sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Vain tyhjyydessä voi nähdä kuvia

Vain tyhjyydessä voi nähdä kuvia! Vain tyhjyyteen harhaileva mieli pystyy näkemään asioita, kuulemaan asioita.. ja tämän takia hiljaisuus ja yksinäisyys on tärkeää, sillä se kertoo omassa mielessä pyörivistä asioista ja tyhjentää mieltä. Nostaen mielentuotteet esille. Millainen tulva on mieleenpäin vastaan ottoa päivän aikana, uni purkaa tietoa ymmärrettäväksi. Yksin oleminen hiljaisuudessa antaa mielen tyhjentyä ja nähdä mitä mielessä liikkuu.

Mielen ajatusten kuuntelu ja niihin mahdollinen reagoiminen ja ymmärtäminen.
Miten kuuntelemmekaan omaa sisäistä ääntämme?

Minulle sujuva kirjoittaminen tarkoittaa sisäisen äänen ajatusten ylös kirjaamista, sitä joka ajattelee minun mielessäni asioita. Tyhjennän sanat jotta näkisin ajatukseni selvemmin ja millaisista osista se koostuu. Ymmärtääkseni mitä mieleeni on jäänyt ja millaisista tapahtumista ja mahdollisesti milloin?

Minulle piirtäminen on tunteen luoman ajatuskuvan siirtämistä teknisenä toteutuksena paperille. Totteleeko käsi aina mieltä ei todellakaan? Sillä mieli ei osaa ohjata kättä piirtämään haluttua tulosta, sillä mielessä on haihtuva kuva. Pitäessämme kiinni tunteesta ajatus löytää askeleensa yksi kerrallaan toteutuvaksi kuvaksi. Ymmärtäessäni tunnetta ymmärrän muotoja jotka ilmentävät tuota tunnetta, sillä pystymme ymmärtämään onko muoto iloinen, pehmeä, sulava, kova röyhkeä, vaativa. Ymmärrämme muotoja paremmin kuin tekstiä, kuva luo tuhat sanaa.

Kuinka mieleen luodaan tyhjyys? Kuinka harhaillaan?
Minulle tuo tyhjyyden tunne on iloinen tunne, rauhoittava, tavallaan tylsyyden tila jota rupean täyttämään, se ei ole kumminkaan tylsää, se on silmien liikettä mielessä piirtyvään kuvaan näkemättä todellista maailmaa. Silmät piirtävät viivan jota käsi seuraa. Tai käsi piirtää ja silmät seuraa pitääkö suuntaa muuttaa.

Kysynkin miksi pyrimme täyttämään tyhjyyden?
Onko tyhjyys vain tila josta kaikki tulee näkyväksi?
Mitä on avaruuden pimeys ja missä tuo avaruuden pimeys jatkaa leviämistään? Jossainhan senkin on oltava? Mitä on avaruuden takana?

Keräämme ajatuksia, joista saamme ajatuksia, massa luo massaa ja vetää kappaleita puoleensa. Ajatus luo isonevia ajatuksia jotka laajenevat.

Katsoessamme tyhjyyteen katsommeko ajatuksen rakentuvan? Ja kiinnittyvän sitten jo olemassa olevaan ajatusrunkoon, sillä kuva joka silmiemme eteen rakentuu rupeaa luomaan tuntemuksia!

Piirtäminen siis olisi tunne yhteydestä tyhjyyteen kurkottuva ajatus osa niinkuin laavalampun irtoava liikkuva pallo se etsii oman paikkansa ja luo sillat ympäristöönsä. Voiden irrota alkuperäisestä tunteesta josta lähti.

Jokaista kuvaa ympäröi sanat, jotka liittyvät kyseiseen asiaan.


Nyt luultavasti violetti väri, jolla kirjoitin sotii mielle yhtymääsi vastaan omenasta. Koska omenat eivät ole sen värisiä!

Mikä on tunne? Mielestäni tunne on reaktio, kuvaan ja sanastoon! Ohjautuva reititys, joka opittu kokemuksen pohjalta kehossa jossa elää. Omena allerginen kokee kehonsa hylkivän reaktion omenaan ja kokee tämän huonoksi, suuhun tulee rakkuloita, henki ei kulje kunnolla, reititys ja sanat älä syö näitä, fysiikka ei kestä, paha, huono, ikävä. Tunne on kehon reaktio, kehon olotila? Johon vaikuttaa niin sisäinen kuin ulkoinenkin maailma ja kaikki kuvat jotka näämme! Siksi on tärkeää nähdä mitä ajattelee ja millä ympäristön täyttää! Millaista ajatusmerta ympäristö huokuu kuvan takana olevien sanojen muodossa!

Tyhjyys on tärkeää että pystymme etäännyttämään itsemme tunteesta, kun niin tarvitsemme. Tyhjyys on lepoa, muttei se tarkoita tunteettomuutta, se on itse päätetty reagointi kuvaan jonka näkee, vaihtoehtojen lisäämistä. Uusien ulottuvuuksien etsimistä.

Piirtäessämme tai kirjoittaessamme tyhjälle paperille, joudumme käyttämään reitityksiä ymmärtääksemme tunnetta jota käsittelemme ja käyttämään oppimiamme tekniikoita ja lukiessamme, sekä katsellessamme kuvia luomme uusia yhteyksiä aivoihimme, ja näin sana varasto laajenee laajenemistaan ja saamme lisää ymmärrystä. Siksi taiteella on eheyttävä vaikutus ainakin silloin kun ymmärtää näkemäänsä!

Miksi lapsen on annettava koskea asioita, syödä ja maistaa, kokeilla ja harjoitella!
Oppiakseen asioiden kuville sanat, maut, ulkonäöt, tuoksut, tunteet, reaktiot jne.

Entä aikuisen kannattaisiko kokeilla uudestaan jotain joka joskus lapsuuden kokemuksena saattoi tuntua ikävältä. Mutta kysynkin mikä sen ikävän tunteen toi? Pystytkö välttämään sen ja kokea jotain uudestaan eri tavalla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti