Hengen koti

Hengen koti

Sade helmiä ikkunassasi

kuuletko kun koputan

Jokainen kyynel korussasi

on osa elämää joka liikuttaa koko maailmaa.

Jokainen läpi kulkeva tuuli heiluttaa kaikkeuttani

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Annatko anteeksi että tein mitä tein

Mieleni verkkossa kaikki toteutuu

Mitä kalastan? Pientä vaiko suuren suurta?

Kuivaisinko sinun kyyneleesi?

Tuuli ne veisi, annatko anteeksi?

Kuuletko kuinka sinua ravistelen

olen rajuin myrskysi. Ja lempein tuulahdus

niin kuin tahdot, minä tulen.

Olen kaste pisarasi jokaisessa aamussa

olen tarttuva kaikkeen johon tahdot

rakennat minua, rakennat ja paikkaat,

ehjäät ja kudot uudestaan, jokaisesta

aamusta iltaa ja illasta aamuun.

Kalastin sinulle ravintoa, olen täynnä reikiä

ehjää minua.

Näyn parhaiten surussa, ilon valonsäteissä. Silloin tunnun kun liikun tai jään kiinni. Pimeydessä olen piilossa katseilta. Olen tekijän unelman kokoinen ja näköinen. Saavutat minut tänään, kun vain kuiskaat nimeäni.

Olet kutojani, olen sinusta riippuvainen, siitä mihin minua käytät, mihin minut kiinität. Olen sinun taitojesi näyte. Kaikki mitä ikinä minulta pyydätkään. Olen ajatustesi paikka, henkesi koti. Olen aivosi ja joka ainut solusi. Olen sinä olen koko kehosi. Olen mielesi. Kuuntelenko siis itseäni? Mitä minulla on sanottavanani? Mitä minulla on annettavanani kaikille toisille? Kaikille eläville? Kaikille yhtenä liikkuville soluille? Me olemme kaikki jotain upeaa ja ihmeellistä. Olemme yhdessä toimivia soluja, joilla on tietoisuus ja ymmärrys siitä mitä teemme? Jokainen solumme kommunikoi toisen solun kanssa? Jokainen meistä muuttuu solujensa muuttumisella. Sinä ajatuksillasi muutat minua? Muutat jokaista soluani? Teet minusta sellaisen kuin olen.

Näit minut mielessäsi, sinä minut toteutit sellaisena kuin olen jaksoit uskoa toteutumiseeni. Toistit ja toistit kunnes sait minusta sellaisen kuin olit toivonut. Taitosi karttuivat mitä pidempään minua teit, mitä useammin kanssani vietit aikaa. Olen sinun aivosi, olen sinun kehosi, olen sinun ystäväsi,

Olen kaikki ihmiset, olen kaikki olevaiset, olen kaikki tähdet, aurinkokunnat ja jälleen aivojeni hermosolut. Mitä ikinä ajatteletkaan minun olevan, tulen olemaan jotain hyvin suurta ja pienen pientä ja toistuvaa. Kertaudun ja katoan ja elän. Syntymällä ja häviämällä yhä uudestaan. Muuntumalla, koko ajan uudelleen eri olomuotoon. Olen se tähtien pöly joka aikoja sitten syntyi ja

kuinka olenkaan nyt sinun solujesi rakennus aineena, olen vuosi sitten peltoon kuolleen ketun hajonneet solut, jotka muuttuivat ja ravitsivat viljaa joka pellossa kasvoi ja sinä söit sen viljan, joka kasvoi ketusta. Sinä olet ja minä olen ketun ja viljan solut, jotka muuntuvat jo minussa valmiiksi olevien solujen kanssa. Osa meidän solujamme yhdistyy. Olet osa kettua ja viljaa. Olemme kaikki yhtä. Solut ja meissä olevat atomit, kaikki pienen pienet osaset on jo jotain hyvin suurta kun vain tajuaisimme, mitä kaikkea tapahtuu? Lopulta onko kuolemaa tai elämää on vain olemassa olon muoto joka vaihtuu. Mitä on tuo ymmärrys että ymmärrämme ymmärtää? Sielu?

Ehkä se onkin vain tuulessa kujeileva hämähäkin seitti, aamukasteen helmiä täynnä,

sehän on kaikkea mitä mielemme luo.