Valossa vai pimeydessä vaeltaa?

Päivän säde kupari siipi

kulki kultaista tietä pitkin

valon pisaroita siivissään.

Seitin ohut kulta kangas,

vartaloaan alas lipui,

pienin lasi helmin kirjailtu

valtameri tuo, kevein koruin

kirjailtu selkä. Joka hyvästiksi

vilkkui säteineen.

Helminauhat hiuksillaan,

keijupölyn kultaa huulillaan.

Silmät sädehtien kultaa ja

auringon untuvaa.

Menninkäinen metsässä hiipi

varjoissa kulki

katveessa kuusiston,

pimeyteen ja varjoihin sulki

sydämensä kaipauksen.

Vierellä valon kulkien.

Risuiset hiukset,

naarmuiset posket

pimeyttä silmät kaivaten,

katsoi suoraan hän päivän

säteeseen.

Joka kulki läpi metsän kuin valoinen joki, upeassa mekossaan, huntupäässä, laahus takanaan

Hän kulki kanssa menninkäisen, tuon pimeän olennon, vieri vieressä he kulkivat pitkän matkan kulkivat kuitenkin. Käsi kädessä kulkivat kanssa toistensa. Päivän ajan, metsän läpi kiertäen matkaa ja maata.Viereltä toistensa kierrellen. Kaartaen aamusta iltaan toisiaan kuunnellen.

Viimeisenä säde illassa, hyvästeli menninkäisen. Tämä suudelma sulle jos koskaan palaa mä en. Jäi menninkäinen maahan enää ilmaa suudellen, näki päivän säteen menneen kuuhun. Enää hennosti hohtaen. Nukkuen. Kaukaa häntä niin kaihoten, menninkäinen nukahti, sammalvuoteelleen, alle taivaan poloinen, kaipuu sydämessään tuo ikuinen.

Herätellen hellällä henkäyksellään, päivänsäde menninkäistä varpaista kutitteli. Uutta päivää uutta tarinaa suunnitteli. Katsellen varjoissaan nukkuvaa menninkäistä, hän poisti risut hellästi yksi toisensa jälkeen, kampasi kullalla hiukset. Hän ompeli valon säteillä naarmut ja haavat, ihon ehjäten. Hän suuteli kullaksi varjot ja valaisi pimeyden. Otti käsiinsä sydämen, kuunnellen senkin kaipauksen. Lopulta hän avasi silmät, nekin valolla kirkastaen. Herättäen lämpimin henkäyksin.

Työni tein hyvin, kulje kanssani nyt säkin valon lapsi oot, yhdessä polkumme kulkekoot. Hämmästellen muotoansa, valoansa, menninkäinen ihmetteli uudenlaista kulkuansa, hohdettansa. Sitä kuinka valaisi hän valollansa. Kuljet kanssa varjojen, älä varjoihin sä mee. Se sulle kuolemaksi, siellä ovat kaikki rikki menneet valon säteet. Korjasitko minut? Miksi niin sä teit? Veit pimeyteni, himmeyteni, kaipuuni pois. En enää tiedä minne mennä vois? Tein sen koska löysin sinut jälleen. En tiedä muistatko tai tiedätkö kuinka etsin sinua? Kuulin tarinasi kun eilen kuljit kanssani, kuulin sydämesi kuulin kaipuusi. Tule siis kulje kanssani, tartu käteeni, näytän tietä, olen kanssasi. Niin tarttui menninkäinen päivänsäteen käteen ja he kävelivät yhdessä valoista polkua, käsi kädessä kulkien, eteenpäin.