Muisto
Ohi lipuvat päivät
siinä vierellä oot
ja ajan mukana
katoat ilmaksi.
Hetki vain ajankulkuun
ja oot jo mennyt.
Tässä oot koko elämän ajan
katsoen kuinka
vuodet vaihtuivat,
vaihtuivat ihmisetkin
ympäriltä katoavat hetket,
vain ollen
katsellen elämää,
silmästä silmään
eläen elämää.
Se jo tähän hetkeen tullut on
jolloin jätetään hyvästit,
vilkutetaan viimeiset jäähyväiset.
Ymmärretään elämästä
Halataan kun ollaan lähekkäin
Rakastetaan kun ollaan lähekkäin
Viedään toisemme sinne,
mitä haluataan toisillemme näyttää
Kokea elämässä.
Eläytyä toistemme iloon ja riemuun
kietoutua elämään ja sen kiertoon.
--- Salla 6.5.2015
Muistoissa on monta hyvää hetkeä, jotka ovat muistelemisen arvoisia, Suurin osa niistäkin on tullut ihan itsestään kun on elänyt elämää sen enempiä miettimättä, ihan vain hetkessä liidellen. Silloin kun on ottanut oman kehon haltuun ja tehnyt sillä jotain vaikka antautunut hyvään keskusteluun, opetellut rullaluistelemaan,
hyppinyt naurusta silmät kyyneliä tihkuen
Itse asiassa kirjoittaessani päädyin useaan mielikuvaan ja tapahtumaan, muutamaan oikeaan muistoon ja siitä ajatusten sarjasta mielenkiintoisinta oli se kuinka näin itseni istumassa keittiön penkillä, ja kuinka elämä ympärilläni liikkui ja minä vain istuin paikallani. Katsoen kuinka ihmiset vaihtuivat pöydän ympärillä ja kuinka he katosivatkaan pois. Sitä kuinka ikkunan takana vaihtui maisema syksystä-> talveen ->kevääseen ja kesään ja yöhön ja päivään ja minä vain istuin penkillä. Pimeydessä ja valossa, yksin ja yhdessä, se kuinka tunnen ihmisen muiston vierelläni ja kuinka se haipuu pois. Katoaa ajan mukana, häviten vähitellen, kuin lämpö tasautuen lopulta. Kaikki lähti tähän ideaan siitä kun pikkusiskoni kanssa mietimme millainen olisi jonkun huoneen elämän tarina, ketä siellä olisi käynyt, mitä siellä olisi tehty, se olisi kuin läpileikkaus aikaan tuossa huoneessa. Elämän jatkumoon aikaan. Huoneen synnystä, kuka sen maalasi työ miehistä ja heidän puheistaan, ensimmäisistä asukkaista, heidän kasvustaan, otteena elämästä. Kaikki mitä tuo huone on nähnyt. Syvällisemmäksi tämä meni siinä vaiheessa kun ajattelinkin tuon keittiön silmieni taa ja itseni katselemaan silmieni taa"ikkunoista" maailmaa. Päästäänkin siihen mitä ihmiset näkevät kun he elävät elämäänsä. He ovat aina yksin vaikka olisivatkin yhdessä, Mikä elämän tarina, kaikki mitä olen nähnyt? Tosi paljon! Entä talot, jotka ovat olleet monia vuosisatoja, mitä ne ovat nähneet? Mitä tietyt paikat ovat nähneet?
Kuinka monta ihmistä tästäkin on kävellyt ennen minua ja millaiset heidän tarinansa ovat olleet? Ovatko he katselleet samoja maisemia kuin minä? Mitä he ovat ajatelleet ja miksi? Voisinhan tuijottaa sinuakin silmiin tietämättä mitä ajattelet. toisaalta voisin katsoa silmiisi ja tietää ilmeestäsi mitä ajattelet. Ehkä ne olivatkin vain sukat jotka unohdit pyykistä eilen kun pyysin sinua pyykkäämään. Toisaalta ne aivoituksesi mitä ajattelet ovat vain sinun paljastettaviasi, kerrot kun tahdot ja koet olevan niiden kertomisen aika. Toisinaan olemme olleet liian hiljaa ja tarvitsemme sanoja. Toisinaan olemme puhuneet niin paljon että mielemmekkin kaipaa hiljaisuutta ja lepoa. Niin kuin minä nyt tarvitsen mennä nukkumaan
Tänään ikkunallani paloi kynttilä muistamisen arvoisille ihmisille, heille jotka ovat ottaneet osaa minun elämääni tavalla tai toisella. Heitä on paljon,
ja anteeksi niille jotka olen unohtanut, elämä vie meitä jokaista eteenpäin, jokainen lehti elämän kirjassa tuo uudet mielenkiinnon kohteet joihin katse tarttuu, joten joidenkin on aika mennä ja vaihtua,
elämähän vie tunnetusti mennessään.
<3
VastaaPoista