Haavat, joita rintaani on lyöty,
ovat varjo sieluni pimeydessä,
se kipu, joka tarvitsee parantajan.
Parantajan kädet,
lepyttävät mustuneet mielet,
hellivät, näivetyksen irti,
Repivät ne mustat muistot,
joiden alle elämä on hautautunut.
Se hetki, jolloin elämästä tulee elämääsi,
Ei mennyttä, eikä tulevaa,
Vain tämä hetki elämää varten
ne mustat muistot, jotka
sieluun musteena levinneet,
kerrankin hävinneet...
katselen tyhjyyttä uusin silmin
silmäni näkevät jälleen,
parantaja on tehnyt työnsä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti