuden kosmisessa kerroksessa, mikä siirtää meidät seuraavaan kerrokseen? ja mistä tiedämme että olemme päätyneet uuteen kerrokseen? Mitä me sillä tiedolla edes tekisimme? yrittäisimmekö yhdistää ne? Miksi? emmehän edes tiedä mitä kerroksissa tapahtuu, hyvä jos edes tiedämme mitä itsessämme tapahtuu? Mitä omissa kerroksissamme on?
Kananmunasta syntyy uusi kanalintu oikeassa lämpötilassa, mitä mieli voikaan tehdä kun se on kypsynyt oikeassa lämpötilassa ja ympäristössä? 

Mitä mielestä voikaan syntyä? Mitä ihmiset tekevätkään omalla mielellään? Mikä on ajattelun tarkoitus? Mitä ajatuksia haudommekaan ja ne toteutuvat, oman aikansa kypsyttyään. Millaisia ajatuksia kypsytän mielessäni?

Olen huomannut joidenkin asioidan tarvitsevan aikaa niinkuin noiden ajatusten kypsyminenkin tarvitsee aikaa muutenhan yli innostuneina, kypsennämmekin ajatuksen, emme saa sitä elämään, toisaalta voimme syödä nuo ajatukset ja ne ravitsevat meitä. Joten mitkä asiat ovat mielessäni omaksi ravinnokseni ja mitkä tahdon eläviksi. Seassa voi myös olla muutamat mädätkin munat/ajatukset joista ei koskaan tule mitään, ehkä lopulta lannoitetta hajottuaan uusille ajatuksille.  Olemme ajattelevia, tekeviä olentoja, kuinka nopeasti meidän ajatuksemme oikein toteutuvat?

Ehkä niin nopeasti, riippuen siitä kuinka kipeästi jotain ajattelemme, että on mielessämme jokainen päivä, jokainen hetki. Niin pitkään kunnes toteutamme sen tai saamme sen jollain muulla keinolla mielestämme pois. Ajatus muuttuu kun maailma muuttuu ja maailma muuttuu kun ajatus muuttuu. Muuta maailmaa muuttamalla ajatusta. Ajattelevien ajatuksia. Kuinka ajatella, kun ei ole koskaan ajatellut? Ajattelukin on opittava ihan itse, mikä ajattelu kenellekkin toimii. Jokainen ajatus todistuu teoilla, niin paljon on virheitä joita voimmekaan tehdä, kun emme ole itse kokeilleet emmekä tiedä yhtään mitään asiasta, johon vasta tutustumme. Ja jokaisella kokemuksella lisäämme tietoisuuttamme, välillä emme edes ymmärrä sitä ja toisinaan itkemme kun koskee, toisinaan iloitsemme ja aivan mitä vain. Aika antaa meille jokaiselle kokemus lisää, heille jotka ajattelevat, kokevat, tuntevat, elävät. Kaikille, kaikki vain eivät ymmärrä sitä mitä he saavat, he eivät ymmärrä omaa vastuutaan itsestään. Omista ajatuksistaan. 
Kaikki me syyllistymme toisinaan ajattelemattomuuteen. Ehkä se on elämiseen heittäytymiseen tarvittava ominaisuus ajattelun kolikon toinen puoli. 

Olen nimittäin huomannut etten pysty ajattelemaan kun nautin ympäristöstäni, tarkkailen ja tutkailen sitä, koen sitä ajattelu ei vain onnistu. Ajattelu tulee kun olen omien ajatusteni kanssa kahden, omassa mieleni maailmassa. Päiväkirjani sivuilla, piirtämieni kuvien väreinä ja muotoina, ajattelu tulee pohtimisestani. Siitä kuinka pystyn tekemään jonkin yksinkertaisesti ja parhaalla tavalla, ajatteluni tukee toimintaani ja toisinaan taas ei. En kuule ajattelustani jälkeäkään tai niin ainakin luulen. Puhun mielessäni itselleni joka päivä paljon ajattelematta asiaa, jokaista sanaa maistellen, sanoja joita olen sanonut, kuullut, nähnyt, puhunut. Muistojani, ajatusteni tuottamia mielikuvia, kertaan niitä mielessäni yhä uudestaan, ymmärtämättä että teen niin. Jokainen sana jota olen katsonut ajatellut mielessäni sen merkitystä ja jolla on ollut minulle merkitystä on jäänyt mieleeni yhä paremmin mitä useammin olen sitä toistanut. Muisti on toistamista ja muisti jäljen vahvistamista. Ajattelu on mielestäni sitä kuinka yhdistelee noita muisti jälkiä toisiinsa ja käyttää niitä. Kuinka pystyy nopeuttamaan ja lyhentämään ajattelun kulkureittiä omissa aivoissaan, sekä muistamaan asiat ja kuinka tuo ajatus leviää ihmisten kesken koko maailmassa. Kuinka siis tekee itsensä ymmärretyksi, siinä pitää joko itsensä oppia tai toisten oppia. Sinun ajattelusi sanavarasto ja tieto, jonka olet tähän mennessä oppinut. Mikä on oikeaa oppia? Ehkä kaikki se joka auttaa ihmistä itsenäisesti toimimaan ja tekemään asioita ettei hän tarvitse kaikkeen toisen apua, toisaalta on myös tärkeää oppia ottamaan apu vastaan ja tekemään yhdessä asioita. Lopulta kaikki riippuu siitä mitä kulloinkin korostaa, mihin kääntää huomionsa, mikä polttelee mielessä niin kiivaasti että sen on pakko toteutua ja toteuttaja toteuttaa sen. Hän tekee esineen nähtyään sen niin pitkään mielessään, hän tekee sen käyttöä varten. Käyttöä johon tarvitsee niin kovasti asiaa, esinettä helpottamaan kenties toimintaa. Mihin ajatuksemme vievätkään meitä? ja mihin me viemmekään ajatuksia mihin suuntaamme ne? Sitäpä joutaa pohtimaan useampanakin päivänä. Kenee tahdomme jättää muistin jäljen, kenen annamme tehdä meihin jäljet, kuka korjaa meitä ja milloin huomaamme muuttuneemme siitä kuka olimmekaan kerran? Ajatus sinullekkin.

En koskaan voi tietää mitä ajattelet ennenkuin kerrot sen minulle? Ja mietin sitä kuinka monet kerrat olen itsekkin vaijennut vaikka olisin tahtonut puhua juuri sinulle. Ehkä ajatukseni tyrmäsivät toisensa ja jättivät minut tekemään valinnan kumman valitsen, valitsenko kumpaakaan toteutettavaksi ja silloin huomaan sinun jo lähteneen. On jo myöhäistä, ajattelu ei toiminut ehkä seuraavalla kerralla en mieti heittäydyn vain hetkeen ajattelematta ja nautin läsnä olostasi. Luotan siihen että alitajuntani on valinnut sen mitä tahdon oikeasti. Itse valitsen rakastanko vai vihaanko tuota ajatusta ja ratkaisua, jonka ajatukseni minulle teoksi loi. Itsehän sen itselleni valitsin tai jokin muu sen minulle toi ja päätin ottaa sen vastaan enkä lähtenyt tai muuttanut mitään. Katselin vain kuinka elämä lipui eteeni ja työstyi ajatuksissani uusiksi teoiksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti