Kävelin mustavalko elokuvaan: Otos yksityistilaisuudesta. Kuulen musiikkia, soittajien testailevan soittimiaan. Laulun joka hyräilee seittinä veden ylle, ja täyttää jokaisen solun, koko olemukseni. Katselen tanssivia lumihiutaleita, askeleita joita nuo leijuvat olennot tanssivat. Nään sieluni silmin vieraiden virran, näytöksen tapahtumat. Kuinka rakastaa, elää ja kuolla. Musiikki lyö mahtipontisena ja mekot välkkyvät kuin aurinko vedenpinnassa, kolikot mustassa virrassa...minä hengitän
Oletko valmiina juoksemaan pakoon, näitkö liikehdinnän vai hengityksen höyryävän? Peräännyn päästämättä katsettani silmistä, jotka ovat lukkiutuneet kohteeseensa. Jos käännän selkäni, se hyökkää varmasti.
Paettuani taidokkaasti metallisen kylmät sarvet, katselen valoja jotka kulkevat nauhana veden yllä. Koristellen koko illan.
Hapuilen ajatusta, kiinitän sen sanoihin ja luon jälleen uutta laulua.
Jokainen kävelty askel tuudittaa mielen laulun aaltopituudelle, elokuvaan jonka tahdon sanoittaa. Askeliin joita ei ole vielä kävelty, ja askeliin jotka on kävelty jo niin montakertaa. Uuteen ajatukseen, joka kertoo sitä samaa tarinaa.
Rakastamisesta, elämästä ja kuolemasta.
Voimme kertoa kaikki elämänkokemukset tuhansin tavoin, säe säkeeltä ja päästää ne toisten elettäväksi. Kun vain tohdimme antaa sanoillemme siivet.
Kirjoittaa ne ja lausua ääneen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti