Jäljellä

Nään ihmisten tulevan 

ja menevän,

Olevan ja lähtevän, 

 Mutta mitä on jäljellä?

Mitä on jäljellä menneestä päivästä?

Unohdan senkin tulevan päivän tuomana

Mitä muistan sekö on jäljellä?

Ja muistimme unohtaa jatkuvasti,

Onko jäljellä 

Vain hetken ajatukset joita vaalimme vain hetken?

Jäljet, yhtä haihtuvaa kuin ajatus

Jäljet tulivat olennosta

Mihin ajatus kiinnittyy ajassa,

 jolloin jälki tehdään

Ja oikeastaan eihän jälki ole,

kuin painauma materiassa?

Ohi mennyt tapahtuma,

Olennon jaloissa, 

joka on muuttanut

Materian paikkaa

Jos ajatus näin on jälki, 

Muuttunutta materiaa

joka olennon kulusta

Muuttaa muotoaan.

Niin ajatus,

On selkeä kun seuraamme yksiä jälkiä,

Jotain olentoa, joka on muuttanut ajatustamme.

 Mutta miksi seuraamme?

Pyytääksemme muuttamaan takaisin

 vai vielä lisää?

Emme nää itseämme olentona, 

materiana joka muuttaa materiaa,

 keskitymme aina niin toisiin 

ja seuraamme jälkiä.

Onkin kysyttävä, 

oletko sinä miten 

korjautumis- ja uusiutumis kykyinen?

Metsän varvut ja heinät 

nousevat jälleen ylös, 

katkenneet oksat

 näkevät uusien oksien 

ja kasvien versovan jälleen

Olemmeko maantomua,

 jota tuuli kuljettaa,

Vesien virrat huljuttaa

Mitä ajatus meille tuo

Jos jäljellä on ajatus,

Joka muuttui? 

Taidan unohtaa...

Musiikki

Kellot soivat,

Maailma pukeutuu jälleen,

Katse kasvoihin,

Mihin tänään

Ulkona tuulee,

Niin myös sisälläni,

Musiikki soi 

Kuljettaa askeleita

Hiljainen sävel

Sieluni  syvyydessä,

kuin siivet

Kuljettaa 

Lempeä hymy 

huulilla kantaa

Ilon taivaan rantaan

Opettaa

Onnea, riemua 

Musiikin siivillä

Kantaa

Sielu unelmaansa opastaa

Ajassa

Lipuvat päivät,

sielun rannikolta toiseen.

Laivoja, sinitaivasta,

Lintuja, vehreitä kasveja,

Unohdun aurinkoon,

Varpaat koskettaen veden pintaa.

En jaksa ajatella mitään,

Unohtua vain tähän hetken ihmeeseen,

Levätä onnellisena

Nurmikolla,

Pääskyjen kiitäessä ylläni,

Pilvien purjeiden kadotessa kaukaisuuteen.

Vieressäni vihko,

Jolla on salaisuuksia.

Tapaamisista, joita ei käyty,

Runoja, ajatuksista 

joita ei sanota ääneen,

Lauluja joita ei ole kuultu

Vain hymy kujeilee kasvoillani,

Kun silmät kiinni kuvittelen kasvoja, 

seuraavaa tarinaa ja sen tapahtumia

Päivä jatkuu,

 jonnekkin mentävä on

Mikä on oma kirjoitukseni,

Tarinani, elämäni

Kuinka monta sivua 

elämääni mahtuukaan

Tietokirjoja,

Draamaa ja saippua sarjoja,

Seikkailua,

Sotatarinoita, historiaa

Fantasiaa ja fiktiota,

Kuinka paljon 

niistä onkaan omaa 

ja kuinka paljon muilta lainattua.

Kuinka monen ihmisen mielessä 

hahmoni seikkailee 

ja he kaikki kuvittelevat 

minut eri tavoin

Minä lainaan ja varastan 

tosi maailmasta,

Jokaiselta ihmiseltä, 

tapaamaltani tässä ajassa 

ja jo aikaa sitten menneiltä.

Varastan röyheästi 

kuuluisilta ja tunnetuilta, 

Sekä tavan tallaajilta ja duunareilta,

Köyhiltäkin, rakkailta, vihatuilta,

Lehtiin suljetuilta...

Mieleni kuvissa

On loputon elokuva,

Jonka pystyn valitsemaan

Olen ohjaaja, jolla on lempi elokuvansa

Mutta onko niistä yhtään saatu tuotantoon asti, levitykseen,

Eikö sitä ole ajatus, joka leviää kaikkien keskuudessa.

Mutta mieluummin 

nautin nämä kuvani yksin,

Leväten tässä auringossa,

Katsellen mieleni kuvaa, 

jota ei ole kaupallistettu 

Mielen yksityistä kotivideota,

Josta en sano enää muuta,

Herättäkää minut

Elämäni aika kuluu kirjaten elokuvia, 

joista kukaan muu ei ole kuullutkaan.

Syvällä

Elämä kalvaa raatimiestä,

Silppuaa hän papereitaan,

Setvii tilaisuuksia, jotka ohitti

Kavala unohduksen tunne

Hiipii takaraivolta vatsaan

Mikä neuvoksi nälkään,

 joka ei päästä otteestaan,

Hirttää sielun hiljalleen,

Hukuttaa tunteeseen,

Joka ei juomallakaan lähde pois.

Ennen kuin vääryys korjataan,

Ei ennenkuin tunnustus on myönnetty,

Nuo tavallaan kavalletut varat,

Takaisin maksettua kun saa,

Kunnes omatunto on puhdas 

Ei ennen voi uutta aloittaa.

Aurinko

Metallikuoriin piilotettu

on sydän auringon,

Kylmä metalli pitää piilossaan, 

Näkymättömissä,

Kesän lämmön ikuisen

tuon roihuavan, 

palavan sydämen

Lämmön kesän lempeyden.

Hiljaisena piilossaan,

Oottaa kunnes avataan,

Purkitettuna, kesää ostetaan

Mille sinä naurat?

Ajatuksille, joita en voi unohtaa.

Kasvoille joita katson 

Edelleen, vaikka aikaa sitten jo

Menneisyys kaiken vei.

Muttei aurinkoa, 

siitä hymystä, johon miellyin,

Vieläkin nään huulet, 

joita tahdon suudella.

Aurinko, lempeys poskipäillä

Maailma on mahtava, 

Pakko on kuunnella,

Muttei mikään voi sammuttaa 

sitä aurinkoa,

Joka piirtyi mieleeni 

Kun huuliasi katsoin, 

kun puhuit maailmasta,

Elämästä,

lapsista

Kuin sokerisen makea,

Aurinko 

Niin kaukana taivaalla

Ei yllä koskea,

Huuliesi pinta kutsui nuolaisemaan,

Nuolaisin vain omiani,

Pakenin elämäni taa,

Kesäbiisit päässäni soi,

En enää edes katsettani voi nostaa,

Etten siihen unohdu.

Muistan huulet, hymyn 

Auringon, 

joka kauemmas 

aina vain ajautuu

Aika kun ei antanut meille aikaa

Ei rohkeutta, ei toivoa.

Vain auringon 

Sen metallisiin kuoriin säilytin,

Makeaa kuin huuliesi hymy 

Josta koskaan maininnut en 

Vain katse joka poltti sieluain.

Hymy, jota unohda en,

 se aurinkona

Polttaa sielussain ja

Hymyilen kun sitä muistelen.

muistelen.

 

Auringon mä kerran tavoitin

Sitä kiinni saanut en

Katsoin jonnekkin muualle, 

Haavekuviin haihtuviin

Avasin purkin metallisen,

Sieltä löytyi sydän auringon 

Hymy, jonka tahdon jakaa kaikille

Mutten tiedä, tiesitkö koskaan

Mitä ajattelin 

 En koskaan

Sanonut mitään sinulle

Siitä mitä tunsin,

Siitä että näin auringon.

Sen johon ihastuin,

hymyn

Unelmain

Auringon

Heijastus

Sulaa sumua kaihtimien takana,

Kesän varjot,

Et tiedä oletko 

töissä vai lomalla

Ajaton hetki

Lepäät unen heijastuksessa

Hitaassa mielen hämärässä,

Kaihtimien takana.

On maailma joka huutaa

Tule nauttimaan minusta,

Ja minä vain suljen verhot ja

Käyn suihkussa.

Olkoon kuinka kaunis päivä vain,

Tiedättehän, olen töihin menossa.

Lepään vielä hetken,

Ennen kahvin sulotuoksua,

Kastelen kukat, ne muuten kuihtuvat.

Paikallani poljen suunnatonta ympyrää,

Suljen oven se mielen tyhjentää,

Matka kulkee niinkuin aina,

Jalat kantaa, eikä taakka paina

Käy sumuiseen aurinkoon,

Lasit nenällä, hymy ylhäällä.

Kaikkialle katselen,

Silmiin sinunkin,

Muttet nää kuin heijastuksen,

Kielikuvan kangastuksen,

Jolla tähän päivätyöhön pomppaan,

Ehkä sinunkin päivää, 

heijastuksella komppaan

On aika tarttua 

tämän päivän hommaan

Sormet

Kuinka suuri onkaan kosketus, 

sormien siveä hipaisu, 

ote joka ei päästä lähtemään.

Sormet tarttuvat ja kantavat, 

kuljettavat, nostavat, laskevat

Sormien taikaa miljoonittain

Emmekä näe 

mitä sormet saa aikaan

Nuo tekijät, 

joiden työtä emme näe,

Ahertajat, jotka niin lähellä ovat

Heidän panostaan emme näe

Ennenkuin yritämme

tehdä jotain ilman.

Aina vain ilman jotain,

näämme sen mitä on tehty

Mikään ei ole itsestään selvyys.

Ja silti kasvamme ympäristöön 

ja pidämme asioita itsestään selvyyksinä,

Koska ne ovat toimineet aina, 

Sen elämän ajan jonka muistamme.

Kuinka suuri onkaan kosketus?

Hänelle jolla on, 

jolla ei ole koskaan ollut, 

joka sen on menettänyt tai 

joka sen on saanut...

Sormet, 

katsokaa kättänne ja 

Ajatelkaa voivanne muuttaa 

Maailmaa,

 sillä 

Ette muuta aina omaanne 

vaan ehkä 

jonkun toisen ja

jopa tietämättänne

Jalat

Jalat olette hellää kosketusta vailla,

Kuljette kivisimmät esteet,

Lepäätte varjoissa,

katse kiertää teidät,

piilotamme teidät 

sukkiin, kenkiin

Kaiken alle.

Hiki, kipu, hankaumat, 

piilostanne hiljaa kuiskaatte, kun

haluatte balsamia haavoillenne, 

ette muuten enää jaksa.

Lipuvat kilometrit 

ja askeleet, 

Aukiot, hiekkatiet 

ja kallio tasanteet.

Sammalpedit, 

nurmikot ja

asvalttiviidakot.

Kahlaatte järvenpohjalla,

Otatte vastaan pistot lukuisat,

Paljain jaloin kulkevat

Enkö voisi jo levähtää,

Muistaa teitä jalat,

kuin vanhaa ystävää.

Sillä te minun tukeni,

liikkuma avuni,

Ilman teitä,

Menoni paljon 

hitaampaa olisi.

Siispä tähän hetkeen,

mä hemmottelen teitä

Rasvausta ootte vailla,

Suihkun raikkaana, 

kokeneet aikalailla

Sitä

Pientä kosketusta vailla.

Siispä annan tänään teille

hellimmän hierontani,

Sen ootte ansainneet

Rakkaat jalkani,

Jotta jaksatte kantaa 

jäälleen eteenpäin

Kaktus

Kiitos, sinun piikkisi suojelevat,

Kiitos, kotiani kaunistavat

Tanssi hiljaisessa valossa

Auringon pisaroiden tuli otteessa,

Ikkunalla kurkottavat

Sateeseen tuijottavat.

Kaktus

Sinä piikikäs vapaa kasvaja,

Juotan sinun janoosi vettä,

sitäkin niukalti!

Hukkumiskuolemaa

En sinulle tahdo,

sillä kuolemasi, 

hukuttaisi minutkin kyyneliin.

Sillä nään sinun kasvavan

Päiväpäivältä,

Pituutta jokaiseen lehteesi.

Kurkotat oksasi

Ja kiität kuluneesta päivästä!

Ja hymyilen sisäistä tyytyväisyyttä,

Olen pitänyt sinut elossa tämänkin päivän!

 

Mallinukke

Mallinukke ravintolan ikkunassa,

Pääsi taidekuvaan.

Aidan takana kirkkomaa, 

onko tämä mallinukellekkaan 

enää sopivaa?

Pieni rivous ei kai haittaa,

Voisi jotain, silti yllensä laittaa.

Katse kiertää, sisään ikkunasta,

Siellä on tyhjää, johtuu koronasta.

Vain kaksi mallinukkea on siellä,

Näen kaiken kävelytieltä,

Vielä kuva todisteeksi,

Kuinka voi aiheuttaa paheksuntaa, 

luoda mielikuvia, 

mietin millaista asiakaskuntaa?

Ravintola,

Verhoamattomat mallinuket,

Suljetut ovet,

Sammuneet valot.

Ja minä tirkistelen sisään,

 kävellessäni ohi 

ja räpsäytän valokuvan,

hetken mielijohteesta.

Taidekuvan

Mallinukesta

Jonka pakarat paistavat 

kirkkoa kohden,

En voinut sille mitään,

Paheksuin ja kuvasin

Miksi kuvan sitten julkaisin?

Ei tarkoitukseni ole 

provosoida ketään,

vain laittaa yhden 

mustavalkokuvan lisää,

Taidekuvan, 

joka se mielestäni on 

Vaikka hieman,

 alaston.

Raidat

Sinä mustaa, minä valkoista

Tähdet eivät kohdanneet

emme pysyneet erossa,

 muttemme päässeet lähellekkään,

Vain untuvia kukkasateessa

Hävinneitä kirjan sivuja,

 joita kaipaa 

muttei tiedä mistä etsiä.

Lupaus, jolla ei ollut

 alkua, eikä loppua

Rakkaus ilman toivoa onnistumisesta, 

ilman että koskaan erotaan.

Aina lähellä,

Aina vierellä

Muttei koskaan yhdessä.

Sinä ja minä

Raitoina toistemme vieressä