Mitä elämäsi kertoo sinulle?

Aamulla pyöräillessäni kuuden jäljestä, näin kuolleen variksen, tuli mieleeni ensin H.C.Andersenin tarina Tuhma-jussista, jossa jussi kerää kuolleen variksen taskuunsa. Sitten mieleeni palasi ensimmäiset viralliset hautajaiseni ja niistä kerron teille.

Taisin olla esikoulussa, ainakin ala-asteella kun osallistuin ensimmäisiin virallisiin hautajaisiini.

Lintu oli lentänyt koulun ikkunaan ja saattoväki linnun hautajaisiin kertyi välituntia viettävistä oppilaista. Linnulle kaivettiin lapiolla hauta, urheilu kentän metsänpuoleiselle reunalle. Lintu laskettiin hautaan jonka ympärillä saattoväki seisoi aivan hiljaa jonkin aikaa, kunnioittaen edesmenneen linnun elämän muistoa. En muista sanottiinko silloin mitään linnulle sen elämästä vai ei. Sitten lintu haudattiin maakerroksen alle ja saatettiin maan rauhaan lopuksi sanoilla Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleva. Seisoimme siinä vielä hetken hartaina kunnes palasimme omiin leikkeihimme.

Ehkä se oli ajatteluni yksi käännekohta koska se on jäänyt mieleeni. Pistänyt minut ajattelemaan elämää ja kuolemaa, toisiaan tarvitsevina toimintoina. Kuolema on hajoamista, joka antaa uudelle tilaa syntyä ja kasvaa.

Kunnioittamalla kuolevaa kunnioitan elävää. Elämä on arvokas lahja käytettäväksi ja se on meillä jokaisella.

Hiljaisuus hetkien välissä on kunnioittava sinfonia jokaista elämää kohtaan. Se on kuin teksti, joka on luettavaa vain siksi että jokaisen kirjaimen välissä on tyhjäväli. Nuo välit luovat selkeyttä ja rytmikkyyttä. 

Elämä on kuin kirjoitus, sana kokemus kokemuksen jälkeen, jota kirjoitetaan sana sanalta, päivä päivältä, se on yksi kerrallaan valittuja toimintoja peräkkäin. Jokaista toimintaa seuraa seuraava. Niinkuin jokaista kirjainta seuraa seuraava kirjain tai ihana väli. Tyhjä paperi ravisuttaa silmää eniten, se näkee ja luo siihen kuvat ja tekstin. Välit saavat ymmärtämään meidät paremmin elämäämme, ovatko nukkumamme unet taukojamme? sanojemme vai kirjaintemme välillä? 

Mitkä ovat elämän tauot? Mitkä pisteet ja kysymysmerkit! Muistithan jo hymyillä tänään?

Ovatko pisteet, elämän vaiheiden päätepisteet. Uudet alut? onko kappaleet kuukausia, sattumukset vain juonenkäänteitä. aiheet vuosia. ja Elämä kokonainen kirja. 

Elämäntekstiä nuo monenlaiset päivät. Ehkä siksi on samankaltaisia päiviä ja erilaisia päiviä tekstin mukaan.

eihän muutoin niin erilaista tekstiä syntyisi. Mitä kirjainta elämässäni on eniten? Mitä väriä siihen maalailen?

Mikä on elämäni tärkein kirjoitus, kenen kaikkien muistiin se tallettuu?

Mitä tekstiä elämälläni ja sanoillani luon. Mitä toistan ja toisille kuultavaksi suon? 

Sitä saan mitä tilaan: Iloa, onnea ja hymyjä tähän päivään kiitos!

Hengen koti

Hengen koti

Sade helmiä ikkunassasi

kuuletko kun koputan

Jokainen kyynel korussasi

on osa elämää joka liikuttaa koko maailmaa.

Jokainen läpi kulkeva tuuli heiluttaa kaikkeuttani

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Annatko anteeksi että tein mitä tein

Mieleni verkkossa kaikki toteutuu

Mitä kalastan? Pientä vaiko suuren suurta?

Kuivaisinko sinun kyyneleesi?

Tuuli ne veisi, annatko anteeksi?

Kuuletko kuinka sinua ravistelen

olen rajuin myrskysi. Ja lempein tuulahdus

niin kuin tahdot, minä tulen.

Olen kaste pisarasi jokaisessa aamussa

olen tarttuva kaikkeen johon tahdot

rakennat minua, rakennat ja paikkaat,

ehjäät ja kudot uudestaan, jokaisesta

aamusta iltaa ja illasta aamuun.

Kalastin sinulle ravintoa, olen täynnä reikiä

ehjää minua.

Näyn parhaiten surussa, ilon valonsäteissä. Silloin tunnun kun liikun tai jään kiinni. Pimeydessä olen piilossa katseilta. Olen tekijän unelman kokoinen ja näköinen. Saavutat minut tänään, kun vain kuiskaat nimeäni.

Olet kutojani, olen sinusta riippuvainen, siitä mihin minua käytät, mihin minut kiinität. Olen sinun taitojesi näyte. Kaikki mitä ikinä minulta pyydätkään. Olen ajatustesi paikka, henkesi koti. Olen aivosi ja joka ainut solusi. Olen sinä olen koko kehosi. Olen mielesi. Kuuntelenko siis itseäni? Mitä minulla on sanottavanani? Mitä minulla on annettavanani kaikille toisille? Kaikille eläville? Kaikille yhtenä liikkuville soluille? Me olemme kaikki jotain upeaa ja ihmeellistä. Olemme yhdessä toimivia soluja, joilla on tietoisuus ja ymmärrys siitä mitä teemme? Jokainen solumme kommunikoi toisen solun kanssa? Jokainen meistä muuttuu solujensa muuttumisella. Sinä ajatuksillasi muutat minua? Muutat jokaista soluani? Teet minusta sellaisen kuin olen.

Näit minut mielessäsi, sinä minut toteutit sellaisena kuin olen jaksoit uskoa toteutumiseeni. Toistit ja toistit kunnes sait minusta sellaisen kuin olit toivonut. Taitosi karttuivat mitä pidempään minua teit, mitä useammin kanssani vietit aikaa. Olen sinun aivosi, olen sinun kehosi, olen sinun ystäväsi,

Olen kaikki ihmiset, olen kaikki olevaiset, olen kaikki tähdet, aurinkokunnat ja jälleen aivojeni hermosolut. Mitä ikinä ajatteletkaan minun olevan, tulen olemaan jotain hyvin suurta ja pienen pientä ja toistuvaa. Kertaudun ja katoan ja elän. Syntymällä ja häviämällä yhä uudestaan. Muuntumalla, koko ajan uudelleen eri olomuotoon. Olen se tähtien pöly joka aikoja sitten syntyi ja

kuinka olenkaan nyt sinun solujesi rakennus aineena, olen vuosi sitten peltoon kuolleen ketun hajonneet solut, jotka muuttuivat ja ravitsivat viljaa joka pellossa kasvoi ja sinä söit sen viljan, joka kasvoi ketusta. Sinä olet ja minä olen ketun ja viljan solut, jotka muuntuvat jo minussa valmiiksi olevien solujen kanssa. Osa meidän solujamme yhdistyy. Olet osa kettua ja viljaa. Olemme kaikki yhtä. Solut ja meissä olevat atomit, kaikki pienen pienet osaset on jo jotain hyvin suurta kun vain tajuaisimme, mitä kaikkea tapahtuu? Lopulta onko kuolemaa tai elämää on vain olemassa olon muoto joka vaihtuu. Mitä on tuo ymmärrys että ymmärrämme ymmärtää? Sielu?

Ehkä se onkin vain tuulessa kujeileva hämähäkin seitti, aamukasteen helmiä täynnä,

sehän on kaikkea mitä mielemme luo.

Ystävyyden Perhosvaikutus

Niin hennosti kosketin sinua kuin kesän aurinko saaden sinut säteilemään heleästi.

Niin kevyesti kuljetin sinua

kuin tuuli kuljettaa,

untuva varjoon kiinnittyneen siemenen.

Hyväilin sinua kuin tuuli jonka perhosen siivet saavat aikaan, sen noustessa siivilleen.

Tartuin sinuun kuin aurinko,

hyväilin jokaista soluasi

kullaten kosketuksellani ihosi.

Olen mielessäsi kuin kesäpäivän tuoksu,

jokaisessa kukassa. Sinisessä taivaassa

ja vehreässä lehdessä ja ruohon korressa.

Olen sateiset kastepisarat aamuissa, muistatko tuoksuni, olen täällä jotta muistat minut.

Kun sen teet en koskaan katoa pois.

Muistele minua, kesäpäivää jonka kanssasi

vietin, niitä pieniä hetkiä jolloin tunsit minut.

Silloin ystävyytemme elää, kun muistelet minua

emmekä koskaan eroa.

Kuljen kanssasi ikuisuuteen.

Olen tuuli joka soittaa sinulle sävelet

kun vain kuuntelet minua, kuuletko ääneni

kuuletko kuinka sinulle kuiskailen?

Vain pieni muisto minusta sinun mielessäsi ja olen kanssasi, minä muistan sinun hymysi ja elävän

naurusi. Sen joka saa minut iloiseksi. Näätkö minut kävelemässä kadulla? Vierelläsi, edelläsi vai jäljessäsi? Missä minut näät sinä kauniina kesäpäivänä. Jonka jokaisen muistoista löydän edes sen yhden onnen hetken. Sanoillani on merkitys, sinä etsit sen itsellesi. Sen ystävän, ne ystävät joita tahdot muistaa. Kuule äänien sinfoniaa. Tunne rauha sisälläsi, mielessäsi, kuljeta itsesi lapsuuteen,

kuljeta kesään, hetkeen. Jota niin rakastat, josta saat voimaa. Uinahda illalla tuohon ihanaan tunteeseen ja lempeään hetkeen joka hyväilee sinua. Muistele tunnetta, Kuulet sävelet jotka soivat,

kuule sisäistä rauhaa. Jota niin itse säteilet. Vaivu uneen tuossa tunteessa. Kuule ystävälliset sanat jotka puhuvat sinulle mukavia, kuinka ne heleästi heijastavatkaan hyvää oloasi. Olet kesätuulessa

joka on lämmin ja vilvoittava. Se vie kaikki murheet mukaansa ja jättää vain avoimen mielen tilalle. Se jättää rauhan, levon, kuiskauksen tulevasta onnesta ja ilosta, jota tulet kokemaan lähi aikoina.

Se kuiskaa auringon korvasta sieluusi, harmaaseen päivääsi, hajottaen nuo mielesi pilvet ja tuoden sinitaivaan silmiesi eteen. Voit tuntea halauksen, syleilen sinua pitkään ja lujasti, näemmehän pitkästä aikaa. Juoksemme kilpaa, puhallamme saippua kuplia tuuleen, siellä olemme sinä ja minä, siellä on paljon muitakin. Tunnen viiman kun juoksen sinua karkuun, kuinka tuuli viuhuu korvissa, kuinka ruohon korret painuvat jalkojen alla, kuinka hengitykseni vetää happea keuhkoihini. Kuinka kiljummekaan ilosta ja siitä tunteesta että saadaan kiinni. Jotta voi juosta jälleen. Halauksesta karkuun, jotta voi olla jälleen halattava. Suukotat poskilleni, mihin pakenen? Seuraavaan halaukseen! Lopulta jään vierellesi koska olen väsynyt juoksemisesta, rauhoitumme vieri viereen katselemaan pilviä ja taivasta, juttelemaan niitä näitä. Kunnes lopulta nukumme aivan hiljaa vieretysten, onnellisina, väsyneinä onnellisesta päivästä. Yhdessä vietetyistä hauskoista hetkistä.

Kietoudun ystäväni halaukseen, mikä olisi sen lämpimämpi. Kuin yhdessä jaettu yhteinen muisto?

Sinulle toivotan kaikkea hyvää ystäväni, muista minua missä ikinä kuljetkaan. Sillä minulla on sinut muistoissani, enkä unohda sinua koskaan, pidän sinut mukanani elämäni ajan. Seuraat minua kaikkialle missä ikinä olenkaan. Olet hennosti koskettava kesäinen aurinkoni. Aina mukanani.

Valossa vai pimeydessä vaeltaa?

Päivän säde kupari siipi

kulki kultaista tietä pitkin

valon pisaroita siivissään.

Seitin ohut kulta kangas,

vartaloaan alas lipui,

pienin lasi helmin kirjailtu

valtameri tuo, kevein koruin

kirjailtu selkä. Joka hyvästiksi

vilkkui säteineen.

Helminauhat hiuksillaan,

keijupölyn kultaa huulillaan.

Silmät sädehtien kultaa ja

auringon untuvaa.

Menninkäinen metsässä hiipi

varjoissa kulki

katveessa kuusiston,

pimeyteen ja varjoihin sulki

sydämensä kaipauksen.

Vierellä valon kulkien.

Risuiset hiukset,

naarmuiset posket

pimeyttä silmät kaivaten,

katsoi suoraan hän päivän

säteeseen.

Joka kulki läpi metsän kuin valoinen joki, upeassa mekossaan, huntupäässä, laahus takanaan

Hän kulki kanssa menninkäisen, tuon pimeän olennon, vieri vieressä he kulkivat pitkän matkan kulkivat kuitenkin. Käsi kädessä kulkivat kanssa toistensa. Päivän ajan, metsän läpi kiertäen matkaa ja maata.Viereltä toistensa kierrellen. Kaartaen aamusta iltaan toisiaan kuunnellen.

Viimeisenä säde illassa, hyvästeli menninkäisen. Tämä suudelma sulle jos koskaan palaa mä en. Jäi menninkäinen maahan enää ilmaa suudellen, näki päivän säteen menneen kuuhun. Enää hennosti hohtaen. Nukkuen. Kaukaa häntä niin kaihoten, menninkäinen nukahti, sammalvuoteelleen, alle taivaan poloinen, kaipuu sydämessään tuo ikuinen.

Herätellen hellällä henkäyksellään, päivänsäde menninkäistä varpaista kutitteli. Uutta päivää uutta tarinaa suunnitteli. Katsellen varjoissaan nukkuvaa menninkäistä, hän poisti risut hellästi yksi toisensa jälkeen, kampasi kullalla hiukset. Hän ompeli valon säteillä naarmut ja haavat, ihon ehjäten. Hän suuteli kullaksi varjot ja valaisi pimeyden. Otti käsiinsä sydämen, kuunnellen senkin kaipauksen. Lopulta hän avasi silmät, nekin valolla kirkastaen. Herättäen lämpimin henkäyksin.

Työni tein hyvin, kulje kanssani nyt säkin valon lapsi oot, yhdessä polkumme kulkekoot. Hämmästellen muotoansa, valoansa, menninkäinen ihmetteli uudenlaista kulkuansa, hohdettansa. Sitä kuinka valaisi hän valollansa. Kuljet kanssa varjojen, älä varjoihin sä mee. Se sulle kuolemaksi, siellä ovat kaikki rikki menneet valon säteet. Korjasitko minut? Miksi niin sä teit? Veit pimeyteni, himmeyteni, kaipuuni pois. En enää tiedä minne mennä vois? Tein sen koska löysin sinut jälleen. En tiedä muistatko tai tiedätkö kuinka etsin sinua? Kuulin tarinasi kun eilen kuljit kanssani, kuulin sydämesi kuulin kaipuusi. Tule siis kulje kanssani, tartu käteeni, näytän tietä, olen kanssasi. Niin tarttui menninkäinen päivänsäteen käteen ja he kävelivät yhdessä valoista polkua, käsi kädessä kulkien, eteenpäin.

Aivojen kutinaa

Luin juuri Jaana Venkulan kirjan Kysymisen taito, ja teen yleensä muistiinpanoja ajatuksia herättävistä kohdista itselleni oman oppimiseni hyödyksi. Ja tänään aijoin jakaa parit kiteytykset teillekkin!

Ahdistus on ihmisen tunne sille että kannattaa kysyä lisää kysymyksiä! Ja Kysyminen on ihmisen syvin oikeus ja velvollisuus, koska kysymällä ihminen aktivoi itsensä ajattelemaan ja silloin hän kehittää itseään. Tämä elämän edellytysten vahvistaminen on siis jatkuvaa ihmisen itsensä rakentamista ja kokoamista, jossa huomio suunnataan vahvuuksiin ja käännetään pois kaikista heikkouksista. Ja ihanin kysymys kirjassa oli: Mitä teen vaikeuksiksi kokemilleni asioille?

Tuo kysymys sai minut ahdistumaan ja lisäkysymyksiä heräämään! Eli minä ajattelen ihan ite! Kiitos Sokrateelle jolta oli monta lainausta kirjassa! Hänhän harjoitti kysymistä taitaakseen enemmän!

siispä sallitaan ja aktivoidaan kysymistä ja niihin vastauksien löytämistä yhdessä!

Otan nyt tähän minua jo varmaan vuoden päivät ellei enemmänkin pähkäilyttäneen asian

Miksi kissojen ja muiden eläinten karvoissa on montaa väriä samassa karvassa ja mikä saa sen muuttamaan väriä kesken karvan? Ja toisaalta myös se miksi on niin moni värisiä karvoja? Miksi se juuri esim. Juuri kissan vatsapuolella on valkoisia ja selkä puolella vaikka oransseja.

Kysehän on asioiden tavasta heijastaa valon eri aallonpituuksia eli lopulta rakenteesta, mikä siis muuttaa tuon karvan rakennetta niin että karvan heijastus muuttuu?

Mikä tuottaa tietyn värisen karvan? Mikä aktivoi väri/ rakenne muutoksen? Onko karvojen väri myös kytköksissä siihen kuinka paljon se vaikuttaa lämmönsäätelyyn? Onko valkea karva lämpimämpää kuin esimerkiksi ruskea? Mietin juuri jääkarhuja ja pingviinejä jotka menee vatsallaan jäällä. Yleensähän valkeat karvat on vatsapuolella muillakin eläimillä. Valkeana se heijastaa valoa pois eli on keräämättä lämpöä itseensä, mikä olisi järkeen käyvää jos karvat ovat muutenkin lämpimimmät kylmää maata vasten maakuulla oloa varten? Ja jos kyseessä on pelkästään suojaväri, mitä vaalea vatsan alapuoli hyödyttää? Selkäpuolen tummemmat karvat keräävät lämpöä ja lämmittävät?

Seuraavaksi tuli mieleeni miksi jotkut sitten syntyvät albiinoina? Vaikuttaako emo eläimen kehonlämpötila sikiön karvojen rakenteen valintaan? Sehän tiedetään että syöty ruoka vaikuttaa kehittyvään sikiöön joten miksipä ei lämpötilakin? Sehän ainakin vaikuttaa krokotiileillä kumman sukupuolen edustajina ne syntyvät. Ja jos lämpötila kehitys kuukausina vaikuttaa elementteihin jotka kehittyvässä sikiön dna:ssa aktivoituvat on siis toden näköistä että horoskoopeissakin olisi jonkinlaista järkeä ihmisiä tarkastellessa. Koska lämpötilat ovat olleet eri kehitys kuukausina erillaiset. Jolloin elin emon ympäristönkin lämpötila vaikuttaa emon kautta kehittyvään olentoon?

Ehkä, ehkä ei?

Syöty ruoka ja syömättömyys aktivoivat dna:ta eri tavoin ja muuttavat kehoamme tuottamalla eri aineita, käyttämiemme aineiden perusteella. Eli ihminen muuttuu syömänsä ruuan mukana eli olet sitä mitä syöt? Et ehkä muutu kirjaimellisesti porkkanaksi syömällä porkkanaa, vaan solusi saavat syömistäsi porkkanoista jotain ainetta mitä ne eivät vaikka perunasta saisi. Joten mikä ruoka-aine aktivoi dna:ssa mitäkin toimintoa? Mitkä ovat hyödyt ja mitkä ovat haitat? Tiedetään että ajatukset ja huomion kiinnittäminen tiettyihin valittuihin asioihin muuttaa aivokemiaamme, joka taas muuttaa asennettamme suhtautua maailmaan. Mitkä siis tehostaisivat ajattelun tuomia hyödyllisiä muutoksia?

Kahvi esimerkiksi kiihdyttää omaa aineenvaihduntaani ja saa minut hikoilemaan voimakkaasti ja päähäni koskee kun lopetan kahvin säännöllisen juonnin päivittäin. Sama käy kun juo yhtenäpäivänä usean kupillisen ja seuraavana on juomatta yhtään. Joten sanotaan minun olevan kofeiini yli herkkä. Joten kysynkin Minkä aineiden toimintaa kahvin juonti tehostaa elimistössä? Join ennen useamman kupillisen päivässä ja silloin minulla ei ollut kahvin takia ongelmia nukahtaa, nyt en voi juoda sitä ilta kuuden jälkeen ettenkö sitten yö kukkuisi ties miten myöhään. Ja tietyn kahvimäärän jälkeen olen huomannut että minua väsyttää enemmän kuin valvottaa samalla saa kyllä pissa vaikutuksen kanssa! Mietin sitä että tehostaako useampi kupillinen kahvia niin kovasti aineiden vaihduntaa että ne kuluvat loppuun ja siksi väsyttää? Huomasin tuon hikoilu vaikutuksen, silloin hiki haisi paljon kitkerämmältä kuin ilman kahvia ollessa, nesteen poistajaahan se kahvi on! Useamman kahvin jäljiltä myös hengityskin haisee aika karmaisevalta, en tiedä oletteko te huomanneet?

Sitten kun kahvi kerran pistää ihmisen hikoilemaan ja poistamaan itsestään nestettä, mikä hyöty siitä meille on että poistamme itsestämme nestettä? Että saamme juoda koko ajan enemmän vettä?

Ja kun emme juokkaan tarvittavaa määrää vettä jonka tarvitsemme, niin emmekös me silloin ole koko ajan liian kuivia? Ja kun olemme niin mitä tämä liiallinen kehon kuivuus meissä vaikuttaa?

Mietin siis tätä siltä kantilta että suureen määrään vettä suurempikin määrä esim suolaa liukenee maistumatta suolaiselta. Silloinhan elimistöömme kertyvät myrkyt ovat vahvempia meissä olevaan vedenmäärään verrattuna kun juomme vain kahvia. Onko meissä silloin myrkytys tila kahvin aiheuttaman kuivuuden takia? Ja jolloin solut eivät toimi kunnolla kun niiden pitää taistella laimentaakseen tuota myrkytys tilaa vastaan? Vai tehostaako kahvi meihin kertyvien myrkkyjen poistumista?

Tälläistä aivojen kutinaa oli tällä kertaa! Mitkäs kysymykset teidän aivoja kutittavat?

Näenkö usein ankan aamulenkillä?